Jump to content
Sign in to follow this  
Guest eveliina

Vainajan laitto

Recommended Posts

O'Boy

Ja huomautan että vainajan laitto kuuluu lähihoitajan perusopintoihin. Sama se vaikka suuntautuisikin myöhemmin lapsiin ja nuoriin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Pernasoppa

Ja huomautan että vainajan laitto kuuluu lähihoitajan perusopintoihin. Sama se vaikka suuntautuisikin myöhemmin lapsiin ja nuoriin. 

Täh? Kuuluu ehkä jossain, jossain ei kuulu. Ei sitä mihinkään pykälään ole sorvattu.

Share this post


Link to post
Share on other sites
O'Boy

Ja huomautan että vainajan laitto kuuluu lähihoitajan perusopintoihin. Sama se vaikka suuntautuisikin myöhemmin lapsiin ja nuoriin. 

Täh? Kuuluu ehkä jossain, jossain ei kuulu. Ei sitä mihinkään pykälään ole sorvattu.

Kyllä se meille ainakin koulussa opetettiin. Luulisin että harjoitteluissa miltei kaikki sen pääsi tekemäänkin.

Kukas sen vainajan käy laittamassa jos ei hoitaja? Tässä asiassa lh lienee ihan samalla viivalla esim sh:n kanssa. Siksi se mielestäni kuuluu niihin asioihin mitkä tulee pystyä tekemään jos aikoo lähihoitajan ammattiin valmistua. Eihän kaikkia vainajia voi sairaanhoitajien päänvaivaksi jättää?  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites
SirLucas

Kyllä meillä ainakin oli perusopinnoissa "kuolevan asiakkaan/potilaan hoito ja omaisten tukeminen" 0,5 OV johon kuului myös vainajan laitto

Share this post


Link to post
Share on other sites
kat-ti

Ja huomautan että vainajan laitto kuuluu lähihoitajan perusopintoihin. Sama se vaikka suuntautuisikin myöhemmin lapsiin ja nuoriin. 

Täh? Kuuluu ehkä jossain, jossain ei kuulu. Ei sitä mihinkään pykälään ole sorvattu.

Kyllä se meille ainakin koulussa opetettiin. Luulisin että harjoitteluissa miltei kaikki sen pääsi tekemäänkin.

Kukas sen vainajan käy laittamassa jos ei hoitaja? Tässä asiassa lh lienee ihan samalla viivalla esim sh:n kanssa. Siksi se mielestäni kuuluu niihin asioihin mitkä tulee pystyä tekemään jos aikoo lähihoitajan ammattiin valmistua. Eihän kaikkia vainajia voi sairaanhoitajien päänvaivaksi jättää?  ::)

Meillä tuli sekä lh- että sh-opinnoissa ja kummatkinhan vainajia laittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
gettiz

Hoitoalalla yritetään kokea normaalina paljon sellaisia asioita, jotka eivät sitä ole. Ja minusta se on väärin.

Filosofinen kysymys: Määrittele "normaali"

Normaaleihin ruokapöytäkeskusteluihin ei kuulu ulosteet, eritteet yms. Hoitajien ruokapöydissä nuo vilahtelevat jatkuvasti. Kuolemasta on tehty mystinen, ihmiset kuolee sairaaloissa ja harvat ns.tavalliset ihmiset kohtaavat enää nykyään vainajia. Jos joku siitä järkyttyy, niin ei se ole niin ihmeellistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
O'Boy

Hoitoala on juuri se ala jossa vainajiin ja eritteisiin törmää. Se nyt vaan pitäisi kestää. Joskus se ensimmäinen vainaa sattuu jokaisen (tai ainakin useimpien) hoitajan kohdalle. Silloinkin pitäisi pystyä käyttäytymään ammatillisesti, ainakin omaisten edessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
SirLucas

Kuolemasta on tehty mystinen, ihmiset kuolee sairaaloissa ja harvat ns.tavalliset ihmiset kohtaavat enää nykyään vainajia. Jos joku siitä järkyttyy, niin ei se ole niin ihmeellistä.

