Jump to content
MAINOS

Uudet työvuorolistat viipyy


hoitajatar79

Recommended Posts

Monellako osastolla pantataan tällä hetkellä uusien listojen tekemistä/julkaisua?

Tälle ja ensi viikolle on enää listat. Normaalisti uudet listat olisi saatu jo viime viikolla eli kolmea viikkoa

ennen uusien listojen alkamista.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Uskoisin, että jokaisella kuntapuolen työpaikalla toimitaan juuri näin. Listat luovutetaan vasta kun on aivan pakko. Kyse ei ole mistään muusta kuin työntekijöiden kiusaamisesta.Tällaiseen kiusantekoon osattiin kyllä varautua. Meillä peruttiin myös kaikki koulutukset muutama päivä sitten.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin se varmaan onkin, mutta mitä se TES sanoo uusien listojen antamisesta?

Muistaako kukaan? Eipä siinä mitään, senkun panttaavat listoja viimeiseen saakka!

Niillä kun keinot on vähissä meitä eturintamalaisia ärsyttääkseen :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Me saatiin kerralla "normi" kuuden viikon lista, mutta niissä vain tunnit tasattu vastaamaan  kolmen viikon listoja. Eli listat on käsissä marraskuun loppupuolelle saakka.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin se varmaan onkin, mutta mitä se TES sanoo uusien listojen antamisesta?

Muistaako kukaan? Eipä siinä mitään, senkun panttaavat listoja viimeiseen saakka!

Niillä kun keinot on vähissä meitä eturintamalaisia ärsyttääkseen :D

Viimeistään viikkoa ennen uuden listan alkua pitää työvuorolistat antaa. Taitaa se KVTES mainita jotain sellaistakin, että mahdollisimman aikaisen pitää listat antaa ja että työvuorolistat tulisi suunnitella mahdollisimman pitkälle aikavälille. Eli kolmen viikon listat ja niiden panttaaminen viimeiseen asti on pelkkää työnantajapuolen kiusantekoa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuuden viikon listoissa on mielestäni hyvä asia, jos uudet tehdään vasta listaparin toiseksi viimeisellä viikolla. Näin ehtii jättämään työvuorotoiveita mahdollisimman pitkään.

Eli kolmen viikon listat ja niiden panttaaminen viimeiseen asti on pelkkää työnantajapuolen kiusantekoa.

Kyllä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei ehkä liity tähän, mutta PKKS:ssä on kuulema leikkurista, teholta ja lyhkistä vietu osastonhoitajilta oh:n oikeudet. Liekkö laillista?

"Teen tätä työtä rahasta, jos kaipaat pyyteettömyyttä, hommaa koira"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä aoh:t jotka listoja tekevät ovat työtaisteluissa aktiivisimpia, listat on yli 1kk eteenpäin, eli sinne työttömyyteen saakka. Oh:kin on allekirjoittanut.

Tuo hyllytys on laitonta ilman muuta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin se varmaan onkin, mutta mitä se TES sanoo uusien listojen antamisesta?

Työaikalaki sanoo työvuorolistojen julkaisusta :

7 luku ja 35 §

2 momentti :

"Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä."

Toisinsanoen, työvuorot on oltava työntekijällä henkilökohtaisesti tiedossa viimeistään sunnuntaina (klo 24:00 mennessä), kun lista alkaa viikkoa myöhemmin maanantaina klo 00:00.

Ei riitä että listat on töissä printattu saataville, vaan pitää olla työntekijöiden tiedossa.

Eikä myöskään voida vaatia työntekijää tulemaan hakemaan listaansa vapaapäivänä, vaan lista on toimitettava ajoissa kotiin tai annettava työntekijälle kun on edellisen kerran töissä.

Lisäksi Kyseisen pykälän 1 momentissa on maininta :

"Työvuoroluettelo on laadittava samaksi ajanjaksoksi kuin työajan tasoittumisjärjestelmä, jollei se tasoittumisjakson pituuden tai suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi ole erittäin vaikeata."

Eli listat on myös tehtävä ja julkaisun aikana oltava valmiit koko jaksolle oli se sitten 3 tai 6 viikkoa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Viipyyhän nuo, me saadaan ne 19.11, yllättäen  :P Eli viimeisenä mahdollisena päivänä, mitä TES sanoo. Yleensä meillä on ollu listat noin 9 vkoa eteenpäin tiedossa eli nyt hiukan sapettaa.

