ShTintti Posted October 17, 2007 Share Posted October 17, 2007 Tähän asti on esim HUS:n sisällä vaihtaessaan työpaikkaa sairaalan x osastolta Y toiseen HUS:n sairaalaan z osastolle w, on joutunut irtisanoutumaan aikaisemmasta työpaikasta ja tekemään uuden työsopimuksen uuteen paikkaan. Eli suomeksi: HUS:n tulkinnan mukaan kyseessä on ollut eri työnantaja, eikä siten voida siirtää kyseiseen paikkaan nytkään. Väärin. Toimii vakanssisiirto/vaihtona, ei tarvitse irtisanoutua. Mm. Meilahdesta Jorviin töihin lennosta. Juuri näin, mä olen siirtynyt aikoinaan Töölöstä Meikkuun eli klinikasta toiseen ja vielä kolmanteenkin ns vanhana työntekijänä. Nämä tosin HYKS Helsingin sairaaloiden sisällä, mutta kuitenkin. Yeah, right! Like I'm going to put that icky thing in my mouth. Link to comment Share on other sites More sharing options...
syxid Posted October 19, 2007 Share Posted October 19, 2007 Mites sitten, jos leikitään ajatuksella että tk-sh siirretään teho-osastolle ja hän ei osaa työtehtäviä ja pt. kuolee. Kantaako hän tällöin vastuun laillistettuna sairaanhoitajana TEO:n edessä? Liiton ohje ko asiaan: Jos henkilöstön siirtoihin ja pikakoulutuksiin ryhdytään työnantajan määräyksestä ei työntekijä voi siitä kieltäytyä. (Tietenkin silloin tulee työsopimuksessa olla tällainen mahdollisuus siirtoihin talon sisällä) Jos työntekijä ei kuitenkaan koe olevansa kykenevä työskentelemään esim. leikkurissa tai teholla tämän pikakoulutuksen jälkeen on hänen tehtävä tästä kirjallinen ilmoitus ja toimitettava se työnantajalle. Näin vastuu mahdollisesta virheestä tms. uudessa työpisteessä siirtyy työnantajalle. Työntekijä ei siis kieltäydy siirtymästä muihin tehtäviin, vaan kertoo olevansa mielestään epäpätevä työskentelemään työnantajan määräämässä yksikössä. Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
{BS} Posted October 19, 2007 Share Posted October 19, 2007 Mites sitten, jos leikitään ajatuksella että tk-sh siirretään teho-osastolle ja hän ei osaa työtehtäviä ja pt. kuolee. Kantaako hän tällöin vastuun laillistettuna sairaanhoitajana TEO:n edessä? Liiton ohje ko asiaan: Jos henkilöstön siirtoihin ja pikakoulutuksiin ryhdytään työnantajan määräyksestä ei työntekijä voi siitä kieltäytyä. (Tietenkin silloin tulee työsopimuksessa olla tällainen mahdollisuus siirtoihin talon sisällä) Jos työntekijä ei kuitenkaan koe olevansa kykenevä työskentelemään esim. leikkurissa tai teholla tämän pikakoulutuksen jälkeen on hänen tehtävä tästä kirjallinen ilmoitus ja toimitettava se työnantajalle. Näin vastuu mahdollisesta virheestä tms. uudessa työpisteessä siirtyy työnantajalle. Työntekijä ei siis kieltäydy siirtymästä muihin tehtäviin, vaan kertoo olevansa mielestään epäpätevä työskentelemään työnantajan määräämässä yksikössä. Tästä sanamuodosta... Meillä kuului lähäriopintoihin työturvallisuus, työsuojelu yms. niminen kurssi jossa käytiin läpi myös työsuhteeseen liittyviä asioita. Eli jos kokee ettei tietojensa/kokemuksensa pohjalta pysty tekemään jotain työtä, siitä pitää ilmoittaa työnantajalle, mieluiten kirjallisesti. Ilmoituksessa on tärkeää että käyttää sanamuotoa PIDÄTTÄYDYN...jne..... . Jos käyttää kieltäydyn -muotoa, niin voi pahimmillaan työnantaja purkaa työsuhteen. "If you ain't part of a solution, you are solid or gas." Link to comment Share on other sites More sharing options...
