Korilla Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 En nyt oikein osannut muotoilla tota otsikkoa. Haluan siis kysyä sitä, että millä perusteella työntekijä saa vakinaistaa ja jättää jonkun toisen vakinaistamatta? Riittääkö vakinaistamatta jättämiseen se, että pärstäkerroin ei miellytä? Mulla tilanne tilanne sellainen, että olen ollut kahdella eri määräaikaissopimuksella samassa paikassa nyt 1,5v. Oli auki 2 vakipaikkaa ja hain molempiin. Toiseen palkattiin kokeneempi ja toiseen lähihoitaja (molemmat talon sisältä) joka oli valmistunut sairaanhoitajaksi vähän aikaa sitten. Hänen kokemuksistaan en sen enempää tiedä mutta itse olin ollut siinä vaiheessa töissä vuoden talossa. No, kotiin sitten tuli ne laput, että hakijoita olivat nämä ja nämä ja valittu tämä mutta sitten siinä vielä luki, että JOS ei valittu otaa paikkaa vastaan niin valitsemme xxx. Nämä olivat talon ulkopuolelta jotka sitten olis valittu. Kun menin kyselemään niin peruste oli, että heillä oli kuulemma laaja kokemus...? No, ei siinä mitään. Nyt on kuitenkin taas 2 paikkaa auki ja olen siis nyt ollut töissä samassa paikassa 1,5v. Työnteossa ei ole moittimista. Kokemusta kotihoidosta on useampi vuosi. Tiedän, että ainakaan talon sisällä ei ole kokeneempaa kun minä. Kävin sitten bossilta kyselemässä, että eikö voi suoraan vakinaistaa kun on ollut yli vuoden. Ei kuulemma voi. Nyt tässä vaan mietin, että voivatko ne vaan ottaa jonkun talon ulkopuolelta? Minkälaisin kriteerein mut voitais syrjäyttää?
Shisko Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 Kyseessä on ollut avoin haku, koska ulkopuolisiakin mukana ja hakupaperit ovat avoimia, eli voit halutessasi pyytää selvitystä valinnasta. Valitun hakijan tulee olla sinua pätevämpi toimeen joko työkokemuksen tai opintojen vuoksi. Toimivalinnoista voi tehdä oikaisuvaatimuksen, jos kokee tulleensa syrjityksi.
_Silja_ Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 Ymmärsinkö oikein, että paikat on jo laitettu avoimeen hakuun? Jos näin on, niin enää ei voi nimittää toimeen suoraan, vaan toimeen on valittava hakijoista sopivin. Sopivin on työnantajan kannalta helppo määritellä jälkikäteen, sillä välttämättä ei tarvitse valita sitä, kenellä on pisin työkokemus ko alalta. Valintaperusteluissa voidaan painottaa esim. jotain tiettyä osaamista. Eli työnantaja voi perustella esimerkiksi, että nyt kotihoidossa tarvitaan sellaista henkilöä, jolla on kokemusta neurologisen potilaan hoidosta ja seuraavassa haussa ortopedisen potilaan hoidosta. Hyvä käytäntö työnantajan puolelta olisi kertoa etukäteen, jos jotain tiettyä osaamista haetaan. Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja
Guest Eristyshoitaja Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 Tähän aiheeseen liittyen olen joskus pähkäillyt seuraavaa: oletetaan että vaikkapa kirurgian osastolla on sh:n paikka auki. Kuvitellaan että sairaala edellyttäisi että on suuntautunut sis-kir hoitoon opinnoissaan. Avointa tointa on tehnyt tähän asti psykiatriaan suuntautunut hoitaja. Alkaa haku ja hakemuksia on tasan 2 hoitajalta joka on toimea hoitanut epäpätevänä siis sillä psyk suuntaavalla ja hoitaja jolla on pätevyys sis-kirrassa mutta ei työkokemusta ja haastattelijat arvioisivat toimeen kaikin puolin (niin henk. koht ominaisuuksiltaan kuin työkokemuksen perusteella) paremmin sopivaksi sen joka on hoitanut avointa toimea epäpätevänä niin olen miettinyt että työpaikkaanhan voi olla pätevä hakija noin koulutuksen perusteella mutta muiden ominaisuuksien perusteella joita haastattelussa esiin tulee hän ei olisikaan niin sopiva vaan sopivampi olisi se epäpätevä niin onko kaikesta huolimatta valittava se koulutuksen puolesta pätevä vaikka muuten se epäpätevä olisi parempi??? ps Tämä tarina on täysin kuvitteellinen, mut tällaista olen joskus pähkäillyt
