Lähde hoitoalalle - uhraa omaa elämäsi?

[Jaakko79]

Hoitoalan palkkojen korotuksesta ja niiden oikeutuksesta on ollut keskustelua jo pidempään. Kustannustason noustessa varsinkin pääkaupunkiseudulla on ollut äärimmäisen haasteellista löytää uusia hoitotyön ammattilaisia takaamaan kansalaisille hyvä ja laadukas hoito. Itse aikoinani ajattelin että kyllä työ tekijänsä elättää, vaikkeivat mitkään dollarin kuvat silmissä liikkuneetkaan. Hoitoalalle ajautuneena, löysin silloisen avovaimoni hoitoalalta. Molempien tehdessä kolmivuorotyötä huomasin, että yhteinen aika oli todella vähissä.

Normaalissa parisuhteessa voidaan sopia, mitä tehdään tulevina viikonloppuina ja juhlapyhinä. Mutta kummankin tehdessä vuorotöitä, et ikinä voi tietää varmasti, koska työskentelet. Aikataulujen sopiminen osoittautui jo lähes mahdottomaksi haasteeksi yhteisten koiriemme takia, jotka eivät ymmärrä, vaikka kuinka yrität kertoa, että hoitoalan työtilanteen takia, koirat  joutuvat odottamaan ruokaansa ja ulkoilujaan, koska sijainen ei vain ilmaantunut. Eläinsuojeluviranomaiset kyllä puuttuvat, jos koira ei pääse tarpeilleen tarpeeksi usein vuorokaudessa, mutta mitä tekee hoitajan-suojeluviranomaiset, niitä ei ole. Entäpä jos meillä olisi ollut lapsia, miten heidän hoitonsa ja hyvinvointinsa olisi turvattu tässä tilanteessa?

Vuorotyö ja niihin liittyvä opiskelu ja harrastukset veivät kaiken elämässä, yhteinen aika jäi todella vähäksi. Parisuhteen vaaliminen jäi johonkin taka-alalle, vaikka sen olisi tullut olla ykkösasia. Mutta jos molemmat raahustavat kuinka zombiet päivästä toiseen yhteisessä asunnossa, ei lopputulos voi olla järin mieltä ylentävä. Joten kenellekään ei varmasti tule hirveänä yllätyksenä, että kutsumus vei veronsa ja avoliitto päättyi.

Useamman vuoden hoitoalalla työskennelleenä kaveripiiri on hyvin pitkälti muodostunut vuorotyötä tekevien kanssa, koska hoitoalan kolmivuorotyön takia, on lähes mahdotonta nähdä niitä mm. insinööri kavereita jotka ovat töissä maanantaista-perjantaihin, kahdeksasta neljään. Silloin kun en ole töissä, niin energian vie toipuminen vuorotyön aiheuttamasta ekstra taakasta. Silloinkin kun hoitajalla on mahdollisuus nähdä ystäviään ja rakentaa elämänsä tukiverkkoa, hän on aina väsynyt, jolloin ei oikeasti jaksa olla kiinnostunut muiden ihmisten asioista, eivätkä lopulta myöskään muut ihmiset hoitajan asioista.

Valmistuttuni ajattelin, että nyt minulla on aikaa itselleni ja voin alkaa harrastamaan vapaasti. Mitä voit harrastaa tehdessäsi kolmivuorotyötä? Vuosien ajan jo kaikki harrastukseni olivat muodostuneet sellaisiksi, että voin niitä harrastaa yksinäni ja mihin kellon aikaan tahansa. Kuitenkin ihmisellä on tarve olla sosiaalinen. Selatessani erilaisten harrastusten listaa internet-sivuilta, jouduin yksi kerrallaan sulkemaan ne pois, joko ne olivat liian usein, eli kaksi kertaa viikossa tai ne olisivat menneet päällekkäin kahden työvuoron kanssa, eli siis aamun ja illan tai illan ja yön. Tiedän kuitenkin että, jos pyrin harrastamaan jotain säännöllistä harrastusta useamman kerran viikossa, niin muu työyhteisö kuormittuu siitä valtavasti. Joten joudun ajattelemaan työtovereitani, etteivät he joutuisi kärsimään harrastusteni vuoksi. Tästä syystä säännöllinen harrastaminen on lähes mahdotonta, kun olet hoitoalalla. Eri asia olisi jos voisin viettää normaali ihmisten rytmiä ja käymään arkisin työssä sekä tienaamaan samalla siitä elantoni, jolla maksaa vuokrani ja ruokani. Vuokranantajani ja lähikaupan kassa eivät huoli maksuksi kutsumusta.

Päivittäin kohtaan työssäni erittäin vaikeasti psyykkisesti häiriintyneitä ihmisiä, väkivaltarikollisia, huumeidenkäyttäjiä, seksuaalirikollisia, erilaisista persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä ja psykoottisia ihmisiä. Kaikki potilaat ovat potentiaalisia aggressiivisia ja joudun kohtaamaa aggressioita ajoittain työssäni. Tämän lisäksi joudumme käymään antamassa eristysapua naapuriosastoille. Sen lisäksi huolehdin yleisestä turvallisuudesta, potilaiden hoidosta sekä hyvinvoinnista osastolla, käyn hoidollisia keskusteluja potilaiden kanssa, järjestelen jatkohoitoja ja teen yhteistyötä erikoistyöntekijöiden kanssa, jotta potilaalle muodostuisi mahdollisimman hyvä ja eheä hoitokokonaisuus. Työmme ja osastomme luonteeseen kuuluu, että osastolla työskentelevät hoitajat joutuvat myös opastamaan sekä uusia lääkäreitä, niin kuin myös tulevia hoitajia osaston hoitokäytäntöihin, koska peruskoulutuksessaan he eivät juurikaan saa tietoa ja osaamista toimiakseen osastomme erikoisalalla. Valitettavasti molempien ammattiryhmien vaihtuvuus on suuri. Potilaistamme useat sairastavat erilaisia veriteitse tarttuvia tauteja, kuten hepatiitit ja HIV ja joka päivä on mahdollisuus, että neulanpisto tapaturmien tai jonkin muun syyn takia altistumme tartunnalle, joka voi olla uramme loppu.

