Vainajan laitto

[Vieras: eveliina]

neuvokaa mua.Suoritan viimeistä harjoitteluani eikä mun työvuorossa ole ollut vainajanlaittoa, vaikka sen pitäisi nyt opetella. Koulussa sanottiin, että käytännössä sitten näette miten se tehdään. harjoitteluaikaa on jäljellä kaksi viikkoa eikä vainajasta tietoakaa. Pyytäisin ihan käytännön neuvoja, mitä ensin tehdään ja sitten seuraavaksi. Työpaikallani on kiireistä enkä uskalla sieltä kysyä. Kiitos etukäteen jos  viitsisit vastata

[susci]

ks. myös: http://www.hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=213.msg1832#msg1832

[Vieras: MrVihree]

"Exitus-setti" on laitossa melko hyödyllinen, sieltä löytyy oikeastaan kaikki tarvittava sälä. Leuka kannattaa sitoa (esim sideharsorullalla) ettei jää suu telkänpönttönä ammottamaan, silmille voi/kannattaa laittaa hiukan kostutetut laput (simmut pysyy "paremmin" kiinni), mutta ei missään nimessä pumpulia, sitä saa sitten arkkuunlaittaja silmiltä nyppiä muuten jonkun aikaa. Vaippa "kannattaa" laittaa jos ei ole jo, näin saadaan talteen mahdollinen saalis, eli mahdollinen ulo (jos sitä on tullakseen) ei sotke arkkuun nostettaessa kauniinvalkoista päällyverhoilua. Jalkoja ei kannata sitoa, sillä ei se vainaja siitä mihinkään karkaa ja arkkuunpukija joutuu ne sidokset kuitenkin katkomaan sukkia laittaessaan. Joillakin osastoilla ruukataan laittaa kertakäyttöinen nostolakana vainajan alle, tämä lienee lähinnä makuasia, vaikka arkkuun siirtoa laverilta helpottaakin (ja kerää huomattavasti turvoksissa olevasta vainajasta erittyvät nesteet). Toisaalta kyllä se vainaja arkkuun nousee ilmankin, eli kannattaa kysyä osaston käytäntöä. Exitus-kortti kannattaa kiinnittää esim jonkinlaisella "narulla" jompaankumpaan jalkaan, sieltä ne hauturit sitä yleensä ensimmäisenä etsivät, jos eivät ruumislaverin päästä löydä. Näin ei myöskään joudu mihinkään hukkaan, kuten on laita jos on kiinnitetty vaikkapa hakaneulalla lakanaan. Makuasia toisaalta tämäkin, erilaisia variaatioita löytyy tästäkin. Asiallista on pukea vainajalle myös se exitus-setin kertakäyttöinen, takaa avoin vainajapaita ja riisua osaston vaatteet, näin hauturilla (joka saattaa joutua toimimaan yksinkin) on vähemmän puljaamista kun ei tarvitse vaattehia riisuskella. Jos on aivan varma, että vainajaa ei missään tapauksessa avata, voi putket ja letkut poistaa, mutta kanyylin reiät kannattaa peittää teipatulla sidetaitoksella. Toisaalta esim käsissä olevat kanyylit ym tilpehöörit jäävät kyllä arkkuun puettaessa piiloon, jotkut hauturit nämä sitten poistavat tai eivät. Intubaatioputket ja NML:t voi poistaa, jos lekuri on luvannut kirjoittaa kuolintodistuksen=vainajaa ei avata. Kun vainaja on siististi puettuna sängyllä, voi päälle laittaa esim setin kertakäyttöisen valkoisen lakanan, jotkut laittavat vaihtoehtoisesti siistin pussilakanankin päälle, tämä lähinnä makuasia. Vainajan vakaumuksen mukaan lakanaan voi taitella ristin tai sitten ei. Ylimääräiset ryönät on asiallista pyyhkiä näkyviltä osin pois, etenkin jos vainajaa ei avata ja omaiset haluavat katsoa. Muutenkin esim hiuksia voi siistiä, mutta välttämättä täyspesuun ei kannata ryhtyä. Tahdisingeneraattori on suotavaa poistaa, jos vainajaa ei avata, koska välttämättä ei tiedä käykö matkansa krematorioon vai ei ja tästä on polttolaitosten taholta ollut jossakin vaiheessa polemiikkia. Poisto tapahtuu veitsen viillolla generaattorin kohdalle, siten että generaattori tulee näkyviin. Hansikoiduin käsin kaivetaan ko toosa ulos ja katkaistaan mahdolliset tikit ja tahdistinjohto saksilla. Toimenpide on lähes veretön, ja haavan päälle riittää esim. itsekiinnittyvä sidos.