Kuolemasta on tehty mystinen Suomessa 1970-luvulla kun nykyisenlainen terveyskeskus ja vanhainkoti verkosto rakennettiin. Tätä ennen kuolevat ihmiset yleensä hoidettiin kotona.

P.S. et vastannut kysymykseeni  :D pyysin määrittelemään termin "normaali" ja sinä alat kertomaan jostain ruokapöytäkeskusteluista...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sistah

Mielipiteitä:

Vaikka koulussa olisikin opetettu vainajan laitto, ei se mitenkään takaa, että sen osaa jos sitä joutuu ekan kerran työelämässä tekemään esim 8 vuotta valmistumisen jälkeen. Eli toisinpäin: ei ole mikään katastrofi jos sitä ei ole koulussa harjoiteltu ollenkaan, tai edes neuvottu. Sittenpä kysytään, että mites tää tehtiin kun en muista (tai: kun onnistuin pääsemään koulusta läpi ilman että koskaan tätä opetettiin). Osastoilla on yleensä aina joku exitus-kansiokin jossa voi olla ohjeet myös tähän.

Toisaalta, kyseessä on ajallisesti pieni asia käydä läpi koulussa, mutta sisällöllisesti tavallaan suuri. Minusta sillä on iso symbolinen merkitys, että koulussa saaj otain käytännön eväitä tähänkin hoitotyön puoleen. Tuntuu oikealta.

***

Luulen ymmärtäväni missä mielessä ja merkityksessä Gettiz käytti "normaali" -sanaa. Normaaliin elämään ei tässä meidän kulttuurissa kuulu kuolleiden käsitteleminen tai edes näkeminen. Normaali = säännönmukainen, odotuksia vastaava, hyväksyttävä, tavanomainen (wikisanakirjasta löytyi hyvä tiivistelmä - ja olen kyllä tietoinen siitä että "normaalin" käsitteestä voisi kirjoittaa kirjoja, mutta tämä näin arkikäytössä).

Onko se sitten hyvä tai huono asia, siitä voi olla monta mieltä. Itse pidän tämän alan ja koulutuksen yhtenä erittäin hyvänä puolena sitä, että pääsen tekemisiin sellaisten ihmiselämän puolien kanssa, jotka ovat normaaleja osia ihmiselämää laajemmassa mitassa, mutta kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme piilotettuja, vähän tabuja, ei normaaliin kokemuspiiriin haluttuja.

Minua kiehtoo ihmiselämän moninaisuus ja rosoisetkin puolet. En kuitenkaan odota, että kaikkia kiehtoo, joten jos kahvipöytäkeskustelussa huomaan, että muut ei ihan oikeasti halua kuulla niistä eritteistä, niin yritän vaieta viisaasti. Joskus onnistun.

Kuolema tietysti sinänsä on niin normaalia kuin voi olla. JOKAINEN kokee sen.

***

Onpa ikävä kuulla, että lapsia (niinkuin nyt joku 16-vuotias edes olisi "lapsi") suojellaan kuolleiden käsittelemiseltä. Ihan turhaa. Kuolleiden kohtaamisen pitäisi olla KAIKKIEN kohdalla sellaista, että kun siihen ekoja kertoja joutuu, toiset on hienovaraisia ja huomaavaisia, mutta ei kuitenkaan tehtäisi asiasta sen isomjpaa numeroa, niinkuin ikärajoilla just tulee tehtyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
nalle22

mä olen mielestäni lyhyen urani (kohta 2v) aikana laittanut aika monta vainajaa, siis tohon aikaan nähden.

joka kerta se koskettaa omalla tavallaan, siinä on myös äärimmäinen määrä kunnioitusta vainajaa kohtaan. ikinä en siis siihen toivottavasti tule tottumaan, siis sillä tavalla että se ei tuntuisi miltään, koska silloin mun mielestä ei ole enää ehkä oikealla alalla.

