Jump to content

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

turbiini

Perehdyttämisestä kysymyksiä

Recommended Posts

turbiini

Kiinnostaisi tietää, millaista perehdytystä olette saaneet instr/anest-työhön. Miten pitkiä/lyhyitä perehdytyksiä teillä on ollut? Kuinka pian jäitte yksin saliin? Pelottiko? Ja mikä tärkeintä, miten se pelko saadaan kuriin vai saako sitä..

Toki tiedän, että perehdytys ja perehtymisaika on yksilöllistä ja riippuu paljon perehtyjän aiemmista tiedoista ja taidoista. Mutta ihan mielenkiinnon vuoksi haluaisin vertailuja.

Itse siirryin osastohommista leikkuriin. Nyt on edessä tilanne, että mietin paikan vaihtamista. Paine on liian kova ja kun työasiat pyörii mielessä vapaa-ajallakin, niin stressiähän se meinaa. Tiedän, että opin, mutta perehdytysaika on ilmeisesti lopussa ja lisää ei irtoa. Ja tällä tahdilla en koe olevani valmis ihan kaikkeen siihen, mitä tuolla osaamiseen vaaditaan. Surettaa tosi paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Pernasoppa

Pyydä lisää perehdytystä, jos tuntuu että et ole valmis. Tai kokeile miltä yksin työskentely tuntuu ja pyydä sitten lisää.

Perehdytyksen kesto riippuu työpaikasta, anestesiapuolella se vaihtelee jossain 2-15 viikon välillä, instrumenttipuolella menee joissain paikoissa vuosi.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guldan

Niinkun focce totesi, riippuu niin paljon paikasta missä olet töissä. Jos olet epävarma osaamisestasi niin ei muuta kun oshoitajalle puheille ja sanot että tarviit lisää perehdytystä.

Oma perehdytys oli pari päivää naistenklinikalla instrumentteihin, katsottiin vaa et osaan sectiot ja gyneleikkaukset.. sit vaa töihi. myöhemmin oli yks päivä rintasaliin perehdytys. sellaista meillä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
turbiini

Eli tässä yksikössä, missä nyt olen sain 2 viikkoa, sitten saliin yksin. Totesin ettei riitä, vaan tarvitsen lisää, sain viikon. Ja nyt osh kehoitti miettimään, onko minusta tälle alalle. Tuntuu että nousi seinä vastaan. Luuseriolo jos nyt luovutan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guldan

Missä olet töissä sit? kolme viikkoa ei ole pitkä aika jos ei ole ennen ollut leikkaussalissa töissä. Jos oshoitaja on noin vittumainen niin kannattaa jättää kyseinen työpaikka ja hakeutua jonnekki toiseen leikkuriin. Oshoitajan tehtävä on ylläpitää työyhteisön henkeä yllä eikä heti latistaa sitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kurppa

Eli tässä yksikössä, missä nyt olen sain 2 viikkoa, sitten saliin yksin. Totesin ettei riitä, vaan tarvitsen lisää, sain viikon. Ja nyt osh kehoitti miettimään, onko minusta tälle alalle. Tuntuu että nousi seinä vastaan. Luuseriolo jos nyt luovutan.

Olen samaa mieltä kuin Guldan, että kolme viikkoa ei ole paljon perehdytystä pystymetsästä tulleelle.  Olen itsekin vasta perehtymässä leikkuriin. Anestesia oli mulle jnkv tuttua, siihen oli perehdytystä parisen viikkoa. Instrumentteihin olen nyt perehtynyt viikon. Tuntuu siltä, että vuoden kuluttua voi jo jotain sanoa osaavansa!

Älä ihmeessä luovuta vielä! Kannattaa katsoa ainakin vuosi. Voithan lähteä sitten myöhemminkin. Onko siellä työpaikalla kannustavia vanhempia kollegoita tai muita vasta-alkajia? Keskustele heidän kanssaan tilanteesta. Selvästikin vaikuttaa siltä, että sun oh ei ole ihan paras asiantuntija perehdytykseen liittyvissä asioissa. Mä olin ensimmäisessä työpaikassani hidas perehtymään. Silloinen oh kannusti minua kuitenkin sanoen "hitaasti perehtyvistä tulee usein parhaimpia hoitajia" (tai jotain sinnepäin). No, tiedä häntä miten asian laita on oikeasti. Mutta pointti on se, että sain kannustusta, perehdyin työhöni ja pärjäsin kuin pärjäsinkin. Tsemppiä! Luota itseesi!