Nämä ohjeet ovat lähinnä suuntaa antavia, tilanteet saattavat vaihdella ja ohjeita kannattaa soveltaa. Jos ruumiinavaus suoritetaan, kannattaa tahdistin, letkut ja putket jättää obdusentin ihmeteltäviksi, näin hänen ei tarvitse arpoa oliko jotain kiinni vai ei (nämähän lausutaan mukaan avauspöytäkirjaan). Muuten vainajan voi pääsääntöisesti laittaa em tavalla, tosin esim elvytetyksestä huolimatta ensiapuun kuolleen kohdalla tuo vaatteidenlaitto voi olla "turhaa"/työlästä, etenkin jos vainaja vaikkapa kolarin seurauksena on yltä päältä veressä tms, ja menee avaukseen, jolloin sotkuiset hommat voi olla helpompi hoitaa avauspöydällä. No, tässä on tapoja yhtä paljon kuin tekijöitäkin, kannattaa konsultoida toimiessaan kokeneempia kollegoita ja miettiä muitakin toimijoita vainajan polun varrella.

Toivottavasti sait jonkinlaista suuntaviittaa, eikä mitään oleellista tuosta unohtunut. Tuo työjärjestys on lähinnä "maun mukaan". Ja jos jotain unohtuu, hauturit arkkuun laittaessa kyllä huolehtivat sitten kondikseen (tahdistimenpoisto tosin saataa olla joillekin kynnyskysymys).

[Vieras: hanski]

Voi jösses sentään tota sun opiahjon meninkiä kyllä siellä kentällä opetetaan. No ihan varmaan opetetaan joo, mutta ois paremmat lähtökohdat jos koulussa käytäisiin edes perusasiat  tunnilla läpi tämä seikka sopii myös lähes kaikkiin muihinkin temppuihin ja käden taitoihin eikä pelkästään vainajan laittoon. No tämä meni hieman asian ohi mutta v....aa kun oppilaitokset sysää nykyään kaiken käytännön  opetuksen kenttäohjaajien harteille. Sitäpaitsi sun tehtävä on nimen omaan

KYSYÄ jos jokin asia jää epäselväksi. Mites toimit sit valmiina hoitsuna kun taidot puuttuu ?

Mrrrr Grrr  Toi oli Esaac maista murinaa

[Ketorin]

Olen hivenen verran laryngiitin kanssa saamaa mieltä, nimittäin siinä, että koulusta annetaan ohjeet "opit sitten harjoittelujaksolla". Kaikki eivät välttämättä koulutuksensa aikana joudu/pääse tilanteeseen, jossa vainajaa laitetaan valmiiksi viimeiselle matkalle. Toivonkin nykyisiltä ja tulevilta opiskelijoilta enemmän rohkeutta kysellä asioista harjoitteluaikana, mutta myöskin kyseenalaistaa koulun antamia tehtäviä. Ihan kaikkeen ei käytännönjakson aikana kuitenkaan pääse tutustumaan.. Mutta lohdutukseksi (ja eriävanä mielipiteenä laryngiitille) voinen sanoa, että käytäntö opettaa kyllä, minä olen oppinut ainakin.

[Vieras: Marsalkka]

Asiakas tuskin valittaa jos laitat sen "väärin" pakettiin... :) Paitsi jos se onkin elossa?? :)

[NurseBetty]

Juu, meidän koulussa on ihan sama mentaliteetti asioitten kanssa ... myös vainajan laiton kanssa: eli kentälle mennään oppimaan asiat, eihän koulussa tartte tuhlata aikaa semmoseen. Käsittääkseni asian pitäisi mennä täydellisessä maailmassa siten, että koulussa opetetaan ja kentälle mennään harjoittelemaan. No mutta koska elämme kuitenkin todellisessa maailmassa, niin asiat eivät aina suju yhtä hyvin. Itselläni vainajan laitto tuli eteen toisessa harjoittelussa. Oli toinen harjoittelupäivä ja iskettiin setti käteen ja sanottiin että no kyllähän sinä olet tämän jo varmaan koulussa oppinut, eiköhän ruveta hommiin. Siinä sitä oltiin sitten hoooo moilasena.

[OldOne]

Eihän koulussa kaikkea mahdollista työelämässä vastaantulevaa asiaa voida/ehditä opettaa. Sehän on ihan epärealistinen ajatuskin. Toisekseen aika hassu ajatus joku opiskelijakollega leikkimässä kuollutta ja toiset laittamassa sitä pakettiin :)

Mun mielestä vainajan laitossa ei ole mitään ihmeellistä, kerran kun teet sen jonkun kanssa joka sen osaa, niin olet oppinut sen.

