almamaria Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 Olen pyrkinyt olemaan (ja onnistunutkin siinä) asiallinen suhtautumisessani TEHY:n kuulumattomiin työtovereihini. Mitä pitemmälle tämä taistelu etenee, sen vaikeampaa on ymmärtää miksi jotkut eivät kuulu liittoon vaan kritisoivat käynnissä olevaa etujen ajamista. Liityin itsekin liittoon vasta muutama viikko sitten, olin monta vuotta poissa petyttyäni liiton saamattomuuteen. Olen yrittänyt puhua ko. ihmisten kanssa ja perustella, miksi kannattaisi osallistua taisteluun mm. OMIEN palkkojen puolesta. Liittoon kuulumattomat eivät myöskään ymmärrä sitä, että he joutuvat tekemään sellaisia töitä (jos ja kun joukkoirtisanoutuminen toteutuu) etteivät niistä selviä ilman virheitä - kuka heitä puolustaa? Ei ainakaan työnantaja. Miksi he eivät ymmärrä omaa parastaan?
Tuure Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 Sanoppas se. Kannattaa nyt myös muistuttaa heitä siitä, että hoitovirheen sattuessa, HE vastaavat virheistään omalla kukkarolla käräjillä. Siinä ei työnantaja ole auttamassa, ehei. minusta se vaatii jo aikamoista uskoa omiin kykyihinsä, jos uskaltaa työskennellä tänpäivänä ilman kunnon järjestön turvaamaa vakuutusturvaa.Jotkut ovat aivan liian sinisilmäisiä. 8)
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.