nursio

Monipersoonallisuushäiriö?

Tässä aiheessa on 16 viestiä

Tulikin mieleen kysäistä tällaista...

Kirjallisuudessa ja varsinkin telkkarissa näkee silloin tällöin etenkin rapakon takana esiin nostettuja tapauksia, joissa ihmisellä on monta persoonallisuutta. Kuvioon kuuluu, että persoonat eivät tiedä toisistaan ja ovat syntyneet jonkun toistuvan traumaattisen kokemuksen seurauksena dissosiaation kautta.

Siis fiktionahan tällaisia tarinoita on telkkarissa pilvin pimein, mutta väittävät ameriikkalaisessa alan kirjallisuudessa ja netissäkin, että niitä oikeastikin esiintyy. Itse en koskaan ole "luonnossa" tällaiseen tapaukseen törmännyt, enkä tunne ketään joka olisi.

Siis, onko joku palstalaisista joskus hoitanut ko. sairautta sairastavaa potilasta tai nähnyt oikeasti ihmisen, jolla on kaksi tai useampia kokonaisia persoonallisuuksia? Tavan skitsoja ei lasketa  8)

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Arvelen, että olen ehkä semmoiseen törmännyt. Muutoin asiallinen heikkolahjainen lapsena pahoinpidelty ym, arka ja ujo. Mutta saattoi muuttua aivan toiseksi puhui kurkkuäänellä kuin aikuinen ja oli luonteeltaan aivan toinen, Mutta kun siitä rauhoittui niin taas se ujo ja arka.... Pitkä hoito nuorisolla. Odotellaan, että täyttää 18 jolloin siirtyy aikuis puolelle. En tosin ihan 100% varma tästäkään, että monipersoonallisuus mutta kuitenkin kävi mielessä

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

muistan yhen parikymppisen lika joka seiso verho päällään ikkuna laudalla ja puhu lapsen äänellä"minä olen jani 5 vuotta".tiedä häntä sit mikä häntä vaivas,mutta sidottuna köydellä ja käsiraudoilla piti väkisin autoon kantaa.

Oiskohan ollu psykoosissa :D.

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Juu olen nähnyt ja kokenut... diagnoosina bipolaarihäiriö, mutta selkeästi myös jotakin "muuta" jolle ei vielä ainakaan löydy tässä maassa diagnoosia. Pohjalla tällä henkilöllä nimenomaan toisutva traumaattinen kokemus muun muassa. Raivoaa välillä kuin härkä ja hetken päästä "inhoaa tuota raivoavaa pirua jota hän ei peilistä tunnista". Kolmas persoona taas on hoiva tyyppi, hoitaa muiden asioita ja on erittäin pätevä kun sille päälle sattuu. Silloin ei uskoisi että kyseessä on niinkin sairas persoona... Ja nimenomaan hän ei tiedä näiden monien persoonien olemassaolosta mitään.  :)

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Tuleepa mieleeni elokuva Me kaksi ja Irene  :)

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Olen nähnyt "luonnossa" ko. sairautta potevan, (skitsofrenia-diagnoosilla.)

Tällä henkilöllä useita eri persoonia, jokaisella eri nimi, ammatti, luonteenpiirteet jne. Mitä huonommassa kunnossa ko. henkilö on, sitä useampi persoona hänestä löytyy. Hyvänä aikana löytyy yleensä vain "hän itse". Tällä ihmisellä tapana aina kysellä onko hän nyt oma itsensä, eli ei aina pyty itsekään erottamaan "henkilöllisyyttänsä". Yleensä tunnistaa itse asian juuri persoonien eri ammattien perusteella ja sen perusteella tekee päätelmän "kuka hän nyt on".

Varmasti todella vaikea sairaus sitä potevalle..

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Minä kokemukseni perusteella liittäisin nämä rajatila tyyppisiin ja vaikeasti traumatisoituneisiin ihmisiin. Heiltä usein löytyy pari " eri persoonaa" ja skitsothan nyt voivat kehitellä itselleen muita persoonallisuuksia ilman että kyse olisi monipersoonallisuudesta ihan "oikeasti". Minä en oikein usko tähän dg:iin :-

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Minä en oikein usko tähän dg:iin :-

Itsekin olen ajatellut samalla tavoin. Mielestäni en koskaan ole oikeaa ko. sairautta sairastavaa potilasta tavannut, vaikka joku dissosiatiivinen häiriö varmaan on lähimpänä sitä.