_Silja_ Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 Alkaa haku ja hakemuksia on tasan 2 hoitajalta joka on toimea hoitanut epäpätevänä siis sillä psyk suuntaavalla ja hoitaja jolla on pätevyys sis-kirrassa mutta ei työkokemusta ja haastattelijat arvioisivat toimeen kaikin puolin (niin henk. koht ominaisuuksiltaan kuin työkokemuksen perusteella) paremmin sopivaksi sen joka on hoitanut avointa toimea epäpätevänä niin olen miettinyt että työpaikkaanhan voi olla pätevä hakija noin koulutuksen perusteella mutta muiden ominaisuuksien perusteella joita haastattelussa esiin tulee hän ei olisikaan niin sopiva vaan sopivampi olisi se epäpätevä niin onko kaikesta huolimatta valittava se koulutuksen puolesta pätevä vaikka muuten se epäpätevä olisi parempi??? ps Tämä tarina on täysin kuvitteellinen, mut tällaista olen joskus pähkäillyt Huh, olipa pitkä virke, mutta ehkä tajusin kysymyksen :o. Sh/lh toimeen on valittava joka tapauksessa muodollisesti pätevä henkilö. Sairaanhoitajien osalta ei pitäisi olla ongelmia, koska molemmat ovat suorittaneet sairaanhoitajan tutkinnon. Vastaavasta asiasta käytiin AMK alkuaikoina kovaa vääntöä, eli antaako th ja kätilötutkinnot sairaanhoitajan pätevyyden. Lh koulutuksellakaan ei pitäisi olla ongelmaa. Mutta mielestäni mielisairaanhoitajaa, kehitysvammahoitajaa tai kuntohoitajaa ei voi valita lähihoitajan toimeen, koska heiltä puuttuu muodollinen pätevyys. Epäpätevänä sijaisina he voivat toimia. Selvensikö tämä yhtään? Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja
Guest Eristyshoitaja Posted November 23, 2007 Posted November 23, 2007 Juu, kyllä selvensi. kiitos vastauksesta :) Heh...se on siis totta, mainitsit että olipa pitkä virke, kollega katsoi kerran kun kirjasin jotakin koneelle ja hän tokaisi että sinä se et taida noista pilkuista pahemmin välittää :o Ei taitaisi musta lääkäriä tulla. Sanelut olisivat mallia: potilaallatulehtunutumpilisäkejokaleikattupotilastoipuutäysinjakotiutuupistehuutomerkkipilkku :(
Korilla Posted November 25, 2007 Author Posted November 25, 2007 Ymmärsinkö oikein, että paikat on jo laitettu avoimeen hakuun? Jos näin on, niin enää ei voi nimittää toimeen suoraan, vaan toimeen on valittava hakijoista sopivin. Sopivin on työnantajan kannalta helppo määritellä jälkikäteen, sillä välttämättä ei tarvitse valita sitä, kenellä on pisin työkokemus ko alalta. Valintaperusteluissa voidaan painottaa esim. jotain tiettyä osaamista. Eli työnantaja voi perustella esimerkiksi, että nyt kotihoidossa tarvitaan sellaista henkilöä, jolla on kokemusta neurologisen potilaan hoidosta ja seuraavassa haussa ortopedisen potilaan hoidosta. Hyvä käytäntö työnantajan puolelta olisi kertoa etukäteen, jos jotain tiettyä osaamista haetaan. Nämä uudet 2 paikkaa laitetaan hakuun ihan kohta. Tiedän, että mitään tarkempaa osaamista ei nyt haeta. Lisäksi olen koulutukseltani myös farmaseutti joten en oikein tiedä millä kokemuksella mut sitten voitais päihittää. Tai no jo hakisi 2 jotain vanhaa kehäkettua joilla mieletön kokemus mutta ainakin viimeksi hakijat olivat nuoria ja tuskin mitään sen kummempaa kokemusta omaavia. Mutta siis jos toinen hakija on vaikka 2 vuotta ollut kotihoidossa jossain muualla ja sitten tehnyt 5 vuotta osastotyötä ja mä olen ollut vähän enemmän kotihoidossa+vielä tuolla paikassa+muuallakin töissä+olen farmaseutti niin enkös mä silloin ole pätevämpi? Haen tässä vaan tietoa minkä pohjalta voin arvioida tätä asiaa.
Lyrica Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Mä sanoisin, että ota yhteys liittoon ja neuvottele heidän kanssaan.