en siis tarkoita että pitäisi itkeä tms. mutta ei se mun mielestä saa tuntua ihan mitäänsanomattomalta tai välinpitämättömältä.

muutaman kerran vainajan laitto on ollut mulle jotenkin "vaikeamman" tuntuista, ei kuitenkaan ylitsepääsemätöntä, koska sitähän se ei saa olla. kaksi sellaista tilannetta mulla siis ollut. toinen oli sellainen ihana pappa joka kuoli mun käsiin kun syötin sille päivällistä. ei ollut kuolema siis yhtään odotettavissa, toki paljon perussairauksia mm. neurologisia juttuja mutta yllätyksenä siis tuli. rupesi siis tukehtumaan kun mä syötin häntä. tästä asiasta tekee vaikean ehkä se, että sen kuoleman jälkeen tuli pienet itsesyytökset, vaikka tiesin että vika ei ole mun, että näin vaan kävi. hänen laittamisensa ja vieminen kylmiöön oli hieman erikoisempi asia kuin nää muut.

toinen tapaus oli tänä vuonna pääsiäisen aikaan, mun oma potilas, hän tuli meille kun olin tokaa päivää töissä, hoidin häntä aika intensiivisesti. perussairauksia hänelläkin, aika huonossa kunnossa pitkän aikaa, välillä meinas mennä ja sitten taas virkosi...pitkään tällasta oloa. olin ainoa joka hänet sai syömään ja voimaan paremmin.

sitten kun se lähtö lopulta tuli (minä, yksi toinen hoitaja ja tytär hänen luonaan), oli sekin tilanne tosi outo. hänet myös laitoin yhdessä työkaverini kanssa, erikoisen tästä teki sen, että tytär halusi olla mukana, ja tietysti myös sai. se oli puolestaan todella kaunis kuolema lopulta.

mutta ei siihen ikinä totu, aina siinä on mulla ainakin vähän erikoinen olo. toki se ei pahaa tee tms etten sitä pystyisi tehdä, mutta niinkuin aiemmin sanoin, ei sen pitäisi myöskään tuntua ihan vähäpätöiseltä ja jokapäiväiseltä jutulta.

tämä siis vaan mun mielipide.

Share this post


Link to post
Share on other sites
O'Boy

Kuolemaan ei pidäkkään turtua. Oma pointtini oli siinä että hoitoalalla työsketelevän olisi kuitenkin osattava kohdata kuolema ammattimaisesti. Tuntuisi varmaan muista potilaista tai omaisista aika kummalta jos hoitaja säntäilisi itkuisena ja hätääntyneenä pitkin osastoa kun jonkun maallinen taivallus päättyy. Ittensähän siinä polttaisi loppuun jos jokaista exitusta jäisi mielessään pyörittelemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ketorin

joka kerta se koskettaa omalla tavallaan, siinä on myös äärimmäinen määrä kunnioitusta vainajaa kohtaan. ikinä en siis siihen toivottavasti tule tottumaan, siis sillä tavalla että se ei tuntuisi miltään, koska silloin mun mielestä ei ole enää ehkä oikealla alalla.

en siis tarkoita että pitäisi itkeä tms. mutta ei se mun mielestä saa tuntua ihan mitäänsanomattomalta tai välinpitämättömältä.

.....

mutta ei siihen ikinä totu, aina siinä on mulla ainakin vähän erikoinen olo. toki se ei pahaa tee tms etten sitä pystyisi tehdä, mutta niinkuin aiemmin sanoin, ei sen pitäisi myöskään tuntua ihan vähäpätöiseltä ja jokapäiväiseltä jutulta.

tämä siis vaan mun mielipide.

Se oli sinun mielipiteesi. Kyllä vain.