Kuitenkin alan ulkomainen ammattikirjallisuus tämän häiriön tuntee ja siksi lähdinkin täällä kyselemään, onko joku tavannut "oikean" multipersoonan.

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Multiple personality disorder:in prevalenssi on n. 1 %, joten kyllä näitä ihmisiä pitäisi tulla vastaan. Vaikeasti traumatisoituneissa subpopulaatioissa prevalenssi voi olla jopa 7 %. Uudempi ja "korrektimpi" nimitys asialle on Dissociative Identity Disorder. Kyllä näitä tulee vastaan, tunnistaminen on vaan pirun vaikeaa ja hoito vielä vaikeampaa. Useimmiten saanevat väärän diagnoosin, ainakin Suomessa, missä dissosiatiivisiin häiriöhin suhtaudutaan mitätöiden. Kun kyseessä ei ole skitsofreniaspektrin sairaus, eivät nämä ihmiset välttämättä joudu edes hoidon piiriin. Nimenomaan ko. ihmiset ovat usein vaikeasti traumatisoituneet lapsuudessa. Ehkä useammin nämä ihmiset saavat rajatiladg:n. Se miksi niiden tunnistaminen on niin vaikeaa, voi johtua siitä, että näillä ihmisillä ei välttämättä aina ole puhtaasti "eri persoonia", ja eri persoonissa olemisiin liittyviä muistinmenetyksiä a la Hollywood, vaan jotain lievempää. Diagnoosiryhmänä tämä on kuitenkin oma entiteettinsä, siinä määrin missä eri diagnoosit nyt yleensäkään voivat olla.

Niin, mutta oletko koskaan tavannut ketään ko. tautia potevaa potilasta oikeasti?  ;)

Luulen olevani, kaksi kertaa ;D

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Kantsii lukee seuraava kirja. jos kiinnostaa ns. sivupersoonallinen potilas. Oli ihan mielenkiintoinen kirja.

Eeva Särkkä; seitsemän sisarta.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Tunti sitten, Vieras: DID kirjoitti:

Edellinen viesti poistettiin. Eli siis hoitsuilla on vähän vanhentunutta tietoa. Ei ole olemassa mitään monipersoonallisuushäiriötä. Tämän vuosisadan tiedoilla tässä keskustelussa puhuttaisiin dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

P.S. Poista viesti vielä kerran ja raportoin tämän + muut asiattomat keskustelut eteenpäin potilasjärjestöille. Tuskin hekään pitävät kovin paljon siitä, että alan "ammattilaiset" keskustelevat potilaistaan asiattomasti?

Itse kuitenkin suhtaudut melko myötämielisesti hoitajiin, kun ammattilaisiinkin viittaat vain lainausmerkkien kera. Ehkä kannattaa hakeutua näiden potilasjärjestöjen foorumeille jakamaan kokemuksia niin vastakaiku voi olla parempi. Tsemppiä kuntoutumiseen!

Ps. En edusta ylläpitoa.

2 henkilöä tykkää tästä

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Olen mukana dissosiaatiota käsittelevässä verkkokeskustelussa aika tiiviisti. Senpä takia puutun aika tiukasti väärän infon antamiseen niin lehdissä kuin muuallakin. En vain ymmärrä miten voi itsestään antaa näin tyhmän kuvan alan ihmiset? Niiden joiden pitäisi tietää paremmin? Itselleni ei tulisi mieleenkään antaa näin tyhmää kuvaa itsestäni sen spesialiteetin osalta minkä osaan.

Odottelen milloin täällä esiintyy keskusteluita seuraavista aiheista, jotka tämän ketjun perusteella edustavat modernia lääke/hoitotiedettä: epilepsia este avioliitolle, lobotomia, kehitysvamma ja pahat henget, laitoshoidon lisäys, kuppaus parannuskeinona (tosin tätä eräs sh tekee eräässä laitoksessa, joten ehkä se on ihan validi keskustelu) ja vaikkapa naisten hysterian hoito (joka itse asiassa liittyy aika tiiviisti dissosiaatioon jos on aiheeseen vähänkään perehtynyt).

Terveisin: Työssäkäyvä hoitsu jolla on dissosiatiivinen identiteettihärö...

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

Herneet nenään 12-vuotta vanhoista viesteistä. Mahtavaa. 

*lock*

4 henkilöä tykkää tästä

Jaa tämä kirjoitus

Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Tämä aihe on lukittu.

ARTIKKELIT