Elvytyksestä kysymys

[Vieras: Liisa Ihmemaassa]

Eli paikallisessa lehdessä oli tällainen artikkeli. Jäin pohtimaan PPE:n ja PE:n eroja ja merkitystä käytännössä.  Medihelin keräyskamppanjan yhteydessä sain lehden, jossa äiti ja poika olivat onnistuneesti elvyttäneet perheen isän; käyttäen vain paineluelvytystä.

Meille koulussa ei edes mainittu mahdollisuudesta toimia elvytystilanteessa em. tavalla. Tosin emmehän me ole artikkelissa mainittuja maallikoita, mutta kuulin tästä asiasta tänä kesänä ensimmäistä kertaa ! Kommentteja, kokemuksia ? Ainakin Lanssi-ihmiset ovat ehkä törmänneet ko. tavalla elvytettyihin?

Tyhmä kysymys; miten sen hapettoman veren pumppaaminen auttaa ? Eihän aivot, solut ym. voi saada näin tarvitsemaansa happea, jottei vaurioita synny, valistakaa nyt viisaammat !

Lisäksi sivu mainintana, kyseisen artikkelin pohjalta tiedän muutaman hoitajan kommentoineen: " turha sitä on enää suustasuuhun elvyttääkään, kun pelkkä painelu on yhtä tehokasta"  ;D

*****************************************************************************************'

Kunnallislehti

Amatöörin paras käyttää pelkkää paineluelvytystä

Tajuttoman, hengittämättömän ja pulssittoman henkilön oikeaoppinen 

elvyttäminen koostuu rintakehän painelusta ja ilman puhaltamisesta 

keuhkoihin suusta-suuhun menetelmällä. Tutkimukset ovat kuitenkin 

osoittaneet, että sattumanvaraiset ohikulkijat yrittävät tajuttoman 

elvyttämistä melko harvoin. Elvytyshalukkuutta heikentää erityisesti 

suusta-suuhun menetelmän vastenmielisyys ja tarttuvien tautien pelko.

Japanilaiset tutkijat selvittivät, miten satunnaisten 

paikallaolijoiden suorittama elvytys onnistuu ja minkälaista 

tekniikkaa he käyttävät. Tutkimusaineistossa oli runsaat 4000 

äkillisesti pulssittomaksi mennyttä henkilöä. Sattumanvaraisesti 

paikalla olleet henkilöt antoivat pelkkää paineluelvytystä 439 

henkilölle ja painelu - puhallus elvytystä 712 henkilölle. Loput 2917 

tajutonta jätettiin ohikulkijoiden toimesta elvyttämättä. Ammattiapua 

paikalle tietysti tilattiin lähes kaikissa tapauksissa.

Kaikkein parhaiten tehosi pelkkä paineluelvytys, jota saaneista 

tajuttomuuden syystä riippuen 6.2 – 19.4 prosenttia toipui ilman 

pysyviä seuraamuksia. Painelu - puhallus tekniikalla elvytetyillä 

vastaavat luvut olivat 3.1 – 11.2 prosenttia. Kaikkein huonoimmin 

pärjäsivät ne, joita ohikulkijat eivät edes yrittäneet elvyttää. 

Heistä vain 2.2 prosenttia selvisi hengissä ja ilman pahoja ongelmia.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan pelkän paineluelvytyksen paremmuus 

johtuu siitä, että se takaa tasaisen verenvirtauksen aivoissa ja 

sepelvaltimoissa. Painelun keskeytyminen puhallusjaksojen vuoksi voi 

romahduttaa verenkierron jopa palautumattomasti. Kun puhaltaminen 

vielä tehdään ammattitaidon puutteessa miten sattuu, ei siitä ole 

hapensaannin suhteen juuri mitään hyötyä.

Nopeus on satunnaisen paikallaolijan elvytyksen suurin etu 

ammattilaisten suorittamaan elvytykseen verrattuna. Mitä nopeammin 

elvytys sydänpysähdyksen jälkeen alkaa, sitä paremmat 

selviämismahdollisuudet potilaalla on. Rintakehän painelu riittää 

ainakin aikuisen elvyttämiseen, eikä kieltämättä vastenmielistä 

suusta-suuhun puhaltamista tarvita. Amatööriyttään ei kenenkään 

tarvitse hävetä, sillä elvyttämisen yrittäminen on aina parempi kuin 

pelkkä hätäkeskukseen soittaminen, josta tulee tietysti aina huolehtia.

(Lancet)

Kirjoittajat:

Uutta tieteestä ja terveydestä - palstan tarkoituksena on kertoa 

ymmärrettävällä ja toivottavasti myös hauskalla tavalla etenkin 

lääketieteen ajankohtaisista asioista. Koko ajan ilmestyy maailmalla 

erittäin mielenkiintoista tutkimustietoa, jolla joko valittömästi tai 

tulevaisuudessa on vaikutusta meidän ihmisten elämään ja terveyteen. 

Tätä tietoa pyrkivät kirjoitukset jakamaan lukijoille. Tekstistä 

vastaa kolme turkulaista lääkäriä ja tutkijaa, professori Heikki 

Arvilommi, professori Matti Viljanen ja professori Pentti Huovinen. 

Heillä jokaisella on pitkä kokemus lääketieteen tutkimuksesta ja he 

seuraavat aktiivisesti tieteen tapahtumia. Ryhmä on tottunut myös 

kirjoittamaan kansantajuisesti vaikeistakin asioista.