Share this post


Link to post
Share on other sites
turbiini

Sehän tässä potuttaakin, että tykkään tästä hommasta ja uskon että musta on tähän. Mutta ei tällä tahdilla :( Ja kun ei ole resursseja perehdyttää, niin musta tuntuu että olen jäänyt puolitiehen. Toisaalla se osh jonka mielestä nyt pitäis jo pystyä ja toisaalla oma tunne siitä, että on vielä varhaista sanoa niin. Olen jutellut kolleegoiden kanssa, osa on sitä vanhaa koulukuntaa että ei meitäkään pahemmin perehdytetty ja pitävät mua varmaan ihan nössönä. Osa taas ymmärtää ja auttavat minkä pystyvät, mutta kun väkeä on vähän ja hommia paljon, niin arvatkaa miten siinä lopulta käy.

Olin kevään toisessa yksikössä ja siellä hommat sujuivat jo hienosti. Sitten tuli tämä siirto ja hommat vaikeusasteeltaan potenssiin sata. Juuri kun olin oppinut sen ensimmäisen paikan hommat niin, että pystyn tekemään itsenäisesti, niin heitetään uuteen ja sanotaan että koitapa nyt selviytyä tai lähe pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Emjay

Kiinnostaisi tietää, millaista perehdytystä olette saaneet instr/anest-työhön. Miten pitkiä/lyhyitä perehdytyksiä teillä on ollut? Kuinka pian jäitte yksin saliin? Pelottiko? Ja mikä tärkeintä, miten se pelko saadaan kuriin vai saako sitä..

Toki tiedän, että perehdytys ja perehtymisaika on yksilöllistä ja riippuu paljon perehtyjän aiemmista tiedoista ja taidoista. Mutta ihan mielenkiinnon vuoksi haluaisin vertailuja.

Itse siirryin osastohommista leikkuriin. Nyt on edessä tilanne, että mietin paikan vaihtamista. Paine on liian kova ja kun työasiat pyörii mielessä vapaa-ajallakin, niin stressiähän se meinaa. Tiedän, että opin, mutta perehdytysaika on ilmeisesti lopussa ja lisää ei irtoa. Ja tällä tahdilla en koe olevani valmis ihan kaikkeen siihen, mitä tuolla osaamiseen vaaditaan. Surettaa tosi paljon.

niinkuin tässä on aikaisemmin sanottu noi perehdytykset on aika yksilökohtaisia. toiset tarvii vähemmän ja toiset tarvii enemmän. Eikä siitä "pelosta" pääsee ennenkun on kokemusta,ei siihen perhehdytys vaikuta niin paljoa. Toistoo,toistoo ja omiin kykyihin luottamista. Pääasia on että tiedät mitä osaat ja mitä et ja mitä et osaa niin kysyt!

Eikä siinä ole mitään pahaa että työasioita miettii kotona,varsinkin jos uuden työn on aloittanut. Tietysti täytyy vähän miettiä missä mielessä niitä työasioita työnulkopuolella pohtii. Siis onko se rakentavaa pohdintaa vai ei. Ite ollu leikkurissa 9vuotta ja kyllä sitä joutuu joskus kyseleen tai kaivaan kotona kirjat esiin ja lukee vähän lisää.

