Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Soulcaptain

Psykiatria - muutakin kuin hallittua fyysistä rajoittamista

Recommended Posts

Soulcaptain

Tällainen avautuminen vain tähän väliin. Psykiatria threadissa kolme ensimmäistä aihetta käsitti fyysistä rajoittamista tai turvallisuutta psykiatrisella osastolla. Itse kaipaisin tänne hieman "syvä luotaavampaa" keskustelua psykiatriasta. Vaikka työturvallisuus on todella tärkeä osa työtä, niin silti vain marginaalinen aihe psykiatrian saralla. Tietysti nyt voisin itse aloittaa jonkin syvällisemmän keskustelun, mutta ei tule mitään mieleen  ;D Anyway, varmaan ymmärtänette mitä tarkoitan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Tällainen avautuminen vain tähän väliin. Psykiatria threadissa kolme ensimmäistä aihetta käsitti fyysistä rajoittamista tai turvallisuutta psykiatrisella osastolla. Itse kaipaisin tänne hieman "syvä luotaavampaa" keskustelua psykiatriasta. Vaikka työturvallisuus on todella tärkeä osa työtä, niin silti vain marginaalinen aihe psykiatrian saralla. Tietysti nyt voisin itse aloittaa jonkin syvällisemmän keskustelun, mutta ei tule mitään mieleen  ;D Anyway, varmaan ymmärtänette mitä tarkoitan.

Niin meinaisin juuri sanoa että aloita vaan. Jos selaat hieman psykkan puolta niin sieltä löytyy kyllä laidasta toiseen kirjoituksia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Ensihoitajanhoitaja

Hyvä pointti. psykiatria ei todellakaan ole painimattoilua. Palaan näihin  asioihin myöhemmin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
fragile

Tässä yks hyvä ja ajateltavaa antava kirjotus, jonka pongasin netistä. Mitä ajatuksia teillä herää, kuulostaako tutulta?

http://www.pekkalehto.com/kirjoituksia/kirjoituksia.html

Organisaatioiden nimissä tehdään paljon varsinaiseen perustehtävään kuulumatonta. Organisaatioista muodostuu herkästi oma pienoismaailma erilaisine roolihahmoineen ja roolisuorituksineen. Esimerkiksi sairaalat on yleensä niin hyvin organisoitu, että ne toimivat vallan mainiosti ilman potilaitakin - ja likimain kaikille työntekijöille riittää silti 'töitä'. Ei ehkä vuosia, mutta viikkoja kuitenkin.

Organisaatiouskonto määrittelee psykiatrisenkin hoitotyön aktiviteettitasoja hyvin pitkälle ulkoisten mittareiden perusteella: työteliääksi mielletty hoitaja on pystyasennossa ja liikkeellä ja hänellä on joku 'tehtävä' suorituksen alla tai esimerkiksi hoidollisia tavaroita käsissään. Mitä nopeammin hän liikkuu ja mitä enemmän hän liikuttelee raajojaan sitä kiivaammin hän oletettavasti tekee työtään. Samantasoista työtä tekee hoitaja, joka ahkeroi kiireisenä kansliassa suuren paperipinon ääressä.

Ja päinvastoin: työntekijä, joka on vaakatasossa, makaa keskellä kirkasta päivää osaston päiväsalin sohvalla tai potilaan kanssa nurmikolla heinä suussa tai kahvia ryystäen on armoton laiskuri ja pinnari. Aivan riippumatta siitä miten hyödyllisiä hoidollisia näkökohtia, syy-seurausyhteyksiä, johtopäätöksiä, interventioita tms. hän ajattelee ja suunnittelee tai parhaillaan toteuttaa.

Miellämme hoidon enemmän tekoina kuin ajatuksina: hyvä hoitaja on sellainen, joka leikkaa kaikkien potilaiden kynnet ja rasvaa kaikkien potilaiden ihot tms. työvuoronsa aikana. Ei se, joka saa (vaikka pitkällä tähtäimellä) potilaat tekemään ne itse (tahallaan tai tahattomasti omalla tekemättömyydellään, 'laiskuudellaan'), ottamaan vastuuta omasta olemassaolostaan.

Todellisuudessa esimerkiksi kuntoutuksessa 'laiskimmat' hoitajat edistävät yleensä eniten potilaiden kuntoutumista ja 'ahkerimmat' hoitajat estävät sitä, laitostamalla potilaita eniten. Ja samalla tyydyttävät omaa 'pyyteetöntä' narsismiaan tekemällä itsensä mielellään vaikeasti korvattavan tai jopa korvaamattoman tärkeiksi.

