257J Posted June 15, 2019 Share Posted June 15, 2019 Hei kotihoidon parissa työskentelevät tai ne ketkä ovat työskennelleet. Olen valmistunut vammaispuolelle 2017 ja kiinnostusta olisi lähteä kokeilemaan jotain muutakin. Nyt Riihimäen kotihoitoon haetaan työntekijöitä ja Superin lehdessä oli juttua myös. Millaista työskentely kotihoidossa on lähihoitajana ja onko uusille työntekijöille perehdytys? Itsenäinen työ kiinnostaisi ja kotihoito on kiinnostanut jo opiskeluaikoina. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tikki Posted June 18, 2019 Share Posted June 18, 2019 Vaihtelevaa, monipuolista, kiireistä ja raskasta. Työ on liikkuvaa ja vaihtelevaa. Itse tykkään kun saa keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan. Asiakasmateriaali on vaihtelevaa, enimmäkseen toki muistisairaita tai fyysisesti rajoittuneita vanhuksia mutta myös mielenterv.asiakkaita. Sitä perushoidollista työtä kotihoitokin on aika pitkälti; ruoka, hygienia, lääkkeet. Lisäksi erilaisia näytteidenottoja, haavanhoitoja yms. Kiirettä on kyllä, ei tarvitse suotta istuskella toimettomana. Perehdytys riippuu ihan työpaikasta. Mä olin tehnyt 5 viikon työharjoittelun kotihoidossa vuosi ennen työsuhteen alkua, joten esimies katsoi että yhden päivän perehdytys on riittävä. Kokeilemallahan se selviää että onko kotihoito itselle mukava työpaikka. Sinne vain! Link to comment Share on other sites More sharing options...
SN9 Posted June 19, 2019 Share Posted June 19, 2019 Itse en ollut työskennellyt kotihoidossa aiemmin. Yhden harjoittelun olin tehnyt eri paikkakunnalla. Minulla oli 5päivää perehdytystä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Hoitajavaan Posted June 19, 2019 Share Posted June 19, 2019 12 tuntia sitten, SN9 kirjoitti: Itse en ollut työskennellyt kotihoidossa aiemmin. Yhden harjoittelun olin tehnyt eri paikkakunnalla. Minulla oli 5päivää perehdytystä. Ruhtinaallisen pitkä perehdytys. Link to comment Share on other sites More sharing options...
SN9 Posted July 20, 2019 Share Posted July 20, 2019 19.6.2019 klo 18.38, Vieras: Hoitajavaan kirjoitti: Ruhtinaallisen pitkä perehdytys. Sen saa, jos osaa pyytää. Lain mukaan riittävä perehdytys on työntekijän oikeus. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Huolestunu Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Ei saa riittävää. Oon huolissaan kuinka huonolla perehdytyksellä mennään yksin jo kentälle. Pitää osata itse vaatia. Itse sain joka vuoroon perehdytyksen erikseen ja homma alkoi sujua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
MammaAlma Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Itse työskentelen kotihoidossa ja toimin myös perehdytys-vastaavana. Perehdytään uusia useamman viikon eli meillä uusi on mun työparina noin kuukauden, jotta mahdollisemman monet asiat ehditään nähdä käytännössä ennen yksin kentälle lähtöä. Työ on haastavaa ja kiireistä, mutta silti antoisaa Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Ei enää kotihoitoa Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Minä en ollut yhtään ainoaa päivää ollut koskaan kotihoidossa töissä tai harjoittelussa. Ensimmäisenä työpäivänä annettiin lapulla asiakkaiden sukunimet ja toivotettiin hyvää työpäivää. Sellainen perehdytys meillä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