Yeah, right! Like I'm going to put that icky thing in my mouth.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Eristyshoitaja

Kiinnostais tietää hiukka asian ohi että miten paljon aikaisemmin työvuorolistat muuaalla päin annetaan työntekijöille, siis jos kyse on normaalitilanteesta (siis tarkoitan ettei ole työtaistelutilannetta päällä) Laki kai sanoo että listat on oltava työntekijällä viikkoa ennen listan vaihtumista ja meillä listan tekijä vetoaa aina tähän lakiin joten listat tulee aina viime tingassa...Ärsyttävää. Mutta mites muualla päin?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Uudet listat tulee meillä viimeisellä mahdollisella hetkellä, jos Oh lähtee kotiin perjantaina klo. 16.00,  niin listat ilmestyy yleensä 15.55.

Listaakin on tiedossa kerralla vain 3 viikkoa, monilla on silti 6 viikon tasoitukset.

Opin jo aikapäiviä sitten, ettei kannata hukata aikaa pyrkimällä saamaan kollegojaan vakuuttuneiksi.

- Albert Einstein

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Viipyyhän nuo, me saadaan ne 19.11, yllättäen  :P Eli viimeisenä mahdollisena päivänä, mitä TES sanoo. Yleensä meillä on ollu listat noin 9 vkoa eteenpäin tiedossa eli nyt hiukan sapettaa.

Alkaako lista maanantaina 26.11 ?

Jos alkaa niin lista pitää antaa kaikille työntekijöille viimeistään 18.11 klo 24:00.

Niin sanoo laki ja myös KVTES.

Ja kun laki sanoo niin, on yhden tekevää antaisiko TES mahdollisuuden myöhempään julkaisuun.

Lista pitää julkaista viimeistään viikkoa ennen listan alkua.

Lista alkaa maanantaina klo 00:00, joten se pitää julkaista viimeistään viikkoa aikaisemmin sunnuntaina klo 24:00.

Julkaisu tarkoittaa saattamista kaikkien työntekijöiden tietoon.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Uudet listat tulee meillä viimeisellä mahdollisella hetkellä, jos Oh lähtee kotiin perjantaina klo. 16.00,  niin listat ilmestyy yleensä 15.55.

Listaakin on tiedossa kerralla vain 3 viikkoa, monilla on silti 6 viikon tasoitukset.

Tuo rikkoo lakia. Tuolla ylempänä on lainaukseni työaikalaista.

Eli lista on kerralla tehtävä sille ajalle mille on tasoitukset.

Kerro Oh:lle ja jos ei homma muutu, niin sitten ilmoitus työsuojelutarkastajalle.

Toiseksi tulee kysymys siitä onko loppuviikon aikana kaikilla tieto työvuoroista ?

Jos on vapaapäivät pe - su, niin lista pitää viedä henkilölle kotiin, viimeistään sunnuntaina.

Tai sitten annettava kun on ollut edellisen kerran töissä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meille on tähän asti listat tulleet melko ajoissa, 2-3 viikkoa ennen vaihtumista, 6 viikon listat. Nyt tökkii, tosin en tiedä, paljonko vaikuttaa oh:n lomailu.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei riitä että listat on töissä printattu saataville, vaan pitää olla työntekijöiden tiedossa.

Eikä myöskään voida vaatia työntekijää tulemaan hakemaan listaansa vapaapäivänä, vaan lista on toimitettava ajoissa kotiin tai annettava työntekijälle kun on edellisen kerran töissä. Lainaus: BlasterMaster (ei riittänyt taidot "normaaliin" lainaukseen)

KVTES:ssä tai työaikalaissa ei ole viittauksia, että työnantajan olisi lähetettävä työvuorolistat työntekijän kotiin tai annettava ne hänen viimeisenä työssäolopäivänä ennen vapaita ;)! Eli käsittääkseni riittää, että listat on tulostettu osastolle viikkoa ennen niiden alkamista. Tässä kohtaan ikävä kyllä on työntekijälläkin vastuunsa...

