Jump to content
MAINOS

Vanhuksen äkillinen sekavuus


Lähis-85

Recommended Posts

Elikkäs, mulla alkaa oleen oma tieto loppu enkä mistään tietoa löydä.

Aikaisemmin lievästi dementoitunut vanhus jolla toimintakykyä jonkin verran. Ei muita mainittavia perussairauksia. Käveleminen onnistuu loistavasti kelkan ja hoitajan turvin. Yhtäkkisesti yöllä muuttunut sekavaksi, jutellut aivan käsittämättömiä, sairaudentunto olematon. Puhe selkeää, mutta osa sanoista hukkunut tai "muuttanut muotoaan". kasvoissa myös ilmeettömyyttä. Seuraavana aamuna alkanut nielemisvaikeudet sekä kävely ei luonnistu alkuunkaan. Kohdistaa katseensa puhuteltaessa, mutta asiat ei mene perille, ei siis minkäänlaista keskittymiskykyä. Pari päivää "muuttumisen" jälkeen Korkea kuume, joka laskenut seuraavana päivänä. Asukas ollut tuskainen ja kylmähikinen, vironnut noin 10 min kuluessa. Ja jos karkeita ollaan niin oli täysin vainajan näköinen.

Ei ollut virtsatietulehdusta. TK:ssa käynyt tutkimuksissa, verikokeissa ei erikoista eikä myöskään EKG:ssä eikä aivoissa tapahtumia. Lääkkeet ja kaikki tarkistettu, ei mitään mikä visi aiheuttaa. Osa oireista täsmäisi kyllä Lewy-kappale tautiin, mutta voisiko se puhjeta noin ankarana?

Tilanne pysynyt täsmälleen samanlaisena noin 1 kk...  :- Sanokaahan ihan mitä vaan mieleen tulee, niin olisin ehkä hiukan viisaampi. Kiitos.

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Sitä mäkin mietin ihan aluksi. Yleensähän ne on äkillisiä, mutta kun tää on jo jatkunu pitkään, eikä mitään selviä mistään..

On kyllä kinkkinen pulma.. :-

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jonkin sortin avh:lta toi mustakin kuulostaa. Mitähän tutkimuksia pään suhteen tehtiin? Oliko puristusvoimat ihan normaalit? Esim tuore aivoinfarktihan ei välttis näy TT:ssä jos kuva on ihan heti otettu. Omituinen juttu kyllä, ois kiva kuulla mitä selviää, jos selviää huh.gif

Mitä nopeammin, sitä nopeammin

Hiki säästää verta

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Puristusvoimatkin ihan ok, kunhan sai perille asian että "Purista kättäni". Pään TT on tehty nyt ainakin 3 kertaa, mutta..  huh.gif Ja verikokeita sun muita testejä otetaa jatkuvasti, eikä niissä mitään. MMSE testi hyödytön, kun ei ymmärrä kysymyksiä/jaksa kuunnella. Mietin jo itsekseni että josko hän teeskentelee, mutta ei. Ja vanhat asiat kyllä muistaa, mutta ei usko ettei katosta voi tippua jäätelöä yms.. Eli sekaisin kuin seinäkello  8) Kovasti levotonkin on, joten jouduttu aloittaan Opamox. Hieman myös agressiivista käyttäytymistä havaittavissa, mutta ei nyrkin heristelyä ja sanallista "naljailua" kummenpaa. Hoitajatkin tunsi ennen nimeltä, mutta silloin yhdessä yössä nekin unohtui.

Jos pienikin ajatus, että mitä tapahtuu, niin sanokaa ihmeessä. Itseäkin häiritsee sen verran, että unia haittaa. Ja lupaan kertoa heti jos jotakin selviää.. Ja ajatuksia asiasta saa laittaa.

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Neuroleptioireyhtymä? Kipu? Onko mitään uusia lääkkeitä aloitettu ennen tätä sekavuutta?

No, lääkkeet ja virtsiitti tulee ekana mieleen, mutta ne olikin poissuljuttuja... Eikä ole minkäänlaista muuta tulehdusta?

Joskus ne dementikot "romahtaa" kunnossa, eikä siihen löydy mitään loogista syytä. Jotkut dementiat etenevät yhtäkkisesti, ja sit voi pitkät jaksot olla ihan ok. Jos somaattinen puoli on sinänsä kunnossa, niin mitenkä olis sitten dementiaan erikoistunut lääkäri? Siitä tulikin mieleen, syökö jotain dementtia-lääkettä, ja onko ne täydellä annostuksella? Jos ei, niin niitä voisi yrittää nostattaa/aloittaa.

Oma kokemus: potilaan kunto romahti nopeasti, oli sekava, puhui ihan höpöjä, jalat alkoi pettää alta. Otettiin sairaalaan, missä kunto huononi, vaikkakin yritettiin kuntouttaa mm. fysioterapialla. Mitään vikaa ei löytynyt. Pot. kuoli jonkun kuukauden päästä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

CRP normaali, ei edes pientä nousua. Lääkityksessä ei muutosta 2 vuoteen koska ei tarvetta..  huh.gif

Mitään neuroleptilääkitystä ei mene koska ei "oireita". Voisi tosin kysellä lääkäriltä uudemman kerran (Kiitos sinulle). Onko jokin dementia muoto joka voisi edetä näin nopeasti? Hain jo jopa tietoa Creutzefeld-Jakobin taudista, mutta se nyt ei ole mahdollinen..  8)

Eikä oireet oikein täsmää mihinkään psykoosiinkaan..