[yökkönen]

Itse muistelin aikoja taaksepäin ja mun mielestä kuoleman kohtaaminen oli todella vaikea asia. Kun se asia sitten kerran osui kohdalle niin tajusin, että ei siinä ollutkaan mitään pelättävää. Itse olen joutunut laittamaan vainajan monta kertaa. Ne kuolemat ovat olleet luonnollisia kuolemia tai odotettuja esim. vaikean sairauden jälkeen. Kohdalleni ei ole sattunut kertaakaan väkivaltaisesti kuollutta ihmistä. Toivottavasti en näekään, voisi kyllä yöunet mennä.

[Vieras: hoitopoika]

Mutta jos AMK hommaisi vainajansa itse, niin johan voisi käytäntöä harjoitella luokassa

[Vieras: eveliina]

  Tänä aamuna sain olla laittamassa vainajaa.

Haimme pihalta muutaman krookuksen vainajan rinnalle kun olin opettellut taittelemaan kaksinkertaisen ristin lakanasta  Vainaja laitettiin kauniisti ja rauhallisesti.

Kiitos  vastanneille ja ohjeita asiallisesti antaneille. Luin niitä vielä äskenkin kertauksen vuoksi ja luulen että tämä tuli tutuksi. Ei siinä ollut mitään pelottavaa.

[Vieras: Marsalkka]

Onneksi olkoon! Potilas teki sinulle palveluksen ja pääsit treenaamaan... 8)

[Vieras: Melinda]

Meillä lähihoitajakoulussa opetettiin kädestä pitäen vainajan laitto. Musta se oli hyvä juttu! Toki se on sitten ihan eri asia kun laittaa oikean vainajan mutta saipahan jonkinlaista kosketusta asiaan. Tehtiin se nukeilla.

[Maailman vahvin tyttö]

Nukeilla mekin harjoiteltiin, opettaja ei antanut yhden meistä asettua koekaniiniksi vaikka olis ollu vapaaehtoisia  :)

[Vieras: Härveli]

Kummasti sitä kouluissa ehditään muuten pyöritellä/väännellä/käännellä niitä nukkeja (esim. vaipan vaihtoja), mut vainajan laittoa ei sitten ehditä opettaa...

Koulussa sanottiin, että käytännössä sitten näette miten se tehdään. harjoitteluaikaa on jäljellä kaksi viikkoa eikä vainajasta tietoakaa.

Noinko ne uskaltaa koulussa luvata, että jokaisessa harjoittelupaikassa tulee jokaisen opiskelijan kohdalle vainaja laitettavaksi..?  :nauraa:

Kysyvä ei tieltä eksy...

[Cardina]

Jösses sentään! Koulun tunnit ja harjoittelu kuuluvat molemmat opintoihin. Se ei ole mikään joko/tai -juttu. Miksiköhän? Siksi, että molemmista oppii ja taitava oppija osaa yhdistää asioita, etsiä itse lisätietoa, syventyä ja soveltaa. Kaikille ei tule opiskeluaikoina vainajan laittoa eteen. Itselleni ei tullut intoksikaatiopotilasta, mutta osaan kyllä nyt sairaanhoitajana toimia ko. tilanteessa.

AINA PITÄÄ OSATA KYSYÄ/ETSIÄ TIETOA!!!! Ei voi olettaa, että kaiken oppii koulussa, koska maailma muuttuu ja hoitotyö myös. Tiedän tämän yli 20 vuoden kokemuksella. Jos minä menisin uuteen työpaikkaan, ja sanoisin, että "voi, voi, en mä tuotakaan osaa, kun ei silloin 80-luvulla koulussa mulle opetettu", niin kuvitelkaa kollegojen reaktioita; toiset itkis ja toiset naurais, mutta ammattitaitoiseksi ei kukaan vois sanoa. Sitten ovat nämä sählärit erikseen, jotka eivät teoriaa tartte mihinkään, vaan sähläävät sormituntumalla ja kantapään kautta oppimalla (usein potilas on se, joka kärsii).

Ja miksi sitä AMK:ssakin niin paljon aikaa uhrataan nukkien kanssa niille vaippa- ja pesuasioille. Ihan siksi, että opiskelijat niin toivoo. Että edes ensimmäisessa harjoittelussa olisi tunne, että jotain osaa.

