Jump to content
MAINOS

TEHYn palkankorotusvaatimus vuosi julkisuuteen?

Jio

Recommended Posts

"Vaatimus tekee viidessä vuodessa 20 prosenttia. Koko kunta-alan palkankorotuksina kaikille työntekijöille se merkitsisi 3,5 miljardia euroa. Se merkitsisi veronkorotuksia kunnissa ja palvelujen leikkaamista, Jalonen sanoo YLE Uutisille."

Elämä on!

Niinhän se on. Koko kuntasektori on Suomessa aivan ripulilla, kun mietitään kuinka monessa äyri on vähintään 19,50 ja korotuspaineita on olemassa muistakin syistä kuin pelkästään hoitoalan palkankorotuksien vuoksi. Ilman valtion pumppaamaa rahaa ei palkankorotustavoitteissa ole mitään realismia - ei suomalaisten kuntien talous itsenäisenä tuollaisia korotustavoitteita yksinkertaisesti kestä.

Julkisella sektorilla työskentelevien on myös hyvä muistaa, että itsehän niitä palkankorotuksia tässä rahoitetaan.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 123
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

"Vaatimus tekee viidessä vuodessa 20 prosenttia. Koko kunta-alan palkankorotuksina kaikille työntekijöille se merkitsisi 3,5 miljardia euroa. Se merkitsisi veronkorotuksia kunnissa ja palvelujen leikkaamista, Jalonen sanoo YLE Uutisille."

Elämä on!

Niinhän se on. Koko kuntasektori on Suomessa aivan ripulilla, kun mietitään kuinka monessa äyri on vähintään 19,50 ja korotuspaineita on olemassa muistakin syistä kuin pelkästään hoitoalan palkankorotuksien vuoksi. Ilman valtion pumppaamaa rahaa ei palkankorotustavoitteissa ole mitään realismia - ei suomalaisten kuntien talous itsenäisenä tuollaisia korotustavoitteita yksinkertaisesti kestä.

Kun yhteiskunta ostaa kolmannen sukupolven ilmaa saksasta neljällä miljardilla, nuijitaan asia eduskunnassa yhdessä istunnossa lävitse. Mutta kun pitäis pelastaa suomalainen terveydenhuolto, niin ei tahdo maksajaa löytyä mistään. Ei ole oikein balanssissa nämä hommat... :-
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

koko julkinen sektori alas ja yksityissairaalat käyttöön.. mennään jenkkimalliin mukaan.. palkat saadaan nostettua hoitohenkilökunnalle ja turhat sairaalassa juoksut loppuisi! juopot jäisi puskiin makamaan ja vain rikkaat mummot saavat hoitoa!

I´am Wizard

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"Vaatimus tekee viidessä vuodessa 20 prosenttia. Koko kunta-alan palkankorotuksina kaikille työntekijöille se merkitsisi 3,5 miljardia euroa. Se merkitsisi veronkorotuksia kunnissa ja palvelujen leikkaamista, Jalonen sanoo YLE Uutisille."

Elämä on!

Niinhän se on. Koko kuntasektori on Suomessa aivan ripulilla, kun mietitään kuinka monessa äyri on vähintään 19,50 ja korotuspaineita on olemassa muistakin syistä kuin pelkästään hoitoalan palkankorotuksien vuoksi. Ilman valtion pumppaamaa rahaa ei palkankorotustavoitteissa ole mitään realismia - ei suomalaisten kuntien talous itsenäisenä tuollaisia korotustavoitteita yksinkertaisesti kestä.

Kun yhteiskunta ostaa kolmannen sukupolven ilmaa saksasta neljällä miljardilla, nuijitaan asia eduskunnassa yhdessä istunnossa lävitse. Mutta kun pitäis pelastaa suomalainen terveydenhuolto, niin ei tahdo maksajaa löytyä mistään. Ei ole oikein balanssissa nämä hommat... :-

Eipä ne ole balanssissa koskaan olleetkaan. Vähiten saa ne, jotka eivät kykene pitämään oikeuksistaa meteliä - eli tässä tapauksessa sairaat. Se, että hoitajien palkat ovat kuopassa on vain yksi oire tästä.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"Vaatimus tekee viidessä vuodessa 20 prosenttia. Koko kunta-alan palkankorotuksina kaikille työntekijöille se merkitsisi 3,5 miljardia euroa. Se merkitsisi veronkorotuksia kunnissa ja palvelujen leikkaamista, Jalonen sanoo YLE Uutisille."

Elämä on!

Niinhän se on. Koko kuntasektori on Suomessa aivan ripulilla, kun mietitään kuinka monessa äyri on vähintään 19,50 ja korotuspaineita on olemassa muistakin syistä kuin pelkästään hoitoalan palkankorotuksien vuoksi. Ilman valtion pumppaamaa rahaa ei palkankorotustavoitteissa ole mitään realismia - ei suomalaisten kuntien talous itsenäisenä tuollaisia korotustavoitteita yksinkertaisesti kestä.