[Maaria]

Tyhmä kysymys; miten sen hapettoman veren pumppaaminen auttaa ? Eihän aivot, solut ym. voi saada näin tarvitsemaansa happea, jottei vaurioita synny, valistakaa nyt viisaammat !

Eihän se hapetonta se veri siellä ole.  :) Sitäpaitsi jos mietit että paljonko siinä omassa uloshengitysilmassasi jota puhaltaisit potilaaseen on happea, niin aika selvää on ettei sillä määrällä kovin tehokkaasti saada kroppaa pelaamaan. Ennemmin kannattaa panostaa keskeytymättömään paineluun kuin tehottomaan (usein teknisesti toimimattomaan) puhaltamiseen..

Tällainen käsitys minulla on tästä asiasta. Viisaammat korjatkoon.  ;D

[Vieras: Auts]

Eikö ne uudet ohjeetkin ohjeista aloittamaan  painelulla 30X.

Ja sitä happeahan on veressä minuutteja vielä, (joku muu kertokoon todellisen ajan)

Hapellista verta aivoihin saadaan ennemmin pumppaamalla kuin puhaltamalla.

[tuulia]

Uusissa elvytyssuosituksissa paineluelvytyksen merkitys on entisestään korostunut, koska tutkimuksissa on osoitettu että tehostettu paineluelvytys parantaa potilaan selviytymisennustetta. Tauotonta painelua suositellaan,

koska tauko painelussa saa sepelvaltimopaineen laskemaan oleellisesti. Pidemmät painelujaksot ovat verenkierron kannalta paremmat, koska painelutaukojen osuus jää tuolloin pienemmäksi.

Sydämen pysähtyessä laskimot pumppaavat oikeaan kammioon edelleen verta ja vasen

kammio painuu kasaan. Sydän täyttyy äärimmilleen verentungoksesta johtuen ja syntyy ns.

”stone heart”, joka ei defibrilloitaessa kykene supistumaan siten, että

verenkiertoa syntyisi. Välittömällä muutaman minuutin pituisella paineluelvytyksellä saadaan

oikea kammio tyhjentymään ja vasen kammio saa tilaa laajentua. Tämä auttaa sydäntä

defibrillaation jälkeen täyttymään ja supistumaan saaden verenkiertoa aikaiseksi.

Hengitystien turvaaminen on tärkeää muttei saa mennä painelun edelle. Sydänpysähdyksen ensimmäisten minuuttien aikana veren happipitoisuus pysyttelee korkeana ja sydänlihaksen sekä aivokudoksen hapen kuljetus on vähäisempää kuin hapenpuute keuhkoissa, johtuen heikentyneestä sydämen minuuttitilavuudesta. Tästä syystä ventilaatio on aluksi vähemmän tärkeää kuin painelu.

(ERC 2005)

[-teme-]

Niin varsinkin kaupunki alueilla ambulanssin tulo elottomalle kestää yleensä kohtuullisen vähän aikaa, jolloin pelkällä painelulla pärjää. Maakunnassa luulis vielä ton puhaltamisenkin olevan suositeltavaa, johtuen pitemmistä viiveistä.

[ShTintti]

Maallikoita tosiaan ohjeistetaan hätäkeskuksenkin toimesta pelkästään painelemaan, uuden elvytysohjeen mukaisesti. Käypähoitosuosituksessa asia on mustaa valkoisella ja tosiaan useat kliiniset tutkimukset tukevat tätä.

Samalla pienennetään kynnystä alkaa elvyttämään, se suusta suuhun puhaltaminen on itsestänikin vastenmielinen ajatus. Alkumetrit painelleen saadan vielä hapekas veri kiertämään edes jollain paineella.

[Pöllö]

Selviytymiseenhän vaikuttavat mm. elvytyksen aloitus, sen tehokkuus, defibrilloinnin nopeus ja tehoelvytyksen alkaminen. Hieman eri lähteistä ja eri ajoilta tehdyistä tutkimuksista tulee erilaista painoarvoa, mutta mutta.

Tuo "stone heart" -ilmiö tosiaan tuli näissä 2000-luvun tutkimuksissa esiin, ja siksi painellaan enemmän, vähemmin tauoin. Nimenomaan painelu ylläpitää verenkiertoa, kuljettaa happea, ylläpitää edes jonkinlaista verenpainetta, riittävän pitkä painelu "purkaa" "kivisydäntä", ja ilmeisesti sitten sydämen sepelvaltimoiden verenkierto on parempi. Lisäksi rintakehää painellessa tapahtuu myös ventiloitumista, siitäkin muistikuvien mukaan jokin on kertonut. Toki jos hengitystiet ovat tukossa, eikä niitä avata, niin toki jossain vaiheessa kudosten ja verenkierron happireservi on kulutettu loppuun.

Lasten kohdalla elvytys harvoin johtuu sydämen toiminnan häiriintymisestä, vaan taustalla on useimmiten hapenpuute. Lisäksi lapsella happireservit ovat suhteessa pienemmät. Näistä syistä lapsella korostuu puhaltaminen ja elvytys olikosenytminuutin ajan ennen lisäavun hälyttämistä. Lapsella sydämen sairaudet ovat tavallisesti toisenlaisia kuin aikuisella, ja ymmärtääkseni näissä lähtökohdat lapsella ovat aika heikot.

