Miten jaksatte?

[Muikku66]

Tarkoitan nyt henkistä puolta, lakon uhka ei tunnu miltään, pelkästään positiivista sen suhteen. Mutta onko muilla tälläisia tuntemuksia, että tuntuu, kuin työ imisi kaikki mehut eikä yhtään enää jää perheelle, ei ainakaan mitään hyvää. Korkeintaan nalkutusta tekemättömistä töistä. Tuntuu, että kotona vaatii samaa tehokkuutta jokaiselta, mitä itseltä vaaditaan työssä. Mikään ei enää tunnu miltään, nekin asiat, joista joskus on nauttinut, eivät saa palaamaan hyvänolon tunnetta kuin hetkeksi.

Aamuisin väännän itseni melkein väkisin liikkeelle ja samalla toivon, että jokin flunssatauti kaataisi minut sängyn pohjalle. Ei tunnu tarttuvan meikäläiseen. Potilaat/asiakkaat ärsyttävät päivä päivältä enemmän ja tekisi mieli heittää hanskat naulaan ja painella takki auki ovesta pihalle. Ei tarttis kuunnella ainaista kälätystä ja rutinaa. SILTI hoidan työni ihan kohteliaasti, vaikka välillä hampaita kiristellen. Työterveyslääkäriä olen ajatellut, kävin jo kerran puhumassa psykologille, jolla oli haistap***a-linja, ei tässä mitään, lopeta suorittaminen, käy venyttelemässä tai joogassa. Kokeiltu on niitäkin.

Välillä on kyllä niin veemäinen olo, että tekis mieli huutaa. Pitäiskö jäädä saikkarille, vai "ottaa itseään niskasta kiinni"? Niskasta olen itseäni nyt viimeisen vuoden kannatellut enemmän tai vähemmän. Ja vaikka sanon työkaverille, että motivaation puute on valtaisa, ei kai musta sitten päälle näy, kuinka pahalta tuntuu. Olenko tyypillinen hoitaja.... :- ;D

[anakonda]

Ihan tuttu tunne ollut itsellenikin. Kaikki mitä tein tai jätin tekemättä ärsytti. Kotonakaan ei mikään tuntunut mukavalta. Lopulta oli annettava aikaa itselle. Otin lomaa ja olin yksin, aivan yksin. Ensin vain lepäsin sitten aloin pikkuhilpaa miettiä asioita mitkä oikeasti ovat huonosti ja mitä elämältäni haluan.

Ensimmäisen viikon jälkeen tuntui jo paljon paremmalta. Toisen viikon aikana sain jo luotua itselleni miellekartan miten etenen. Karistin kaiken mistä en oikeasti pitänyt. Hain kouluun, pääsin. Opiskelu antoi uutta potkua elämääni. Perhe kannustaa ja töissäkin viihdyn. Työn suhteen olen kuitenkin vielä epävarma. Mietin haluanko jatkaa dementiatyötä vai onko nyt oikea aika lähteä laajentamaan osaamistaan.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja anna aikaa vain itsellesi jos se on mahdollista. Uskon että asiat selkiytyy sinullekin. ;D

[KV]

Nuo ovat tuttuja ajatuksia. Itse kärvistelin vuosia, mutta sitten vaihdoin alan sisällä töitä. Muutaman vuoden jälkeen uudessa työpaikassa oltuani päätin hakea opiskelupaikkaa. Työn sisältö muuttui ja elämä muuttui. Enkä ole katunut. Itselleni oli tärkeintä miettiä itse, mikä on vinossa ja mitä sille haluaisi tehdä. Jaksamista.

[Vempula]

Ymmärrän. Mutta rohkaisisin vaihtamaan vaikkapa osastoa tai muuten vain työpistettä, olisiko se mahdollista? Mun mielestä työn teolla ei kannata uuvuttaa itseään loppuun.. Töihin pitää olla pääsääntöisesti kiva mennä, se on kuitenkin aika suuri osa elämästämme tuo työ. Suotta tuhlata sitä omaa ainutkertaista elämäänsä. Joku vanha hoitaja sanoi kerran minulle että tätä työtä jaksaa paremmin kun ei jämähdä paikalleen. Oli sitä mieltä että työpaikkaa kannattaa vaihtaa vähintään 5v välein. Ehkä hän oli osittain oikeassa  :-

[yvonne]

Kokeile ihmeessä työpaikan vaihtamista: nythän paikkoja on tarjolla ihan mukavasti. Jatkuva väsymys ja kyllästyminen syö voimia koko elämästä, eikä sinnittelystä ole hyötyä kenellekään - toipuminen kestää vain paljon pitempään, jos voimat ehtivät mennä kokonaan.