Olen luultavasti väärällä alalla. Olen saatellut rajan yli, sinne sateenkaaren taa, pikaisesti laskien lähemmäksi 50 ihmistä tähän astisen urani aikana.

Kuolema on helpotus. Kipeä ihminen pääsee pois.

Kuoleman toteaminen ei tunnu enää miltään.

Vainajan laittaminen ei tunnu enää miltään.

Miksi tuntuisi? Siinä vuoteella on ihmisen kuoret. Sielu on vapaana ja menossa pois.

Kuolema ei ole vähäpätöinen, se on 100 prosenttinen.

Mutta kuolema vaan voi olla vaikka jokapäiväinenkin juttu/tuttu hoitajan elämässä.

Jospa nyt jokainen vain keskuudessaan päättäisi, miltä se kuolema tuntuu ja miltä ei. Ei noille tuntemuksille voi mitään rajoituksia laittaa.

Nimim. seitsemän yötä, kolme vainaata.

Lisäys: Toivon että te hoitajina opitte myös luovuttamaan - potilaan puolesta.

Elämän keinotekoinen ylläpitäminen, kuoleman kohtaamisen pelon vuoksi, on kamalaa.

Opetelkaa olemaan rehellisiä, niin potilaille, omaisille kuin itsellennekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
nalle22

en tarkottanut sitä, että en haluaisi "luopua" potilaasta, se on ihan totta että siinä pääsee kipeä ihminen pois, se helpottaa sitä vainajaa.

ehkä lähinnä sitten ajoin takaa mun viestillä sitä, että vainajaakin on mun mielestä kunnioitettava ja että vainajan laittokin on hoitotyötä. helpotushan se useimmiten on, ainakin mun potilailla ollut.

en siis todellakaan tarkoittanut että pitäisi olla jotenkin kauheen tunteellinen ja unohtumaton kokemus.

vaikeinta tässä hommassa on mun mielestä juuri se omaisten kohtaaminen ja se miten heidät saa hyväksymään asian, että se oli vainajan parhaaksi. onneksi suurin osa sen hyväksyykin.

eli en siis todellakaan jää miettimään laittamiani vainajia tai näkemään heistä unia, se on se hetki ja sitten tulee seuraavat asiat. mutta kunnioitus pitää kuitenkin säilyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Torsola

Varsinaista vainajan laittoa olen päässyt tekemään vain pariin otteeseen ja kyllä joka kerta tilanne on herättänyt itsessä tietynlaista hengellisyyttä. Tunne siitä kuinka toinen on nyt päässyt parempaan paikkaan.

Sairaankuljetuksessa taas vainajia olen joutunut toteamaan useampaan otteeseen ja kyllä kaikista raskain paikka on tähän mennessä ollut kertoa miehelle hänen naisystävänsä kuolleen. Oli hieman rankka paikka opiskelijana. Kuitenkin tai oikeastaan erityisesti näissä tilanteissa joutuu kiinnittämään enemmän huomiota omaisiin, sillä he ovat elossa, he usein kokevat suuren järkytyksen löytäessään läheisensä kuolleena. Kohteessa pyrin peittelemään vainajan jollain peitolla tai vastaavalla ja viemään omaisen toiseen huoneeseen jossa olen voinut huolehtia myös heistä. Olen alalla täysi noviisi, mutta uskon että jokainen kohtaamani vainaja koskettaa minua tavallaan, vaikken heitä jääkään miettimään.

Saatto mennä ny vähän offtopic mut mä vaan tykkään miettiä tämmösiä henkeviä ja hartaita :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
nalle22

tota mä tavallaan kans just yritin sanoa!

Share this post


Link to post
Share on other sites
C/T

Vaikka olenkin tehnyt vuosia töitä ´kuoleman kätilönä´ niin en silti ole silti sinun kauppoja tehnyt Kuoleman kanssa, kyllä hän on yhä Te. Jos ei kunnioita  kuolemaa, niin helposti menee myös kunnioitus elämää kohtaan.

