Jump to content
MAINOS

Missä saan tehdä töitä?

Hoitotäti

Recommended Posts

Sanokaas mitä voisin tehdä, kun raivostuttaa niin kamalasti! Erään keikkapaikkani oh oli mennyt tarkistamaan toisesta keikkapaikastani, että olinko ollut siellä töissä tiettynä aikana. Joku valopää oli ilmeisesti kertonut mitä ja milloin olin työvuoroja siellä tehnyt. Sain kuulla kunniani, kun en ollut kertonut oh:lle mitään asiasta, vaikka tein keikat täysin omalla ajallani ja toinen paikka ei jäänyt niiden vuoksi mistään paitsi. En saanut mitään järkeviä perusteluja sille, miksi en olisi saanut keikkoja tehdä.

Millä oikeudella vieras ihminen puuttuu tekemisiini?? Erityisen hävyttömältä tuntuu, että joku viitsii kysellä tekemisteni perään. Mitä pitäisi tehdä? Eräs ihminen neuvoi vain antamaan asian olla ja unohtamaan, mutta kai minullakin jotain oikeuksia on? Ymmärtäisin, jos käsittelisin työssäni jotain tärkeitä liikesalaisuuksia tms, mutta sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse.  Eikö hoitajallakin ole oikeus yksityisyyteen??

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Meillä yks hoitaja on joutunut anomaan kirjallisen luvan tehdä keikkaa muualla.. En nyt muista sitä virallista nimikettä, jolla sitä haettu.. Joku sivutyölupa muistaakseen..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sivutoimilupa vaaditaan, jos olet vakituisessa toimessa. Jos teet pelkkää keikkaa, kenelläkään ei ole mitään oikeutta urkkia ajankäyttöäsi.

Juuri näin. Siis työkaveri on vakkari ja tekee keikkaa muualle. Mutta niin täällä tekee muutkin, ilman lupia. ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Viranhaltijoiden sivutoimista voi lukea täältä (PDF). Työsuhteisilla asiasta määrää työsopimuslain 3. luku:

3 §

Kilpaileva toiminta

Työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.

Työntekijä ei saa työsuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita 1 momentissa säädetty huomioon ottaen ei voida pitää hyväksyttävinä.

Työnantaja, joka ottaa työhön henkilön, jonka tietää olevan 1 momentin perusteella estynyt ryhtymästä työhön, vastaa työntekijän ohella aikaisemmalle työnantajalle aiheutuneesta vahingosta.

Tavallisen virattoman rivisairaanhoitajan sivutoimisen keikkailun muualla kieltämisen lailliset perusteet ovat mielestäni aika hatarat.

Failure is always an option

Tämä koskee etupäässä erikoislääkäreitä, jotka työskentelemällä yksityissektorilla voivat aidosti kilpailla tehtävistä erikoissairaanhoidon kanssa. Tästä syystä heidän tulee hakea sivutoimilupa sairaanhoitopiirin hallitukselta. En koskaan ole nähnyt sairaanhoitajilta vaadittavan sivutoimilupaa. Tosin yksityispuolella tilanne saattaa olla erilainen.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mietin, että ottaisin yhteyttä ylihoitajaan ja kysyisin tämän mielipidettä oh:n toiminnasta. Tapaukseen liittyy vielä eräs yksityisasia ja epäilen, että oh on kertonut siitä osastolla. Osaston juorutädit pitävät varmasti huolen, että asia leviää eteenpäin. Nyt harmittaa niin paljon, että en viitsisisi edes ulos mennä.

Nämä molemmat työpaikat ovat kunnan paikkoja ja työtehtävät täysin samanlaisia, joten mitään vahinkoa ei pitäisi kenellekään tulla. Arvoisa oh vain tietää paremmin mitä minä voin tehdä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En koskaan ole nähnyt sairaanhoitajilta vaadittavan sivutoimilupaa. Tosin yksityispuolella tilanne saattaa olla erilainen.

Sivutoimiluvan vaatiminen kuulostaa kyllä kankealta ja typerältä byrokratialta ja tuntuu siltä, että kovin moni ei sitä vaadikaan.

Sen sijaan vakituinen työntekijä on velvollinen tekemään sivutoimi-ilmoituksen, mikäli keikkoja vakituisen toimen ulkopuolella on merkittävässä määrin. Tällä työnantaja haluaa kontrolloida, että keikkaa ei tehdä vaikutuisen työpaikan haitaksi tai että keikkailu ei haittaa työntekijän jaksamista. Tuo sivutoimi-ilmoitus on esimerkiksi valtion viroissa olevilla ihan normaali menettely.