Siis ihan käytännön vinkkinä laita omat vahvuudet/heikkoudet paperille ja mieti mitä niille heikkouksille voit tehdä. Vahvuutenasi voisin näin heti sanoa et  olet ainakin tunnistanut mahdollisen ongelman ja niinkuin mun oh tykkää sanoa: mitä olet asian hyväksi tehnyt.

tsemppiä

Share this post


Link to post
Share on other sites
turbiini

Siis ihan käytännön vinkkinä laita omat vahvuudet/heikkoudet paperille ja mieti mitä niille heikkouksille voit tehdä. Vahvuutenasi voisin näin heti sanoa et  olet ainakin tunnistanut mahdollisen ongelman ja niinkuin mun oh tykkää sanoa: mitä olet asian hyväksi tehnyt.

tsemppiä

Kiitos  :(

Share this post


Link to post
Share on other sites
defi

Uuteen työhön vaintaminen ja perehdytyksen riittävyys on ollut minullekin ongelmallista. Olin muutaman vuoden päivystyspoliklinikalla, jossa mielestäni osasin työni hyvin. Vaihdoin sieltä teholle. Työ oli niin täydellisen erillaista ja vaati kaikkien asioiden opettelua lähes alusta asti. Pahimmalta tuntui se ettei enää osannutkaan mitään, tai niin ainakin itsestä tuntui. Perehdytystä sain silloin 6 viikkoa, mutta ensimmäinen vuoro omillaan oli aika kamala. Stressasin osaamattomuuttani lähes koko ajan. Jaksoin olla kyseisellä osastolla puoli vuotta ja vaihdoin leikkuriin anestesiapuolelle. Siellä tein perehdytysjaksolla aivan saman virheen eli en antanut itselleni aikaa opetella rauhassa asiota ja vaadin itseltäni mahdottomuuksia. Koko ajan oli tunne, että minun täytyy tietää kaikesta kaikki kun perehdytys loppuu. Onneksi perehdyttäjät saivat minut uskomaan ettei kaikkea tarvitse tietää eikä voikkaan pelkän perehdytyksen perusteella. Kyseleehän ne 20 vuotta samalla osastolla olleetkin toisiltaan miten joku homma hoidetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kurppa
Stressasin osaamattomuuttani lähes koko ajan. --- en antanut itselleni aikaa opetella rauhassa asiota ja vaadin itseltäni mahdottomuuksia. Koko ajan oli tunne, että minun täytyy tietää kaikesta kaikki kun perehdytys loppuu.

Kuulostaa niin tutulta! Itse olen aivan samanlainen. Mulla perehtymiseen vaikuttaa myös työkavereiden tuki / suhtautuminen. Jos suhtautuminen on väheksyvää ja negatiivista, niin stressi lisääntyy ja oppiminen on hitaampaa. Jos työkaverit on ymmärtäväisiä ja tukee, niin oppiminenkin käy kivuttomammin ja nopeammin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Emjay

Olis kiva kuulla miten Turbiinille kävi. Jatkatko samassa paikassa vai vaihdoitko työn kuvaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites
turbiini

Kiitos kysymästä. Vuoden pimeimpään aikaan osui tuo väsähtäminen. Jatkan yhä samassa paikassa. Sekin helpotti oloa, kun sain purkaa väsymistäni ja oli lupa sanoa, että minun ei ole pakko tehdä tätä työtä. Mutta kai tää on osa ammatillista kasvua, ja vissiin ihan tervettäkin ettei ole liian varma taidoistaan? Oppimisen tie ei tällä alalla lopu ikinä, mutta ainakaan ei enää joka päivä pelota niin paljoa :o Aaltoliikettä ylös ja alas..

Onnistumisen kokemuksilla ja kolleegoiden tuella on kyllä suuri merkitys! Työ itsessään on stressaavaa ja ei tätä jaksaisi kauaakaan ilman ihania työkavereita. Onneksi omalla työpaikallani on sellaisia. Minähän olen ihan vasta-alkaja tässä hommassa. Pari kolme vuoden kuluttua saatan ehkä sanoa, että nyt osaan jo jotakin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kurppa
Jatkan yhä samassa paikassa.

Olenkin miettinyt mitä sulle kuuluu. Kiva kuulla, että oot edennyt perehtymisessä ja saat tukea mukavilta työkamuilta. Aina niitä mätämuniakin mahtuu joukkoon, mutta eihän välitetä niistä! Itsekin oon edennyt jo perehtymisessä ja saan tosi paljon voimaa onnistumisen kokemuksista, joita on alkanut tulla alun tumpeloinnin jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

×
×
  • Create New...