Jump to content
MAINOS

Määräyskirjan allekirjoittaminen nyt, kun suullinen sopimus on tehty jo viikkoja


Sukunajo

Recommended Posts

otsikossa se tulikin.

Saako tehyläinen allekirjoittaa määräyskirjan, kun työsuhteen alkamispäivä on sovittu jo viikkoja aikaisemmin?

Itsekin kun olen monet työni sopinut alkamaan silloin ja silloin, mutta työsopimuksen allekirjoittanut vasta työsuhteen alussa.

Nokka kohti uusia tuulia.

Link to comment
Share on other sites

Sata katselmusta, eikä edes yhtään arvausta  8)

Asia kaivaa tällä hetkellä itseäni suhteellisen paljon.

Asia on suullisesti sovittu siis jo aikoja sitten, mutta nyt kun käsittääkseni myös meillä opiskelijoilla on se kielto, ettei saa allekirjoittaa määräyskirjaa (vai olenko tajunnut ihan väärin?).

Nokka kohti uusia tuulia.

Link to comment
Share on other sites

Sen olet tajunnut ihan oikein, että opiskelijakaan (tehyläinen) ei saa solmia työsopimusta enää... mutta siihen en osaa sanoa mitään mitä varsinaisesti kysyt. Olisi kannattanut kirjoittaa se sopimus jo aiemmin mutta mitä se jälkiviisastelu auttaa :-( Onhan suullinen sopimus yhtä pätevä kuin kirjallinen, tavallaan, että sikäli voisi ajatella, että kirjallisen sopimuksen allekirjoituspäivämäärä ei ole mikään ratkaiseva tekijä. Mutten tiedä!

Vanha koira. Uusia temppuja.

Link to comment
Share on other sites

Lain mukaan suullinen työsopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen.

Riitatapauksissa ongelma olisi todistaa mitä on sovittu, siksi (kuten yleensäkin) sopimus kannattaa tehdä kirjallisena.

Sinun voidaan siis katsoa tehneen sopimuksen, mutta jos haluaisitkin mennä muualle niin sekin onnistuu.

Ilmoitat ettet tulekaan töihin. Jos vadittaisiin, niin sanot että irtisanot (suullisen)sopimuksen välittömästi, perusteena on (sovittu) koeaika, jonka kuluessa voi irtisanoa sopimuksen päättymään välittömästi.

Jos väitettäisiin ettei ole sovittu koeajasta, niin olisi vaikea todistaa sitä kun ei ole vielä mitään paperilla.

Mitä Tehyssä ollaan mieltä, se pitäisi kysyä sieltä.

Jos haluaisi ja aikoisi tehdä sen kirjallisen sopimuksen, niin kannattaa lukea se tarkkaan ja katsoa ettei laita nimeään mihin tahansa paperiin.

Jos (kun) on määräaikainen sopimus, niin kannattaa katsoa että siellä on maininta irtisanomisajasta ja että siinä ei kielletä irtisanomista kesken sopimuksen.

Palkanmaksu työsuhteen päättyessä. Tarkista ettei mainita palkkaa, lisiä jne maksettavaksi työsuhteen päättyessä normaaleina palkanmaksupäivinä.

Jos on maininta niin pitää lukea että työsuhteen päättyessä palkka maksetaan välittömästi. Ilman mainintaa se on maksettava välittömästi ja muusta on sovittava työntekijän kanssa. Tälläiseen sopimiseen ei (työntekijällä) ole pakkoa ja sitä ei voida pitää ehtona työsopimukselle.

Link to comment
Share on other sites

Itselläni oli sama ongelma mutta allekirjoitin sen kyllä, koska työvuorolista ja suullinen sopimus oli pitkälle vanhan määräyskirjan loppumisen jälkeen.  :-

Link to comment
Share on other sites

Ja minuahan ei määräillä :nauraa:. Itse en allekirjoita muita kuin työsopimuksia.

P.S  Pahoittelen saivarteluani, mutta jostain kumman syystä kyseinen sana "määräyskirja" saa niskakarvani pystyyn

Ois kai siistii antaa periksi juu. Toteais vain kylmästi: Ei tästä mitään tuu! Lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään.

Link to comment
Share on other sites

Ja minuahan ei määräillä :nauraa:. Itse en allekirjoita muita kuin työsopimuksia.

P.S  Pahoittelen saivarteluani, mutta jostain kumman syystä kyseinen sana "määräyskirja" saa niskakarvani pystyyn

Onko kyseisessä paikassa vielä virkasuhteet ?

Jos ei, niin ne on työsopimussuhteita ja silloin ei kuulu tehdä mitään määräyskirjoja, vaan työsopimus.

Jos työsopimusta tehdessä annetaan eteen paperi joka on otsikoitu "määräyskirja", niin rikotaan työsopimuslakia.

Link to comment
Share on other sites

Loistavaa, käsitepoliisi  ;)

Uskoisin kaikkien ymmärtävän, etten opiskelijana ole virkaa vastaanottamassa  :-*

Kyseessä siis työsopimus, määräyskirjaksi ovat kaikkialla hellitelleet kun ovat kyselleet olenko vielä vuokratyttö vai vakituisesti alueella.

Nokka kohti uusia tuulia.

Link to comment
Share on other sites

Uskoisin kaikkien ymmärtävän, etten opiskelijana ole virkaa vastaanottamassa

Määräyskirjalla tehdään myös sijaisuus, silloin kun kyseisessä paikassa on vielä virkasuhteet eikä työsuhteet.

Link to comment
Share on other sites

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...