Jump to content
MAINOS

Onnea työtaisteluun


Lähis-85

Recommended Posts

Nyt kun työtaistelu on täyttä totta, tahdon antaa kaiken sympatiani teille, jotta jaksaisitte tämän kivikkoisen tien yli näyttäen, että hoitajat tekevät äärettömän tärkeää työtä ja saisitte teille työstänne oikeutetun palkan. Tuntuu uskomattomalta että tätä työtä ei arvosteta, mutta kuitenkin joudutaa pakkolain turvin pakottamaan töihin jotta asiat hoituisivat  ::). Ne monet kerrat kun paperimiehet ovat menneet lakkoon ja sammuttaneet koneet on nyt palannut kovasti mieleen. Me kun emme voi sammuttaa kuitenkaan ihmisiä.

Mutta tämä tästä, todellakin toivon että osaamme vältellä lääninhallituksin henkilöitä. Muistakaa siis kadulla kävellessännekin peittää silmäpussit, sillä niistä tunnistaa hoitajat.  8)

Raskas työ näyttää raskaalta myös vapaa-ajalla. VOIMIA KAIKILLE!!  ;)

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Samoin tahtoo tämä opiskelija kiittää ja kumartaa kaikki nimensä irtisanoutumispaperiin laittaneita, voisipa itsekin vaikuttaa tähän jollain muullakin tavalla kuin keikoista kieltäytymällä. Tsemppiä kaikille työtaisteluun ja pysykää kovina ::)

Cats know how we feel, they just don't care.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Samoin tahtoo tämä opiskelija kiittää ja kumartaa kaikki nimensä irtisanoutumispaperiin laittaneita, voisipa itsekin vaikuttaa tähän jollain muullakin tavalla kuin keikoista kieltäytymällä. Tsemppiä kaikille työtaisteluun ja pysykää kovina ::)

Yhtäläisyysmerkit. Jos joskus pääsen ohjaamaan opiskelijoita työharjoittelussa, niin tämä spektaakkeli esitetään sillä vakaumuksella, että sen aikainen opiskelijakin ymmärtää kuinka isosta asiasta on kyse.

Isot respektit teille kaikille!

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onnea myös minulta! Olette todella rohkeita ihmisiä!!!

Muuta en voi tällä hetkellä tehdä, kun kieltäytyä keikoista, maksaa korkeampaa liittomaksua (mitä teen mielelläni) ja tarjota turvapaikkaa vainotuille hoitajille  :o

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä haluaisin myös osoittaa kunnioitusta ja tsempata kaikkia teitä työtaisteluun osallistujia. Hengessä olen mukana, vaikken ite pääse konkreettisesti osallistumaan. Oon tosi ylpee, että teistä hoitajista löytyy oikeesti munaa taistella oikeuksienne puolesta! Pitäkää taistelutahto yllä!

"Maailmassa ei ole koskaan saatu aikaan mitään ilman suoraa toimintaa."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä en voi olla vertaamatta näitä tapahtumia 40-luvun tapahtumiin. Meitä kaikkia pelottaa, kukaan ei tiedä, miten tässä käy. On kuin olis heitetty käsky eturintamaan ja lyöty käteen puupalikka ja sanotaan, että koitapa tyttö huitoa sillä niin paljon kuin kerkiät. Silti nyt ei anneta periksi. Kääritään hihat ja tehdään se, mitä voidaan! Hatunnosto ja syvään kumarrus meille kaikille: sekä irtisanoutuneille että työhön jääville. Kenenkään osa ei ole helppo. Mutta yhteistuumin on tultu tähän asti ja katsotaan tää homma loppuun asti!

Tsemppiä ja voimia meille kaikille!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitä tässä todella tarvitaan! Perkele jos menevät nyt hyväksymään tuon neljän vuoden sopimuksen, niin jää niin sanotusti "kusi vetäjän käteen". Nyt todella toivotaan, että valtuustolla on pää kylmänä ja ei tee mitään harkitsematonta.

"Niin gimis on Stadi,

ois toivomus snadi:

0 et tsiigaa sais sen vielä kerran"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täältäkin tahdon toivottaa voimia kaikille rohkeille, jotka uskaltavat todella pistää hanttiin, kun tilanne nyt niin vaatii. Niin kauan ollaan menty Florence-meiningillä, että nyt on korkea aika asioiden edes hieman muuttua! Vaikka itse painankin duunia 24/7 periaatteella, se on vain omaa tyhmyyttäni, eikä tule jatkumaan kauaa... Onneksi olen huomannut, että monella teistä on mielenlujuutta vastustaa ihmisoikeuksien vastaisia pakkotyö"lakeja". Harmittaa vain, kun itse on "vain" lähäri(kaikella kunnioituksella meitä lähäreitä kohtaan...>:D), joten ulkopuolella tästä ollaan, vaikka kuinka koettaisi keksiä keinoja, joilla tukeaan voisi osoittaa... Kaipa ainoana keinona on ns. valistaa ympäristöään tämän työtaistelun todelisuudesta, ja varsinaisista syistä, joissa päällimmäisenä ei suinkaan ole ahneus...

Ukko kommentoi päivittäin, että saan kohta aivoverenvuodon, kun niin stressaan. En voi sille minkään... En voi mitenkään vaikuttaa asiaan, jonka koen hyvin epäoikeudenmukaiseksi... Mutta silti aion hakea amk.hon uudelleen keväällä, kun nyt syksyllä valintakokeet menivät päin hongikkoa "ihanien" työasioiden vuoksi. Kaipa sitä on todella tyhmä, kun haluaa niin vähän arvostettua työtä tehdä....

Mutta pointti; KAIKKI KUNNIA ROHKEILLE TYÖTAISTELIJOILLE! TÄMÄ ON TAHDON ASIA!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitä tässä todella tarvitaan! Perkele jos menevät nyt hyväksymään tuon neljän vuoden sopimuksen, niin jää niin sanotusti "kusi vetäjän käteen". Nyt todella toivotaan, että valtuustolla on pää kylmänä ja ei tee mitään harkitsematonta.

Odotellaanpa nyt huomista ja sopimuksen yksityiskohtia, tänään ei kukaan pysty arvioimaan sopimusehdotusta millään tasolla.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...