Tämän lisäksi huolehdimme lääkehoidosta, jossa on kyse milligrammoista/millilitroista tai jopa mikrogrammoista, laskuvirhe voi johtaa kuolemaan ja minun tai kolleegani, hoitaja lupien lopulliseen menettämiseen sekä muihin mahdollisiin oikeudellisiin seuraamuksiin. Tämän kaiken lisäksi olemme valmiit osallistumaan kaikkeen erilaiseen tutkimus- ja kehitystoimintaa, jotka kuuluvat osaksi työnkuvaamme. Tässä on ainoastaan osa työnkuvastani ja työni haittavaikutuksista elämääni. Haluaisitko sinäkin opiskella 3,5 vuotta alalle ja uhrata elämäsi työlle, josta saa todella surkean palkinnon?  Kun minä olen jo uhrannut parisuhteeni, kaverisuhteeni sekä harrastukseni työn takia, niin olenko minä palkkani ansainnut? Vai vaaditko sinä että uhraan vielä henkeni?

T: Hyväpalkkainen sairaanhoitaja 1960 € ja lisät/kk

[Pikku myy]

Uskomattoman hyvin tiivistetty miksi tälle alalle ei kannattaisi tulla. Saiskos tämän rahapussin päällä istuvalle Kataiselle? Vaikka tuskin sieltä sen kummempaa vastausta tulee kuin - ammatinvalinta kysymys, kouluttaudu muuhun työhön. Tuota lausetta viimepäivinä paljon kuulleena olen vastannu toistuvasti, että jos kaikki hoitajat päättää kertaheitolla vaihtaa alaa kouluttautumalla muualle, niin mitä sitten tehdään?

[Muikku66]

Hyvin kirjoitettu!

Olen viime päivinä miettinyt opettajan työtä, koska olen koko ajan LUULLUT, että opeilla on parempi palkka kuin esim. sh:lla. Nyt se koko ajan yleisessä keskustelussa kutistuu, Turun Sanomissa mielipideosastolla Aki Linden ilmoitti muistaakseni olevan kunta-alalla peruskouluopella vajaa 2200 erkkiä. Jotenkin silti en voi uskoa... mutta toisaalta, eihän meidänkään palkkoja kukaan usko, oli ne sitte laskettu millä kaavalla vaan :(

Niin, siis siitä open ammatista olen aatellut, että luulisi sen olevan kovin positiivinen ja siisti sisätyö, jossa opiskellaan/opetetaan mielenkiintoisia aineita tulevaisuuden toivojen ja toivottomien kanssa. Saa etsiä tietoa ja jakaa sitä, saa pitää kivoja vaatteita ja olla tärkeänä törröllään palavereissa. En tosin tunne koko kuvaa ja uskon, että opekin tekee työtä myös kouluajan ulkopuolella, MUTTA... Olisinpa sittenkin lukenut opeksi.

Nyt kuuntelen tauotonta ruikkaamista ja nuuskin ties mitä hajuja sieraimiini, kannattelen 100-kiloisia jötiköitä narukäsivarsillani ja yritän revetä joka paikkaan. Puhumattakaan sitten tuosta harrastuneisuudesta, joka on melkein nollan luokkaa kiitos vuorotyön, samoin parisuhde on ihan jäähyllä, kun EI JAKSA. Romantiikka on tosi kaukana meikäläisen ajatuksista, itse asiassa epäilen, mahtaako koskaan enää edes palata "sellaiset" ajatukset. Olen aika tyhjä. Siksi kai tämä irtisanoutumisajatuskin jo piristi, kun tajusin, ettei tässä ole pakko olla. Elämässä voi vielä löytyä oikeasti uusikin sävel, ja toivottavasti löytyy.

[blondi]

Hyvä hyvä Katatoninen, pistä Hesariin kanssa!

[mirjami07]

Täyttä asiaa kyllä molemmissa kirjotuksissa.

Itsekin voisin hieman valaista omaa näkemystäni tästä loistavasta "kutsumustyöstä", joka hitaasti mutta varmasti nakertaa kaikki mehut sinusta ja vie lopulta mielenterveydenkin heikoimmista.

Itse siis olen ollut hoitajana vasta reilun vuoden erikoissairaanhoidon puolella ja mitta alkoi kyllä täyttyä jo puolen vuoden jälkeen.

Alussa ainainen kiire töissä tuntui jopa imartelevalta ja sai tuntea itsensä tärkeäksi juostessa osastoa ympäri täyden työvuoron ajan. Minä uutena työntekijänä tietysti puhkuin intoa oppia innokkaasti uusia asioita mitä todella kokoajan tulikin esiin. Tietysti innokkaasti otin myös vastaan ylityöt mihin osastonhoitaja pyyteli ties kuinka monena päivänä viikossa.

Koskaan ei tiennyt aamulla töihin mennessä et loppuuko se päivä todella kello kolme vai olenko vielä kymmeneltä illalla juoksemassa samoja huoneita läpi mittarit kourassa. Tietysti voin syyttää myös itseäni että olen suostunut aina ylitöihin jäämään mutta eipä sitä tunnollisena työntekijänä osaa kieltäytyä kun näki varsin selvästi miten kiire painoi ytimiä myöten ja tiesi että iltavuoro olisi totaalisesti pulassa ellei jäisi.

Meidän osaston parhaimpiin puoliin lukeutuu todella hyvä ja tsemppaava työyhteisö. Vaikka työntekijät väsyvät vuorollaan ja siirtyvät toisiin työtehtäviin ja jäävät äitiyslomalle niin aina on tullut uusia ja toinen toistaan loistavampia tyyppejä. Niiden avulla jaksetaan pinnistellä päivä toisensa jälkeen ja tukea toisiamme vaikeissa asioissa.

No...Alussa myöskään en kiinnittäny näihin seikkoihin huomiota mihin nyt huomaan menettäväni hermot joka ikinen päivä. Tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että kaikki potilassängyt ovat veivattavia vuodelta pula-aika malleja. Päivät menevät taistellessa sänkyjen,pienien tilojen,väärien ateriatietojen,tulostimien,tietokoneiden, rikkinäisten ekg,verenpainemittareiden ym ym. turhien asioiden kanssa.

Olisi kait suoranainen vääryys jos sairaaloihin saisimme joskus uudempiakin malleja?

Eihän hoitajat mitään toimivia apuvälineitä tarvitse. Heillähän on terveet kädet millä he nostelevat lattian rajasta potilaita istumaan ja ylös. Mitä yhdestä selästä joka kerran rikottuna jättää sinut pitkille sairaslomille yhä uudelleen ja uudelleen. Pääasia ettei kalustoa tarvitse sairaalassa uusia.