Muistakaa: sairaanhoitaja ei ole koskaan valmis - aina tulee uutta opittavaa. Mutta sehän on mukavaa, pysyy mieli virkeänä. Jos uuden oppiminen ei innosta, niin ehkä tehdastyö olisi sitten sopivampi uravalinta. :) :nauraa: :?:

[Vieras: Atroppi]

Mun edellisessä työpaikassa oli tapana kirjoittaa vainajan henkilötunnus mustalla tussilla isoilla kirjaimilla vainajan sääreen. Jotenkin kyllä aina aatteli et ei tää ny kovin kivalta tunnu...

[Anu]

Kyllä mekin vaijan laittoa olemme nukeilla harjoitelleet, ja satuin sellaiselle osastolle työharjoitteluun jossa kuoli 2 melkein peräjälkeen.

Tällä hetkellä teen keikkaa osastolla jossa on palliatiivista hoitoa että kyllä sen laiton oppii. Eniten mua "pelottaa" se omaisten reaktio kun soitetaan että nyt sais tulla kattomaan jne. Kun kaikki omaiset eivät asiaa ole hyväksyneet vaikka ovatkin sen tiedotaneet.

Mutta en ole kyllä koskaan kuullut että henkilötunnus kinttuun kirjoitettaisiin??? Eihän yleensä kyllä niitä jalkoja niin tuijoteta mutta silti.. Outoa.

Anu

[Cardina]

En kyllä itse henk.koht. pitäisi kauhean asiallisena, jos on tussilla kirjoitettu vainajan sääreen. Tietysti, jos oikein hyvin perustellaan asia, niin kyllähän minä sen hyväksyn. Olen käynyt teurastamolla (ihan oikealla), ja siellä merkattiin lihoja tussilla ja viimesex vielä leimattiin... Olisko siis joku entinen teurastamon työntekijä keksinyt moisen "innovaation"?

[kuokka]

Viimeksi kun oikeuslääketieteenlaitoksella kävin niin vainajien syntymäajat kirjoitettiin mustalla tusilla reiteen. Erona tohon teurastamoon taitaa olla toi leiman puute :o

[Vieras: nurska]

Jepjep. Ainakin joskus ennen nimi reidessä oli preparaattorin varmistus, että avattua tulisi varmasti oikea vainaja. (Reidessä tuli olla sama nimi kuin varvaslapussa)  Musta ihan ok systeemi, jos sen avulla vältytään kiusallisilta erehdyksiltä..

[Vieras: MrVihree]

Paikkakohtaista on, että merkitäänkö jalkaan tussilla hetua vai ei. Käsittääkseni HYOLL:lla on ainakin joskus merkitty, Treella ei.

[Vieras: Tiin@]

Vainajan laitto on hanskassa viimeistään silloin kun kohteena on oma äiti.Puhun kokemuksesta.

[holo]

Tavallaan menee hieman off-topiciksi, mutta tästä keskustelusta tulee mieleen eräs Reinikaisen jakso. -"Kyllä nuo velipojan jaloilta näyttävät."

Mitä vainajan laittamiseen tulee, olen itse sillä kannalla, ettei potilaan päälle laitettavaan lakanaan tule viikata ristiä, jos vainaja ei kuulu johonkin kristinuskon suuntaukseen. Itse en ainakaan haluaisi moista omaan päällilakanaani - henkilökohtainen asia, eikä kuollut sitä toisaalta itse tiedosta, mutta...

Vainajan laittaminen on oma operaationsa. Itse ainakin opin sen kerrasta - onhan se tilanne, johon liittyy ensimmäisellä kerralla tietynlainen tunnelma. Harjoitus tekee mestarin, ja jos on jonkin aikaa töissä pitkäaikaisosastolla, saa luultavasti harjoitusta kyseisessä taidossa ihan kiitettävästi.

[Ketorin]

Vainajan laitto on todellakin jotain minkä oppii jo ensimmäisellä kerralla. Minulla itselläni on ollut kyseenalainen kunnia saatella rajan yli useampikin potilas (noin 25-30?). Ja joka kerta se on yhtä vaikeaa/helppoa.

Mitään hohdokasta tai ylimaallista ei siinä tilanteessa koe, en minä ainakaan. Osa työtä, joka on pakko tehdä. Ja myönnettäköön, että aikojen saatossa on tämä kyllä alkanut "ottamaan psyykkeen päälle", kun tulee jo sellainen epätoivoinen olo - kaikkiko ne minun käsiini kuolevat.. Mutta kun on alansa valinnut, niin eihän se auta muuta kuin nostaa leukansa ja jatkaa eteenpäin.