Jump to content
MAINOS

Tehy perustaa lähihoitajille oma jaoston

OldOne

Recommended Posts

Posted

Kyllä nyt menee liitto vaihtoon, toivoa sopii että jatkossa Tehy sitten panostaa myös valtion sektoriin voimalla, millä nyt kuntasektorin asioita ajetaan.

Kaikki vuorollaan. On valitettava tosiasia, että kuntasektori on suurin Tehyn jäsenistöstä. Toki olen itse sitä mieltä, että yksityisen puolen asiat olisivat tärkeimmät. Kun olen ollut Tehyssä tekemässä muutakin kuin arvostellut nimimerkin suojassa niin voin sanoa, että kaikkia huomioidaan. Totuus on vain niin, että jos ei ole aktiiveja omalta sopimusalalta niin asioiden eteneminen on hitaampaa. Tämäkin homma perustuu verkostoihin kuten moni muukin asia maailmassa. Monella on kannatettavia ajatuksia, joita pitäisi viedä eteenpäin, mutta ne eivät konkretisoidu teoiksi. Ja yhdistyksen (tässä tapauksessa Tehy) jatkuva mollaaminen ei edistä asioita millään tavalla. Jos olet tyytymätön niin ala toimimaan. Ensiksi omassa ao:ssasi; toivottavasti tiedät mihin kuulut. Siitä lähtee vaikuttaminen eteenpäin. Ja ei ole esteitä perustaa uusia osastoja, jos löytyy tarvetta ja halukkuutta toimimaan. Yhden osaston olen perustanut kollegoideni kanssa ja homma on selkiintynyt sen jälkeen. Liittojen keskushallinnossa ei tehdä ohjelmia ja tavoitteita sen mukaan mitä me täällä keskuteluissa kirjoitamme vaan ammattiosastot ovat se instanssi mikä vie asioita eteenpäin. Sama pätee muissakin liitoissa muilla aloilla (AKT, Paperiliitto).

Valtion puolella hommia pitää ajaa omien ao:jen kautta eteenpäin. Ennen oli valtuustossakin joku armeijan  sh, joka toi aina jämäkästi esiin valtion hoitajien asiat.   

MAINOS
  • Replies 159
  • Created
  • Last Reply
Posted

Hyvä!

Nyt on todellinen mahdollisuus siihen, että tehy on hoitoalan ihmisten yhteinen liitto riippumatta koulutuksesta!

Jokainen tekeköön työnsä kyllä meitä kaikia tarvitaan myös erikoissairaanhoidossa vaikka joillakin on joku omituinen harha-ajatus että vain sairaanhoitaja osaa vaihtaa psyk. potilaan lakanat!

Posted

Kyllä nyt menee liitto vaihtoon, toivoa sopii että jatkossa Tehy sitten panostaa myös valtion sektoriin voimalla, millä nyt kuntasektorin asioita ajetaan.

Kaikki vuorollaan. On valitettava tosiasia, että kuntasektori on suurin Tehyn jäsenistöstä. Toki olen itse sitä mieltä, että yksityisen puolen asiat olisivat tärkeimmät. Kun olen ollut Tehyssä tekemässä muutakin kuin arvostellut nimimerkin suojassa niin voin sanoa, että kaikkia huomioidaan. Totuus on vain niin, että jos ei ole aktiiveja omalta sopimusalalta niin asioiden eteneminen on hitaampaa. Tämäkin homma perustuu verkostoihin kuten moni muukin asia maailmassa. Monella on kannatettavia ajatuksia, joita pitäisi viedä eteenpäin, mutta ne eivät konkretisoidu teoiksi. Ja yhdistyksen (tässä tapauksessa Tehy) jatkuva mollaaminen ei edistä asioita millään tavalla. Jos olet tyytymätön niin ala toimimaan. Ensiksi omassa ao:ssasi; toivottavasti tiedät mihin kuulut. Siitä lähtee vaikuttaminen eteenpäin. Ja ei ole esteitä perustaa uusia osastoja, jos löytyy tarvetta ja halukkuutta toimimaan. Yhden osaston olen perustanut kollegoideni kanssa ja homma on selkiintynyt sen jälkeen. Liittojen keskushallinnossa ei tehdä ohjelmia ja tavoitteita sen mukaan mitä me täällä keskuteluissa kirjoitamme vaan ammattiosastot ovat se instanssi mikä vie asioita eteenpäin. Sama pätee muissakin liitoissa muilla aloilla (AKT, Paperiliitto).

