Jump to content
MAINOS

Tehy ei toistaiseksi laajenna joukkoirtisanoutumisia


OldOne

Recommended Posts

Tehy on varautunut viime viikon aikana työtaistelutoimenpiteen laajentamiseen kuntasektorilla. Tehyn hallitus käsitteli ajankohtaista tilannetta tänään. Hallitus totesi, että osapuolet tähtäävät nyt tosissaan ratkaisun etsimiseen sovitteluteitse eikä Tehy aio laajentaa joukkoirtisanoutumisia ns. toisella aallolla ainakaan toistaiseksi.

Tehyn työtaistelutoimena toteuttamaan joukkoirtisanoutumisen toiseen aaltoon osallistuisi viime viikolla kerättyjen uusien listojen mukaisesti yli 3 600 uutta tehyläistä jo mukana olevien noin 12 500 tehyläisen lisäksi.

Mahdollinen laajentaminen kohdentuisi siten, että joukkoirtisanoutumiseen osallistuvien osuus kasvaisi jo mukana olevissa paikoissa ja lisäksi mukaan tulisivat seuraavat kokonaan uudet kohteet: HUS/Hyvinkään sairaanhoitoalue ja HUS/Porvoon sairaanhoitoalue, Kymenlaakson keskussairaala, Kuusankosken aluesairaala, Halikon sairaala, Paimion sairaala, Loimaan sairaala, Raision sairaala, Rauman aluesairaala, Kanta-Hämeen keskussairaala, Riihimäen sairaala, Lahden kaupunki, Mikkelin keskussairaala, Savonlinnan keskussairaala, Ähtärin sairaala, Länsi-Pohjan keskussairaala ja Keroputaan sairaala.

http://www.tehy.fi/?x1536574=14322627

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ehkä se julkistamisen aika on tulossa pian ja muutenkin rähinät päälle. Katsoin juuri mtv3:n iltahaastattelun. Salonius oli aika kypsän oloinen ja vaikutti vähän siltä, että sopimusta ei kyllä huomenna,aamupäivällä tule. Saas nähdä, mitä hallitus meinaa seuraavax.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...