Luin kerran jonkun Estonian laivaonnettomuudessa kuolleen omaisen kirjoituksen, jossa omainen halusi että Ruotsin hallitus tekisi kaikkensa, jotta hän saisi isänsä takaisin kotiin ja omaiset pystyisivät pitämään hautajaiset ja isä pääsisi arvoiseensa hautaan. Kirjoitus oli koskettava; sanaa kuolema ei kirjoituksessa löytynyt, ehkä hänelle isä ei ole vieläkään kuollut, koska ruumista ei olla pystytty hautaamaan. Näitä kirjoituksia näkee edelleen aina silloin tällöin. En tosin itse ymmärrä miksi sen ruumiin kotiin saanti on niin tärkeää? Ymmärtäisin jos se olisi jotenkin epävarmaa; oliko isä kuolleiden joukossa vaiko ei. Ehkä monelle ihmiselle se kuolema konkretisoituu yhä siihen ruumiiseen. Merionnettomuudessa kuolleita saa mereltä harvoin takaisin. Sanonta: sen minkä meri ottaa, sen se myös pitää; ei ole varmaan ruotsalaisille tuttu.

Kuolema ei ole vähäpätöinen, se on 100 prosenttinen.

No toivottavasti.

Potilas on 97% todennäköisyydellä kuollut...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sini

Vainajan laitto. Vaikka uran aikana on tullut vastaan sekä vastasyntyneen että 100-vuotiaan viimeinen palvelus ja paljon muita siihen välille, en siihen tähän ikään ole turtunut. Edelleen pyrin kunnioittamaan vainajaa, vaikka itse toimitus onkin rutinoitunutta. Kyse ei ole siitä, että menee mukaan omaisten suruun vaan siitä, että kuolemaa kunnioitetaan. Joskus se on vapauttavaa, joskus se on niin väärin. Kuolla ennekuin sai elää.

Kuolema on ainutkertainen tapahtuma, aivan niin kuin syntymä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
*BB*

Menee ehkä ohitse ja kovaa ja kolisten...

Olin äitini mukana yövorossa vanhainkodissa ja ikää mulla ehkä (en muista tarkalleen) 12 vee. Normaalia yötyötä mut yksi potilas oli sinä yönä lähtemässä parempaan paikkaan. Äippä oli älä tule tänne jos tekee pahaa. Siinä iässä jo tiesin et kuolema on "hyvästä" tämäkin vanhus oli 80jotain vuodepot ollut yli 10 vuotta ja hänelle se oli pääsy parempaan paikkaan. Ei kipuja ei vuoteeseen makaamista 24/7... En kokenut kuolemaa silloinkaan ahdistavana tai pelottavana Kuolema on minun mielestä pääsy pois kivuista ja tuskista. Pääsy parempaan paikkaan.

Lapsi potilaan kuolemaa en ole kokenut ja se olisi varmaan ihan eriasia kuin vanhuksen. Monesti vanhus toivoo että pääsisi pois ja kuolema on heille odotettu vieras.

Koulutuksesta vielä se  (valmistuin Kuopiosta 99) niin silloin harjoitteluun ei lähdetty sillä asenteella -Et kyllä siellä harjoittelussa tapahtuu koette sitten siellä vaan koulussa silloin harjoiteltiin käytännön taitoja et ne iskostu jo selkärankaan...

Koskien kaikkia osa-alueita.

Vertailu esim. Hyvinkäältä lh opiskelijat kirkkain silmin väitti et ei meillä koulussa opetettu RR mittausta! Tulivat tk os harjoitteluun....  ;D vika harj. ennen suuntaavaa...