Ainakin meillä sairaalassa ohjelmat tietokoneella uusiutuvat kokoajan ja asioita kehitellään mikä on tietysti positiivista. Se vaan että kun juuri olet oppinut uuden ohjelman niin jo ollaan jo siirtymässä seuraavaan. Ja koulutuksiakin tietysti järjestetään kun sinne vain joku osastolta kerkeisi osallistumaan.

Virkistyspäivistä en uskaltaisi edes haaveilla, se olisi kait jo liian hyvää ollakseen totta.

No..Osastotunnit mitä osastolla silloin tällöin järjestetään henkilökunnan toiveesta että saisimme edes joskus puhua asioista mitkä mietityttää..Tietysti osastotunnit on järjestettävä iltapäivällä siihen aikaan kun pitäisi kotiuttaa potilaat ja tehdä kaikki muukin mikä oon aamun kiireisiltä tunneilta jäänyt kesken. Eli osastotunnit tarkoittavat käytännössä sitä että ihmiset juoksevat vastailemassa kelloihin ja rauhaa ei todella ole kenelläkään. Yrität sitten napata ilmasta huhuja jotka osastolla vellovat että miten mikäkin asia nykyään hoidetaan.

Mutta mutta. Onneksi nämä meidän rakkaat potilaamme jaksavat sulostuttaa meitä vaatimalla täydellistä hoitoa johon sisältyy tietysti jalkahieronnasta lähtien kaikki. Jos et aamulla muista väläyttää pepsodent rivistöäsi esiin kun kirmaat huoneeseen vaippoja vaihtelemaan,oksennuksia siivoamaan ja kumoon menneitä lasinpalasia keräilemään niin johan saat kuulla kunniasi.

Se vaan kun on karu totuus että ihmiset ovat lihavampia nykypäivänä keskimäärin kuin viime vuosisadoilla,diabetes plus muutkin sairaudet lisääntyvät räjähdysmäisesti. Puhumattakaan alkoholi tai huumeongelmaisista jotka kalliiden hoitojen jälkeen korkkaavat pullon jo portailla sairaalasta poistuessa ja ohjaukset ovat siis kaikuneet kuuroille korville.

Saat kuulla joka päivä olevasi väsynyt ja itsekäs hoitaja. Etkai sinäkin ole siihen lakkoon menossa?ettäs kehtaavatkin vaatia moisia summia. Mistä luulette suomella moisiin olevan rahaa?

Rahan käytöstä puhuttaessa suomessa voidaankin nykyään miettiä että mihin sitä sijoitetaan ja kuinka paljon. Rahaa siis on mutta eri asia on tietysti että mitä asioita arvostetaan ja mihin halutaan panostaa.

Parisuhde..Tuskin enää tiedän mitä se tarkoittaa. Itsellä myös sama ongelma että molemmat teimme vuorotyötä eli yhteistä aikaa oli todella vähän. Ja kukapa jaksaisikaan tällaista väsynyttä katsella joka itku kurkussa laahustaa joka päivä kotiin ja kertaa mielessään asioita ääneen mitkä jäivät mahdollisesti tekemättä.

Ja miettii mahdollisia vaara tilanteita mitä tänä päivänä aiheutti.

Joka työvuoron tavoitteena on vain selvitä itse ja selvittää potilaat hengissä. Millään muulla ei ole enää mitään väliä.

Itsekin joskus sanoin omaksi luonteenpiirteekseni iloisuuden ja joustavuuden. Samaa en menisi enää sanomaan. Tilalla on kyynistynyt ja tiuskiva ihminen joka kärsii salaa.

Aamulla töihin mennessä voit vain laskea huonetaulusta kuinka monta potilasta on TÄNÄÄN ylipaikoilla ja toivoa ettei tulisi ainakaan kovin monta enää lisää. Alat huomaamatta toivomaan että olisi edes kerrossänkyjä täällä mihin potilaita voisi sijoittaa että mahtuisi toimimaan paremmin.

Etkä uskalla edes ajatella tilanteita JOS jotain vakavampaa tapahtuisi. Miten toimisit tulipalon sattuessa osastolla joka on käytäviä myöten roinaa ja sinun potilaistasi seitsemän kymmenestä on täysin vuodepotilata. Kenet pelastaisit ja millä konstilla..Mutta mitäpä tällaisia miettimään koska eihän kuitenkaan koskaan mitään tapahdu. Tähänhän sitä on hyvä tuudittautua.

tässäpä minun vuodatusta!

Olen miettinyt että haluanko todella että poltan itseni loppuun työllä josta ei itselle enää kovin paljon saa. On vain annettava ja annettava. Olen tullut tulokseen että ei..en todella halua tehdä tätä enää!

Vaihdan siis alaa ja annan tilaa vahvemmille ihmisille. He saavat jatkaa!

Toivotan vaan oikein paljon voimia kaikille teille jotka kamppailette samojen ongelmien kanssa. Tsemppiä työtaisteluun!!!!!Toivotaan todella että muutosta tapahtuu. Silloin voisimme ehkä toteuttaa sitä hoitotyötä josta me kaikki hoitajat haaveilemme. Että saisimme työhön suhteutetun miehityksen, arvostuksen ja palkan.

[yvonne]

Kyllä masentaa, kun lukee näitä kirjoituksia. Pistää miettimään, että mikä ihme ihmisen saa hakeutumaan hoitoalalle, meitähän on kuitenkin aika paljon....? Varsinkin tämän työtaistelutoimenpiteen aikana hoitotyöstä on kirjoittelun perusteella saanut sellaisen kuvan, että maailman surkein ammatti: huono palkka, raskas ja vaativa työ, sikamaiset työajat jne. Ja sitten ihmetellään että hoitoalan työntekijät hakeutuvat muille aloille.

Olen ollut hoitotyössä kohta kolmetoista vuotta: osan ajasta perusterveydenhuollossa ja nykyisin erikoissairaanhuollon puolella. Opiskelemaan hain varsin käytännöllisin perustein; koulu puolen kilometrin päässä kotoa, ei siinä mistään suuresta kutsumuksesta ollut kysymys. Mutta silti en ole katunut tähän ammattiin ajautumista. Haasteita ja uuden oppimista on välillä liikaakin, vastuuta paljon ja työ vaihtelevaa, ei ole samanlaisia päiviä. Olen saanut tavata mahtavia ihmisiä, toki sellaisiakin joiden tapaamisen olisi mieluusti jättänyt väliin. Palkka ei ole paljon naurattanut, mutta nythän olemme saamassa ne monen sadan euron palkankorotukset ;), täytyy siis olla siihenkin tyytyväisempi. Kolmivuorotyö on välillä rankkaa.  Toisaalta on mukava, kun voi olla kotona, kun lapset lähtevät kouluun ja tulevat koulusta, toisaalta rasittaa, kun viikonloppuisin ei ehdi olemaan kotona/vapaalla, kuten normaalia työaikaa tekevät.