Kun maallikko soittaa hätäkeskukseen (tajuttoman, ei hereillä olevan kohdalla se tärkeä ja pikaisesti tehtävä asia), niin on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa varmastikin myös neuvoa pelkkä paineluelvytys kuin alkaa antamaan jotain 30:2 -ohjeita, neuvomaan puhallustekniikkaa, puhalluksen voimakkuuksia suin muita. Ei sinänsä huono ajatus, jos tutkimukset antavat myös viitteitä painelupuolen tärkeydestä.

Noin muuten, maallikkoelvytysohjeet joudutaan rakentamaan myös todennäköisyyksien pohjalle. On raaka totuus, että mikään järjestelmä ei pysty tiettyä prosenttiosuutta parempaan tulokseen. Tulos laskee myös raa'asti tietyn prosenttimäärän minuuttia kohden, jos tehokasta peruselvytystä ei käynnistetä. Vastaavaa dataa on toisella tavalla esitetty myös deffauksen ja lääkkeellisen tehoelvytyksen käynnistymisen vaikutuksesta. Jos nyt on näyttöä siitä, että jatkuvien deffausten sijaan keskitytään enempi paineluun (stone heart enste pois), ja iskut tulevat VT/VF-tilanteissa harvemmin. Eli yksi luo edellytystä toiselle. Kun on selvästi todennäköisintä, että parhaiten potilas selviytyy kammiovärinöistä ja -takyista, eikä niinkään muista rytmeistä, aikaviiveet painavat paljon eli lisäminuutteja ei montaa ole käytössä, ja painelulla on tässä vaiheessa iso merkitys, niin eipä sitten ihme, että tajuttomalle pitäisi soittaa lisäapu heti, hätäkeskus yrittää tunnistaa elottomuuden, hälyttää lisäavun välittömästi puhelun aikana ja neuvoo sitten pelkän paineluelvytyksen. Todennäköisyyslaskennalla voi olettaa, että näin pelastetaan suhteessa suurin määrä uhreja.

Noin muuten, se elvytyksistä selvinneiden prosenttiluku taitaa myös kansainvälisesti laskea hiljalleen suhteessa käytössä olevaan tietoon ja tekniikkaan. Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta ehkä väestön ikääntyminen, vakavampien perussairauksien esiintyminen kotosalla ja kaduilla kulkevassa väestössä sun muut tekijät voisivat tuota selviämisastetta laskea. Vaikka näillä uusilla jutuilla nyt sitten taas saatetaan hyvissä ensihoitojärjestelmissä ja valistuneiden maallikoiden (!!!) keskuudessa taas joku prosenttiyksikkö tuloksissa petrata. Joissain yksittäisissä kohteissahan tulokset ovat olleet aika hyviäkin.

Elvytysohjeethan uusitaan määräajoin tutkimustulosten pohjalta, ja voipi olla, että nykyiset suuntalinjat antavat pohjaa uusille tutkimuksille ja suosituksille. Se, mikä ei ehkä vielä maallikkomaailmassa näy, on tämä elvytystilannetta ennakoivien merkkien lukeminen ja avun otto jo tässä vaiheessa. Maailmallahan on näitä CRASH- yms. malleja, joissa sairaalassa yritetään ennakoida mahdollinen elvytykseen johtava tilanne sitä edeltävien markkereiden avulla, ja puuttua tällaiseen tilanteeseen. Tosin tutkimusdata taitaa tässäkin aiheessa olla paikoin ristiriitaista. Jossain päin foorumia taidettiin tästä joskus keskustellakin. Mutta tärkeintä nyt maallikkopuolella on saada kai nuo uudet suositukset käytäntöön, enkä nyt ihmettelisi, että niitä vielä hieman viilattaisiin. Eikä nykyinen malli ole varmastikaan se viimeinen, mutta paljon uutta ja hyvää dataa tuossa mallissa pohjalla on.

[Maaria]

Noissa käypähoito-ohjeissa korostettiinkin sitä, että tärkeintä on aloittaa elvytys nopeasti. Kymmenessä sekunnissa, jos ei pulssia löydä, aloitetaan elvytys. Tämä siksi, että ammattilaisenkin on ohjeiden mukaan joskus vaikeuksia löytää pulssi ( oletetaan ilm. ettei käytössä ole tekniikkaa ).

Eikös nämä käypähoito-ohjeet ole suunnattu nimenomaan ammattilaisille? Nyt menee puurot ja vellit sekasin kun puhutaan maallikkoelvytyksestä ja hoitoelvytyksestä ristiin. Maallikkojen ohjeissa käsittääkseni nimenomaan sanotaan että painelu aloitetaan heti, ilman että ryhdytään pulssia tunnustelemaan. Sairaalaolosuhteissa elvyttäminen poikkeaa monessa muussakin suhteessa maallikkoelvytykseen nähden.

[tuulia]

...Mutta toiv. syksyn harjoittelujaksoilla saan mahd. oppia tätäkin asiaa; en nyt tarkoita, että toivon elvytystilanteen tulevan eteeni.