Ja silloin 90 luvulla oli 18-vuotta ikäraja et pääsi kouluun. 2000 luvulla laki uudistus muutti sen et peruskoulusta pitää päästä suoraan ammatilliseen koulutukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Maailman vahvin tyttö

Varsinaista vainajan laittoa olen päässyt tekemään vain pariin otteeseen ja kyllä joka kerta tilanne on herättänyt itsessä tietynlaista hengellisyyttä. Tunne siitä kuinka toinen on nyt päässyt parempaan paikkaan.

Sairaankuljetuksessa taas vainajia olen joutunut toteamaan useampaan otteeseen ja kyllä kaikista raskain paikka on tähän mennessä ollut kertoa miehelle hänen naisystävänsä kuolleen. Oli hieman rankka paikka opiskelijana. Kuitenkin tai oikeastaan erityisesti näissä tilanteissa joutuu kiinnittämään enemmän huomiota omaisiin, sillä he ovat elossa, he usein kokevat suuren järkytyksen löytäessään läheisensä kuolleena. Kohteessa pyrin peittelemään vainajan jollain peitolla tai vastaavalla ja viemään omaisen toiseen huoneeseen jossa olen voinut huolehtia myös heistä. Olen alalla täysi noviisi, mutta uskon että jokainen kohtaamani vainaja koskettaa minua tavallaan, vaikken heitä jääkään miettimään.

Saatto mennä ny vähän offtopic mut mä vaan tykkään miettiä tämmösiä henkeviä ja hartaita :P

Samat omaisten hoitolinjat muilla. Eihän se kaunista ole kun elvytys lopetetaan ja kaikki remelit ja rensselit jätetään paikalleen, mutta siinäkin voi toimia vainajaa kunnioittaen, esim. just toi peittely ja omaisille mahdollisuus hyvästijättöön. Mulle mieluisempia on noi kuolemantoteamiskeikat kuin ne elvytykset, koska se elvytys kuitenkin antaa omaisille toivoa, ja ne keikkuu siinä toivon ja epätoivon rajamailla. Kun vainaja on selvästi vainaja, voi kauniisti selittää omaisille että me ei voida tehdä mitään tämän ihmisen hyväksi ja se koko tilanne lähtee suoraan siitä että ihminen on kuollut. Elvytys ja sen lopettaminen taas on henkisesti niin älytöntä mylläkkää omaisille että ei paljon kateeksi käy. Yleensä ei sillä lailla ota henkilökohtaisesti koville, mutta kyllä lapsen elvytyksen lopettaminen tuloksettomana nosti vedet silmiin jokaiselle siihen osallistuneelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites
gannet

Löytyisikö kuvaa vainajan laitosta vai voisiko joku foorumilainen piirtää siitä kuvan?

Henkilö makaa kädet ristissä tai kädet vapaana

Proteesit suuhun, jotta suun malli pysyy hyvänä (ei mee lommolle posket)

Leuat sidotaan kiinni sideharsolla, joka viedään leuan alta pään ympäri,  jotta suu ei jähmety auki-

Kosteat silmälaput silmiin, jotta silmät pysyisivät kiinni

Vaippa päälle + kertakäyttöinen vuoteensuoja

Mahdollisesti vainajan omat vaatteet päälle (usein omaisten toivomus)

Vainajan paita päälle

Nostolakana + aluslakana.

Mahdolliset kanyylit, katetrit yms. otetaan pois

Haavasidokset jätetään paikalleen

Jalat sidotaan sideharsolla nilkoista kiinni, jotta ne eivät revähdä auki. Sideharsoon laitetaan hakaneulalla kiinni exitus-lappu (Nimi, henkilötunnus ja exitus kuolinpäivä)

Toisena kuvana se, kun vainajan päälle on laitettu se kertakäyttöinen valkoinen lakana ristin malliin ja kukkia päälle sekä exitus-lappu hakaneulalla lakanaan kiinni.

Oliko se niin, että vainaja olisi laitettava puolen tunnin kuluessa kuolemasta, jotta hän ei ehdi jähmettyä?