En pidä työnantajan kiusantekona (listantekijän) jos nykytilanteessa listat tehdään mahdollisimman viimetinkaan. Esim. omalla osastollani puolet on irtisanoutunut, osalla olisi lomia tulossa ja puhumattakaan toiveista. Eli jos sopimus syntyy ennen irtisanoutumisia pystyisi suunnittelemaan listat toiveiden/lomien mukaisesti. Jos listat tulostaa ennen sopimuksen syntymistä on irtisanoutuneille suunniteltava 19.11. alkaen pistettä (ei työsopimusta) ja koska lomia ei ole vahvistettu on suunniteltava listat ilman niitä. Tällöin lomat haettava äkillisinä lomina (sopimuksen synnyn jälkeen), jolloin lomaa saattaa kulua enemmän kuin jos sen olisi saanut vahvistettuna ennen listojen tekoa. Sopimuksen jälkeen pystyy suunnittelemaan pisteiden tilalle työvuoroja, tosin silloin pitää huomioida osaston muu vahvuus ja se kaventaa mahdollisuuksia toteuttaa toiveita.

Tiivistäen tämä irtisanoutunut listantekijä yrittää itse päästä helpommalla kuin olla työnantajan rankaisijana :P, koska se on myös kollegan etu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos listat tulostaa ennen sopimuksen syntymistä on irtisanoutuneille suunniteltava 19.11. alkaen pistettä (ei työsopimusta) ja koska lomia ei ole vahvistettu on suunniteltava listat ilman niitä.

Tulisi mieleen tuossa tilanteessa tehdä kahdet listat. Toiset "viralliset" listat pisterivillä, kun sopimus tuskin syntyy kovin kauan ennen irtisanoutumisen toteutumista. Toiset "epäviralliset" listat, joissa vuorot muuten samat, mutta pisteiden tilalle suunniteltu normaalisti työvuorot, koska on hyvin mahdollista, että aivan viimeisinä päivinä sopimus syntyy. Vaikka irtisanoutuminen ehtisi toteutua, on hyödyksi olla jonkinlaiset vuorot suunniteltuna, kun sopimuksen tekopäivästä tuskin on paljoa aikaa töihinpaluupäivään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

KVTES:ssä tai työaikalaissa ei ole viittauksia, että työnantajan olisi lähetettävä työvuorolistat työntekijän kotiin tai annettava ne hänen viimeisenä työssäolopäivänä ennen vapaita :P! Eli käsittääkseni riittää, että listat on tulostettu osastolle viikkoa ennen niiden alkamista. Tässä kohtaan ikävä kyllä on työntekijälläkin vastuunsa...

Ei riitä tulostaminen työpaikalta haettavaksi, paitsi jos kyseinen työ on sellaista että siinä aina ollaan ns. virka-aikaan töissä ja tulostuspäivä on normaalityöpäivä. Esim ajanvarauspoliklinikalla voidaan tulostaa mukaan otettavaksi. Poikkeuksen muodostaa vapaapäivillä / lomalla oleva työntekijä. Hänelle pitää antaa työvuorot ennen vapaiden / loman alkua tai lähettää ajoissa kotiin.

7 luku ja 35 §

2 momentti :

"Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista."

Tätä on tulkittu niin (esim oikeustapauksissa) että työntekijän pitää saada lista lain määräämässä ajassa. Listan saamiseksi ei työntekijää voida vaatia käymään erikseen työpaikalla.

Yleensä listat on tulostettu ajoissa omalla työpaikalla, jolloin kaikki ehtii normaalien työvuorojen puitteissa ottaa sen uuden listansa lain mukaisessa ajassa. Mutta jos olisi lomalla juuri silloin, niin lista pitäisi lähettää kotiin.

Jos haluaisi varmistaa asian, niin voisi tehdä kyselyn työsuojelutarkastajalle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

meillä listat tehtiin aivan normaalisti, lomat taas on vahvistettu jo ajat sitten. onhan siinä toki ristiriita, että ihmisille, jota ovat irtisanoutuneet, on tehty lista irtisanoutumisen ajan jälkeisellekin ajalle. listantekijällä ei ole ollut mitään tietoa irtisanoutujista, kun listan teki. en tiedä meneekö lista sitten uusiksi jossain vaiheessa vielä...[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 22.10.07 - klo:23:55


KVTES:ssä tai työaikalaissa ei ole viittauksia, että työnantajan olisi lähetettävä työvuorolistat työntekijän kotiin tai annettava ne hänen viimeisenä työssäolopäivänä ennen vapaita :P! Eli käsittääkseni riittää, että listat on tulostettu osastolle viikkoa ennen niiden alkamista. Tässä kohtaan ikävä kyllä on työntekijälläkin vastuunsa...