Liisa

Toivottavasti niitä elvytystilanteita tulee eteesi, koska tekemällä oppii. Ja jospa tieto/pelko siitä että tilannehan voi tulla eteen milloin vaan, saa sinut ahkerasti opiskelemaan asiaa (niin kuin olet jo tehnytkin) ja harjoittelemaan elvytystaitoja, niin sitä paremmin olet valmistautunut. Hienoa että olet kiinnostunut asiasta, josta et tiedä kovin paljoa vielä ja tiedostat sen että tarvitset lisää tietoa. Valitettavan monet tuntuvat sulkevan ehkä pelottavankin tosiasian elvytyksen mahdollisuudesta pois mielestään ja sitten tilanteen tullen menevät aivan puihin.

Oikeasta tilanteesta oppii aina paljon. On myös hyvä muistaa että ihmistä on usein helpompi ventiloida kuin sitä tönkköä nukkea, vaikkei se siitä ventiloinnista mitään tosi helppoa teekään että kohteena on "oikea" ihminen. Elvytys voi olla tilanteena hyvinkin onnistunut vaikkei potilas selviäisikään siitä hengissä. Kornin kuuloista, mutta totta. Tärkeintä on oppia toimimaan oikein aikaa tuhlaamatta ja porukassa, niin ettei kaikki sählää omiaan ja loppujen lopuksi kukaan ei oikein tee mitään.

Mukavaa harjoittelua sinulle, Liisa, ja onnistuneita elvytyksiä!

[Pöllö]

Juu ja tuo ei-heräteltävissä oleminen ja hengityksen puute (tai poikkeava hengitys) ovat myös ihan tietoisesti valittuja elvytyksen aloituskriteereitä. Pulssin (tai pulssittomuuden) arvioiminen luotettavasti on erittäin hankalaa, erityisesti hyvin stressaavassa tilanteessa, ja peruselvytys ei tavallisesti aiheuta terveelle sydämelle haittaa. Jos henkilö herää painellessa, niin hyvä vain...

Eli riittävän luotettavia markkereita maallikolle ovat ei-heräteltävissä oleminen (heräteltämättömyys, ei-heräteltävyys?)  ::) ja hengityksen puute/poikkeava hengitys (tai avainsanat "ei herää"... "ei hengitä"... tai "haukkoo ajoittain henkeä"... ehkä joskus täydennettynä miten on herätelty, ja hengitystiet on avattu?). Riskit elvytyskokeilussa tai elvytyksessä pienet verrattuna siihen, ettei elotonta lainkaan elvytetä. Toki häketäti taitaa opastaa suhteelliseen hyvään keinoon arvioida, liikkuuko ilmavirta, ja siellä taitaa olla jotain avainsanoja myös hengityksen laadun suhteen.

Juu jos elvytys pelottaa alkuun, niin eihän meistä kukaan voi tehdä kuin sen minkä sillä hetkellä pystyy. Lisäksi tietty prosenttiosuus ei mistään elvytyksistä selviä. Niitä tsäänssejä parilla potilasluokalla voi lisätä, mutta aina kaikki ei myöskään ole ihmisen kädessä. Jos siinä pystyy heittämään selkäytimestä (tai korkeammista aivotoiminnoista) pääosia maallikkoelvytyskoulutuksesta, niin paljon on tehnyt. Oma etiikka noissa on tasoa "jos pystyy soittamaan hätäkeskukseen ja yrittää toimia ohjeiden mukaan eikä ala leipäveitsellä tekemään ER-hengitysteiden avauksia", niin on hoitanut hommat kunnolla. Alalla toimivan tai opiskelevan pitää ekassa elvytyksessä pyrkiä protokollan mukaiseen suoritukseen, lisäavun saamiseen ja ohjattuna toimimiseen, sekä oppimiskokemukseen. Kaikilla on myös vaatimus selvitä tapahtuneesta psyykkisesti. Missä vaiheessa maallikko vaihtuu ammattilaiseksi, on sitten oma juttu.  :P

[kops]

Pahoittelut näin alkuun, en kaikkia tämän ketjun viestejä jaksanut lukea, joten jos tulee toistoa, niin..

Maallikko ei osaa todennäköisimmin osaa puhaltaa ilmaa potilaan keuhkoihin siten kuten pitäisi. Hätääntyessä ilmaa puhalletaan liian nopeasti jolloin tätä joutuu potilaan vatsaan ja seurauksena on hetken päästä regurgitaatio ja potilaan elvytyksestä selviytyessä aspiraatiopneumonia.

Tutkimuksissa on todettu tärkeimmäksi vähentää no-flow-aikaa. Eli mitä vähemmän taukoja painelussa, sen parempi.

Sekin vähä happi mitä veressä on, auttaa paremmin kun se veri kiertää kuin että se veri ei kiertäisi ja sitä hapetettaisiin puhaltelemalla keuhkoihin ilmaa..

[Kerde]

Jos en nyt liikaa pullan syömiseen keskittynyt elvytysluennolla tuossa taannoin (EMA group Ltd/Ari Kinnunen piti sen...) niin muistaakseni etenkin hukuksissa olleen ja/tai hypotermiapotilaan kohdalla tuo PE on tehokkaampi.  Ja oisko ollut, että 10min selviää hyvin ilman lisähappea. Täällä pk-seudulla ilmeisesti avun yleensä saa siihen mennessä ammattilaisiltakin. (Oman kokemuksen mukaan 6-10min:ssa.)