[marsu]

Tosi on, työpaikan vaihto tai ainakin piipahtaminen muilla osastoilla saattaisi auttaa. Kun tulee uutena osatolle ei olla ainakaan aluksi vaatimassa suuria ponnisteluja. Kun jämähtää paikalleen alkaa kivakin työ maistua puulta.

[Freebird]

Tosi on, työpaikan vaihto tai ainakin piipahtaminen muilla osastoilla saattaisi auttaa. Kun tulee uutena osatolle ei olla ainakaan aluksi vaatimassa suuria ponnisteluja. Kun jämähtää paikalleen alkaa kivakin työ maistua puulta.

Tietenkin kannattaa kysellä työnantajaltasi esim työnkierto mahdollisuutta (taitaa olla fiksuinta kysellä sitä mahdollisten työtaisteluiden jälkeen  8) ), tosin meillä HUSissa homma oli järjestetty niin, että itse olisi pitänyt hommata se uusi työpaikka ja sieltä sulle sijainen vakiosastollesi. Jos työnkierto ei onnistu, niin aina kannattaa hakea virkavapaata ja lähteä "talon ulkopuolelle" hommiin. Suoraan ei kannata välttämättä irtisanoutua,  jos se ruoho ei olekkaan vihreämpää sillä aidan toisella puolella, niin paluu on mahdollinen vanhaan duuniin.

[Minx]

Työpaikan vaihtoa minäkin olen miettinyt. Meidän osastolla tuntuu kulkevan nyt niin "lujaa", että porukkaa lähtee yhä kiihtyvällä vauhdilla. Miksen siis minäkin? Ihmettelen vain mikä nimenomaan meidän osastossa on sellaista, että meitä ei arvosteta talon sisällä ja saamme toisten rojut ja jätteet.

Väsyttää. Joskus kotiin tultuani vain itken kun olen niin väsynyt. Joskus on vain niin väsynyt että nukun koko vapaa-aikani. Se tuntuu olevan ajan saatossa hieman liikaa. Ei sen tällaista pitäisi olla. Mutta missä olisi paremmin? Kuinka sen voi tietää?

[Vieras: satakieli]

Tänään on ollut kummallinen päivä. Töissä oli pirusti kiirettä ja hermo tiukassa. Kotimatkalla bussissa tuli surulinen olo ja piti pidätellä itkua. Se ei oikeastaan kohdistunut mihinkään, vaan vain tuntui siltä. Se tunne on ollut siitä asti. Kaipa se on tää epävarmuuden tunne töiden jatkumisesta, yleinen hoitotyön aliarvostus, haukkumiset ja muu paska. Ja onhan mulla myös ammatin ulkopuolinenkin elämä, joka nyt ei aina niin yksinkertaista ole kuin minä sen koittaa nähdä.

Piti ottaa kotona pari olutta, että uskalsin avautua tänne. Oikeesti oon ollu kotiin päästyäni ihan itkupilli idiootti. Tekis mieli haistattaa pitkät kaikelle ja häipyä vaikka... en tienny, että joskus oikeesti harkitsisin Ruotsiin muuttamista. Ruotsiin?!

Jotenkin on uhma päällä, mutta samalla turhautunut olo.

[Infu]

No on ollut karsea päivä itselläkin, yyhoot ja oohoot kimpussa yms. Koko perjantai persiillään yms. mutta jo alkaa helpottaa kun saanut pari kossua ja purettua tuntoja joka suuntaan. Kirjoittaminen ei ole paha ratkaisu ollenkaan. !

[Jaakko79]

Voimia kaikille tämän työtaistelun tiimellykseen. Nyt aletaan hoitamaan tämän alan ongelmia kuntoon. Vaikka meitä kohdeltaisiin kuin rukkasia niin nyt ei ole aika antaa periksi vaan tarmokkaammin ajaa meidän kaikkien yhteistä asiaa.

