dino Posted September 7, 2007 Share Posted September 7, 2007 "Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja Erkki Kangasniemi syyttää Tehyä ja Superia kunta-alan sopimusneuvottelujen kariuttamisesta. Jukolle ja kahdelle muulle pääsopijajärjestölle työantajan esitys olisi kelvannut jatkoneuvottelujen pohjaksi. Esitys olisi nostanut palkkoja reilun kahden vuoden aikana 11 prosenttia. Korotuksesta 9 prosenttia olisi tullut yleiskorotuksina ja muina palkanlisinä. Sen lisäksi olisi tullut kahden prosentin tasa-arvoerä. Kangasniemi uskoo, etteivät Tehy ja Super pysty saamaan muita ryhmiä suurempia korotuksia edes työtaistelulla. - Sopimus syntyy lokakuussa ja siinä ovat mukana kaikki neljä pääsopijajärjestöä, hän arvioi torstaina Akavan työmarkkinaseminaarissa Porvoossa. Neuvottelujärjestelmä on rakennettu niin, että yhden järjestön on vaikea saada muita suurempia korotuksia, vaikka se jättäytyisi sopimuksen ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäävän pitää aloittaa neuvottelut puhtaalta pöydältä ja tällä kerralla sivu suun menisi myös valtion maksama ylimääräinen valtionosuus, koska sen edellytyksenä on yhteinen neuvottelutulos. Kangasniemi muistelee Tehyn toimineen samalla tavalla aiemminkin. Silloin se palasi kiltisti ruotuun ja allekirjoitti sopimuksen myöhemmin." Lisää: http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-09-07,104:2:484045,1:0:0:0:0:0: Link to comment Share on other sites More sharing options...
StarOfLife Posted September 7, 2007 Share Posted September 7, 2007 "Työtaistelukaan ei tule auttamaan" Kangasniemi uskoo, etteivät Tehy ja Super pysty saamaan muita ryhmiä suurempia korotuksia edes työtaistelulla. - Sopimus syntyy lokakuussa ja siinä ovat mukana kaikki neljä pääsopijajärjestöä, hän arvioi torstaina Akavan työmarkkinaseminaarissa Porvoossa. Neuvottelujärjestelmä on rakennettu niin, että yhden järjestön on vaikea saada muita suurempia korotuksia, vaikka se jättäytyisi sopimuksen ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäävän pitää aloittaa neuvottelut puhtaalta pöydältä ja tällä kerralla sivu suun menisi myös valtion maksama ylimääräinen valtionosuus, koska sen edellytyksenä on yhteinen neuvottelutulos. - Työantajan keskiviikkona tekemään ehdotukseenkin pääsemisessä on kova työ. Ei ole hyvä tämä! Pitääkö tämä oikeasti paikkaansa vai onko tämä taas tätä propagandaa? Ku tutkituttaa piäsä, ni suap oekkeet liäkkeet.. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Marko Posted September 7, 2007 Share Posted September 7, 2007 Uskoisin että pelkästään propagandaa. Kyllä se Kangasniemi sen itsekin tajuaa, että tämä kaikki sai alkunsa hoitoalan ihmisistä. Silloin ei todellakaan puhuttu opettajista tai muista vastaavista. Kunhan vanha herra haluaa vain kukkoilla ;) Link to comment Share on other sites More sharing options...
{BS} Posted September 7, 2007 Share Posted September 7, 2007 OAJ alkoi vaan itkemään sitä, että jollakin toisella järjestöllä on mahdollisuus saada suurempi korotus. "If you ain't part of a solution, you are solid or gas." Link to comment Share on other sites More sharing options...
dino Posted September 7, 2007 Author Share Posted September 7, 2007 Neuvottelujärjestelmä on rakennettu niin, että yhden järjestön on vaikea saada muita suurempia korotuksia, vaikka se jättäytyisi sopimuksen ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäävän pitää aloittaa neuvottelut puhtaalta pöydältä ja tällä kerralla sivu suun menisi myös valtion maksama ylimääräinen valtionosuus, koska sen edellytyksenä on yhteinen neuvottelutulos. Surkeat on systeemit jos TNJ ei voi ajaa omia etuja muuta kuin lakkovaroituksen kautta. Minusta tuntuu että kuntatyönantaja haukkasi paskaa kun ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta muiden kuin TNJ:n kanssa, älytön tällainen kaikki tai ei kukaan mentaliteetti.. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.