Valtion puolella hommia pitää ajaa omien ao:jen kautta eteenpäin. Ennen oli valtuustossakin joku armeijan  sh, joka toi aina jämäkästi esiin valtion hoitajien asiat.   

Taisit Urkki nyt tulkita minua väärin, itse jätin toki myös asiat epäselviksi (jäi kirjoitus kesken, kun piti välillä tehdä töitä). Nyt ei kyse ole mollaamisesta, kuulun vielä Jhl:ään, sen toimiin olen tyytymätön. Tehylle on vihdoin hatunnoston paikka, tie on oikea, ja avaa jatkossa tietä yksityisensektorin, samoin valtionsektorin tulevaisuudessa käytäviin neuvotteluihin. Tarkoitus siis mikäli Tehy perustaa lähihoitajille oman jaoksen, liittyä siihen välittömästi. En koe että kuntasektorin tulevaisuudessa saamat korotukset olisivat mitenkään valtionsektorilta pois, päinvastoin se avaa tietä tulevaisuutta-ajatellen. Ihmettelen kuitenkin, miksi Tehy hyväksyi valtion sektorille sopimukset, joka ei kuntapuolelle kelvannut ? Itse olisin nähnyt mieluusti myös valtion sektorin samassa lakko / irtisanoutumis rintamassa. 

Posted

No mulle on kyllä jäänyt sellainen kuva että tehy tavoitelee 24% korotuksia..

Joka on 400-600 euroa. Niillä kuitenkin kaupassa maksetaan, ei prosenteilla.  ;D

Joo mutta jos palkankorotus on esim 20% niin silloinhan 2500 euroa tienaava saa 500 euroa ja 1500 euroa tienaava saa 300 euroa lisää palkkaa joten lopputulos on se, että isompituloiset saavat enemmän eli tuloerot kasvaa.

Onneksi hoitajat ovat kaikki yhtä huonosti tienaavia, joten tuloerot eivät kasva kovinkaan paljoa.  8)

Failure is always an option

Posted

Onko lähihoitajien jaosto siis ihan valtakunnallinen jaosto eikä vain esim. pääkaupunkiseudulla toimiva?

Tuli mullekin mitta täyteen hallituksen ja työnantajan pelleilyjä ja ihan vain kannatuksen vuoksi tilasin tehyltä liittymispaketin vaikken edes ole varma tulenko koskaan enää hoitoalan työtä tekemään.. Hiukan mietitytti että minkälaiseksi jäseneksi mun pitäisi liittyä kun olen hoitovapaalla oleva toista terveysalan tutkintoa opiskeleva ja mahdollisesti silloin tällöin keikkaa tekevä. No ehkä se selviää jos mulle joskus se liittymispaketti tulee, kuinkahan kauan siihen yleensä menee?

Posted

Onko lähihoitajien jaosto siis ihan valtakunnallinen jaosto

On.
Guest inkeri 59
Posted

ja minä olen kanssa liittymässä siihen kun se perustetaan. Odottelen ensimmäistä palkkaa Helsingin kaupungilta marraskuun lopussa joten vielä kerkeisi liittyä ennen sitä.

He hee, Tehyläiset...katselin ratikka 7 Bstä kun marssitte sen nokan edestä. TEki mieli hypätä kyydistä ja tulla mukaan marssimaan mutta kun minulla oli niin kiire. Oli jännää kuunnella ihmisten kommentteja. Näin ainakin VF:n vilaukselta. Mutta se siitä...

Posted

Joo mutta jos palkankorotus on esim 20% niin silloinhan 2500 euroa tienaava saa 500 euroa ja 1500 euroa tienaava saa 300 euroa lisää palkkaa joten lopputulos on se, että isompituloiset saavat enemmän eli tuloerot kasvaa.

Onneksi hoitajat ovat kaikki yhtä huonosti tienaavia, joten tuloerot eivät kasva kovinkaan paljoa.  ;D

Kasvaa joka tapauksessa!!!