Lasten ja nuorten kohdalla yleensäkin kai elvytys on aika turhauttava oli se sitten PPE tai PE. Kinnunen sanoi, että yleensä se syy on sellainen, ettei elvytyksestä ole hyötyä, mutta tottakai lähes automaattisesti elvytetään. Tosin Kinnunen antoi elvytyksistä yleensäkin aika karua kuvaa, kenestä saadaan rytmi selville 4-10 min:ssa kotioloissa? Mut mitäs mä elvytyksistä tiedän, meille osuu elvytyksiä kerran vuodessa.

*ihmettelee, että tääkin oli lukemattomissa viesteissä vaikka viimeisin viesti on lähes vuoden takaa*

[Veera]

Minkälaisia yksikkökohtaisia elvytysohjeita sitten on, tai periaatteita? Monitoroitu potilas osastolla/valvonnassa/teholla? Jos teholla bongaan elvytettävän rytmin, aloitanko painelun (odottaen kokeneempia paikalle) vai paanko deffan päälle? Jos potilas on respiraattorissa/Cpapissa/Bipapissa? Tai kun vuodeosastolla yössä ph ja sh, miten käytännössä elvytys tulee hoidettua?

nimim. tyhmä vai vaarallinen?

[Annastiina]

Minkälaisia yksikkökohtaisia elvytysohjeita sitten on, tai periaatteita? Monitoroitu potilas osastolla/valvonnassa/teholla? Jos teholla bongaan elvytettävän rytmin, aloitanko painelun (odottaen kokeneempia paikalle) vai paanko deffan päälle? Jos potilas on respiraattorissa/Cpapissa/Bipapissa? Tai kun vuodeosastolla yössä ph ja sh, miten käytännössä elvytys tulee hoidettua?

Jokaisessa yksikössä lienee ne omat erikoisuutensa kuka tekee mitä, mutta käytännössähän yleiset periaatteet tulee käypä hoito-suosituksista... Jos potilas on monitoroitu niin sehän helpottaa kummasti sinua, tiedät millaiset paineet saat potilaalle esim. painellessa ja näät reaaliajassa verenpaineet (ei siis tarttee leikkiä omronilla)...

Ensin tsekkaat rytmin. Pea/asy -> ppe jos taas vf/vt (joka ei kestä paineita) niin defa päälle ja isket/tai odotat että lääkäri tulee ja iskee (riippuu paikasta).

Elvyttäessä yleensä hapetetaan ambulla, jos intubaatioputki niin siihen jos ei niin sitten maskiventilaationa... Tehostetaan hapetusta...

Jos kaksi elvyttäjää niin toinen aloittaa ppe ja toinen hälyttää lisäväkeä/hakee kamat mitä tarvitaan ja tulee sitten kaveriksi...

[Lääkärihoitaja]

Tai kun vuodeosastolla yössä ph ja sh, miten käytännössä elvytys tulee hoidettua?

Ollessani hoitamassa potilasta potilas menee elottomaksi. Tietysti huudan että elvytys ja painan vielä hoitajakutsusta hälytyksen. Itse aloitan peruselvytyksen. Kaikissa huoneissa on maskit. Toinen hoitaja, on se sitten ph tai sh tuo deffan ja ambun jne ja soittaa samalla elvytysryhmän. Deffan lätkät paikalleen ja kuunneellaan sen käskyjä. Kun elvytysryhmä paikalla, haetetaan ja tehdään mitä he pyytävät (ringeriä, RR-mittari, pidä elvytyskertomusta ...) ja soitetaan päivystävälle alan lääkärille, esim. neurologian osastolta neurologille. Kaivetaan vielä potilaan paperit ja merkataan elvytyskertomukseen tapahtumat ennen e.ryhmän tuloa. Jos enemmän käsiä niin sitten voi mitata RR:n jos löytyy ja yhdistää tarkkailulaitteisiin ja toimia elvytyskaavion mukaan muutenkin.

[{BS}]

Tai kun vuodeosastolla yössä ph ja sh, miten käytännössä elvytys tulee hoidettua?

Isommissa sairaaloissa tämä ei ole suurikaan ongelma. Monesta talosta löytyy elvytysryhmä ja sairaaloissa(erikoissh tms.), joissa sellaista ei ole, on monesti kuitenkin toisia osastoja, joista saa apua.

Ongelmat ovat niissä paikoissa(yleensä perusth), joissa on vain 1-muutama osasto, joissa esim yövuoroissa valvoo vain 1-2 hoitajaa/osasto. Varsinkin jos valvoo yksin, on todella hankalaa aloittaa elvytys yksin ja sitten vielä samalla hälyttää lisäapua.

Ja samalla on se ongelma edessä, että mitä toimenpiteitä tehdä? Toimiiko sen mukaan mitä osaa ja tulee mieleen vai sen mukaan, mitä oikeuksia työnantaja on antanut(esim iv-lääk jne.).