Sivutoimiluvan ja -ilmoituksen merkittävin ero on, että ensimmäisessä työnantaja voi ilmoittaa että kieltää sivutyön tekemisen. Jälkimmäisessä työntekijä vain ilmoittaa sivutyönsä ja samalla vakuuttaa ettei se häiritse millään tavoin varsinaisen työn tekemistä.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sijaisen ei tarvitse tehdä mitään sivutoimi-ilmoitusta. Itse olen puolitoista vuotta toiminut freelancerina hoitsuna ja kouluttajana usealla eri työnantajalla. Eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista, niin kauan kuin olen sijainen.

Kateushan on se syy miksi keikkailijat joutuvat työnantajan/työkavereiden tulilinjalle. Eli kannattaa visusti pitää suu kiinni kaikista keikoista yms. Aina löytyy porukasta joku, joka on kateellinen ja haluaa vaikeuttaa elämääsi jollakin tavalla. Tämän olen kantapään kautta joutunut oppimaan..  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sijaisen ei tarvitse tehdä mitään sivutoimi-ilmoitusta. Itse olen puolitoista vuotta toiminut freelancerina hoitsuna ja kouluttajana usealla eri työnantajalla. Eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista, niin kauan kuin olen sijainen.

Sijainen tai itsensä keikkailemalla työllistävä on tosiaan eri tilanteessa. Sivutoimi-ilmoitusten tai -luvan anominen koskee vain vakituisessa virka- tai työsuhteessa olevia.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työskentelen vakituisessa työsuhteessa Helsingin kaupungilla. Meillä työnantaja haluaa tietää, onko työntekijöillä sivutoimia ja kysely asiasta järjestetään kerran vuodessa. Juuri tällä viikolla täytin itsekin kaavakkeen, jossa sivutoimista kysyttiin. Kyseessä EI siis ole anomus sivutoimea varten, vaan pelkkä kysely.

Työnantaja ei halua (eikä ole siihen oikeutettukaan) rajoittaa työntekijöittensä keikkailua muualla. Kyse on siitä, että se haluaa tarkkailla työntekijöittensä vointia/jaksamista. Jokainen hoitaja saa tehdä keikkoja muualla, mutta se ei saa häiritä vakituisen toimen hoitamista.

Meidän oh selitti, että on hoitajia, jotka ovat vakkareina jossakin ja keikkailevat toisaalla ja usein sairaslomalla vakihommastaan, kun väsyvät kahden työn vuoksi, mutta jatkavat kuitenkin keikkailua ja nostavat siis palkkaa kahdesta paikasta.

Oh sanoi, että Helsingissä on tuollaisia "väärinkäytöksiä" tavattu viime aikoina Seuressa keikkailevien osalta.

Yksityisten liikeyritysten kilpailukielto-asia on sitten ihan kokonaan toinen juttu ja se ei liity tähän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sijaisen ei tarvitse tehdä mitään sivutoimi-ilmoitusta. Itse olen puolitoista vuotta toiminut freelancerina hoitsuna ja kouluttajana usealla eri työnantajalla. Eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista, niin kauan kuin olen sijainen.

Sijainen tai itsensä keikkailemalla työllistävä on tosiaan eri tilanteessa. Sivutoimi-ilmoitusten tai -luvan anominen koskee vain vakituisessa virka- tai työsuhteessa olevia.

Mä olen täyttä listaa tekevänä sijaisena joutunut täyttämään sivutoimilupailmoituksen, kun tein keikkaa sakussa. Tosin menin ihan fiksusti kysymään asiaa oh:lta eikä siinä ollut mitään syytä miksen olisi keikkaa saanut tehdä, mutta ilmoitus piti kuitenkin täyttä. Samassa paikassa mua kiellettiin tekemässä keikkaa toisella toimialueella, mua siis pyydettiin yövuoroon lapsille, mutta oh sanoi etten saa mennä, koska lastentaudit on eri tulosaluetta. Jos haluaa lisää rahaa, niin omassa yksikössä saa kuulemma tehdä lisätöitä vaikka kuinka paljon  *pyhimys* mä sanoin kyllä oh:lle että mikä saa sut kuvittelemaan, että mä haluaisin olla täällä yhtään enempää mitä listojen mukaan on pakko? Siinä duunipaikassa pysyinkin kokonaista puoli vuotta...

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä olen täyttä listaa tekevänä sijaisena joutunut täyttämään sivutoimilupailmoituksen, kun tein keikkaa sakussa. Tosin menin ihan fiksusti kysymään asiaa oh:lta eikä siinä ollut mitään syytä miksen olisi keikkaa saanut tehdä, mutta ilmoitus piti kuitenkin täyttä.