Posted

Olis jo aikakin perustaa joku jaosto, joka ajaa meidänkin asioita.(SUPERIN hra hame ei pystynyt). Jos Tehy nyt saa jotain muutakin aikaiseksi kuin paljon porua pullanmuruista tulisi jäseniä lisää ja paljon.! Tsemppiä vaan edelleen Tehyläisille. Mut meillehän ne työt nyt lankee, jos joudutte jäämään pois ja me kyllä teitä kaipaamme!

Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Posted

Toivotaan vaan kaikki hoitotyötä tekevät samaan liittoon, siten voima kasvaa. Itse olen 37v tätä hommaa katsellut(msh) ja aikoinaan kun MKL kuopattiin olisin toivonut että olisi tullut yksi hoitoalan liitto mutta silloin puoluepolitiikka sotki liikaa kuvioita, sitä ei pitäisi sekoittaa ammattiliittohommaan, minulle on sama mikä puolue noita pakkolakeja väsää, demarit vai kokoomus vai keskusta, kaikki ovat kyntensä näyttäneet, voi vain Irwinin laulusanoja mukailla, "Haistakaa paska koko valtiovalta, ette osaa muuta kun kusettaa..."

Guest inkeri 59
Posted

Minä kävin tänään liittymässä Tehyyn töihin mennessä. Mies sanoi, että lähihoitajia on liittynyt viime päivinä tavallista enemmän Tehyyn. Toivottavasti meitä liittyy tarpeeksi sinne jotta saamme vähän ääntämme kuuluviin siellä.

Hyvä valinta Inkeri! :o
Guest mielenterveystyöntekij
Posted

Joo mutta jos palkankorotus on esim 20% niin silloinhan 2500 euroa tienaava saa 500 euroa ja 1500 euroa tienaava saa 300 euroa lisää palkkaa joten lopputulos on se, että isompituloiset saavat enemmän eli tuloerot kasvaa.

Onneksi hoitajat ovat kaikki yhtä huonosti tienaavia, joten tuloerot eivät kasva kovinkaan paljoa.  :o

Kasvaa joka tapauksessa!!!

Olet oikeassa. Hajurako hoitoalan sisällä kasvaa.

Posted

Joo mutta jos palkankorotus on esim 20% niin silloinhan 2500 euroa tienaava saa 500 euroa ja 1500 euroa tienaava saa 300 euroa lisää palkkaa joten lopputulos on se, että isompituloiset saavat enemmän eli tuloerot kasvaa.

Onneksi hoitajat ovat kaikki yhtä huonosti tienaavia, joten tuloerot eivät kasva kovinkaan paljoa.  :nauraa:

Kasvaa joka tapauksessa!!!

Olet oikeassa. Hajurako hoitoalan sisällä kasvaa.

Voimassa olevan KVTES:in mukaan sairaanhoitajan vähimmäispalkka 1,9,2009 alkaen on 1940,60 €. Lähihoitajalla se on 1765,46. Erotus on 175,14 €.

Jos Tehy saa tavoittelemansa palkankorotukset, niin silloin Sairaanhoitajan vähimmäispalkka olisi 2190 € ja lähihoitajan 1990 €. Erotus on 200 €

Onko 200 euroa liian suuri palkkaero lähi- ja sairaanhoitajan välillä? Tilanteessa, jossa Tehy tavoittelee lähihoitajille yli  200 euroa suurempaa palkankorotusta mihin SuPer ja JHL tyytyi?

Mikä se itkun aihe ja syy nyt on?

Failure is always an option

Posted

Kysytään nyt täältäkin, kun en ole tehyyn muistanut soittaa, mahtavatko huolia osastosihteereitä jäseniksi?Onhan mulla pohjalla kumminkin lähärin koulutus mutta kumminkin..?

Posted

Onko 200 euroa liian suuri palkkaero lähi- ja sairaanhoitajan välillä? Tilanteessa, jossa Tehy tavoittelee lähihoitajille yli  200 euroa suurempaa palkankorotusta mihin SuPer ja JHL tyytyi?