Parisuhdekin on vielä olemassa; välillä tervehdimme toisiamme vain kotiovella, kun toinen tulee ja toinen lähtee, mutta suunnittelemalla olemme vielä pystyneet hoitamaan suhdettamme niin, että jaksamme katsella toisiamme.

Mutta tätä työtä ei jaksa, ellei kuuntele itseänsä, jaksamistansa ja hoida itseänsä. Tuttuja asioita, mutta jäävät helposti huonolle hoidolle. Jos et hoida itseäsi, et jaksa hoitaa muitakaan. Töissä tulee helposti tunne, ettei ehdi käydä syömässä tai edes vessassa, mutta muutaman minuutin tauollakin jaksaa jo paljon paremmin. Ylimääräisiä työvuoroja on lupa jättää tekemättä, vaikka kuinka olisi tunnollinen ihminen, meistä kukaan ei ole korvaamaton, vaikka työpaikalla joskus sellainen harhaluulo tuleekin.

Sinulle mirjami sanoisin, että älä vielä luovuta. Hae toinen työpaikka, kokeile vaikka useampiakin: sieltä voi vaikka löytyäkin sellainen , jossa työ olisi vähän inhimillisemmän tuntoista ja pääset tekemään sellaista työtä, joka antaa myös sinulle jotain.

[jätti]

Mulla meni liki vuosikymmen valmistumisesta, että tää työ muuttui oikeasti Motivoivaksi. Ts. tuli käytyä useampi duunipaikka geriatrian alalta, jossa työskentelen edelleen. Duuni oli kuitenkin pitkälti "vaan duunia", johon oli pääosin vastenmielistä herätä. Tai no vastenmielisyys on väärä sana, mutta sen punaisen langan löytyminen ehkä oli kadoksissa pitkään. Melkolailla koko geriatrinen sektori avopuolesta kehittämistyöhön on tullut läpikäytyä. Kunnes sitten reilu vuosi sitten osastotyöhön saavuttuani loksahti vihdoin kohdilleen. Alimiehityksestä, työpaineesta ja vastuusta huolimatta mä voin kyllä sanoa, että nautin työstäni. Kiire ei haittaa, eikä juuri väsymyskään, vaikka pää humisee kun duunista pääsee. Tuntuu kyllä että joka ikinen aivosolu on käytössä sen työpäivän ajan, aivojen arkistot yrittää säilyttää kaikki langat käsissä epätoivoisesti ja muistaa potilaista kaiken sen, mitä muistettavissa on. Lääkkeitä jakaessani usein kudon kuin hämyheikki potilaasta kokonaiskuvaa. Mitä, miksi, milloin, mitä tämä vaikutti. Mitä voidaan vielä tehdä, että ehkä saataisiin lisää potkua hommaan tai vaihtoehtoisesti onko kaikki jo tehty. Kierrolla pinnistän mieleni muistamaan että oliko se tämä vaiko naapuripeti, joka meni ihan tilttiin jostakin. Yritän hahmotella päässäni etukäteen kokonaisuuksia, joita ehdottaa, perusteltuja muutosehdotuksia lääkitykseen, puhua kuntoutuksen puolesta tai joskus jopa sitä vastaan.

Ja minusta se on aivan mielettömän kivaa ja duuniin on tosi kiva mennä! Jokainen päivä on oikeesti haaste.

MUTTA. Samalla kun omassa päässä loksahti, niin loksahti myös paikoilleen se, että mä olen oikeasti omalla sektorillani melkoisen ammattitaitoinen ihminen. Ja vaikka teen työtä paljon parjatulla kutsumuksella, niin siitä ammattitaidosta mulle pitää maksaa. Kunnolla.  ;)

[Myyrä]

Todella hieno kirjoitus Katatoninen+muutkin!

Nyt tällä hetkellä "Suomen valtiota"ollaan nykyisen hallituksen taholta ajamassa vaikka "poikkeuslain"nojalla suoraan fasismiin ja miksi...haloo! Ei enään eletä 1960 tai ennen vaan NYT. Ja näillä menoilla ei hoitajat elä.

Nyt kun eivät Ruotsistakaan saaneet tänne, ku yhen hoitajan pohjois-karjalaan ja sekin varmaan jäänyt/joutunut eläkkeelle ruvetaan uhkaileen omia kansalaisia ja erityisesti naisia.

Kuulin kriteerin millä yritettiin Ruotsista saada hoitajia palaamaan Suomeen ja se oli "Kaunis luonto" .Eihän Tukholmakaan mikään New York ole,v...u haloo.!

[Vieras: msh -79]

Hyvin kirjoitettu!

Olen viime päivinä miettinyt opettajan työtä, koska olen koko ajan LUULLUT, että opeilla on parempi palkka kuin esim. sh:lla. Nyt se koko ajan yleisessä keskustelussa kutistuu, Turun Sanomissa mielipideosastolla Aki Linden ilmoitti muistaakseni olevan kunta-alalla peruskouluopella vajaa 2200 erkkiä. Jotenkin silti en voi uskoa... mutta toisaalta, eihän meidänkään palkkoja kukaan usko, oli ne sitte laskettu millä kaavalla vaan 8)

Niin, siis siitä open ammatista olen aatellut, että luulisi sen olevan kovin positiivinen ja siisti sisätyö, jossa opiskellaan/opetetaan mielenkiintoisia aineita tulevaisuuden toivojen ja toivottomien kanssa. Saa etsiä tietoa ja jakaa sitä, saa pitää kivoja vaatteita ja olla tärkeänä törröllään palavereissa. En tosin tunne koko kuvaa ja uskon, että opekin tekee työtä myös kouluajan ulkopuolella, MUTTA... Olisinpa sittenkin lukenut opeksi.

Nyt kuuntelen tauotonta ruikkaamista ja nuuskin ties mitä hajuja sieraimiini, kannattelen 100-kiloisia jötiköitä narukäsivarsillani ja yritän revetä joka paikkaan. Puhumattakaan sitten tuosta harrastuneisuudesta, joka on melkein nollan luokkaa kiitos vuorotyön, samoin parisuhde on ihan jäähyllä, kun EI JAKSA. Romantiikka on tosi kaukana meikäläisen ajatuksista, itse asiassa epäilen, mahtaako koskaan enää edes palata "sellaiset" ajatukset. Olen aika tyhjä. Siksi kai tämä irtisanoutumisajatuskin jo piristi, kun tajusin, ettei tässä ole pakko olla. Elämässä voi vielä löytyä oikeasti uusikin sävel, ja toivottavasti löytyy.