[Vieras: satakieli]

Juu, nyt vaan rento hurlumhei-henki päälle silloin kun tuntuu, että alkaa olla jotenkin liian tiukoissa ohjaksissa työnantajan puolelta. Miksen minä, jonka ei tarttis oikeesti stressata (ei tehohoitokoneessa kiinni), vois ottaa oikeasti rennosti myös työssä! No, tää on tää hetki ja huomenna on toinen. Vaikka tossa ehkä vähän lohduton kuva tulikin mun fiiliksistä, niin kyllä mä enemmän olen toiveikas kuin lohduton.

[John]

Huomasin, että Muikku66: n oireet ovat samat kuin hyvällä ystävälläni aikanaan: hänellä todettiin lopulta masennus ja ahdistusoireet, joihin hän sai apua työterveyslääkäriltä. Lääkärin määräämä masennuslääkitys auttoi tuohon. -Viina ei toimi lääkkenä oikeasti... alkoon myös addiktoituu aika helposti... viinaaddikteja ihan tarpeeksi nykyään mielestäni.

[Muikku66]

Palatakseni edelliseen, tuo masennus on ihan tuttu tunne ja tiedostankin sen aikaisemmasta ajasta hyvin. Sitä vaan venyttää ja miettii, ettei tarvitsisi alkaa popsia mitään, niitäkin kokeiltu babybluesin aikoina. Tää nykyinen tilanne irtisanoutumisineen on herättänyt mut taas henkiin ja olen tiedostanut, ettei mun tartte jäädä tähän duuniin eikä tähän työpaikkaan, missä nyt olen. Suorastaan jännityksellä olen seurannut yhteiskunnallista keskustelua ja välillä hiukset pystyssä, välillä nauraen lukenut kommentointia - toki itsekin osallistunut siihen ;D. Katsotaan nyt kun tilanne raukeaa. Jos päädyn ahkeroimaan samalla saralla, yritän ottaa uuden asenteen. Jos väsyn taas, haen sitten apua tai uuden jobin. Terkkuja kaikille ja voimia tulevaan!

[hoitsu vm-68]

kaikille Tehyläisille oikein paljon tsemppiä, nyt katotaan mistä kanat(ja kukot)pissii!ei anneta propagandan vaikuttaa riveihin, yhdessä eteenpäin

[ZirBa]

Tuntuu tämä jaksaminen olevan aika yleinen ongelma hoitajien keskuudessa. :-  :(

Itsekin tällä hetkellä pakollisella huililomalla kun töissä ei enää vaan yksinkertaisesti jaksanut. Samalla tavoin olen, en nyt ihan vuotta, mutta pitkään kuitenkin roikottanut itseäni niskasta kuten aloittaja, ja eräänä päivänä vaan tuli stoppi siihenkin. Ei vaan enää pystynyt tekemään töitä ja itkien oli marssittava lääkärille kertomaan että nyt ei jaksa.

Nyt sitten mietinnässä mahdollisesti työpaikan vaihto ja asioiden uudelleenjärjestely, eiköhän tämä tästä!

Mietityttää vaan, että jos tämä asia jossain kohtaa tulee muille ihmisille tietoon, niin miten minuun mahdetaan sen jälkeen suhtautua...

[Tuuvi]

Samat ajatukset minullakin. Jo vuosi sitten olin aivan burn out pisteessä. Aivan loppu fyysisesti ja psyykkisesti. Pidin vapaata 3viikkoa loman muodossa ja aloin tekemään 50%:sta työaikaa. Toisen puolikkaan tein firman kautta. Se piristi, enkä yhtään kiellä että työn mielekkyyteen ja jaksamiseen vaikutti selkeästi parempi palkka. Toki työkin oli eri tyyppistä mitä vakipaikassa.

Nyt olen ollut 3 kk sairaslomalla ranteiden vuoksi. Kun tästä "nousen" siirryn firman listoille kokonaan. Jossain vaiheessa katselin myös muun alan koulutuksia mm. kemian alaa. Enkä vieläkään voi sanoa että se olisi poissuljettu mahdollisuus tulevaisuudessa. Tsemppiä sinulle.