Arvelisin, että tuollaisesta kuvasta olisi hyötyä niille, jotka ensimmäistä kertaa joutuisivat laittamaan vainajaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aadelheid

Aika erikoista toi että monen koulussa ei mitenkään opeteta vainajan laittoa. Meillä oli laboraatio, jossa potilasnukke laitettiin exitussetin avulla kuntoon ihan alusta loppuun niinkuin oikeasti kaikki tehdään. Lisäksi käytiin kuolemaan/omaisille kertomiseen/jne. liittyviä asioita läpi sun muuta. Musta ainakin oli tosi hyödyllinen tunti. Sais kyllä löytyä ihan jokaisen opetussuunnitelmasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
gannet

Silmät tais olla niin, että ne on oltava kiinni ja niihin on puolen tunnin sisällä laitettava kosteat laput, että ne eivät kuivu aukinaisena. Omaiset voivat siis käydä katsomassa läheistään ennen kuin vainajaa aletaan laittamaan. Samoin lääkäri käy katsomassa vainajaa. Jos vainaja on yöllä kuollut ja lääkäri pääsisi katsomaan häntä vasta aamulla, niin vainajan voi laittaa. Lain mukaan kuitenkin lääkäriä on pyydettävä mahdollisimman pian katsomaan vainajaa. Jos ei ole omaa lääkäriä yöllä käytössä ja ei ole tulossa aamulla lääkäriä, niin on soitettava päivystävälle lääkärille.

Tässä on ihan lääkärin käsikirjasta 2005 tietoa:

Huoneenlämmössä jäykistyvät: leukanivel ja niska 2-4 tunnissa, sormet ja varpaat seuraavaksi ja viimeisenä suurimmat nivelet (kyynär-, polvi- ja lonkkanivel). Kuolonkankeus on täydellinen 6-8 tunnissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aphrael
Mahdolliset kanyylit, katetrit yms. otetaan pois

Meillä kyllä ainakin yliopistosairaalassa ohjeena, että ainuttakaan kanyylia tms ei poisteta vainajaa laittaessa. Niiden poisto jää sille henkilölle, joka voi olla varma, ettei avausta tehdä.

Kannattaa siis olla tarkkana mitkä ovat oman talon ohjeet!

Oli mukava kun viimeisimmän vainajan laiton jälkeen omaiset kiittivät siitä, kuinka kauniisti oli laitettu (satuttiin löytämään violetteja ja valkoisia kukkiakin osastolta) vaikka oma suru luonnollisesti oli suuri ja aamuyö menossa. Tuli kuitenkin itselle hyvä mieli, kun huomasi kuinka tärkeätä vainajan kauniisti laittaminen on omaisille.

Share this post


Link to post
Share on other sites
puh

Mahdolliset kanyylit, katetrit yms. otetaan pois

Meillä kyllä ainakin yliopistosairaalassa ohjeena, että ainuttakaan kanyylia tms ei poisteta vainajaa laittaessa. Niiden poisto jää sille henkilölle, joka voi olla varma, ettei avausta tehdä.

Kannattaa siis olla tarkkana mitkä ovat oman talon ohjeet!

Meillä yleensä avausasiat kyllä selviävät niin pitkälle, että vainajaa laitettaessa tiedetään jo mitä voi poistaa ja mitä ei. Muutenhan yleensä kaikki voi poistaa, ellei ole tulossa oikeuslääketieteellistä avausta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Keep the faith

Meillä yleensä avausasiat kyllä selviävät niin pitkälle, että vainajaa laitettaessa tiedetään jo mitä voi poistaa ja mitä ei. Muutenhan yleensä kaikki voi poistaa, ellei ole tulossa oikeuslääketieteellistä avausta.

Sama juttu, lääkärin poistettavaksi jää tahdistin.

Mutta toki on kinkkisempiä keissejä ja varman päälle pelaaminen olis se, että ei poista mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Restore formatting

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

×
×
  • Create New...