Aki Lindenille: Opettaja tienaa 2200 euroa  mth 1664 euroa alkupalkalla ja 1894 euroa kaikilla palvelulisillä työskenneltyään 15v. Tämän päälle tulevat vielä  hoitajan  lisät  viikonlopputöistä  jne. jotka nostavat mth:n palkan km. 2150 euroon ,mitä opettajat eivät sorru tekemään. ().Uskoisin ,että Lindenin ei kannattaisi alkaa vertailemaan luokanopettajan hommia meikeläisen hommiin siinä tarkoituksessa ,että me saisimme muka ansiomme mukaan.

Toisekseen :Olin jo allekirjoittamassa keväällä superin jäsenanomusta ,kun lopultakin alkoi TEHY:ssä tapahtumaan.Kehoittaisin Superilaisia siirtymään TEHYn jäsenyyteen-Liiittoon joka taistelee.

Kolmanneksi:Olen vanhanajan hoitajia ,joka on vielä virassa ja siis jäi irtisanoutuvien listalta ulos,mutta olen valmis maksamaan lisäjäsenmaksuja TEHY:lle,jotta irtisanoutuvien talous turvataan.

Neljänneksi: Meillä voi laittaa listantekijälle työvuoroista toivomuksia ja niitä toivomuksia tehdään kymmenittäin joka listaan.Olen kyllä yhtämieltä siitä ,että vuorotyö ja varsinkin yötyö vie voimat osallistua yhteiskunnan rientoihin.Suomessa muuten joka viides työntekijä tekee vuorotyötä ,mikä on maailmanennätys.MIksi ?Onko kaamoksessa yksilysti miten elää,onko elämä muutenkin ankeaa tässä pimeydessä ja kylmyydessä,ettei se enää vuorotyöstä paljon pahene?

Parempi palkka ainakin antaisi mahdollisuuksia matkustaa etelään talvilomallaan ,jos nyt sitten sairaanhoitajan etiikalla voi edes lentokonetta käyttää ,koska se tuhoaa elämää-se saastuttaminen.

Viidenneksi: Aiemminhan katsottiin ,ettei hoitajan työ sovi perheelliselle-eikä se asia ole niistä ajoista miksikään muuttunut.Hoitajan työ on niin kokonaisvaltaisesti henkisesti kuormittavaa,ettei siitä paljon perheelle enää jää annettavaa.Jos tässä maassa ymmärrrettäisiin miltä ihmisestä tuntuu,niin täällähän laadittaisiin heti uudet työaikalait.Hoitajan työtä ei mielestäni saisi teettää kuin kolme päivää kerrallaan ,jonka jälkeen olisi oltava kaksi vapaapäivää.Suunnilleen tällaiseen päästäisiin 35 tunnin työviikolla.[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 14.11.07 - klo:22:50

---

Mulla meni liki vuosikymmen valmistumisesta, että tää työ muuttui oikeasti Motivoivaksi. Ts. tuli käytyä useampi duunipaikka geriatrian alalta, jossa työskentelen edelleen. Duuni oli kuitenkin pitkälti "vaan duunia", johon oli pääosin vastenmielistä herätä. Tai no vastenmielisyys on väärä sana, mutta sen punaisen langan löytyminen ehkä oli kadoksissa pitkään. Melkolailla koko geriatrinen sektori avopuolesta kehittämistyöhön on tullut läpikäytyä. Kunnes sitten reilu vuosi sitten osastotyöhön saavuttuani loksahti vihdoin kohdilleen. Alimiehityksestä, työpaineesta ja vastuusta huolimatta mä voin kyllä sanoa, että nautin työstäni. Kiire ei haittaa, eikä juuri väsymyskään, vaikka pää humisee kun duunista pääsee. Tuntuu kyllä että joka ikinen aivosolu on käytössä sen työpäivän ajan, aivojen arkistot yrittää säilyttää kaikki langat käsissä epätoivoisesti ja muistaa potilaista kaiken sen, mitä muistettavissa on. Lääkkeitä jakaessani usein kudon kuin hämyheikki potilaasta kokonaiskuvaa. Mitä, miksi, milloin, mitä tämä vaikutti. Mitä voidaan vielä tehdä, että ehkä saataisiin lisää potkua hommaan tai vaihtoehtoisesti onko kaikki jo tehty. Kierrolla pinnistän mieleni muistamaan että oliko se tämä vaiko naapuripeti, joka meni ihan tilttiin jostakin. Yritän hahmotella päässäni etukäteen kokonaisuuksia, joita ehdottaa, perusteltuja muutosehdotuksia lääkitykseen, puhua kuntoutuksen puolesta tai joskus jopa sitä vastaan.

Ja minusta se on aivan mielettömän kivaa ja duuniin on tosi kiva mennä! Jokainen päivä on oikeesti haaste.

MUTTA. Samalla kun omassa päässä loksahti, niin loksahti myös paikoilleen se, että mä olen oikeasti omalla sektorillani melkoisen ammattitaitoinen ihminen. Ja vaikka teen työtä paljon parjatulla kutsumuksella, niin siitä ammattitaidosta mulle pitää maksaa. Kunnolla.  ;D

Mukavaa lukea näitä kirjoituksia työnteosta,sillä näähän näyttävät olevan parasta terapiaa,mitä voi saada.Peilaan omia asenteitani näitä kirjoituksia vasten.

Esim. on terveellistä huomata ,miten tärkeitä me olemme lääkärien kannalta.Ilman hoitajien huomioita potilaista ,olisi lääkäreillä melkoinen homma selvittää kunkin potilaan vointi.No ehkäpä tulevaisuudessa tietokoneet valvovat potilaan vointia tauotta ,joten hoitajan huomioita ei sitten enää tarvita ,mutta siihen asti olemme todella tärkeitä tekijöitä hoidossa.

Useinhan valittaminen on sitä ,että ihminen sanoo :Hei huomaatteko, miten paljon mä olen tänäänkin saanut aikaiseksi. PS. Sivistyneet ihmiset osaavat myös antaa tunnustusta.Emme kai sentään ole mitään mörköjä ,vaikka täällä kaamoksessa elämmekin.

