OldOne Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 Hoitoalan työntekijäjärjestö Tehy on päättänyt laajentaa työtaistelun uhkaansa. Tehyn työvaliokunta päätti tänään ottaa käyttöön irtisanoutumisten niin sanotun toisen aallon, joka koskee aiemmin kerrottujen noin 12 000 hoitajan lisäksi noin 3 600:aa tehyläistä. Asiasta kertoo YLE. http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id74804.html
jätti Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 Kuntatyönantaja kuvittelee lain ratkaisevan tilanteen? Mutta eihän sen pitäny olla painostuskeino. ;D Kunnallisessa koiranvirassa.
yvonne Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin
Pernasoppa Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 Loistavaa! Periksi ei anneta, perkele. Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.
sissy Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin porsaanreikiä taitaa olla laissa myös hoitajan eduksi... ainahan voi olla pätevä syy miksi ei voi osallistua pakkotyöhön... tms. nyt vaan älynystyrät heilumaan, millä ko. lakia voidaan kiertää...
Pernasoppa Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin porsaanreikiä taitaa olla laissa myös hoitajan eduksi... ainahan voi olla pätevä syy miksi ei voi osallistua pakkotyöhön... tms. nyt vaan älynystyrät heilumaan, millä ko. lakia voidaan kiertää... alkuperäisessä versiossa ainakin oli nämä perhesyyt. Ja edelleenkään ei tarvitse olla kenenkään tavoitettavissa. Kotona ei tarvitse vapaa-aikanaan olla, puhelimeen ei tarvitse vastata eikä ovea avata. Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.
Guest Minäpä Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin Eikös siinä laissa ollut, että sitä voidaan käyttää viikko kerrallaan erikseen, maksimissaan 4 viikon ajan?
sissy Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin Eikös siinä laissa ollut, että sitä voidaan käyttää viikko kerrallaan erikseen, maksimissaan 4 viikon ajan? Yvonne tarkoittaa varmaan, että työpäivä voi venyä esim. 48 tuntiseksi...
Pernasoppa Posted November 12, 2007 Posted November 12, 2007 potilasturvalakiin taitaa jäädä niin monta porsaanreikää, että meidät saadaan helposti sen varjolla raahattua töihin ja tekemään työtä niin pitkään kun jaksamme, työaikalainsäädännöstä piittaamatta. Ei ihme, jos neuvotteluissa ei päästä eteenpäin Eikös siinä laissa ollut, että sitä voidaan käyttää viikko kerrallaan erikseen, maksimissaan 4 viikon ajan? Ei siinä laissa vielä ole mitään, koska sitä ei ole vielä hyväksytty. Se on vasta syntymässä, ja synnytystuskat ovat kovat. Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.
Avataanpas televisio! Posted November 13, 2007 Posted November 13, 2007 Älkää menkö alyvuoto.net -sivuille, siellä katkeaa suoni aivoista. Jengi haukkuu taas tehyä ja hoitajat.nettiä - palkankorotuksia ei tarvita, koska me ei olla mitään ruudinkeksijöitä jne. Quiquid in Latine dictum sic, altum profundum. (mitätahansa sanot latinaksi, se kuulostaa aina syvälliseltä)
darshan Posted November 13, 2007 Posted November 13, 2007 Noh, jos haluaa aivoverenvuodon Sva torkkariinsa, niin suomi24 ja vastaavat foorumit ovat myös mahtipaikkoja käydä lukemassa muita näkökulmia tähän kiistaan. Mutta mielipiteet ovat kuten persreijät, jokaisella on yksi. Ja muutenkin tämäntapaiset, ihmisiä jakavat tapaukset tuppaavat kaivamaan kaikki peikot luolistaan foorumisotia starttailemaan, eli jos rupeaa pää kivistämään yleinen tuubanjauhanta, kannattaa melkein jättää väliin suosiolla moiset keskustelujaostot- tähän ainakin itse päädyin, sillä noita keskusteluja et voi voittaa, olitpa sitten oikeassa tai et.
skitsohoitaja Posted November 14, 2007 Posted November 14, 2007 Otettiin tuossa työpaikka surffausasentoja toiseen aaltoon ;D Mahtavat marssit oli porukalla!! Valitettavasti en päässyt mukaan"orjankahleisiin". Hengessä mukana - loppuun asti!! The Iron is the best antidepressant I have ever found. The Iron never lies to you. I have found the Iron to be my greatest friend. It never freaks out on me, never runs. Friends may come and go. But two hundred pounds is always two hundred pounds. Henry Rollins
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.