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Rupesin tutkimaan asiaa meidän kirjasta... Vaskulaarinen dementia saattaa alkaa vain lievällä muistamattomuudella, mutta saattaa nopeasti ilmaantua "uusia" oireita, esim. puheen sammaloitumista, äkkipikaisuutta. Kirjassa "Muistihäiriöt ja dementia" sanotaan, että kortikaalisessa vaskulaarisessa dementiassa, alku voi olla hidas, usein vain lieviä muistihäiriöitä. Oireiden alku-osiossa kuitenkin sanotaan, että alku on usein nopeaa (tunteja - päiviä). Subkortikaalisessa dementiassa oireiden alku ja eteneminen voi olla "vaihtelevaa, tasainen tai portaittainen eteneminen".

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vaskulaarinen on tässä tapauksessa sinänsä hankala, että potilas on sillain tuttu että tunnen hänet jo noin 20 v ajalta. Eli aina äkkipikainen ja varmasti sanoo mitä ajattelee. Taasen puheen sammaloitumista ei ole ollut, vaan kieli on yhtä liukas kuin aina ennenkin. Lapsensa tuntee vaan ei nimeltä, eli tavallaan koittaa "huijata" sekä omaisia että hoitajia ettei häntä luultaisi "hulluksi".

Koitanpas vielä huomenna pönkiä asiaa noilta tiimoilta. Löytyykös se kirjanen kirjastosta jos kävisin kahtomassa?Mut, palailen tänne huomenna, nyt on pakko alkaa nukkuun jotta taas selviää tapahtumapaikalle.  8)

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitten tuli vastaan delirium-tila: Heikentynyt tietoisuus itsestään ja ympäristöstä. Deliriumiin liittyy usein havaintohäiriöitä, ympäristön ärsykkeitä tulkitaan väärin ja näköharhat ovat tavallisia. Pot. voi olla harhaluuloja. Kognitiiviset häiriöt ovat tavallisia, pot. voi olla desorientoitunut ja muisti akuutisti heikentynyt. Ajattelu voi olla järjestäytymätöntä ja saattaa harhailla ja hyppiä asiasta toiseen. Motoriset häiriöt; pot. voi olla levoton ja agitoitunut (hyperaktiivinen delirium). Delirium voi myös ilmetä hiljaisena, jolloin pot. on hidastunut ja omiin maailmoihin vetäytynyt. Uni- valverytmi saatta olla sekaisin.

Häiriö kehittyy lyhyessä ajassa (tunneista yhteen vuorokauteen).

Aiheuttaja voivat olla: Lääkkeet; antikolinergiset lääkkeet kuten fentiatsiinit (esim. klooripromatsiini, tioridatsiini, levomepromatsiini), trisykliset antidepressiiviset, antihistamiinit, antikolinergiset Parkinsonin lääkkeet.

Bentsot, barbituaarit, litium, epilepsialääkkeet, euforisoivat kipulääkkeet, H2-salpaajat, indometasiini, digitalis, lidokaiini, amiodaroni, flekainidi, propafenoni, propanoli, aminoglykosidit, steroidit, monet sytostaatit.

Infektiot: munuaisaltaan tulehdus, keuhkokuume, erysipelas, sepsis, aivokalvontulehdus, enkefaliitti

Kardiovaskulaariset syyt: sydäninfarkti, syd. vajaatoiminta, rytmihäiriöt, keuhkoveritulppa, hypotensio, hypertensio

Keskushermostoperäiset syyt: mm. TIA, aivoinfarkti, subduraalihematooma, epiduraalihematooma, SAV, kohonnut kallionsisäinen paine

Metaboliset syyt: mm.  hypovolemia, hypo- tai hyperkalemia, hypo- tai hypernatremia, uremia, maksakooma,

Myrkytykset

Traumat: aivotärähdys, palovammat, ruhjeet, murtumat

Muut: syövät, anemia, B12 vitamiinin puute, niasiinin tai tiamiinin puute, vieroitusoireet

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

CRP normaali, ei edes pientä nousua. Lääkityksessä ei muutosta 2 vuoteen koska ei tarvetta..  huh.gif

Mitään neuroleptilääkitystä ei mene koska ei "oireita". Voisi tosin kysellä lääkäriltä uudemman kerran (Kiitos sinulle). Onko jokin dementia muoto joka voisi edetä näin nopeasti? Hain jo jopa tietoa Creutzefeld-Jakobin taudista, mutta se nyt ei ole mahdollinen..  ;D

Eikä oireet oikein täsmää mihinkään psykoosiinkaan..

Kuullostaa mielenkiintoiselta. Muuten CDJ aiheuttaa totaalista muistin katoomista pikku hiljaa ja sen kyllä huomaa CDJ potilaiden kohdalla. CDJtähän ei voi todeta varmasti ennekuin ruumiinavauksessa.

Noista dementia oireista tuli mieleen just toi dementian eteneminen joka kuullostaa mahdolliselta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Verikokeita ilmeisesti otettu runsaastikin. Varmistaisin vielä kuitenkin, että mitä tarkalleen. Mikäli potilas käyttää digoksiinia, niin ehdottomasti varmistaisin s-digoks pitoisuuden. Pitkänkin käytön jälkeen voi joskus ampua yli viitearvojen ja digoksiinimyrkytys heittää sekavaksi todella nopeasti. Ylikäytetty ja alidiagnosoitu lääke ikäihmisillä.

Kunnallisessa koiranvirassa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Taitaapi jäädä tämä tapaus arvoitukseksi, potilas poistui taivaan kotiin. Kiitos kuitenkin paljon kaikille avusta.

Elämässä sattuu joskus yllätyksiä, joista selvitäkseen täytyy olla hiukan hullu!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...