Kun yhteiskunta ostaa kolmannen sukupolven ilmaa saksasta neljällä miljardilla, nuijitaan asia eduskunnassa yhdessä istunnossa lävitse. Mutta kun pitäis pelastaa suomalainen terveydenhuolto, niin ei tahdo maksajaa löytyä mistään. Ei ole oikein balanssissa nämä hommat... :-

Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa on vallalla se hokema "on lottovoitto syntyä Suomeen", tarkoittaen hyvinvointi yhteiskuntaa kaikille asukkaille jossa mm. terveydenhuolto on miltei maksutonta. Nyt on ongelmaksi tullut että ihmiset ihan oikeesti luulee että se ei maksa mitään. Mielestäni nyt voitaisiin vaihteeksi alkaa hokemaan "Terveys on kullan kallis ja sairastaminen maksaa". Ihan oikeasti se mitä palkkaa mistäkin alasta maksetaan vaikuttaa siihen kuka minnekin kouluun hakee. Jos ihmiset haluavat tulevaisuudessa että "ne jämät" jotka eivät muualle päässyt hakeutuvat hoitajiksi ja lopulta heidät on päästettävä kentälle arvuuttelemaan mitä potilaalle pitäisi tehdä ja miksi. Miksipä ei, joten olkaapa hyvät vaan. Tällöin terveydenhuollosta tulee harrastustoimintaa iloisella amatööritasolla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

yhteiskunta ostaa kolmannen sukupolven ilmaa saksasta neljällä miljardilla

Mitä? Mistä on kyse?

Kyseessä on tämä surullisen kuuluisa Soneran seikkailu. Eli ostettiin toimilupa 3G markkinoille Saksaan. Reisille meni koko homma.

Failure is always an option

Reisille meni, eli sonera-seikkailuissa valtio menetti 4,3 miljardia euroa - miljardi euroa enemmän kuin sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle. Lisäksi vielä 1,3 miljardia verotuloja jäi saamatta tuon sekoilun takia.

Jokainen duunari on maksanut tuosta seikkailusta tuhansia euroja eikä hirvittävää meteliä siitä ole syntynyt, hoitajien tulevista palkankorotuksista osataan kyllä itkeä jo etukäteen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei voi olla todellista!!!! Todella toivon että tuo tieto väärää! Tuo on juuri se syy miksi en kuulu liittoon!! Alan liitot eivät ole saaneet koskaan mitään aikaiseksi turha tukea sellaisia! Heti kun saadaan toimiva liitto liityn ilomielin! Nyt olisi ollut hyvä sauma vaatia tuntuvua korotuksia kun kuitenkin kansan sympatiat hoitajien puolella! Mikä näitä liittoja vaivaa stana!

Se siis teki nykyisellä väkiluvulla (heinäkuun loppu 2007 asti) 10 603 euroa ja 49 senttiä per nuppi.

..ja vanhoina rakkaina markkoina n.62 560 mk/suomalainen. Hyvä hyvä!!

-tule turma tuonen tietä, pikku reppu selässä, pikku kirves kontissa. Napsauta sillä ohtaan, justiinsa nokan kohtaan-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei voi olla todellista!!!! Todella toivon että tuo tieto väärää! Tuo on juuri se syy miksi en kuulu liittoon!! Alan liitot eivät ole saaneet koskaan mitään aikaiseksi turha tukea sellaisia! Heti kun saadaan toimiva liitto liityn ilomielin! Nyt olisi ollut hyvä sauma vaatia tuntuvua korotuksia kun kuitenkin kansan sympatiat hoitajien puolella! Mikä näitä liittoja vaivaa stana!

http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=10497.msg113141#msg113141

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei voi olla todellista!!!! Todella toivon että tuo tieto väärää!

Siis asia on virallisesti vahvistettu huhuksi, vääräksi tiedoksi. Lue ketju läpi.

23.8.2007 klo 13:58:59

Huhu Tehyn palkankorotusprosenteista on täysin perätön eikä perustu mihinkään Tehyn tavoitevalmisteluun tai Tehyn hallinnon linjauksiin.

Tehy tavoittelee neuvottelukierroksella yleisen linjan mukaisia korotuksia ja sen lisäksi palkkaohjelman avulla tuntuvia tasokorotuksia tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja taulukkopalkkoihin.