puh Posted October 19, 2007 Share Posted October 19, 2007 Kun kuuntelee noita ratkaisumalleja mitä työnantajapuoli ehdottaa niin ei voi kuin ihmetellä miten vähän tietoa ns. maallikoilla on nykyajan sairaanhoidosta 8) Juu siirretään tehyläisten tehtäviä lääkäreille ja lähihoitajille, koulutetaan pikapikaa lisäoppia ja laitetaan lisätyövoimaa sinne missä tarvitaan. Meillä juuri tuossa yhtenä päivänä joku lääkäri sanoi, että pulassa oltaisiin, jos lääkäreiden pitäisi valmistaa lääkeinfuusioita. Kaikkihan lukea osaavat, mutta turkasen hidasta se homma olisi. Kävinpä tuossa päivänä eräänä potilaan mukana toimenpiteessä, niin paikalla ollut sairaalalääkäri ei osannut laittaa potilaalle happea päälle... ::) On meillä vaan niin eri tehtävät, että ei se tehtävien siirto todellakaan ongelmatonta ole, oli sitten kyse siirroista ammattikunnan sisällä tai yli ammattirajojen. Link to comment Share on other sites More sharing options...
kikkis Posted October 19, 2007 Share Posted October 19, 2007 Mä en perehdytä yhtäkään hoitajaa. Siis irtisanoutuminen toteutuu. :- http://www.sloganizer.net/en/image,kikkis,pink,black.png Link to comment Share on other sites More sharing options...
syxid Posted October 19, 2007 Share Posted October 19, 2007 Mites sitten, jos leikitään ajatuksella että tk-sh siirretään teho-osastolle ja hän ei osaa työtehtäviä ja pt. kuolee. Kantaako hän tällöin vastuun laillistettuna sairaanhoitajana TEO:n edessä? Liiton ohje ko asiaan: Jos henkilöstön siirtoihin ja pikakoulutuksiin ryhdytään työnantajan määräyksestä ei työntekijä voi siitä kieltäytyä. (Tietenkin silloin tulee työsopimuksessa olla tällainen mahdollisuus siirtoihin talon sisällä) Jos työntekijä ei kuitenkaan koe olevansa kykenevä työskentelemään esim. leikkurissa tai teholla tämän pikakoulutuksen jälkeen on hänen tehtävä tästä kirjallinen ilmoitus ja toimitettava se työnantajalle. Näin vastuu mahdollisesta virheestä tms. uudessa työpisteessä siirtyy työnantajalle. Työntekijä ei siis kieltäydy siirtymästä muihin tehtäviin, vaan kertoo olevansa mielestään epäpätevä työskentelemään työnantajan määräämässä yksikössä. Tästä sanamuodosta... Meillä kuului lähäriopintoihin työturvallisuus, työsuojelu yms. niminen kurssi jossa käytiin läpi myös työsuhteeseen liittyviä asioita. Eli jos kokee ettei tietojensa/kokemuksensa pohjalta pysty tekemään jotain työtä, siitä pitää ilmoittaa työnantajalle, mieluiten kirjallisesti. Ilmoituksessa on tärkeää että käyttää sanamuotoa PIDÄTTÄYDYN...jne..... . Jos käyttää kieltäydyn -muotoa, niin voi pahimmillaan työnantaja purkaa työsuhteen. Tuota samaista asiaa yritin viestissäni selvittää. Jos tällainen tilanne siis tulee eteen, on varmaan parasta ottaa yhteyttä liittoon oikean sanamuodon ym. varmistamiseksi. Toivon todellakin, että sairaalan johto tajuaa tämän siirtelyn olevan mahdotonta.Luotan tässä asiassa kyllä myös lääkäreiden tukeen. En usko heidän haluavan esim. leikkuriin vuodeosastoilta henkilökuntaa jolla ei ole mitään käsitystä sen puolen töistä. Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
BlasterMaster Posted October 21, 2007 Share Posted October 21, 2007 Tähän asti on esim HUS:n sisällä vaihtaessaan työpaikkaa sairaalan x osastolta Y toiseen HUS:n sairaalaan z osastolle w, on joutunut irtisanoutumaan aikaisemmasta työpaikasta ja tekemään uuden työsopimuksen uuteen paikkaan. Eli suomeksi: HUS:n tulkinnan mukaan kyseessä on ollut eri työnantaja, eikä siten voida siirtää kyseiseen paikkaan nytkään. Väärin. Toimii vakanssisiirto/vaihtona, ei tarvitse irtisanoutua. Mm. Meilahdesta Jorviin töihin lennosta. Juuri näin, mä olen siirtynyt aikoinaan Töölöstä Meikkuun eli klinikasta toiseen ja vielä kolmanteenkin ns vanhana työntekijänä. Nämä tosin HYKS Helsingin sairaaloiden sisällä, mutta kuitenkin. HYKS Helsingin sairaalat on hallinnollisesti ja työnantajan tulkinnan mukaan aina olleet samaa sairaalaan, eli ovat lain mukaan yksi ja sama työnantaja. Eikä siten ole vertailukelpoinen tieto. Työnantaja tietysti yrittää kaikilla keinoilla väittää voivansa tehdä mitä vaan. Väittiväthän voivansa käskeä irtisanoutuneet takaisin töihinkin irtisanoutumisen jälkeen. Työsopimussuhteissa ei ole mitään vakansseja, joten sellaisia ei voi siirtää eikä vaihtaa. Ei kannata sekoittaa viran siirtoja työsopimussuhteisiin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
