Jump to content
MAINOS

Työtaisteluketju ei-tehyläisille

dino

Recommended Posts

Hyvään työmarkkinakäytäntöön ja ay-liikkeen tapoihin kuuluu se että toisen liiton päätöksiä kunnioitetaan ja etenkin työtaisteluun ajautuneelle järjestölle annetaan "työtaistelurauha". Eli kaikki häirinnäksi, agitoinniksi, provosoinniksi sekä työtaistelumielialaa alentavaksi tulkittava kirjoittelu on moraalisesti erittäin arveluttavaa ja jopa tuomittavaa; tällaisten kirjoitusten osuus on valitettavasti lisääntynyt foorumilla.

Koska foorumille on rekisteröitynyt viime päivinä useita mm. Superin ja JHL:n aktiiveja joiden tarkoitusperät ovat jääneet kyseenalaisiksi, ylläpito haluaa antaa mahdollisuuden heidänkin puheenvuorolle. Tämä viestiketju on siis varattu pääasiassa työtaistelun ulkopuolelle jääneiden ei-tehyläisten kannustaville ja miksei myös kriittisillekin työtaisteluun liittyville kirjoituksille. Olkaa hyvä, sana on sääntöjen puitteissa vapaa!

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Komppaan dinoa ja lisään vielä

Joo meno on ihan käsittämätöntä. Yleisesti ammattiyhdistystoiminnassa annetaan toisille liitoille rauha ajaa omia etujaan, se on käsittääkseni kirjattu esim STTK:n sääntöihin.

Tällä foorumilla tätä touhua ei tulla sietämään enää missään muodossa. Kaikki hyvän ammattiyhdistystavan vastaiset viestit tullaan poistamaan jatkossa tarpeen mukaan ja jos joku tälläiseen yllyttää, jäsen jää jäähylle. Viime päivinä muiden liittojen vaikuttajia (valtuutettuja, luottamusmiehiä yms) on rekisteröitynyt foorumille ja viesteissä on ollut vähintäänkin kyseenalainen sävy tässä suhteessa.

Foorumilla on nyt poikkeustila tässä suhteessa ja en todellakaan anna enää JHLlän, Superin tms jäsenien lietsoa täällä tappiomielialaa, disinformaatiota tai muuta asiaankuulumatonta. Jos joku tätä ei hyväksy, voi mennä valittamaan siitä vaikka omien liittojenne foorumeille. TEHY laittaa nyt asiat kuntoon ja toivon todellakin että hyvien tapojen mukaisesti muut liitot antaa meille rauhan toteuttaa suunitelmamme. Jos ette kuulu TEHyyn, se on teidän valintanne ja silloin tämä taistelu ei teitä koske.

Ihan tuli tossa vaan mieleen että mistä mahtaa ylläpito tietää ketä foorumille rekisteröityy, koska rekisteröityä voi pelkästään nimimerkillä ja s-postiksi voi laittaa mitä vaan kunhan vaan on toimiva osoite. Jos olisin jonkun järjeston luottamusmies/aktiivi en ainakaan etunimi.sukunimi osoittella rekisteröityisi. Ainakaan jos olisi tarkoitus provosoida tai ihan muuten vaan levitellä väärää tietoa.

Se on riski joka on otettu, mutta aikojen saatossa nämä ihmiset ovat jääneet kyllä kiinni tekosistaan ja rangaistukset ovat olleet sen mukaisia. Tietenkään 100% varmuutta siitä, että kaikki ovat narahtaneet, ei voi ikinä olla, mutta mistäs asiasta nyt 100% varmuus olisi.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Link to comment
Share on other sites

Jos olisin jonkun järjeston luottamusmies/aktiivi en ainakaan etunimi.sukunimi osoittella rekisteröityisi. Ainakaan jos olisi tarkoitus provosoida tai ihan muuten vaan levitellä väärää tietoa.

Niinhän sitä luulis. 
Link to comment
Share on other sites

Ei-tehyläisenä haluan ilmaista täyden tukeni työtaisteluun osallistuville. Olette hyvällä asialla.

Olisinpa tiennyt vuoronvaihtokiellosta eilen, kun minua pyydettiin vaihtamaan vuoroa 8) En olisi suostunut.

