Jump to content
MAINOS

Unohtumattomat tapaukset


Guest opiskelevalh

Recommended Posts

Guest opiskelevalh
Posted

Sellaista pientä gallupinpoikasta tuli mieleen, että mitkä tapaukset ovat jääneet erityisesti mieleenne uraltanne? Onko järkyttävät tapaukset jääneet mieleen, vai onko teillä joku keino unohtaa ne niinkuin varmaan pitäisi..

Itselläni aikuisopinnot (hesote:ssa syksyllä) vasta odottelevat alkuaan, ja olen monasti miettinyt miten esim. lapsipotilaan kuoleman pystyy käsittelemään niin, ettei se jää mieleen kaihertamaan ikuisiksi ajoiksi?

Olen suuntautumassa ensihoidon puolelle, ja vaikka lähihoitaja ei varmaan pk-seudulla ambulanssityöhön pääsekään (ainakaan vastavalmistuneena) niin jatko-opinnot AMK:ssa kiinnostaisi, ja silloin varmasti joutuisi näkemään kaikenlaista.

Odottelen mielenkiinnolla vastauksia!

MAINOS
Posted

Sellaista pientä gallupinpoikasta tuli mieleen, että mitkä tapaukset ovat jääneet erityisesti mieleenne uraltanne? Onko järkyttävät tapaukset jääneet mieleen, vai onko teillä joku keino unohtaa ne niinkuin varmaan pitäisi..

Itselläni aikuisopinnot (hesote:ssa syksyllä) vasta odottelevat alkuaan, ja olen monasti miettinyt miten esim. lapsipotilaan kuoleman pystyy käsittelemään niin, ettei se jää mieleen kaihertamaan ikuisiksi ajoiksi?

Jokaiselle hoitajalle varmaankin muodostuu ihan omat kanavat purkaa rankka tilanne. Itselleni ei ole koskaan sopinut kriisiryhmätyöskentely; se kun oli varsinkin takavuosina pinnalla. Monesti suuremmat traumat jäivät minulle näistä kokoontumisista kuin itse keissistä. Potilaalle/omaiselle se joskus saattoi olla tietysti ihan hyväkin tilanne. No, nyt näistä kriisiryhmistä ollaan selvästi luopumassa, tutkimustulostenkin mukaan hyöty on ollut varsin kyseenalainen.

Mutta parhaaksi keinoksi "pään nollaamiselle" olen huomannut työkavereille puhumisen ja asioiden kertaamisen. Heti keikan jälkeenhän sitä automaattisesti jutellaan työparin kanssa ja myöhemmin muiden kollekoiden kanssa.

Kieltämättä lastenkuolema on sellainen mikä säpsähdyttää; väkisten vertaa tilannetta omaan perheeseen ja kyllähän tilanteet joskus palaa mieleenkin - aikojenkin päästä.

Se on mielestän kuitenkini aivan inhimillistä.

Guest Johanna
Posted

Psykiatrisella puolella aloittelen tätä hoitajan uraani tässä ja lyhyehkön työkokemuksen perusteella olen huomannut, että kaikki lapsiin liittyvä on tunteita herättävää ja surullista. Muistettava on myös ottaa huomioon lapset aikuispsykiatrian puolella, puhumattakaan lapsista, joilla itsellä on vaikeuksia. Lapset on kuitenkin niin viattomia kaikkeen:-(

Kuten DINO jo kirjoitti, ehdottomasti työkavereiden kanssa keskustelu on paras keino saada purkaa paha olo itsestä. Myös opiskeluaikanani saama henkilökohtainen työnohjaus auttoi silloin asiaa, nyt pätkätyölaisenä en saa siihen mahdollisuutta:-(

Tästä voisin vähän jatkokysymystä heittää teille, eli mitä mieltä olette yleensä työnohjauksesta? Oletteko saaneet siitä apua? Onko teillä siihen ylipäätään mahdollisuutta?

Posted

Johanna; Työnohjaus on OK vaihtoehto mikäli katsoo sitä itse tarvitsevansa ja on mahdollisuus käyttää sitä. Omalla kokemuksellani psykiatrian kentältä sille ei ole ollut osastojen taholta esteitä.

Itse kävin urani alussa kolmisen vuotta yksilötyönohjauksessa ja työnohjaajani jäätyä vuoden virkavapaalle lopetin sen ilman että olisin sitä sen jälkeen kaivannut. Edellisellä osastollani kävin ryhmätyönohjauksessa (os:lla ollimme jakautuneet kolmeen ryhmään) kolmisen vuotta ja koin sen paremmaksi kuin yksilötason ohjauksen, koska asioihin/keskusteluihin tuli enemmän perspektiiviä ja ryhmän "sisäisitä linjoista" sopiminen ja puhuminen oli paljon helpompaa, kuten myös pot. tapausten käsittely. Viimeisen reilun puolitoista vuotta olen ollut taas ilman ohjausta, enkä ihmeemmin ole kaipaillutkaan. Ongelmatapauksissa on monasti riittänyt keskusteleminen työtovereiden kanssa.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

 

Carbona not glue

Posted

Kaikki ns. ennenaikaiset / tapaturmaiset kuolemat ovat mieleenjääviä. Lasten ja nuorten kuolemat/ tapaturmat ehkä eniten, koska niissä on mukana paljon tunteita. Koulussa luokaltamme opintonsa lopetti jokunen, kun eivät pystyneet kohtaamaan ko. asioita. Tekivät mielestäni oikean ratkaisun.

Ei noita tapauksia hoitoalalla pakoon pääse, mutta tärkeää olisi purkaa tapaukset hoitotiimissä läpi. Sitten omassa työnohjauksessa lähemmin. Työnohjaus ei ole mikään "nynny-penkki" jossa käydään valittamassa huonoja palkkoja ja työskentelyolosuhteita vaan se on erittäin arvokasta oman itsensä huoltoa.

Posted

vuodesta 87 hoitoalalla,eikä kukaan kolmesta työnantajasta ole järjestänyt työnohjausta,eikä "kriisien purkua".

"to ride,shoot straight and speak the truth"

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...