Tätä on tulkittu niin (esim oikeustapauksissa) että työntekijän pitää saada lista lain määräämässä ajassa. Listan saamiseksi ei työntekijää voida vaatia käymään erikseen työpaikalla.

miksi ihmeessä työpaikalla pitäisi käydä saadakseen tietoon työvuoronsa? on olemassa myös puhelin ja sähköposti.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

meillä listat tehtiin aivan normaalisti, lomat taas on vahvistettu jo ajat sitten. onhan siinä toki ristiriita, että ihmisille, jota ovat irtisanoutuneet, on tehty lista irtisanoutumisen ajan jälkeisellekin ajalle. listantekijällä ei ole ollut mitään tietoa irtisanoutujista, kun listan teki. en tiedä meneekö lista sitten uusiksi jossain vaiheessa vielä...

Listoja voi muuttaa työvuorojörjestelyihin liittyvästä painavasta syystä, tai työntekijän luvalla.

Muiden työntekijöiden irtisanoutuminen ei ole syy jonka perusteella vuoroja voisi mennä muuttamaan, koska irtisanoutuvien tilalle on palkattava uudet tekijät. He hoitavat sitten ne irtisanoutuneiden vuorot.

Se saako irtisanoutuneiden tilalle uusia vai ei, on yhdentekevää.

Tilalle saa uuden, kun tekee sellaisen sopimuksen että tulee töihin...

Toisinsanoen, haluttomuus tehdä sopimusta (esim työehtosopimusta) jolla saisi työntekijöitä lähteneiden tilalle, ei ole lain mukainen syy muutella töihin jääneiden vuoroja.[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 23.10.07 - klo:00:01


KVTES:ssä tai työaikalaissa ei ole viittauksia, että työnantajan olisi lähetettävä työvuorolistat työntekijän kotiin tai annettava ne hänen viimeisenä työssäolopäivänä ennen vapaita :P! Eli käsittääkseni riittää, että listat on tulostettu osastolle viikkoa ennen niiden alkamista. Tässä kohtaan ikävä kyllä on työntekijälläkin vastuunsa...

Tätä on tulkittu niin (esim oikeustapauksissa) että työntekijän pitää saada lista lain määräämässä ajassa. Listan saamiseksi ei työntekijää voida vaatia käymään erikseen työpaikalla.

miksi ihmeessä työpaikalla pitäisi käydä saadakseen tietoon työvuoronsa? on olemassa myös puhelin ja sähköposti.

Työnantajan velvollisuus on toimittaa se työvuoroluettelo, sen saamiseksi ei työntekijälle saa aiheuttaa muita kuluja kuin normaalit työmatkakulut. Vapaapäivänä listojen hakeminen ei ole normaaleja työmatkakuluja, ei myöskään puhelimella soittelu.

Listojen toimittaminen on työnantajan velvollisuus, ei työkavereiden.

Työnantaja voi toimittaa listat myös sähköpostilla, mutta ei puhelimella. Sillä ei onnistu kirjallisena.

7 luku ja 35 §

2 momentti :

"Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon"

Kyseinen momentti on erittäin selkokielinen, verrattuna moneen muuhun pykälään, joten se kyllä pitäisi ymmärtää ihan normaalilla suomenkielen taidoilla.

Sivukommenttina mainittakoon, että todellinen listojen tekijä ei ole välttämättä se joka on vastuussa listojen julkaisusta.

Listojen julkaisusta vastaa esimies, osastonhoitaja tai ylihoitaja.

Hän on voinut delegoida listan tekemisen jollekulle apulais oh:lle tai muulle hoitajalle, mutta vastuu listan julkaisusta on aina esimiehellä. Hän myös määrää milloin se lista suunnitellaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

meillä listat tehtiin aivan normaalisti, lomat taas on vahvistettu jo ajat sitten. onhan siinä toki ristiriita, että ihmisille, jota ovat irtisanoutuneet, on tehty lista irtisanoutumisen ajan jälkeisellekin ajalle. listantekijällä ei ole ollut mitään tietoa irtisanoutujista, kun listan teki. en tiedä meneekö lista sitten uusiksi jossain vaiheessa vielä...

Listoja voi muuttaa työvuorojörjestelyihin liittyvästä painavasta syystä, tai työntekijän luvalla.