Muokkaus:Lainaukset korjattu

[Vieras: ipsatol]

Tosi hyviä kirjoituksia ja allekirjoitan itse ne myös. Jotenkin tuntuu,että alasta annetaan kuva,että miten tärkeitä alan ihmiset ovat ja työ palkitsee.Se on totta,että tällä alalla palkitsee se kun potilaan suusta tulee kiitos ja siitä seuraava hyvänolon tunne palkitsee jatkamaan. Mutta todellisuus tällä alalla on,että kiitos on erittäin harvinainen sana ja sitä ei useinkaan kuule kenenkään muun suusta kuin potilaan.Usein sieltä saa myös haukut. Tällä alalla tuntuu,että kaikki paska on nieltävä ja tyydyttävä siihen mitä on ja kun epäkohdissa avaat sen suun niin siihen puututaan kielteisesti ja jää leima. Tämä ala on toden totta elämän uhraamista,koska mitään tästä ei todellisuudessa jää käteen kuin velat ja kuluttavan vuorotyön aiheuttamat terveysongelmat. Varmasti jotkut on asioita kanssani erimieltäkin,mutta kun sain silmäni auki aikoinaan nii nykyään kadehdin ystävien ja muiden menestymistä tehtävissä,jossa ei ole vastuussa ihmishenget. Alan vaihto on mielessä päivittäin,mutta ei se ole enää näiden vuosien jälkeen helppoa velkaisena ja perheellisenä. Yritystä kuitenkin on ja alaa en suosittele kellekkään.

T Sh 1799,50€ (Suomen huonoin)

[Ront.ti]

Tässä myös yksi potentiaalinen riveistä poistuja.

Haaveena alanvaihto, opinnot avoimessa alullaan,

jotta joskus tulevaisuudessa voisi tehdä työtä, jolla ei tarvitsisi tappaa itteensä..

Palkka on syvältä. Kiitosta ei heru vaikka raataisit kuin muuli. Haukut kyllä osaavat perille..

Ahneus on tänäpäivänä se, mikä hoitoalaa pyörittää.

Minuuttiaikataululla saa juosta kieli vyön alla eikä sekään riitä, pitäisi kokoajan tehdä enemmän, paremmin

-jotta työnantaja saisi tililleen katetta.. työntekijän hyvinvoinnista viis.

Jos et jousta, olet huono työntekijä ja jos joustat, et ikinä jousta tarpeeksi.

Minun elämänlaatuni on tässä työssä laskenut iloista alamäkeä.

Olisi hienoa voida huolehtia mummuista, kun ei tarvitsísi tehdä sitä oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella.

Minäkään en suosittele tätä hullunhommaa kenellekään.

[Juristi]

Olen niin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa.

Olen päivystyksessä työskentelevä lähihoitaja ja olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan joka päivä valitusta, kiukuttelua, vittuilua ja uhkailua, joka välillä pahimmillaan yltyy fyysisen väkivallan yritykseksi. Tähän tietysti lisämausteen antavat uloste, virtsa, oksennus, veri ja muut eritteet.

Olen yrittänyt esimiehille sanoa, että täytyy jotenkin pyrkiä ratkaisemaan em asiat siten, että henkilöstö saa tehdä työnsä rauhassa ja häiritsemättä niinkuin laki  ja TES määrää. Ehdotin, että ruvettaisiin käyttämään nolla-toleranssia ja ohjataan huonosti käyttäytyvät potilaat ulos ja kehoitetaan hakeutumaan uudestaan, kun osaavat käyttäytyä. Mutta tämä ei käy, koska laissa sanotaan että kaikkien pitää saada välitön ensiapu, toisin sanoen TA ei aio tehdä mitään työ-olojen parantamiseksi, vaan paskaa tulee niskaan kiihtyvään tahtiin.

Lähin esimieheni kehoitti minua itseäni hakeutumaan työterveyshuoltoon, jos en jaksa tätä työtä ja mennä juttelemaan psykiatrin kanssa. Olen kyllä ajatellut lähinnä yhteydenottoa työsuojelupiiriin, jotta tekisivät asialle jotain.

Olen todennut, että potilaat ovat hyvin tietoisia oikeuksistaan, mutta mitään velvollisuuksia he eivät ymmärrä itsellään olevan.

Koska tilanne ei tule mihinkään muuttumaan, lopetin sh-koulu 1.5 vuoden jälkeen ja lähdin opiskelemaan merkonomiksi, josta valmistun jouluksi 2008. Hautaudun jonnekin toimiston nurkkaan laskemaan reskontraa about samalla palkalla kuin nytkin, lisät tosin poistuvat, mutta eiköhän se ole sen arvoista kun menettää em. "työpaikkaedut".

En myöskään suosittele tätä kenellekään. Toivotan kuitenkin onnea kaikille ammatissa olijoille ja pyrkijöille.

[Polla]

Olen niin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa.

Olen päivystyksessä työskentelevä lähihoitaja ja olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan joka päivä valitusta, kiukuttelua, vittuilua ja uhkailua, joka välillä pahimmillaan yltyy fyysisen väkivallan yritykseksi. Tähän tietysti lisämausteen antavat uloste, virtsa, oksennus, veri ja muut eritteet.

Olen yrittänyt esimiehille sanoa, että täytyy jotenkin pyrkiä ratkaisemaan em asiat siten, että henkilöstö saa tehdä työnsä rauhassa ja häiritsemättä niinkuin laki  ja TES määrää. Ehdotin, että ruvettaisiin käyttämään nolla-toleranssia ja ohjataan huonosti käyttäytyvät potilaat ulos ja kehoitetaan hakeutumaan uudestaan, kun osaavat käyttäytyä. Mutta tämä ei käy, koska laissa sanotaan että kaikkien pitää saada välitön ensiapu, toisin sanoen TA ei aio tehdä mitään työ-olojen parantamiseksi, vaan paskaa tulee niskaan kiihtyvään tahtiin.

Lähin esimieheni kehoitti minua itseäni hakeutumaan työterveyshuoltoon, jos en jaksa tätä työtä ja mennä juttelemaan psykiatrin kanssa. Olen kyllä ajatellut lähinnä yhteydenottoa työsuojelupiiriin, jotta tekisivät asialle jotain.

Olen todennut, että potilaat ovat hyvin tietoisia oikeuksistaan, mutta mitään velvollisuuksia he eivät ymmärrä itsellään olevan.

Koska tilanne ei tule mihinkään muuttumaan, lopetin sh-koulu 1.5 vuoden jälkeen ja lähdin opiskelemaan merkonomiksi, josta valmistun jouluksi 2008. Hautaudun jonnekin toimiston nurkkaan laskemaan reskontraa about samalla palkalla kuin nytkin, lisät tosin poistuvat, mutta eiköhän se ole sen arvoista kun menettää em. "työpaikkaedut".