byebyehoitoala Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Minullakin on aika surkeat kokemukset perehdytyksestä kotihoidossa. Olen kolmen eri paikkakunnan kotihoidossa työskennellyt ja ensimmäisessä paikassa sain ruhtinaalisen kahden päivän perehdytyksen vaikka olin tuolloin vielä lähihoitaja-opiskelija. Työntekijävajetta on niin paljon, ettei perehdytyksiin ole paljoa mahdollisuuksia tästä syystä ilmeisesti ollut. Nykyään on kunnallisilla onneksi puhelimessa asiakkaiden tiedot ja käyntiohjeet sekä pääsee lukemaan kirjauksia työpuhelimella - se on auttanut tosi paljon. Kotihoito on työtä, joka vaatii hoitajalta äärimmäisen aktiivisen ja itsenäisen otteen. Kun sen yli 20 käyntiä teet työvuorossa ja autolla ajelet 10-70km/pv niin siinä ei ehdi eikä pääse työkaveri auttamaan. Päätöksiä ja ratkaisuja pitää pystyä tekemään itse. Ja tosiaan useimmissa työpaikoissa vaaditaan oman auton käyttöä. Jos on napakka työntekijä jolta asiat hoituu, niin kotihoidossa pärjää kyllä. Itse en palveluasumisen puolelle halua enää ollenkaan, itsenäinen työskentely ja asiakkaiden kohtaaminen asiakas kerrallaan on minusta mukavaa. Kuitenkin, työmäärä ja työolot on niin kauheat, että 6 työvuoron jälkeen vaihdan alaa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Qwerty Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Meikä kotihoidossa varataan 2vko perehdytystä mutta oikeastaan aina ovat olleet halukkaita lähtemään itsenäisesti liikenteeseen jo 5-7 työpäivän jälkeen. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Entinen lähäri Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 2 tuntia sitten, Vieras: Huolestunu kirjoitti: Ei saa riittävää. Oon huolissaan kuinka huonolla perehdytyksellä mennään yksin jo kentälle. Pitää osata itse vaatia. Itse sain joka vuoroon perehdytyksen erikseen ja homma alkoi sujua. En itse aikoinaan saanut mitään todellista perehdytystä läntisellä Vantaalla. Annettiin vain kansio, jossa oli asiakkaista perustiedot ja mitä kenenkin luona tehdään. Sanottiin vain että lue ensin kansio ja kysy jos tulee kysyttävää. Ja saa kuulemma soittaa työtoverille jos tulee ongelmia. Ja sitten kaikki hävisivät omille reiteilleen. Yksin piti pärjätä. Tämä oli v.2009. En tiedä mikä nykykäytäntö on. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Kannattaja Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Vaihdoin kotihoitoon tehostelusta hoitokodista ja en ole katunut ollenkaan. Opiskeluaikana jäi fiilis etten pidä kotihoidossa ja ajattelin niim monta vuotta kunnes sain paloin loppuun tehosten kiireeseen ja riittämättömyyteen. Kotihoidossa kiire on ihan erilaista. Kiirettä piisaa sairaslomien takia eikä normi miehitykselläkään tarvi peukaloita pyöritellä mikä on vaan hyvä. Asiakkaita työvuorossa n.9-15. Perehdytystä sain 3pv ja olisin kaivannut lisää koska opiskeluainaka muuttunut asiat teknologisesti paljon mutta aina voi soittaa työkaverilta neuvoa. Edelleen välillä hukassa vaikka yli 6kk takana. Joka päivä oppii uutta Suosittelen kokeilemaan. Parasta hoitoalalla on juuri se että työkokemusta voi laajentaa erittäin paljon. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Kyllä Posted July 21, 2019 Share Posted July 21, 2019 Mä pääsin kesätöihin kotihoitoon opiskelujen alkuvaiheessa. Perehdytys aamuvuoroihin 5 pv + yksi iltavuoroperehdytys. Tykkäsin työstä paljon! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Tsintsin Posted July 22, 2019 Share Posted July 22, 2019 Mulla "perehdytys" oli koulun harjoittelu, siitä suoraan itsenäisesti kentälle, tiimin tuki taustalla, pystyin kilauttamaan kaverille jos johonkin kaipasi neuvoa, sama mahdollisuus aina. Uusille työntekijöille perehdytys ollut sen mittainen, mitä kukin on tarvinnut, osalla 1-2 vuoroa ja osa sitten jopa kuukauden ollu työparina. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Kotihoito Posted July 22, 2019 Share Posted July 22, 2019 Eniten kotihoidossa huolettaa että täysin kouluttamattomat pääsee töihin,laitetaan vain kotiavustaja nimike ja riittää et kolme kertaa näyttää pistonkin ja ei muuta ku kentälle. Ensimmäisenä mielestäni pitäisi nämä kouluttamattomat pistää pihalle. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Johanna xxx Posted July 22, 2019 Share Posted July 22, 2019 Mä työskentelen kätilönä Ruotsissa ja mun työkaverit ovat kertoneet, että kun he ovat aloittaneet työn esim. Palvelutalossa, heillä on ollut perehdytystä 2-4viikkoa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest ÄLÄ TEE JOS ET SAA Posted July 22, 2019 Share Posted July 22, 2019 3 tuntia sitten, Vieras: Kotihoito kirjoitti: Eniten kotihoidossa huolettaa että täysin kouluttamattomat pääsee töihin,laitetaan vain kotiavustaja nimike ja riittää et kolme kertaa näyttää pistonkin ja ei muuta ku kentälle. Ensimmäisenä mielestäni pitäisi nämä kouluttamattomat pistää pihalle. SYVÄLTÄ! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Lähihoitaja Posted July 23, 2019 Share Posted July 23, 2019 Työn kotihoidossa oon kokenut antoisana, vastuullista ja haastavaa. Meilläpäin otetaan labrakokeita, hoidellaan haavat, jaetaan lääkkeitä ja tehdään lääkemuutokset yms... päivävuoroa ja yövuoroa. Kiirettä välillä on ja Autolla ajoa ympäriinsä mutta en todellakaan vaihtaisi osastolle enää, kahdeksaa tuntia käytävää ravaamaan. Mutta onneksi on mahdollisuus valita. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Riihimäellä Posted July 23, 2019 Share Posted July 23, 2019 Millaista työskentely kotihoidossa on lähihoitajana ja onko uusille työntekijöille perehdytys? Riihimäellä kotihoidossa perehdytys on lähtökohtaisesti 1vko. Työntekijän toiveet huomioiden voidaan perehdytystä lyhentää tai venyttää. Riksussa kotihoidossa on tiimejä ja tiimeissä vastuuhoidettavia. Tiimissä on noin 12 lähihoitajaa ja 2 sairaanhoitajaa. Yhdessä tiimissä on juuri otettu kokeiluun malli, jossa rinnalla on myös hoivatyöntekijöitä ja osa hoivatöistä on tällöin siirretty heille jättäen lähihoitajille enemmän aikaa koulutusta vaativiin hoitotyöhön toimintoihin. Kotihoidossa työ on vastuullista ja itsenäistä, mutta toisaalta myös omalla tavallaan vapaata. Riihimäellä lähihoitajat työskentelevät kahdessa vuorossa. Työtehtävät sisältävät perushoivaa (ravitsemus, hygienia ym.) sekä jonkin verran sairaanhoidollisia työtehtäviä (haavahoidot, lääkehoito, mittaukset, injektiot ym). Töiden sisältö riippuu luonnollisesti tiimin asiakaskannasta. Toisessa tiimissä voi katetrointeja olla päivittäin ja toisessa ravitsemuspumpun käyttö on arkea. Valtaosa kotihoidon asiakkaista on ikäihmisiä, mutta mukaan mahtuu myös nuoriakin yli 18-v asiakkaita. Riihimäellä on tällä hetkellä kaksi vakituista paikkaa auki. https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/10029468?searchPhrase=Kotihoito&locations=Riihimäki&&announced=0&leasing=0&&&&english=false&sort=1 Kannattaa hakea, jos kotihoito kiinnostaa! Mulle voi myös sähköpostitse tai soittamalla laittaa kysymystä tulemaan, jos jotain pyörii mielessä. Yhteystietoni löytyy työpaikkailmoituksesta. Kesäisin terkuin, Jenna Seppälä Riihimäen kotihoito Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Kotihoitsu Posted July 25, 2019 Share Posted July 25, 2019 No, tuo tietysti riippuu ihan paikasta. Jossain pistetään heti kentälle, jossain perehdytetään useampikin päivä. Tähän toki vaikuttaa myös se, kauanko on ollut alalla ja mitä työtä on tehnyt aiemmin. Lääkejakoja ja pistoja meillä ei saa tehdä, ennen kun on käynut saikkujen perehdytyksessä. Muuten kollegat perehdyttää työhön. Työ vaihtelevaa, välillä raskaampaa, välillä hiljaisempaa. Joskus voi mennä päiviä, että on vain sitä perus lääkkeet suuhun, vaipanvaihto ja ruoka - meininkiä, muta sitten taas voi olla päiviä /vikkkoja, kun on paljon haavanhoitoja, näytteidenottoa, katerointeja, saattoitoa jne. Listat on välillä tupaten täynnä ja iltavuorossakin voi jollain olla jopa yli 20 käyntiä, mutta taas toisella voi olla se 15. Riippuu mitä kohteessa tehdään. Jos on isotöisiä asiakkaita, niitä mahtuu vähemmän listalle ja tyyliin pelkkiä lääkeenantoja taas menee enemmän. Työolot ei aina ole joka paikassa kaksiset ja johdon osaamisessa voi olla pahoja puutteita ja työyhteisön sisällä voi olla omia konflikteja. Omassa työpaikassakin omat ongelmansa, mutta toistaiseksi olen vielä töissä... Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.