Link to comment
Share on other sites

Olen entinen sh-opiskelija ja jouduin jättäytymään opinnoistani pitkäksi venyneen sairastelun ja sairasloman vuoksi. Arvostan alaa, harjoitteluista ja kesäsijaisuuksista tiedän jonkun verran kentänkin tilannetta ja tuen myös ihan periaatteesta sairaan- ja kaikkien muidenkin hoitajien työtaistelua sekä palkkojen että työolosuhteiden kohentamiseksi. En vielä tiedä varmaksi palaanko alalle, vai onko edessä "pakko"alanvaihto (tottahan kiinnostavia aloja on muitakin), mutta arvostus on säilynyt ja tulee säilymään, niin hyvin minuakin on tilanteeni aikana hoidettu.

Koen, että minäkin pystyn vaikuttamaan: olen tulossa mukaan Helsingin mielenosoitukseen kannattajajäsenenä ja olen suunnitellut, että voin ainakin yrittää kirjoittaa asiasta alueeni sanomalehtien yleisönosastopalstoille (lehti tietenkin päättää julkaistaanko  8) ) Lisäksi voin kannustaa ja olla hengessä mukana teidän työtaistelijoiden puolella.

Tsemppiä teille kaikille hoitajille, olette tärkeitä ja teette arvokasta työtä! Ansaitsette parannukset, joita olette pyytämässä!

Link to comment
Share on other sites

Täällä ollaan vähän ulalla asioista angry.png

Jäänyt uutisoinnin ja mielipidekirjoitusten luku vähemmälle työn ja tehtävien sekä tenttien takia. Nyt viimein vuosilomalla töistä joten ei tule näitä asioita pohdittua sielläkään. Mutta..

Osaisiko joku kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi: Eihän tehyn ylityö ja vuoronvaihto kiellon takia minun toiseen liittoon kuuluvana tarvitse paikkailla mahdollisesti syntyvää hoitajavajetta? Varsinkaan kun olen vuosilomalla?

Mahdollisesti jo tulevaa ajatellen: Onhan minulla oikeus kieltäytyä perumasta jo saamaani palkatonta työlomaa, vaikka tehyläiset päätyisivätkin tulevaisuudessa lakkoon?

Minulla on siis yhtäläinen oikeus olla vaihtamatta vuoroja tai olla tekemättä ylitöitä? Kun sitä haluaisi taas näin syksyn tullen siirtää pääpainon opiskeluun, vaikka vain osittaisella työlomalla olenkin. Jotenkin sitä on vaan tottunut tässä vuosien varrella siihen että vuoronvaihtoihin aktiivisesti pyydetään oli sitten vapaalla tai ei.

Liittojen paremmuuteen tai lakon puolesta/ vastaan en halua ottaa isommalti kantaa, kuten huomaatte en ole asiaan perehtynyt.

Mutta haluan sanoa: Tsemppiä ja kiitoksia kaikille jotka jaksatte asiaan paneutua ja tehdä sen eteen jotain!

Tunnen itseni täysin lusmuksi tätä kirjoittaessani ja koitan todistella itselleni ettei kaikkeen voi perehtyä yhtäaikaa (vaikka halua olisikin).

Tiedostan myös sen että tämä asia koskee myös minua nyt ja tulevaisuudessa. Minulla ei ole nyt voimavaroja liiemmälti intoilla asiasta, haluaisin kuitenkin olla niin ettei tietämättömyyteni sotke toisten yrityksiä tehdä OIKEASTI asialle jotain.

Saikohan nyt kukaan ajatuksistani kiinni  huh.gif 

Link to comment
Share on other sites

Eihän tehyn ylityö ja vuoronvaihto kiellon takia minun toiseen liittoon kuuluvana tarvitse paikkailla mahdollisesti syntyvää hoitajavajetta? Varsinkaan kun olen vuosilomalla?

Mahdollisesti jo tulevaa ajatellen: Onhan minulla oikeus kieltäytyä perumasta jo saamaani palkatonta työlomaa, vaikka tehyläiset päätyisivätkin tulevaisuudessa lakkoon?

Minulla on siis yhtäläinen oikeus olla vaihtamatta vuoroja tai olla tekemättä ylitöitä?

Ei tarvitse paikkailla mitään. Varsinkaan kun olet lomalla. Ole lomalla, pidä hauskaa, jätä vastaamatta puhelimeen. Vuosilomalta voidaan hälyyttää vain hätätöihin, ja silloinkin sinä olet Tiibetissä ja kännissä.

Jos sinulle on myönnetty työloma, ei sitä voi perua enää.

Sinulla on sama oikeus KUIN ENNEKIN olla vaihtamatta vuoroja. Ei tarvitse vaihtaa. Vain hätätyön ollessa kyseessä.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...