[kehvele]

Mun näppikseltä ois voinu olla kaikki edelliset kirjoitukset...Itse siis myös vuoden kärvistellyt työssä, joka on toisaalta liian yksinkertaista ja yksitoikkoista, mutta toisaalta kuormittaa älyttömästi mm. surkeiden esimiesten ja monen muun asian johdosta. Olen diagnosoinut itselleni vähintään lievän masennuksen, mutta silti en pysty hakemaan sairaslomaa. Kynnys siihen on niin korkea, etten pysty tekemään sitä varmaan ikinä. Mistä ihmeestä tälläinen ylitunnollisuus ja velvollisuuden tunto oikein kumpuaa...Ja se, ettei voi myöntää joskus olevansa heikko, vaan aina vaan pitää jaksaa. Itse asiassa se, ettei pysty hakemaan sairaslomaa, ois jo sairasloman syy sinänsä...

[Lyrica]

Meillä on ollut ihmeen hyvä mieliala ja tsemppaus töissä, riippumatta siitä onko vuorossa tehyläisiä vai superilaisia vai sekoitus (yleensä on aina sekoitus).

Mutta tässä viikko takaperin eräs superilainen alkoi ihan ihmeasiasta naama punaisena vaahtoamaan jolloin totaalisesti vain marssin tilanteesta pois. Sanoin, ettei mun tarvii kuunnella, huuda kotonas jos siltä tuntuu.

No samainen superilainen sitten tänään ihan useamman kuulle alkoi "uhkailemaan" esimiestämme, joka siihen sitten vain totesi, että turhaan alat uhkauksia latelemaan, hän on väärä kohde niille.

Ylihoitaja kävi pitkästä aikaa myös osastolla, ja nauroin sen päälle makeasti. Hän nimittäin aina jo kaukaa moikkaa ja hymyilee ja kyselee kuulumiset, niin tänään ei saanut hänestä edes tervehdystä irti. Naurettavaa hommaa.

Noh, tähän kaikkeen olin varautunut, joten ees päin sano mummo lumessa. Mutta mielenkiintoiseksi menee.

Pakko vielä sanoa, että ei ole kahta viikkoa aikaa kun tuo kyseinen superilainen oikein suureen ääneen ihmetteli sitä, että jossain on välit tulehtuneet tehyläisten ja superilaisten kesken. Samaan hengenvetoon hän vetoavasti vielä sanoi, että "sovitaanko, ettei meillä mennä tuohon". Ja kappas, kompastui omaan kuoppaansa  ;D

[Tiikeri]

Moi Tehyläiset!

Toivotan teille jaksamista tässä työtaistelussa :) Mediasta tulee täyttä soopaa  :D (joka vain pahenee päivä päivältä), joten jos oikein kovasti harmittaa ja kiukuttaa niin olkaa vähän aikaa katsomatta uutisia ja lukematta lehtiä; se auttoi mulla ainakin. Käykää PÄIVITTÄIN lukemassa Tehyn sivuilta sitä OIKEAA tietoa :D ME SELVITÄÄN TÄSTÄ KAIKKI YHDESSÄ!

[hhuttunen]

Olen miettinyt alan vaihtoa tosissani.

[Vieras: Eristyshoitaja]

Itselläni tuli muutama vuosi sitten mitta täyteen. Aloin olla kypsä ja oli viittä vaille etten heittänyt hanskoja naulaan. no sitten tajusin ettei omassa elämässä asiat ollut kohdallaan ja siksi töissäkin potutti. nyt omat asiat on kunnossa mutta taas potuttaa. Ensinnäkin tämä ihme holhousmentaliteetti joka on tullut hoitoalalle: tässä teille ohjeet tästä asiasta sitten ohjeet tästä asiasta ja sitten ohjeen ohjeen käyttöohjeet..perkl >:(Ihan kuin meillä ei olisi aivoja ollenkaan ja mitään ei osattais tehdä ilman ohjeen ohjeen ohjetta. Eli ammattitaidolla ei ole mitään arvoa. Alan vaihtokin kiinnostais  mutta en keksi mille alalle lähtis, tai tietäisin mutta toisella alalla on huonot työnäkymät ja toiselle alalle minulla ei ole sille vaadittavaa terveyttä, joten se siitä alan vaihdosta. kai sitä sitten hoitajaksi on jäätävä Anteeksi purkaukseni :)

[PUTte]

Olen miettinyt alan vaihtoa tosissani.