EE Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Olen ollut määräaikaisena kohta kuusi vuotta... Samassa paikassa. Olen ollut yhteydessä sekä pääluottamusmieheen ja liittoon ja vastaus on että "ihan laillista on". Jälleen on määräyskirja katkolla...
BlasterMaster Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 No, ei siinä mitään. Nyt on kuitenkin taas 2 paikkaa auki ja olen siis nyt ollut töissä samassa paikassa 1,5v. Työnteossa ei ole moittimista. Kokemusta kotihoidosta on useampi vuosi. Tiedän, että ainakaan talon sisällä ei ole kokeneempaa kun minä. Kävin sitten bossilta kyselemässä, että eikö voi suoraan vakinaistaa kun on ollut yli vuoden. Ei kuulemma voi. Nyt tässä vaan mietin, että voivatko ne vaan ottaa jonkun talon ulkopuolelta? Minkälaisin kriteerein mut voitais syrjäyttää? Tehtävään valitaan / pitäisi valita sopivin henkilö. Se ei aina tarkoita pisintä työkokemusta ja vielä harvemmin pisintä sijaisuutta kyseisellä työnantajalla. Riippuen sijaisuuksien pituudesta voi parin vuoden jälkeen kysellä saisiko vakituisen sopimuksen. Silloinkin voi perustellusta syystä pitää sijaisena. Jotkut on ollut 10 vuottakin sijaisena... Se minkä verran tuosta farmaseutin koulutuksesta on hyötyä normaalissa kotihoidossa on suhteellista. Kaikkien sairaanhoitajien pitäisi osata ne lääkitystehtävät mitä siinä tulee vastaan. Ylikoulutusta pidetään ainakin joskus haittana, kun odotetaan henkilön vaihtavan työpaikkaa heti kun saa työpaikan sille paremmalle koulutukselle. Varsinkin nyt kun farmaseutit hakee parempaa palkkaa lakolla ja jo lähtöpalkka oli parempi kuin sairaanhoitajalla. Sinun sijasta valitaan toinen jos se katsotaan sopivammaksi. Sitä varten ei tarvitse olla pätevämpi, vaikka sitä ysein käytetään kriteerinä. Sinun pitää saada valitsija vakuuttuneeksi että sinä olet sopivin tehtävään.
Korilla Posted November 26, 2007 Author Posted November 26, 2007 No, ei siinä mitään. Nyt on kuitenkin taas 2 paikkaa auki ja olen siis nyt ollut töissä samassa paikassa 1,5v. Työnteossa ei ole moittimista. Kokemusta kotihoidosta on useampi vuosi. Tiedän, että ainakaan talon sisällä ei ole kokeneempaa kun minä. Kävin sitten bossilta kyselemässä, että eikö voi suoraan vakinaistaa kun on ollut yli vuoden. Ei kuulemma voi. Nyt tässä vaan mietin, että voivatko ne vaan ottaa jonkun talon ulkopuolelta? Minkälaisin kriteerein mut voitais syrjäyttää? Tehtävään valitaan / pitäisi valita sopivin henkilö. Se ei aina tarkoita pisintä työkokemusta ja vielä harvemmin pisintä sijaisuutta kyseisellä työnantajalla. Riippuen sijaisuuksien pituudesta voi parin vuoden jälkeen kysellä saisiko vakituisen sopimuksen. Silloinkin voi perustellusta syystä pitää sijaisena. Jotkut on ollut 10 vuottakin sijaisena... Se minkä verran tuosta farmaseutin koulutuksesta on hyötyä normaalissa kotihoidossa on suhteellista. Kaikkien sairaanhoitajien pitäisi osata ne lääkitystehtävät mitä siinä tulee vastaan. Ylikoulutusta pidetään ainakin joskus haittana, kun odotetaan henkilön vaihtavan työpaikkaa heti kun saa työpaikan sille paremmalle koulutukselle. Varsinkin nyt kun farmaseutit hakee parempaa palkkaa lakolla ja jo lähtöpalkka oli parempi kuin sairaanhoitajalla. Sinun sijasta valitaan toinen jos se katsotaan sopivammaksi. Sitä varten ei tarvitse olla pätevämpi, vaikka sitä ysein käytetään kriteerinä. Sinun pitää saada valitsija vakuuttuneeksi että sinä olet sopivin tehtävään. Mutta jos on hoitanut työnsä hyvin 1,5v niin miten joku vois olla sopivampi? Tietenkin jos pärstäkerroin ei miellytä niin kai sitä syitä keksii... Ja kyllä on farmaseutin koulutuksesta aivan valtavasti hyötyä nimenomaan kotihoidossa! Sairaanhoitajat eivät tiedä puoliakaan siitä mitä farmaseutti ja kotihoidossa tarvittais useasti laajempaa tietämystä. Todella paljon hyötyä on ollut siitä, että nämä kela- ja reseptikuviot on hallussa. On nimittäin vähentyneet turhat sählingit apteekin/omaisten/asiakkaiden kanssa kun nämä asiat handlaan.
