Jump to content
MAINOS

Palkat - ainakin päivälehtien mukaan taivaallisia


Ensihoitajanhoitaja

Recommended Posts

Posted

Tuossa kollegan kanssa mietittiin näitä palkka asioita (kukapa näinä päivinä ei olisi). Iltalehti ja Iltasanomat olivat julkaisseet kivat listat palkoista. Siinä kovasti kehuttiin, että sh tienasi ennen siinä 2400 egee kuussa ja nyttemmin kolmisen tonnia.

Niinettä sanokaa HEP joka tienaa sairaanhoitajana tuon 2400 kuussa. Taas sumutetaan kansaa. Pitäis ihan oikeesti puhua PERUSpalkoista eikä mistään vuoro-, ikä-, home-, pn-lisien kanssa.

Jos ajatellaan tuo meikäläisen saavuttama noin 35000 (sis lomarahat) vuodessa tekee noin 2700 egee kuukautta kohti, josta veroluonteisia maksuja vetästään 35 prosentin verran niin käteenjäävä osuus on siinä 1700 egee. MUTTA tuossa onkin sitten jo kaikki lisät mitä ikinä voin saada 3 vuorotyössä paitsi tuo PN-lisä.

Että peruspalkalla työskentelevä vastavalmistunut pääsee 24000 egeen vuodessa , josta 30 prosenttia (veroprogressin tasoitus) veroluonteisia maksuja jää 1400 käteen kuukaudessa. Että ei tuo loppujen lopuksi kova ero ole noilla lisillä.

Verotuksen suhteen en tiedä ihan varmasti tuota prosenttia, mutta otetaan huomioon erilaiset veron lisäksi menevät maksut kuten LIITTOmaksu ja muut lakiin perustuvat maksut.  Varmaan kuitenkin jollain toleranssilla ollaan hehtaarilla.

Vikoja korjataan - ominaisuuksien kanssa opetellaan tulemaan toimeen.

Jokainen kyynel on muistutus onnen hetkestä.

MAINOS
Posted

Jos ajatellaan tuo meikäläisen saavuttama noin 35000 (sis lomarahat) vuodessa tekee noin 2700 egee kuukautta kohti, josta veroluonteisia maksuja vetästään 35 prosentin verran niin käteenjäävä osuus on siinä 1700 egee. MUTTA tuossa onkin sitten jo kaikki lisät mitä ikinä voin saada 3 vuorotyössä paitsi tuo PN-lisä.

Jutskan juju onkin siinä, että noita tilastollisia palkkoja lasketaan bruton mukaan, ei neton. Eli sano vain HEP.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Posted

Jäiskin käteen joskus tuollanen 1700egee!  :)

Jooh..työtaistelu uhan aikana me oltiin ihmishengillä leikkiviä paskiaisia, ja nyt me ollaan sikarikkaita paskiaisia...? Kyllä kansa taas kiittää mediaa.

Anna hevosen murehtia. Sillä on isompi pää.

Posted

Niinettä sanokaa HEP joka tienaa sairaanhoitajana tuon 2400 kuussa.

HEP. Mutta mä olenkin töissä paikassa, missä ei tuohon päälle juuri vuorolisiä tule.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Posted

Samaa minäkin katsoin että, miksi ei mun palkkakuitissa?

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Posted

Edellisessä duunissa, missä tein 2-vuorotyötä, ei lähellekkään tota. Nyt 3-vuorotyössä niin lisiä tulee.

Posted

Kaikki jotka tienaa 30000 tai enemmän vuodessa voi sanoa HEP

Posted

Kaikki jotka tienaa 30000 tai enemmän vuodessa voi sanoa HEP

HEP. Meinaatko, että se on liikaa?

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Posted

Kaikki jotka tienaa 30000 tai enemmän vuodessa voi sanoa HEP

HEP. Meinaatko, että se on liikaa?

en ymmärrä pienestikkään mistä niin päättelet?

Posted

HEP... mutt...köh.. jostain muusta duunaroinnista

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...