Taisi johtua nimenomaan tuosta täydestä listasta miksi jouduit tekemään ilmoituksen. Tuo toisella tulosalueella keikkailun kieltäminen kuulostaa erikoiselta, mikäli keikka ei olisi vaatinut listamuutoksia varsinaisessa työyksikössä. Jos vaatii, niin silloin työnantaja voi kieltää keikan tekemisen (tai siis edellyttää tekemään listaan merkityn vuoron). Satunnainen yövuoro siellä tai täällä ei täytä vielä sivutoimiluvan anomisen kriteerejä, joten siinä mielessä työnantajalla ei edes ollut mitään mitä evätä.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Eristyshoitaja

Meillä  joutuu sijainenkin hakemaan sivutoimilupaa vaikka se työ mitä tekee hoitajan työn ulkopuolella,  ei olisi edes sos-ja terveydenhuoltoalan työtä. tiedän pari kollegaa jotka tämän takia joutuneet  sivutoimiluvan anomaan, toinen on pitkäaikainen sijainen, toinen vakituinen ja kumpikin kollega teki sivutyötä auto-ja kuljetusalalla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Musta tuntuu että te ette ole nyt ymmärtäneet asiaa oikein. Kyseessä kun ei ole mikään LUPA-ANOMUS vaan ILMOITUS sivutoimesta. Kunnallisessa työpaikassa on lainvastaista rajoittaa työntekijöiden halua tehdä hoitoalan keikkoja tai jotain muuta työtä jossakin toisessa paikassa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin, siis jos ei ole VIRKAsuhteessa, niin sivutoimilupaa ei tarvita. Ja aika harva hoitaja on tänä päivänä virkasuhteessa. Muille riittää pelkkä ilmoitus.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Onko kenelläkään kokemuksia kesäloman aikana keikkailemisesta?  8) Rajoitetaanko mitenkään? Onko ihan luvallista? Paljonko on tullut "ylimääräistä" massia  :) 8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...

Onko kenelläkään kokemuksia kesäloman aikana keikkailemisesta? 8) Rajoitetaanko mitenkään? Onko ihan luvallista? Paljonko on tullut "ylimääräistä" massia >:D ::)

Nostetaan vanhaa aihetta. Miten on, ilmeisesti jos joku on virkasuhteessa niin se ilmoitus vaaditaan, mutta mites ns.toimissa tai "vakinaisena". Itse keikkaiin lomalla toisessa paikassa, ei siitä mitään sanottu, joskaan emmä siitä ilmoittanutkaan!

Jos on onneton, on ainakin toivoa paremmasta

Meillä työsopimuksessa (koskee siis kaikkia joilla yli 13 päivän työsuhde) lukee, että työntekijä sitoutuu ilmoittamaan sivutoimistaan ja itse olen ilmoitukset aina tehnyt, eipä ole kellään sitten mitään sanomista. Lomalla ei omalle työnantajalle saa tehdä keikkaa, eli keikkojen takia ei lomia ruveta siirtämään. Muille työnantajille saa vapaasti tehdä keikkaa ja keikkafirman kautta omallekin.

Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

onko suomessa sit joku laki kuinka paljon on maximi tuntimäärä mitä työntekijä saa tehdä töitä (tunteja viikossa) jos se keikkailu esim. ylittää sen sallitun määrän?

esim. sveitsissä ei saa tehdä yli 140% työaikaa (100% on 42h/viikossa eli toho vielä joku 16-17h päälle niin menis se sallittu määrä yli).

I´am Wizard

Ei käsittääkseni ole muitakuin työehtosopimuksen mukaiset maksimityöajat ja ne koskee ainoastaan yhtä työnantajaa kerrallaan. Eli jos tekee kaupungilla tuplavuoroa viikot niin yöt voi vielä käydä yksityisellä puolella ;D

Samaa mieltä Julman kanssa. Eihän niitä tunteja voi varmaan liittää toisaaltla tehtyihin tunteihin... Ja periaatteessa vapaa-ajallahan saa töitä tehdä jos nyt ei ole sitä virkaa ja on saanut kielteisen päätöksen sivutöistä ;) meillä ei oo sentäs kielletty duunin tekoa muualla, mutta jotenkin sitä katsotaan vähän huonolla silmällä ;)

Jos on onneton, on ainakin toivoa paremmasta

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työaikalaissa on määritelty ylityörajat: max. 138h/4kk, ja 250h/kalenterivuosi. Lisäksi voidaan paikallisesti sopia enintään 80 ylityötunnin teettämisestä. Ei noi rajat kovin korkeat ole, työnantajasta riippuu, miten aktiivisesti he ylityörajoja seuraavat. Osa seuraa rajoja tiukasti ja hyllyttää heti, kun rajat rupeavat lähenemään. Mutta siis keikkatöitä ei lasketa noihin.

Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä en ole ikinä ymmärtänyt, mitä se kenellekkään kuuluu, mitä teen vapaa-aikanani. Luulisi, että vapaassa maassa saa käyttää aikansa niin kuin haluaa.Hoidan vakiduunin ja teen keikkaa joskus. Onko muillakin ammattiryhmillä tälläisiä ilmoitusvelvollisuuksia vapaa-ajastaan, vai mistä hitosta tämä hoitajien erityiskohtelu oikein johtuu?

:vihainen:

"Tender Loving Care"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...