Onneksi on päättäjiä meidänkin puolella.

[Oinaspässi]

Poimin tämän tuolta Tehyn jäsensivulta...

Oheinen kirjoitus on julkaistu tänään Viikko Pohjois-Karjala lehdessä (44/2007, s. 4). Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän hallituksen pj.

SAIKO JALONEN LIIAN KOVAN POSTIN

Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana olen yrittänyt pidättäytyä ottamasta kantaa Tehyn työtaisteluun. Nyt en enää voi mieltäni malttaa.

Olen itse ollut vastentahtoisesti toivottomassa; piinallisen raskaassa työtaistelussa seitsemänkymmentäluvun jälkipuoliskolla. Toivottomassa sen vuoksi, että maassa oli hätätila hallitus, valtiontalous oikeasti tiukalla ja merkittävä osa työkavereita jo lähtökohtaisesti lakon ulkopuolella. Raskaassa senkin vuoksi, että olin ammattiosastoni varapuheenjohtaja ja vastailin yötä päivää vastuuntuntoisten virkamiesten vastuuta osoittaviin kysymyksiin.

Hoitajien tilanne on täysin toinen. Työnantajienkin etu on, että hoitajille maksetaan sen verran, että he eivät vallan vähästä pakene muihin maihin. Lupauksiakin on annettu. Valtion taloustilanne on aika hyvä. Valtion ja kuntien talouden tasaaminen alkaa näinä viikkoina eduskunnassa. Katainen tekee pohjaesityksen.

En ihmettele hoitajien työtaistelua, en välttämättä käytettyjä keinojakaan. Joskus heidän asiansa oli joka tapauksessa hoidettava.

Julkisuus näyttäisi ihmettelevän tämän Kataisen käyttäytymistä. Taitavat jo sääliäkin poikaa. Minä ihmettelen kunnallisen työmarkkinajohtaja Markku Jalosen edesottamuksia ja muutamia, nähtävästi hänenkin aivoituksistaan sovellettuja kuntajohtajien ja henkilöstöpäälliköiden letkautuksia. Vaikka olen kokenut vain yhden kolmen viikon mittaisen työtaistelun, tiedän että lakon jälkeistäkin elämää on. Sitäkin pitäisi jo osata ajatella.

Periaatteessa juuri Jalosella pitäisi olla edellytykset ajatella. Hän on toiminut yhdeksänkymmentäluvulla Tehyn sopimusosaston asiamiehenä, sittemmin toisen järjestön puheenjohtajanakin. Taitaa olla nimenomaan Jalosen käsialaa ne hoitoalan omat sopimusmallit, joista nyt on keskeisesti kysymys.

Tässäkään ei nyt ole varaa viisastella. Ehkä sen tosiasian kuitenkin voi sanoa, että valtiovarainministeri on kokoomukselainen, Tehyn puheenjohtajalla on samat arvot ja kokoomukselaisena tätä Jalostakin pidetään.

Tietoa ja taitoa, poliittistakin taustaa ja voimaa pitäisi olla. Mutta onko sitä? Onko taitoakaan? Neuvotteluajasta on käytetty kohta kaksi viikkoa kiistelemiseen siitä, saako useampia irtisanomisia kirjoittaa samaan paperiin, vai pitääkö jokaisella olla oma paperi. Taisivat jo käräjöidäkin siitä.

Joskus yhdeksänkymmentäluvulla, kun tuntui, että henkilöstöpäällikkö pikemminkin hidasti kuin joudutti asioiden juoksutusta, kysyin tämän rooliaan pienehkön kaupungin suurimmassa hallintokunnassa pääluottamusmieheltä. Luottamusmiehen mukaan hän oli silloin vielä vähän vaikeaselkoisten virkaehtosopimusten tulkki kaupungin johdolle. Työntekijät osasivat lukea itse.

Tätä taustaa vasten ei pitäisi ihmetellä, jos henkilöstöpäälliköt sanovat hoitajien irtisanoutuneen hurmoksessa. Ihmettelen kuitenkin.

Luulen tuntevani hoitohenkilökunnan vastuuntunnon. Arvelen, että he ovat miettineet toisenkin kerran ennen kuin ovat kirjoittaneet irtisanoutumisen. Jokaisen mielessä on täytynyt käydä kysymys, olenko minä se, joka painan viimeisenä oven kiinni ja jätän ilman hoitoa kuolevan potilaan yksin. Ei hoitaja allekirjoita irtisanoutumistaan minkäänlaisessa hurmoksessa. Sellainen kielenkäyttö tässä tilanteessa on luvalla sanoen ajattelematonta.

Valtakunnansovittelija Salonius ymmärtää tämän tilanteen vakavuuden. Uskon, että arkkiatri Pelkosen arvovaltainen työryhmä tekee sellaisen sovintoesityksen, josta kukaan ei voi kieltäytyä.

Kirjoitan pöytälaatikkooni arvauksen sopimuksen sisällöstä. Asemani vuoksi en voi kirjoittaa sitä tähän. Raotan kuitenkin vähän. Veikkaan, että sopimuksessa on sekä aikaa että rahaa.

– Erkki Kanerva –