En jaksa, en ole jaksanut enään pitkään aikaan. Yhdyn edellisen kirjoittajan lausuntoon, siis alanvaihto on mielessä ja toteutuksen alla. Tämä pakkolakiasia vain lisää v*****sta ja vahvistaa päätöstä työn vaihtamisesta. Mittani on tullut täyteen työvuosien varrella tapahtuneesta eritasoisesta työnantajapuolen kyykytyksestä ja nyt lähipäivinä lisäksi tästä Suomen hallituksen kyykytyksestä ja nöyryyttämisestä.

Haluan takaisin ihmisoikeuteni, itsemääräämisoikeuteni ja valinnanvapauteni.

[martsu]

Olipa lohduttavaa luettavaa nuo teidän kokemukset työssä jaksamisesta..Itse olen tällä hetkellä sairaslomalla ja hyvällä omallatunnolla..vaikka ei todellakaan ollut vaikeaa "luovuttaa". Todella pitkään tuntui ahdistavalta mennä töihin, heräsin öisin siihen ahdistuksen tunteeseen, että aamulla pitää herätä ja raahautua töihin vaikka ei haluais yhtään. Fyysisesti jaksais, mutta ei henkisesti. En vaan per****le jaksa vääntyä töihin hymyilemään ja auttamaan! Olen myöskin miettinyt lukuisia vaihtoehtoja, mikä musta tulis isona..en oo vielä löytäny vastausta.

Klinikan vaihtokin on ollut mielessä monta kertaa.

Kontakti potilaisiin on parasta mitä työssäni on. (jos nyt ei lasketa mukaan alko ja lääkeaine intoksaatio potilaita )Kun siihen vaan olisi aikaa!! Mutta kaikki aika menee rutiininen suorittamiseen; lääkehoitoon, kirjaamiseen yms..puuduttavaa! Ja naurettavinta on se, että kun päivä on lopuillaan, niin en osaa aina sanoa, miten potilas oikeasti voi!! Vaatimukset työnantajan taholta kasvaa kaiken aikaa ja missä kiitos kaikesta uurastuksesta?

Tiedän, että olen todella tunnollinen ja tarkka hoitaja..ehkä siksikin väsyn. Mutta kun ajattelen, että miten haluaisin itseäni hoidettavan ja sukulaisiani, en voi vähempäänkään tyytyä. Lisäksi potilaat ja omaiset osaavat olla todella vaativaisia hoitojensa suhteen, enkä voi sanoa, että se on huono asia. Ja toisekseen, on niin tärkeää tehdä työ ajatellen myös tulevaisuutta. Kuinka monesti esim potilaan ohjaustyö jää kovin heikolle pohjalle. Tämä vaikuttaa mm. hoitomyöntyvyyteen. Tietämättömyys käytettävistä lääkkeistä ym. itsehoidosta (esim sydämen vajaatoiminta, diabetes ) kostautuu meille kaiken aikaa. Olen ihan varma, että jos olisi aikaa tehdä työtä perusteellisemmin ja paremmin, potilaita ei olisi niin paljon hoidettavana kuin tällä hetkellä on.

Ja kuinka hirveän paljon meillä on potilaita psykosomaattisin oirein. Kuinka paljon resursseja tämä syö!! Tämä säästäminen psykiatriselta puoleltakin näkyy niin selkeästi, ja nämä lisääntyy kaiken aikaa..Monesti tuntuu niin älyttömältä tämä meininki. Hölmöläisten peiton jatketta.. Aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tällä hetkellä EVVK!

Vai minkälaisia kokemuksia teillä on?

Ja tuo EVVK asenne on vaan kasvanu, tämän pakkolain säätämisen myötä.. :- 8)

Tsemppiä kuitenkin kaikille, joilla on väsy! Et oo huono hoitaja, jos väsyt..meki ollaan vaan ihmisiä. Koitetaan jaksaa ;)