200 euroa peruspalkassa ja n. 300 euroa kokonaispalkassa (vuorotyötä tekevällä) on sopiva ero tässä työmarkkinatilanteessa palkkaryhmä 03HOI030 ja palkkaryhmä 03HOI040 välillä. Tulevaisuudessa kun hoitajapula iskee entistä enemmän myös meidän vähemmän koulutettujen puolelle, on pidettävä huoli myös näiden ammattikuntien kilpailukyvyn säilyttämisestä myös palkallisesti; eli euromääräiset korotukset prosentikorotusten sijaan saattavat olla minun nähdäkseni joskus tulevaisuudessa perusteltuja.

Tietysti ammattijärjestöjen rooli tässä asiassa tulee olemaan vahva ja esimerkiksi mahdolliset jäsenten liikkumiset eri liitojen välillä varmasti vaikuttavat asioihin.

Guest inkeri 59
Posted

Kyllä toi n. 200 on ihan sopiva ero koska se korostuu sitten vielä lisissä. Asiasta voidaan tietysti olla montaa mieltä mutta pääasia kun ero ei kasva.

Mun peruspalkka on nyt 1668 e ja tiedän kouluttamattomia hoitajia jotka saavat enemmän kuin minä. Mulla on ikälisän käsittelyt vielä kesken joten yksi ikälisä on tulossa. Mietin vaan kun me kummatkin olemme kaupungilla töissä, että miten se palkka määräytyy oikein? Mun tämän hetkinen palkka on vain muutaman kympin parempi kuin Lappeenrannassa huh.gif

Posted

Kaikki halukkaat voivat vetää herneen nenään ihan vapaasti. Mut mun mielestä eron pitäisi olla huomattavasti suurempi. Yksi tämän alan perusongelmista on ettei lisäkouluttautumista palkita rahallisesti oli se sitten korkeamman tutkinnon hankkimista tai laajoja lisäkoulutuksia. Jos kouluttautuminen ei rahallisesti kannata, niin ei hirveän monella ole intoa lähteä florence-asenteella jatkokoulutautumaan alalle. Kouluttautumista voidaan tukea vain ja ainoastaan rahalla. Lisiä ei monet sh:t edes saa. Koulutuksen pituus, taso ja sen mukana tuoma vastuu tulisi näkyä palkkauksessa.

Posted

Muutenkin henkilökohtainen osaaminen ja kokemus tulisi paremmin palkita.

Posted

onko Oulun seudulle tulossa myös lähihoitajajaosto?toivottavasti, mutta saako tehyläiset lähi-ja lastenhoitajat korotukset,kun ne kuulemma  ei koske toisen asteen koulutettuja?

Posted

saako tehyläiset lähi-ja lastenhoitajat korotukset,kun ne kuulemma  ei koske toisen asteen koulutettuja?

Koskee ne.
Posted

Kysytään nyt täältäkin, kun en ole tehyyn muistanut soittaa, mahtavatko huolia osastosihteereitä jäseniksi?Onhan mulla pohjalla kumminkin lähärin koulutus mutta kumminkin..?

Eikö kukaan ole sinulle vastannut. Mä voin vastata :)

Tehy on terveys- ja sosiaalialan koulutetun henkilöstön ammattijärjestö

Eli kyllä ;)

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

  • 2 weeks later...
Guest inkeri 59
Posted

Kaikki halukkaat voivat vetää herneen nenään ihan vapaasti. Mut mun mielestä eron pitäisi olla huomattavasti suurempi. Yksi tämän alan perusongelmista on ettei lisäkouluttautumista palkita rahallisesti oli se sitten korkeamman tutkinnon hankkimista tai laajoja lisäkoulutuksia. Jos kouluttautuminen ei rahallisesti kannata, niin ei hirveän monella ole intoa lähteä florence-asenteella jatkokoulutautumaan alalle. Kouluttautumista voidaan tukea vain ja ainoastaan rahalla. Lisiä ei monet sh:t edes saa. Koulutuksen pituus, taso ja sen mukana tuoma vastuu tulisi näkyä palkkauksessa.

No se on ehkä samassa suhteessa kuin kouluttamaton hoitoapulainen saa muutaman kympin huonompaa palkkaa kuin kolme vuotta käynyt lähihoitaja. Vai mitä huh.gif

Me ollaan vaan tätä ruohonjuuritasoa ja täysin korvattavissa kenellä tahansa ;D :)

Muokkaus:lainat

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...