Jos vaikka valvoo yksin osastolla ja tulee "käsiinpudonnut" tai elottomana löytynyt(ja ennen kuin aletaan pilkkuilemaan, niin en nyt tarkoita niitä rigor mortiksia, kylmiä jne..) niin alkaako ppe-d:n(jos siis puoliautom.deffa löytyy) lisäksi antamaan esim. adrenaliini tms? Avun saaminen kun voi kestää jonkin aikaa. Ja sitten vielä kun osaston ovet on lukossa ja nekin pitäisi käydä avaamassa esim. ambulanssiporukalle. Tai esim anafylaksiassa; lääkitystä tarvitaan nopeasti, annat adrenaliinin ja jokin menee vikaan. Miten työnantaja suhtautuu asiaan? Ilman lääkitystä olisi kuollut, mutta entä mahdollisen inhimill. virheen osuus kuolemassa(liikaa adrenaliinia väärän vahvuuden takia tms..). Tai epilepsiakohtauksen hoito sellaisella, jolla aikaisemmin ei ole ollut kohtauksia?

Voi olla aika heikot mahdollisuudet selvitä sellaisella potilaalla, joka joutuu akuuttiin hengenvaaralliseen tilaan sellaisella osastolla, jossa on vain yksi yökkö(vähän paremmat mahdollisuudet kahdella yököllä). Mutta parempi tehdä jotain(tai kaiken minkä osaa) kuin olla tekemättä mitään. Apua hälytettävä ja toimittava.

Osastoilla tulisi olla selkeät ohjeet esim akuuteista tilanteista ja miten niissä toimitaan. Tällaiset ohjeet parantavat myös hoitajan oikeusturvaa, kun on toimista mustaa valkoisella(ja ohjeet toimenpiteisiin, jotta tulee kaikki asiat tehtyä).

[Maailman vahvin tyttö]

Niin kauan kuin elvytät yksin, et voi kun painaa ja puhaltaa. Kaksin voitte yhdessä painaa ja puhaltaa/ambuttaa. Vasta kun väkeä on enemmän paikalla, aletaan värkkäämään tippaa, antamaan lääkettä, intuboimaan jne. Koska tehokas painelu on kaiken a ja o, sitä ei tule keskeyttää minkään lääkkeitten kaivelemisen tai muun takia. Ja jos olet yksin, ei sulla riitä kädet muuhun kuin painamiseen.

Ei kannata ajatella liian monimutkaisesti. Jos talossa on elvytysryhmä, ne kyllä hoitaa lääkkeet. Mitä harvemmin yksikössä elvytetään, sitä yksinkertaisemmat ohjeitten tulisi olla. Liian helposti ammattilainen alkaa ajattelemaan liian vaikeasti ja keskittyy epäolennaisuuksiin.

Itse menin kerran osastolle elvytykseen, ja siellä oli potilas tuotu valvontaan sängyllä odottamaan ambulanssiväkeä ja lääkäriä, kukaan ei painellut, deffaa ei oltu laitettu kiinni, ei mitään. Ei se lääkäri ole mikään vapahtaja joka tarvitaan paikalle sanomaan että ala painelu. Maallikotkin aloittaa ihan itsekseen. Mitä olen ea-kursseja yläasteikäisille pitänyt, ne painelee tosi mallikkaasti ja hallitsee homman (ainakin harjoitellessa) kun niitten ei tarvi kun todeta elottomuus, painella ja puhaltaa. Moni ammattilainen painelee paljon tehottomammin kuin hyvin koulutettu maallikko.

[bifaasinen]

Moni ammattilainen painelee paljon tehottomammin kuin hyvin koulutettu maallikko.

Tieto lisää tuskaa... Varotaan kylkiluiden katkeamista ym. toissijaista siinä kohtaa. Lisäksi koulutuksessa pitäisi korostaa entistä enemmän painelu taajutta ja sen pitämistä samana kokoajan, kun ei jaksa on lopetetaan tai vaihdetaan painelijaa.

Lisäksi se riittävä painelusyvyys!! se muutaman millin nytkytys ei riitä alkuunkaan.

[O'Boy]

Ja lisäavuksi voi soittaa ambulanssin, jos ei onnistu. Näin tekevätkin monessa paikassa ihan automaattisesti.

Ihan esimerkkinä seuraava, ei todellakaan minään mollauksena.

Olivat paikallisen pikku ta:n ea:ssa elvyttäneet kolmen hoitajan voimin, lääkärin johdolla parisenkymmentä minuuttia käsiinpudonnutta työikäistä. Potilaalla ei tippaa (oli yritetty kaikkiin muihin paikkoihin kuin mihin se yleensä laitetaan, lähinnä jokaiseen periferiseen suoneen sillä sinisellä vigolla), ei intuboitu, rytmistä ei oikein tietoa lopuksi oli kuulemma vaan viivaa..kumma.. Parasta oli se että kylän ainut saku oli autuaan tietämättömänä lähtenyt D-keikalle huitsin nevadaan ko. paikasta samaan aikaan kun elottomuus oli havaittu, ihan vierestä kävelleet huomaamatta. Eivät tarvinneet pakettiautoilijoiden apua siis. Jos se olisikin pärähtänyt elävien kirjoihin takas niin olisipa ollut tuskaista odotella kuljetusta jatkohoitoon kun ainut saku on yli puolentunnin matkan päässä ta:lta.