_Silja_ Posted November 26, 2007 Posted November 26, 2007 Nämä uudet 2 paikkaa laitetaan hakuun ihan kohta. Oletan kyseessä olevan työsuhteista. Toimet voidaan täyttää myös ilman hakumenettelyä, mutta ilmeisesti työpaikassanne ei ole tällainen tapana. Joissakin työpaikoissa toimet täytetään pääsääntöisesti ilman hakumenettelyä ja toimet laitetaan hakuun vain siinä tapauksessa, ettei ketään sopivaa ole ennalta tiedossa. Tää on aika tylysti sanottu, mutta työnantajilla on oikeus varsin vapaasti vallita kenet he haluaa (edellyttäen tietysti pätevyysvaatimusten täyttyvän). Olen BlasterMasterin kanssa samoilla linjoilla, nyt sinun pitää tuoda oma osaamisesi esille ja saada valitsijat vakuuttumaan ylivoimaisuudestasi. Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja
Oinaspässi Posted November 27, 2007 Posted November 27, 2007 Joskus vakinaistamiset ei mene ihan nappiin, ainakaan hakijan kannalta. Onneksi ihmiset (lue: hoitajat) uskaltavat nykään viedä asiaa eteenpäin. Ylen maakuntauutisista, Pohjois-Karjalan radiosta, uutisoitua: Hovioikeus määrännyt sairaanhoitopiirin korvauksiin 27.11.2007 Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Määräaikaisia suhteita kuntayhtymällä tehnyt hoitaja ei tullut valituksi hakiessaan avointa tehtävää. Hoitaja valitti syrjinnästä Joensuun käräjäoikeuteen. Käräjäoikeuden mukaan valinnassa ei tapahtunut syrjintää. Itä-Suomen hovioikeus päätti kuitenkin, että hoitajan työkokemuksen perusteella hän olisi ollut kilpahakijoitaan ansioituneempi tehtävään. Hovioikeus määräsi kuntayhtymän maksamaan hoitajalle 9000 euroa hyvitystyä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Tämän lisäksi kuntayhtymä joutuu maksamaan hoitajalle reilut 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluja korkoineen. -tule turma tuonen tietä, pikku reppu selässä, pikku kirves kontissa. Napsauta sillä ohtaan, justiinsa nokan kohtaan-
Korilla Posted December 5, 2007 Author Posted December 5, 2007 Joskus vakinaistamiset ei mene ihan nappiin, ainakaan hakijan kannalta. Onneksi ihmiset (lue: hoitajat) uskaltavat nykään viedä asiaa eteenpäin. Ylen maakuntauutisista, Pohjois-Karjalan radiosta, uutisoitua: Hovioikeus määrännyt sairaanhoitopiirin korvauksiin 27.11.2007 Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Määräaikaisia suhteita kuntayhtymällä tehnyt hoitaja ei tullut valituksi hakiessaan avointa tehtävää. Hoitaja valitti syrjinnästä Joensuun käräjäoikeuteen. Käräjäoikeuden mukaan valinnassa ei tapahtunut syrjintää. Itä-Suomen hovioikeus päätti kuitenkin, että hoitajan työkokemuksen perusteella hän olisi ollut kilpahakijoitaan ansioituneempi tehtävään. Hovioikeus määräsi kuntayhtymän maksamaan hoitajalle 9000 euroa hyvitystyä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Tämän lisäksi kuntayhtymä joutuu maksamaan hoitajalle reilut 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluja korkoineen. Hehe, toi olis ollut kivaa mutta mä sain tarpeekseni ja vaihdan tammikuussa työpaikkaa. Onneksi näitä töitä on tarjolla!
apuva Posted December 13, 2007 Posted December 13, 2007 Hyvä kysymys! Itselleni suoraansanottuna "tyrkytettiin" vakituista paikkaa/virkaa työhaastattelussa. No tottahan toki sen otin. En vaan tajua, miksi jossain paikoissa homma toimii näinkin iisisti. Ja toiset "kärsii" 10.v. tehden pätkätöitä. Eipä varmaan tajua kukaan muukaan. :-
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.