En myöskään suosittele tätä kenellekään. Toivotan kuitenkin onnea kaikille ammatissa olijoille ja pyrkijöille.

Mehän taidetaan vaihtaa ristiin nää hommat  :). Valmistuin -90 merkantiksi ja tein toimistohommia 15 vuotta. Mikään unelma-ammatti se ei koskaan mulle ollu ja tiesin jo kauppiksessa, että tätä duunii en koko työikääni tee. Mä kyllästyin totaalisesti toimistossa, samassa paikassa istumiseen. Kuuntelin asiakkaitten napinaa puhelimessa ystävällisesti. Olin suuressa pörssiyhtiössä töissä, jossa meitä naisia ei paljoo arvostettu -miesvaltainen ala. Tosin ei kukaan tietenkään päin naamaa v***llu, mutta pari kertaa kuuntelin isompi kenkäisen miehen nimittelyä meitä naisia pikkupalkkaisiks. "Kyllä pikkupalkkalaiset" hoitaa nämä hommat . Arvostus ei myöskään näkynyt siinä, että me naikkoset  tehtiin kaikki käytännön hommat isoissa caseissa ja miehet -ne parempipalkkaiset pääsivtä esim. bonusena ulkomaanmatkalle. Me naiset tehtiin hommia ylitöinä. Paitsi mun ylitöiden teko loppu, kun olisi pitänyt pitää ne vapaana. Suurella pörssiyhtiöllä ei ollut halua maksaa ylitöistä. Hah annoimpa sitten paperivuoren kasvaa pöydällä enkä tehnyt ylitöitä. Muutenkin meno on sitä nykyään bisnes maailmassa, että tulosta pitää tulla viis muusta. En kokenut enää mielekkääksi tuoda miljoonia euroja tähän taloon pienellä palkalla. Palkaa oli n. 100 € parempi kuin nykyinen sh:n peruspalkka ja samassa talossa siis 15 vuotta.

[krissy]

Koska tilanne ei tule mihinkään muuttumaan, lopetin sh-koulu 1.5 vuoden jälkeen ja lähdin opiskelemaan merkonomiksi, josta valmistun jouluksi 2008. Hautaudun jonnekin toimiston nurkkaan laskemaan reskontraa about samalla palkalla kuin nytkin, lisät tosin poistuvat, mutta eiköhän se ole sen arvoista kun menettää em. "työpaikkaedut".

Mulla tippuu palkka kun siirryn tekemään IT-tä, olenhan vasta ekan vuoden datanomiopiskelija. Mutta se on päivätyö, viikonloput ja pyhäpäivät vapaat niinkuin normaaleille ihmisillä tapaa olla. Saan viettää ne uuden perheeni kanssa, ja tuo on minusta arvokkaampaa kun muutama sata euroa. Ja muutama sata euroa laitan myös sille ettei tarvi kuunnella haistatteluja ja huoritteluja. Tosin, mistäs sitä tietää miten tulevat asiakkaat käyttäytyvät... niitä olette te, rakkaat kollegat. :P

[Morte]

muutama sata euroa laitan myös sille ettei tarvi kuunnella haistatteluja ja huoritteluja.

Kyllä se kuule pikku hiljaa tietokoneen "Error" "Warning" viestit alkaa tuntua yhtä mukavalta kuin haistattelu ja huorittelu  :P

[krissy]

Voipi olla. Mutta jos jaksan sitä yhtä kauan kun tätä hoitamista, pääsenkin jo eläkkeelle.  :)

[Teemu]

Ja muutama sata euroa laitan myös sille ettei tarvi kuunnella haistatteluja ja huoritteluja.

Samaa sanoi eräs metrokuski spårakuskin hommasta, eli laski itselleen yhden palkkaluokan lisää, kun siinä "putkessa" on se väliseinä matkustajiin versus spårassa!

[JeZZi]

asiaa :D t. puolessa välissä opintojaan oleva sh-opiskelija :P

[Veli valkoinen]

Itse olen pikkuhiljaa huomaamassa, mitä tämä työ - erityisesti työaikoineen - tuo tullessaan. Ensimmäinen pitempi harjoittelu kääntyy ehtoopuolelle ensi viikolla (eli viimeinen viikko alkaa), enkä ole lainkaan kuusaalla mitä lähimille ystävilleni kuuluu.

Ilta-aamuvuorot tappaa kaikenlaisen menemisen halun, viikonloput on kiinni (tai vaihtoehtoisesti la vapaa, mutta sunnuntaina aamu) ja vapaita keskellä viikkoa (jolloin muuta ovat töissä). Vaikka näin ikäihmisenä sitä kuvitteleekin, että osaa ennakolta varustautua kaikenlaisiin lieveilmiöihin, niin kyllä sitä omaa sosiaalista elämäänsä katselee vähän toisenlaisesta perspektiivistä jo nyt.

Jos tässä joskus tulee vielä pariuduttua, niin sen mielenkiintoisemman osapuolen pitäisi kaiketi olla hoitoalalta, jotta molemminpuolinen ymmärrys asioidentilasta olisi maksimaalisen täydellinen. "Normaalin" päivätyöläisen kanssa taitaisi tulla vain riitaa elämänmenoje justeeraamisessa (eikä musta oikein tuollaiseen justeeraamiseen ole).

[Vieras: inkeri 59]

Olen miettinyt näitä asioita vuoden 06 lopusta kun tein ekan keikkani opiskeluaikana. Nyt olen vakiduunissa vuorotyötä tehden ja eka tili tuli pari viikkoa sitten. Reilu kuukausi siis takana.

Olen kieltämättä tosi väsynyt tähän ilta-aamuun. Mehut on poissa ja silmät ristissä. Tykkään silti tästä osastosta mutta mietin kuumeisesti miten estän itseäni sairastumasta fyysisesti johonkin sairauteen kun elimistö pyörii ylikierroksilla  8)

Joko tähän tottuu tai sitten väsyy lisää. Toisaalta mulla voi olla vielä opiskeluväsymystäkin taustalla vaikuttamassa. Aika näyttää :-

[Polla]

Itse olen pikkuhiljaa huomaamassa, mitä tämä työ - erityisesti työaikoineen - tuo tullessaan. Ensimmäinen pitempi harjoittelu kääntyy ehtoopuolelle ensi viikolla (eli viimeinen viikko alkaa), enkä ole lainkaan kuusaalla mitä lähimille ystävilleni kuuluu.