syxid Posted October 21, 2007 Share Posted October 21, 2007 Mitanköhän se mahtaa mennä täällä tyksilässä. Minun työsopimuksessani lukee, että minut on otettu töihin TYKS:n kirurgian klinikalle . Eli voidaanko minua siirrellä kir.klinikan ulkopuolelle? Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
BlasterMaster Posted October 21, 2007 Share Posted October 21, 2007 Mitanköhän se mahtaa mennä täällä tyksilässä. Minun työsopimuksessani lukee, että minut on otettu töihin TYKS:n kirurgian klinikalle . Eli voidaanko minua siirrellä kir.klinikan ulkopuolelle? Lukeeko että Työpaikka on TYKS kirurgian klinikka vai että Työpaikka on työsuhteen alussa TYKS kirurgian klinikka ? Jälkimmäinen antaa mahdollisuuden siirtää talon sisällä muuallekin, kunhan noudatetaan lakeja ja määräyksiä siirron kestosta ja ilmoituksen antoajasta. Lisäksi tulee kysymys siitä onko kyseessä työsuhde vai virkasuhde. Virkasuhteinen voidaan määrätä virkaauputöihin, tietyissä tilanteissa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
syxid Posted October 21, 2007 Share Posted October 21, 2007 Mitanköhän se mahtaa mennä täällä tyksilässä. Minun työsopimuksessani lukee, että minut on otettu töihin TYKS:n kirurgian klinikalle . Eli voidaanko minua siirrellä kir.klinikan ulkopuolelle? Lukeeko että Työpaikka on TYKS kirurgian klinikka vai että Työpaikka on työsuhteen alussa TYKS kirurgian klinikka ? Jälkimmäinen antaa mahdollisuuden siirtää talon sisällä muuallekin, kunhan noudatetaan lakeja ja määräyksiä siirron kestosta ja ilmoituksen antoajasta. Lisäksi tulee kysymys siitä onko kyseessä työsuhde vai virkasuhde. Virkasuhteinen voidaan määrätä virkaauputöihin, tietyissä tilanteissa. Pitänee huomenna varmistaa, mutta muistaakseni siinä lukee että työpaikka on TYKS kirurgian klinikka ja ensisijainen työskentelu paikka on osasto ... Ja olen työsuhteessa. Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
voikukka Posted October 22, 2007 Share Posted October 22, 2007 Keskussairaala varautuuu Tehyn työtaisteluun 22.10.2007 Keski-Suomen keskussairaalassa on alettu varautua Tehyn työtaisteluun. Hoitajia on tarkoitus siirtää päivystykseen sekä leikkaus-, sydän- ja teho-osastoille muista yksiköistä. Akuutteja syöpäleikkauksia on tarkoitus myös siirtää Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Kiireellisimmissä tapauksissa lääkärit saattavat toimia keskussairaalan leikkaussalissa ilman hoitajan apua. Johtajaylilääkäri Jukka Puolakka keskussairaalasta kertoo, että jos leikkauksia joudutaan tekemään päivystysluonteisesti, harkittavaksi tulee mahdollisuus, että lääkärit työskentelevät työparina. Jaahas... :P Link to comment Share on other sites More sharing options...
syxid Posted October 23, 2007 Share Posted October 23, 2007 Mitanköhän se mahtaa mennä täällä tyksilässä. Minun työsopimuksessani lukee, että minut on otettu töihin TYKS:n kirurgian klinikalle . Eli voidaanko minua siirrellä kir.klinikan ulkopuolelle? Lukeeko että Työpaikka on TYKS kirurgian klinikka vai että Työpaikka on työsuhteen alussa TYKS kirurgian klinikka ? Jälkimmäinen antaa mahdollisuuden siirtää talon sisällä muuallekin, kunhan noudatetaan lakeja ja määräyksiä siirron kestosta ja ilmoituksen antoajasta. Lisäksi tulee kysymys siitä onko kyseessä työsuhde vai virkasuhde. Virkasuhteinen voidaan määrätä virkaauputöihin, tietyissä tilanteissa. Pitänee huomenna varmistaa, mutta muistaakseni siinä lukee että työpaikka on TYKS kirurgian klinikka ja ensisijainen työskentelu paikka on osasto ... Ja olen työsuhteessa. No niinhän siinä luki, että työpaikka on työsuhteen alussa TYKS Kirusgian klinikka. Voi prkle! Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.