[Pöllö]

Helsingissäkin on sairaaloita, joissa elvytys aloitetaan pakilla ja deffalla esim. kahden yökön voimin. Virka-ajan ulkopuolella lääkäriä ei ole, eikä lääkärillä välttämättä runsasta kokemusta viime aikoina elvytyksistä ole. Paikalle soitetaan eräästä 47-alkuisesta numerosta ambulanssi (pelastuslaitos ei sairaaloihin taida enää tulla keikalle...). Kotivarallaolossa olevalle lääkärille soitetaan ja häntä voi konsultoida, mutta kovin nopeasti lääkäri ei välttämättä paikalle ehdi. Miten nopeasti tästä 47-numerosta saadaan sitten ajokki kaikkiin toimipisteisiin eri vuorokauden aikoina, en osaa sanoa. Elvytykset ovat ymmärtääkseni suht harvinaisia näissä paikoissa. Toki henkilökuntaa koulutetaan ja välineistö on valmiina.

Peruskuviothan pitäisi jokaisen osata, mutta ei sinänsä varmaan ole pahaksi, jos jossain vaiheessa tulee mukaan toivon mukaan kokeneempi porukka. Vaikka olisi talon ulkopuoleltakin. Lisäkäsiä tarvitaan, ja aika nopeasti pitää painelijaakin päästä vaihtelemaan. Eikä haittaa, vaikka joku jossain vaiheessa ihan johtaa tilannetta, kirjaa ja kertoilee puhelimen päässä olevalle lekurille, missä mennään... Eikä tämä kaikki onnistu ihan kahdella ihmisellä - vaikka silloinkin on ihan hyvä, jos toinen pystyisi hahmottamaan tilannetta ja komentamaan protokollan mukaista menoa.

Sellattinen asia kuin DNR/DNAR on kieltämättä järkevä päätös monien pitkäaikaissairaiden kohdalla. Miten ahkerasti tätä päätöstä tehdään, onpi sitten toinen juttu.

[Keep the faith]

Sellattinen asia kuin DNR/DNAR on kieltämättä järkevä päätös monien pitkäaikaissairaiden kohdalla. Miten ahkerasti tätä päätöstä tehdään, onpi sitten toinen juttu.

Tuo asia jäi ainakin minulta kysymättä elvytyskoulutuksessa:

eli kun osasto on yli 20 paikkainen niin miten muut huomioitte nämä DNR-päätökset, siis puhun nyt ihan akuutissa tilanteessa?

Eli löydätte elottoman tai joku putoo käytävälle, kaivatte rapsalistan etutaskusta ja pähkäätte että "hmn, en tunne, ei ole mun pt, onkohan tällä DNR"....?

Luonnollisesti tuo tuntuu ihan tragikoomiselta vaan eiköhän jokainen tee elvytyshälyytyksen ja homma etenee protokollan mukaan kunnes joku ymmärtää tarkistaa asian papereista ja elvytys voidaan lopettaa.

Tuosta perusasioiden ylläpidosta sen verran, että esim. minä en ollut koskaan aiemmin pitänyt ambua käsissäni, ennen tuota elvytyskoulutusta.

Nukke on nukke, sillekkin oli hanlala harj.tilanteessa saada oikean kokoinen maski naamalle(sieltä pakista), yhdistää kaikki piuhat ja pitää ote koko ajan.

Eli omaan sormiin jäi se tuntuma, että lisäperehtyminen ei ole pahasta.

Kuten ei oikean paineluasennon löytyminenkään ollut helppoa, sitä pumppasi enempi käsillään kuin kropallaan ja järkikin sen sanoo, että maitohapoilla olis ja nopiaa, ilman oikeaa tekniikkaa.

Suosittelen talon omaa tai jonkun vetämää pakollista koulutusta kyllä ihan kaikille.

Nimittäin vaikkakin meilläkin elvytysryhmä on paikalla puolessa minuutissa tai allekkin ja osastolla aina vähintään 2 henkilöä, usein enempi, niin äitiä kerkiäis tulla ikävä, jos ei ole selkäytimessä tiettyä kaavaa tuosta asiasta.

Tuo koulutus taas tuki siviilitilannetta sen verran hyvin, että yhtään ei tarvitse miettiä, menisikö auttamaan Hakiksen rannassa makaavaa elotonta deekua.....kaikki ohjeistus painottuu tänä päivänä tehokkaaseen paineluun, joten se on jo erittäin hyvä alku.

[Lääkärihoitaja]

Tuo asia jäi ainakin minulta kysymättä elvytyskoulutuksessa:

eli kun osasto on yli 20 paikkainen niin miten muut huomioitte nämä DNR-päätökset, siis puhun nyt ihan akuutissa tilanteessa?

Eli löydätte elottoman tai joku putoo käytävälle, kaivatte rapsalistan etutaskusta ja pähkäätte että "hmn, en tunne, ei ole mun pt, onkohan tällä DNR"....?

Toivottavasti ymmärsin kysymyksesi oikein: Kyllä minä erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla tiedän jokaisen potilaan jolla on ER-päätös. Harvoin niitä useampia on ja yleensä huonokuntoisia. Rapsalla tämä asia on  kerrottava ja se lukee riskitiedoissa koneella.

[tuulia]

Missään nimessä ei ole virhe aloittaa elvytystä DNR-potilaalle jos et tiedä tai et ole varma oliko se just tämä potilas jolla se päätös oli. Sitten kun asia selviää elvytys lopetetaan. Parempi niin kuin että jätät "vahingossa" aloittamatta elvytystä tai elvytyksen aloitus viivästyy sen vuoksi että kaivelet rapsalappuja ja ihmettelet ja pohdiskelet olikos se tämä potilas ketä ei pitänyt elvyttää.