Minna Helle

Tehyn edunvalvontajohtaja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

;D Hyvä, että huhuksi osottautui... Eiköhän tässä korotuksia ole luvassa kaikille hoitajille. Mutta saanen nyt kysyä jotain tosi typerää... Eli nythän neuvotellaan kunta-alan palkoista, eikö niin. Mites nouseeko palkat myös yksityisellä sektorilla saman verran kuin kunnalla? Vai pitääkö siitä sitten käydä uudet neuvottelut? Liitothan ja kattojärjestö on samat... Kertokaa hölmölle!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä ysityisellä puolella neuvotellaan palkat ja sen korotukset ihan itse.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kiitos Jio vastauksesta. Eli nythän sitten kannattaisi varmaan vaihtaa kunnan leipiin, täällä päin useampi paikka auki... Toisaalta luulisi, ettei yksityisellä puolella olisi varaa jäädä kuntasektoria heikommaksi... Hmmm...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nämä meneillään olevat, kovasti julkisuudessa, olevat neuvottelut koskevat kunnan työntekijöitä. MUtta yksityisenpuolen neuvottelut ovat myös kokoajan käynnissä, mutta ne ns. peesaavat kunnan neuvotteluja. Voit seurata Tehyn sivuilta yksityisenkin neuvotteluja, sinun täytyy vain tietää minkä tessin alle kuulut. Yksityisellä niitä on toistakymmentä ja kaikkien kohdalla käydään omat neuvottelut.

Se korotus minkä kuntalaiset tulee saamaan tulevat varmasti myös yksityiselle puolelle. Tekstikysymykset ovat  asia erikseen, ne ovat aivan erit kuin kunnalla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

24.8.2007

Hoitoalan järjestöjen SuPerin ja Tehyn muodostama kunta-alan neuvottelujärjestö TNJ jätti omat näkemyksensä palkkaohjelman elementeistä ja kohdentamisesta sekä täsmennetyistä tekstitavoitteista Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle tänään.

SuPerin ja Tehyn mukaan palkkaohjelma on kohdennettava hallitusohjelman kirjausten mukaisesti. Sen on tuotettava koulutetulle hoitohenkilöstölle tuntuva tasokorotus tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja liitekohtaisiin peruspalkkoihin. Ohjelma voi ulottua enintään vuoden 2010 loppuun, koska sillä on kyettävä vaikuttamaan alan vaikeaan työvoimatilanteeseen ja terveys- ja sosiaalipalveluiden turvaamiseen nyt eikä vuosien päästä.

Hallitusohjelman sosiaali- ja terveyspalveluita koskevassa kohdassa todetaan, että sosiaali- ja terveyspalveluissa turvataan riittävä ammattitaitoinen henkilöstö mm. kilpailukykyisellä palkkauksella. Hallitus myös sitoutuu ohjelmassaan "tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä. Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta."

Varsinainen sopimuskausi voi järjestöjen mukaan olla enintään 2,5 vuoden mittainen ja korotusten tulee painottua sopimuskauden alkupäähän.

Laatutavoitteista keskeisimpinä järjestöt pitävät perusteettomien määräaikaisuuksien vähentämistä mm. kirjaamalla määräaikaisuuden perusteet virka- ja työehtosopimukseen sekä luottamusmiesten tiedonsaantioikeuksien parantamista määräaikaisuuksien kestosta ja perusteista. Myös luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen toimintaedellytyksiin vaaditaan parannuksia.

Tärkeitä tekstitavoitteita ovat myös paikallisen sopimisen menettelytapojen kirjaaminen sopimukseen sekä jaksotyöaikajärjestelmän selkiyttäminen ja yksinkertaistaminen.

* * *

SuPeriin ja Tehyyn kuuluu lähes 200 000 koulutettua hoitajaa, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ on SuPerin ja Tehyn kunta-alan yhteinen neuvottelujärjestö.

Lisätietoja:

SuPerin ja TNJ:n puheenjohtaja Juhani Palomäki, puh. 044 569 2634,

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola, puh. (09) 5422 7012

Voisiko olla vähän konkreettisempaa ;D Onko joku löytänyt mitään numeraalisia tavoitteita?

I´m not sure what´s wrong... But it´s probably your fault

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä oon koko hiton päivän oottanu sitä PROSENTTILUKUA ja nää antaa vaan tollasta höttöä..

Sama täällä. Aika hampaatonta touhua näyttää olevan.  angry.png

Asioilla on tapana järjestyä :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kauan se kestikin ennenkuin rutina alkoi. Julkaisiko kemianliitto tai metalli ennenaikaisesti tarkat tavoitteensa? Tai onko paperiliitto tehnyt niin aikaisemmilla kierroksilla? Miettikää nyt, näytättekö omat korttinne korrtipelissä ennen ratkaisevaa kierrosta?

Rinta rinnan marssimme.

Öö,ainakin mä sain sen käsityksen et toi tavote on annettu vastapuolelle? Mielestäni jäsenistön täytyy saada tietää tällaiset asiat.

Ajat muuttuvat- muutu sinäkin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On järkevää taktiikkaa ettei kaikkia kortteja lyödä heti pöytään.

Mä nyt kyllä tunnen tän sillätavalla,että vastapuoli on nähnyt kortit ja kortteja pimitetään omilta jäseniltä ja medialta?

Ajat muuttuvat- muutu sinäkin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo-o, nyt kuunnellaan lisää hallituksen ja kunnanisien rutinaa kuinka kunnilla on vähän rahaa ja valtio/hallituspuolueet eivät voi määrättömästi ekstraa luvata muulloin kuin vaalien alla.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...