Sairaalaorganisaatiouskossa miellämme hoitajan enemmänkin uhrautuvaksi asianajajaksi kuin konsultiksi, enemmän puolesta tekijäksi ja -päättäjäksi, kuin sivulliseksi oppaaksi tai valmentajaksi.

Organisaatiouskontoon liittyy siis kaksi todellisuuttamme:

1) organisaatiotodellisuus sekä

2) oikea, se 'todellinen' arkitodellisuutemme.

Organisaatiotodellisuus on kuin raha pankkivirkailijalle työaikana: paperia, metallia ja joukko erilaisia numeroita. Vasta oikea, 'todellinen' arkitodellisuus antaa pankkivirkailijankin omalle rahalle reaalisen vaihtoarvon, sen ostovoiman.

Mitä enemmän oma arkitodellisuutemme (arvot, normit, moraali, tavat, tottumukset, näkemykset, filosofia,...) on ristiriidassa organisaatiotodellisuuden kanssa, sitä skitsoidimpaa elämää joudumme elämään. Sitä enemmän ahdistumme ja sitä enemmän koemme outouden, vierauden tunteen läsnäoloa. Sitä vähemmän meille jää omaa elintilaa, omaa hengitystilaa. Elämme kuin henkisesti astmaattisina. Ja mikä olennaista: sitä vajaatehoisemmin myös työskentelemme. Sitä enemmän joudumme alituisesti murtamaan omaa vastarintaamme tai valehtelemaan itsellemme, pettämään itseämme.

Ahdistusta lisää se, että virallinen totuus vaihtuu toiseen tiheään tahtiin. Esimerkiksi käsitykset 'sairauden' syistä ja seurauksista sekä oikeista 'hoitomuodoista' vaihtelevat terveydenhuollossa varsin usein. Pysyviä, luotettavia, turvallisia totuuksia on sangen vähän. Ahdistusta lisää myös se, että hoidamme ihmisten (joiden elämänkaarta, arvoja, normeja, etc. emme tunne) sairautta (jonka syytä ja seurausta emme tunne) keinoilla (joiden vaikutusta emme varmuudella tiedä) ja arvioimme kokonaisuutta kriteereillä, joihin vain täytyy luottaa. Toivomme, että kaikesta huolimatta jotain positiivista tapahtuu.

Miellämme herkästi, että hyvä työntekijä on se, joka sopeutuu organisaatiouskontoon ja toteuttaa pyhää tehtäväänsä seurakunnan sisällä. Ei se, joka epäilee tai kyseenalaistaa toimintaa tai toimii jopa käytännössä virallista organisaatiouskontoa vastaan. Organisaatiot harvoin palkitsevat epäilijöitään ja kyseenalaistajiaan, mutta julkisivun ja kupolin kiillottajia ne nostavat työn- ja oikeauskoisuuden sankareiksi. Palkitsevat palkankorotuksin ja ylennyksin sekä valokuvalla firman lehdessä - runsaasti hymyilevän pääjohtajan vieressä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyhoi

Olen samaa Pekka Lehdon kanssa. Potilaiden kannalta hoitajan läsnäolo on kaiken A ja O. Vaikka jonkun on myös ne paperihommat tehtävä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Johannes

Olen samaa Pekka Lehdon kanssa. Potilaiden kannalta hoitajan läsnäolo on kaiken A ja O. Vaikka jonkun on myös ne paperihommat tehtävä.

Ompa hieno juttu, että on A:n ja O:n ajattelijoita!

Puhutaan turvallisesta hoidosta, mutta unohdetaan tosiaankin joskus vuorovaikutuksen merkitys? :o

Muokkaus:Lainaukset korjattu

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: meho

Voi että osuu oikeaan tuo Pekka Lehto. Hoitotyötä mitataan erilaisilla mittareilla. Nykytodellisuus on sitä, että kun kaikki on papereissa tai koneella oikein, huolellisesti ja ammatillisesti kirjoitettuna, eletään siinä harhassa, että kentällä potilaillakin kaikki on hyvin. Hyvänä esimerkkinä tästä on täydellisesti laadittu hoitosuunnitelma, jonka oh tarkastaa onko se tehtynä ja millä tavalla. Jos hoitosuunnitelmassa on hienosti duunattu kaikki 12 kohtaa, ajattelee oh, että kylläpä on hyvä omahoitaja tällä potilaalla ja asiat hyvin. Kuten kaikki tiedämme, voi todellisuus potilaan kannalta olla ihan toinen kun menemme potilaan vuoteen viereen asiaa tarkastelemaan. Kuitenkin se, joka mittaa osaltaan hoitotyön laatua jossakin yksikössä on juuri tuo hoitosuunnitelma.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.