Henkilökohtaisesti voin myöntää, että työssäni erikoissairaanhoidon vuodeosastolla, jolla max 40 potilasta en todellakaan aina tiedä tarkkaan kenellä on DNR ja kenellä ei, niitä kun saattaa olla useallakin ja kaikki ei aina ole mitään ihan huonokuntoisimpiakaan (jos esim. on hoitotahto). Ja koska usein "hyväkuntoisilla" potilailla ei ole edes nimiranneketta niin mistäpä tietäisin jos jonkun heistä tuupertuneena käytävälle löytäisin että onko sillä DNR vai ei kun en välttämättä edes tietäisi mistä huoneesta ko potilas on.

[Lääkärihoitaja]

Ja koska usein "hyväkuntoisilla" potilailla ei ole edes nimiranneketta niin mistäpä tietäisin jos jonkun heistä tuupertuneena käytävälle löytäisin että onko sillä DNR vai ei kun en välttämättä edes tietäisi mistä huoneesta ko potilas on.

Tässähän taas sitten päästään toiseen vakavaa epäkohtaan. Jokaisella potilaalla hänen kunnostaan riippumatta tulee olla tunnistusranneke! Itse en tästä asiasta luista. Verituotteita ja sytostaatteja tiputellessa kysyn vielä potilaan nimen ja hetun rannekkeen lisäksi. Joskus jos potilas on kovin vieras, ranneke on sängyn päädyssä esim. vaikeiden turvotusten vuoksi, pyrin kaameassa kiireessäkin kaivamaan jostain toisen hoitajan tunnistamaan potilasta.

Mutta aivan oikeassa Tuulia olet siinä, että jos potilasta ei tunnista jne on parempi aloittaa elvytys kun alkaa kyselemään että kukas tämä mahtaa olla  :D

[Pöllö]

Toivottavasti ymmärsin kysymyksesi oikein: Kyllä minä erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla tiedän jokaisen potilaan jolla on ER-päätös. Harvoin niitä useampia on ja yleensä huonokuntoisia. Rapsalla tämä asia on  kerrottava ja se lukee riskitiedoissa koneella.

Sitten on akuuttiosastoja, joissa ER/DNR/jne. voi olla kolmasosalla potilaista. Pitkäaikaisosastolla vaikka puolella. Jos edellisen vuorosi jälkeen on osa potilaista vaihtunut, tai olet osastolla keikkailemassa, niin... Jos isompi osasto on jaettu kahteen osaan, joista kannat vain oman puoliskosi listaa, naapuriosastolta hortoilee joku aulaan tai omalle osastollesi ja tuupertuu sinne... Eikä aina potilaan kunnosta tai perussairauksista voi suoraan päätellä, onko ER/DNR/jne.

Joten, kuten edellä mainittiin, aloitetaan elvytystoimet, jos potilasta ei tunneta tai tietoa ER/DNR/jne:stä ei ole. Ja selvitetään asia, kun se mahdollista vain on. Rapsalla nämä pitäisi kertoa, kurvaan ne on merkitty, koneelta niitä saa joskus etsiä. Ja iki-ihanassa ja kaikkea muutakin oleellista tietoa sisältävässä potilaslistassa ne myös pitäisi näkyä. Ja tämän listan päivittyä todella jatkuvasti ja nopeasti.

Sairaalasiirroissahan lanssarit ovat vielä enemmän puun ja kuoren välissä, ER/DNR/jne. -päätöksestä olisi kiva tietää, saada siitä jopa jotain paperilla mukaan... Ja sitten kun he pölähtävät noutamaan potilasta sieltä osaston toisesta päästä, ketään sen puolen hoitajaa ei ole paikalla, etkä itse tiedä pätkääkään, kuka lähtee, mihin lähtee, miksi lähtee, mitä tarvitaan mukaan, onko ER/DNR/jne, kuka pahus on pihistänyt kansiot ja minne, niin siitäpäs kyytimiehillä ja -naisilla alkaa kolmas kulmakarva vasemmalta hiljalleen nykimään... Ja ihan aiheesta.  :D

_{Siihen tunnistusrannekkeeseen sinänsä voisi laittaa jollain koodilla (värikäs viiva tms.) myös ER/DNR/jne. -tunnuksen, mutta sehän on taas ihan hölmö ajatus. Kuitenkin se koodin tieto leviää potilaiden tietoisuuteen ja sitten se ranneke riisutaan kun haluaakin tulla elvytetyksi ja sitten ollaan taas ihmeissään kun ihmisillä ei ole ranneketta blaa blaa.}

Hih, tulee montaa hauskaa tapausta mieleen tuosta henkilön tunnistamisesta. Dementian, väsymyksen, sairauden ja ties mistä syystä kun väkeä hortoilee muihin huoneisiin, naapuripeteihin, parhaillaan petiin, jossa jo makaa joku, muille osastoille... Oma lukunsa ovat dementiivit/psykoottiset/neurologiset, jotka näkevät kenessä tahansa vastaantulevassa oman puolisonsa ja pyrkivät samaan vuoteeseen temput mielessään... Siinä on muilla potilailla huumori lujilla... Paikalla olevat omaiset kasvot tulipunaisina, kun hieman omissa maailmoissaan olevaa potskua väännetään käytännössä kantamalla toisaalle. Ei varmastikaan eikä todellakaan kiva tilanne heille!!!  :D