Muiden työntekijöiden irtisanoutuminen ei ole syy jonka perusteella vuoroja voisi mennä muuttamaan, koska irtisanoutuvien tilalle on palkattava uudet tekijät. He hoitavat sitten ne irtisanoutuneiden vuorot.

Se saako irtisanoutuneiden tilalle uusia vai ei, on yhdentekevää.

Tilalle saa uuden, kun tekee sellaisen sopimuksen että tulee töihin...

Toisinsanoen, haluttomuus tehdä sopimusta (esim työehtosopimusta) jolla saisi työntekijöitä lähteneiden tilalle, ei ole lain mukainen syy muutella töihin jääneiden vuoroja.

Se lienee painava syy, että lista on yksinkertaisesti tehty väärin, jos irtisanoutumista ei ole ollut tiedossa. Niiden, jota eivät irtisanoudu, listoja ei sitten kai voi muuttaa?

Ajatellaanpa vaikka, että irtisanoutujan tunnit ja vapaapäivät eivät täsmää, koska työt suunniteltu pidemmälle kuin tekijä aikoo olla töissä. Tällaisessa tilanteessa lista varmasti voidaan tehdä, tai pitää tehdä uusiksi. Vai miten se menis...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Listoja voi muuttaa työvuorojörjestelyihin liittyvästä painavasta syystä, tai työntekijän luvalla.

Se lienee painava syy, että lista on yksinkertaisesti tehty väärin, jos irtisanoutumista ei ole ollut tiedossa. Niiden, jota eivät irtisanoudu, listoja ei sitten kai voi muuttaa?

Ajatellaanpa vaikka, että irtisanoutujan tunnit ja vapaapäivät eivät täsmää, koska työt suunniteltu pidemmälle kuin tekijä aikoo olla töissä. Tällaisessa tilanteessa lista varmasti voidaan tehdä, tai pitää tehdä uusiksi. Vai miten se menis...

Ei ole painava syy, edes irtisanoutuneiden kohdalla.

Silloin tulee keskeytynyt jakso ja osasta tunneista tulee mahdollisesti ylitöitä, jos siis vapaat on painottunut irtisanoutumisajankohdan jälkeiselle listalle.

Ennen irtisanomisajan loppua ei ole mitään tarvetta muutokseen joka oikeuttaisi muuttaa listoja. Siis irtisanoutumisen perusteella.

Irtisanoutuineiden kohdalla lista katkeaa ja tuntien mukaan tulee ylityökorvausta tai sitten ei.

Oikeutta ei listojen muutokseen ole irtisanoutuneiden kohdalla, eikä töihin jääneiden kohdalla.

[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 23.10.07 - klo:00:29


Jos lista olisi suunniteltu väärin, esim ei täyttyisi lain vaatimukset viikkovapaasta tms. Silloin pitäisi sopia työntekijän kanssa muutoksista joilla saadaan vapaat täyttämään lain vaatimukset ja tunnit vastaamaan normaalilistaa.

Se että irtisanoutuminen ei ole tiedossa listan julkaisun aikaan, ei tee listasta väärin suunniteltua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meille tuli tänään tieto, että työvuorot vedetään pois ja joku (?) tekee meille uudet vuorot 5-19.11. olevalle jaksolle, tasaten tunnit vastaamaan tuon ajan tuntimäärää.

Toivomuksia ei kuunnella (sairaslomaa voi hakea siis toisinsanoen, jos ei saa aamua siihen, mihin sen tarvii  ;) ) ja vuoroista ei ole mitään oikeutta valittaa.

lisäksi vielä työvuoroihin tulee teksti, että työnantajalla on oikeus ilman työntekijän lupaa muuttaa työvuoroja vielä listan antamisen jälkeenkin.

onkohan tämä ihan laillista?

no sappi kiehuu jo muuallakin kuin patologian labrassa, joten taisteluhenki on entistä kovempi. :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä ne kävi ihmisten käsissä muutaman minuutin, kunnes oh sai korkealta taholta uudet määräykset, niin listat takaisin pikavauhtia. Meillä onneksi hyvä tunnelma ja kaikki asian puolella, vaikka 100% ei tullutkaan mukaan eläke, yms. syistä...

-tule turma tuonen tietä, pikku reppu selässä, pikku kirves kontissa. Napsauta sillä ohtaan, justiinsa nokan kohtaan-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...