Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Osku

TEHY perusti listan jossa voi ilmaista tukensa Tehyläisten tavoitteille

Recommended Posts

Osku

Hoitohenkilöstön palkkataso on Suomessa noin 83% OECD-maiden keskiarvosta. Esimerkiksi lähinaapurissamme Ruotsissa koulutetun hoitohenkilöstön peruspalkkataso on kauttaaltaan noin 500 euroa korkeampi kuin meillä. Palkkojen jälkeenjääneisyydestä kertovat esimerkit siitä, mihin palkkatasoon päästäisiin Tehyn tavoittelemien korotusten jälkeen.

Koulutetun hoitohenkilöstön palkkojen jälkeenjääneisyys on korjattava. Tehyn tavoittelemien palkankorotusten jälkeen 2,5 vuoden sopimuskaudella esimerkiksi ammattikorkeakoulututkintoa vaativissa sairaanhoitajan, röntgenhoitajan tai fysioterapeutin vähimmäispalkka nousisi 2 190 euroon ja toisen asteen koulutuksen saaneilla kuten lastenhoitajalla, lähihoitajalla tai sairaankuljettajalla 1 990 euroon.

Tehyläisten peruspalkkatason on nyt noustava tuntuvasti. Se mittaa koulutetun hoitohenkilöstön työn arvostusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyse on kansalaisille oleellisten tärkeiden terveys- ja sosiaaliapalveluiden tulevaisuuden varmistamisesta, ja siitä, että meillä jatkossakin on työvoimaa näissä palveluissa.

Osoita tukesi Tehyläisille heidän tavoitteissaan: http://www.tehy.fi/viestinta/tahdon_tukea_tehylaisia/

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Olli

Oma nimi lisätty listalle !

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Olli

Uups ! Tuo olikin eri lista...Tehyn jäsensivuilla on lista, jossa voi ilmoittaa halukkuutensa irtisanoutumiseen. SILLE listalle laitoin nimeni..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Osku

Uups ! Tuo olikin eri lista...

Yesh, tuo on tarkoitettu maallikoille.  :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
gaia

En ole maallikko, vaan entinen hoitaja. Nimi lisätty, tietenkin.  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
KV

Täytyykin laittaa linkki jakeluun...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Lyrica

Lähetin linkin sähköpostina koko osoitekirjalleni, lisäksi annoin sen exälle, joka lähetti sen koko osoitekirjalleen. Joten nyt vain sähköpostit laulamaan  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jyrki

Harmittaa kun ihmiset laittelevat myös vaippaikäisten lastensa nimiä noihin listoihin. Vie uskottavuutta tempaukselta. Mm. naapuri laittoi listaan 4 alle kouluikäisen lapsensa nimen. Hyvää varmasti tarkoittavat, mutta...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hoitsu vm-68

nimi listassa vaikka Superilainen,tuskin enää kauaa ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
eikku64

nimi listassa vaikka Superilainen,tuskin enää kauaa :)

Eihän Superin jäsenyys tarkoita Tehy vastaisuutta? Eikös se olen työnantaja puoli, joka siellä Tehyä vastassa on eikä Super. Nimi lisätty täältäkin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×