Ilta-aamuvuorot tappaa kaikenlaisen menemisen halun, viikonloput on kiinni (tai vaihtoehtoisesti la vapaa, mutta sunnuntaina aamu) ja vapaita keskellä viikkoa (jolloin muuta ovat töissä). Vaikka näin ikäihmisenä sitä kuvitteleekin, että osaa ennakolta varustautua kaikenlaisiin lieveilmiöihin, niin kyllä sitä omaa sosiaalista elämäänsä katselee vähän toisenlaisesta perspektiivistä jo nyt.

Jos tässä joskus tulee vielä pariuduttua, niin sen mielenkiintoisemman osapuolen pitäisi kaiketi olla hoitoalalta, jotta molemminpuolinen ymmärrys asioidentilasta olisi maksimaalisen täydellinen. "Normaalin" päivätyöläisen kanssa taitaisi tulla vain riitaa elämänmenoje justeeraamisessa (eikä musta oikein tuollaiseen justeeraamiseen ole).

Mulla myös ensimmäinen pitempi harjottelu kohta takana. Mua houkutti joskus se, että ei enää 8-16 työtä ja hieno tehdä varmaan iltoja ja öitä, että saa nukkuu pitkään. Totuus on paljastunu. Iltaan kun menee ei kerkee kotona juuri mitään tehdä ja illasta aamuun siirtyessä ei saa nukuttua kuin pahimmassa tapauksessa 3 h. Yön kun on valvonu nukuttua kyllä saa, mutta kun herää ei todellakaan ole pirtee. Paikkoja kolottaa kuin olis flunssa tulossa. Tässä on kyllä se hyvä puoli että jos seurustelis ei tarttis toista nähdä hirveen usein. Ei rupeis ahristaan  ::).

[Veli valkoinen]

Mulla myös ensimmäinen pitempi harjottelu kohta takana. Mua houkutti joskus se, että ei enää 8-16 työtä ja hieno tehdä varmaan iltoja ja öitä, että saa nukkuu pitkään.

Aivan samat fiilikset. Mulla loppui harjoittelu eilen aamuvuoroon ja pukkarille käppäillessäni puhelimessa oli pyyntö lähteä keikalle täksi illaksi. No suostuin siihen, vaikka hehkutin etukäteen mielessäni vapaasta viikonlopusta, kylmästä oluesta ja kaikenlaisesta mukavasta. Rahan perään olen kuitenkin perso  :D

No ei se mitään. Pääsin komennuspaikalle ja ensimmäinen kysymys oli, että mitä mä teen huomenna. Vastasin, että ajattelin nukkua ja tehdä harjoitteluun liittyvän tehtävän. Seurauksena oli, että menen sitten huomenna aamuvuoroon.

Toki tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, mutta työ on mukavaa ja harjoitustehtävä könytään valmiiksi sitten huomenna illalla ja kenties viimeistellään yön pikkuriikkisinä tunteina. Ja maanantaina sitten aamulla kouluun virkeänä  :nauraa:

[Jasu]

Olen nyt valmistumisen jälkeen ollut töissä vajaan vuoden ja jo alkaa tuntua siltä etten tätä kolmivuorotyötä tule loppuikääni tekemään.. Toisaalta on mukavaa, kun  pääsee hoitamaan omia asioitaan vapaina arkipäivinä, mutta kyllä tämä silti aikalailla rajoittaa harrastuksia ja sosiaalista elämää. En usko, että jos lapsia hankin, jaksaisin mitenkään.. Huono työvuorosuunnittelu tietysti myös omalta osaltaan pilaa ne vuorotyön edutkin. Esim. iltaa ja aamua vuoron perään ja yksi vapaapäivä kerrallaan. Nykyisessä työpaikassa ei onneksi ole ihan kokoajan mahdoton kiire.. Työ on kyllä mielenkiintoista, mutta kuinka joku eläkeikään asti jaksaa?? Aion nyt kuitenkin vielä jonkin aikaa olla hoitoalalla ja kokeilla erilaisia työpaikkoja ja myös työskennellä ulkomailla, kun se tällä alalla on aika helposti toteutettavissa. Sitten on jonkun muun työn vuoro. Onneksi hoitajan koulutukella voi tehdä muutakin kuin varsinaista hoitotyötä.

[Vieras: inkeri 59]

Mitähän muita vaihtoehtoja olisi lähihoitajalle? Suoritin ton sh/hp ja ajattelin käydä vielä jonkun suuntautuvan lisäksi. Haluaisin päivätöihin vaikka se tietää palkan alenemista muutamalla sadalla. Vastaanottotoiminta kiinnostaisi ja poliklinikkatoiminta.

Yritän sinnitellä päivän kerrallaan tuolla töissä ja nyt on jo kohta kolme kuukautta täynnä hoitotyötä. En osaa kuvitella, että jaksaisin käydä vuorotyötä seuraavat 17v eläkkeelle jäämiseen saakka. Mä tykkään tosissaan tosta osastosta ja eniten sen ilmapiirin takia.

Mun viikkotuntimäärä on tietty 38.5 mut en ole koskaan tavattavissa. Mun mies, tyttö ja poika tapaavat toisiaan täällä ja minä olen aina poissa ja jos en ole poissa niin olen nukkumassa tai jos en ole nukkumassa niin olen silmät ristissä.

Mies yrittää opetella tekemään kotitöitä. Minä en jaksa käydä kuntosalilla enää, eikä ole siihen aikaakaan.

Tiesin, että tämä on rankkaa mutta en luullut sen olevan näin rankkaa. Univaje on valtava

[Sukunajo]

Täällä yksi juuri valmistunut, ei alan töitä enää hakemassa oleva. Keikkaa aion elämäni varrella varmasti tehdä, mutta että alkaisin kokopäiväiseksi hoitajaksi? En oikein jaksa uskoa. Tutkintopaperi on takataskussa kaiken varalta.

Perheellisen elämässä eivät kivat työkaverit ja haastava työ riitä tuomaan tarpeeksi positiivista vastapainoa niille työajoille, palkalle ja sille, mistä kaikesta jää paitsi. Sen muun sosiaalisen elämän, jota ei enää koulunkaan jäljiltä ole, lisäksi olla sen ainoa äiti, joka ei pääse kevätjuhliin/vanhempainiltaan/jaksa istua rakkaimpansa kanssa leikkien, kun työn verot kumauttaa sohvalle aina kun jaksaa istua, se on vähän liian iso hinta hoitamisen ilosta.

Semmottista.