Jump to content
MAINOS

elvytys


Maru

Recommended Posts

Tein perusjakson harjoittelun vanhainkodin osastolla jossa porukka oli pääosin vuodepotilaita. 1 taisi töpötellä omilla jaloillaan. DNR löytyi kaikilta. Tästä informoitiin heti harjoittelun alussa. Selkeää toimintaa.

Joskus taas vuodeosastoilla, esimerkiksi kirran puolella keikkailessa ei meinaa saada selvää onko r- vai ei  huh.gif Potilaalla voi kuitenkin olla maligni perussairaus ja vaikka mitä, siitä huolimatta ei löydy päätöstä mitä tehdä tilanteessa jos menee elottomaksi. Muutaman kerran mennyt niin että elvytetään, saadaan "tulille" ja menee teholle. Sieltä  tulee bumerangina takaisin koska indikaatioita ei tehohoidolle ole. Turha keikka, nimenomaan potilaan kannalta vain kärsimystä pitkittävä. Mutta kun ei ole selkeää päätöstä tehty, ei vaihtoehtoja ole.

Muuten hän oli niin kuin

Yksi meistä vain,

Hän rokkia rakastaa

Ja öisiä katuja...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Joskus taas vuodeosastoilla, esimerkiksi kirran puolella keikkailessa ei meinaa saada selvää onko r- vai ei  huh.gif Potilaalla voi kuitenkin olla maligni perussairaus ja vaikka mitä, siitä huolimatta ei löydy päätöstä mitä tehdä tilanteessa jos menee elottomaksi. Muutaman kerran mennyt niin että elvytetään, saadaan "tulille" ja menee teholle. Sieltä  tulee bumerangina takaisin koska indikaatioita ei tehohoidolle ole. Turha keikka, nimenomaan potilaan kannalta vain kärsimystä pitkittävä. Mutta kun ei ole selkeää päätöstä tehty, ei vaihtoehtoja ole.

Niin totta monessa paikassa... mitä teiän mielestä tarkoittaa: ei ppe? Saako silti iskeä deffalla? C-pap? Lääkäreiden kanssa ikuista kissanhännänvetoa tästä asiasta osastolla kuin osastolla. Kerran sain "pakolla" DNR -päätöksen potilaalle joka sinersi jo iltavuoroon tullessani ja lääkäri halusi pitää potilaan osastolla vaikka mun mielestä kuului teholle. Ei siinä mitään muuten paitsi ettei vuodeosastolla riitä resursseja valvoa hengitysvaikeuksista kärsivää potilasta. Oikealle potilaalle oikea osasto. Sanoipa lääkäri vielä ettei kehtaa lähettää potilasta teholle koska hän oli niin huonossa kunnossa  :)

Milloinkas potilaita sitten on tarkoitus lähettää teholle? Kun ovat paremmassa kunnossa?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Eli ppe:hän tarkoittaa ettei anneta puhallus-paineluelvytystä. Cpap ei kuulu siihen mitenkään. Cpap-hoitoa ei lueta elvytystoimenpiteeksi. Erikseen on sitten linjaukset, miten tehokkaasti potilasta ylipäätään hoidetaan. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei ppe:hän tarkoittaa ettei anneta puhallus-paineluelvytystä. Cpap ei kuulu siihen mitenkään. Cpap-hoitoa ei lueta elvytystoimenpiteeksi. Erikseen on sitten linjaukset, miten tehokkaasti potilasta ylipäätään hoidetaan. 

C-papista ei mainittu mitään mutta onhan se eräänlaista puhallusta  :)

Hämärän rajamailla. Teholle c-pap-potilas kuitenkin kuuluisi koska vaatii hoitajan vierelle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No ei meillä ole läheskään kaikki c-papissa olevat teholla  ;) Ihan niitä hoidetaan niin keuhkoilla kuin sydänvalvonnassa. Toki hoitaja vierellä koko ajan mutta ei ole syy tehohoitoon.

Muuten hän oli niin kuin

Yksi meistä vain,

Hän rokkia rakastaa

Ja öisiä katuja...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täytyy kysyä yks tyhmä kysymys: Miten parhaiten "tunnistaa" eloton? Riittääkö että ei herää eikä hengitä? Vai etiinkö samalla pulssia? Kun tuo pulssin löytäminen ei aina ole niin helppoa voimissaan olevaltakin. Mitäs jos omasta mielestä pulssia ei löydy, aloittaa elvytyksen ja joku tuleekin toteamaan että lyöhän tuolla sydän oikeen mainiosti? Onko tämmönen ees mahdollista? *yövuoron pimeinä hetkinä mietittyä*

Mitä nopeammin, sitä nopeammin

Hiki säästää verta

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No ei meillä ole läheskään kaikki c-papissa olevat teholla  ;) Ihan niitä hoidetaan niin keuhkoilla kuin sydänvalvonnassa.

Ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Ei rutiinisti mutta kumminkin..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sängyssä elvytettäessä saadaan helposti yli 100 mmHg:n systolinen paine. Toki tekniikka on hieman erilainen koska elvyttäjä seisoo potilaan vieressä eikä ole polvillaan. Pohjimmiltaan tekniikka on sama, eli kädet suorana ja työ ylävartalolla, mutta vähän eri lihaksiin ottaa elvyttää seisaaltaan.

Kyllä mä olen aina sängyssä olevaa potilasta painellut olemalla polvillaan potilaan vieressä. Ei muuten pituus riittäisi mulla, eikä näinollen tekniikka varmasti olisi paras mahdollinen. Mutta mä olenkin aika lyhyt... Eikä koskaan ole tarvinut koko sängyn täyttävää potilasta elvyttää, joten reunalla on aina ollut tilaa.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No ei meillä ole läheskään kaikki c-papissa olevat teholla  ;) Ihan niitä hoidetaan niin keuhkoilla kuin sydänvalvonnassa. Toki hoitaja vierellä koko ajan mutta ei ole syy tehohoitoon.

Jatkuva valvonta kuitenkin. Ei mahdollista tavallisella vuodeosastolla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täytyy kysyä yks tyhmä kysymys: Miten parhaiten "tunnistaa" eloton? Riittääkö että ei herää eikä hengitä? Vai etiinkö samalla pulssia? Kun tuo pulssin löytäminen ei aina ole niin helppoa voimissaan olevaltakin.

Hengittämättömyys ja reagoimattomuus riittää, ainakin maallikolle. Terveydenhuollon ammattilainen voi vielä yrittää hakea sykettäkin esim a. carotiksesta, mutta tähän ei yli 10s saa käyttää.

Mitä siihen tulee jos varmuuden vuoksi alkaa painelemaan kun elottomuudesta ei ole varma, niin oikein suoritettuna siitä ei suurempaa haittaa ole. Better safe than sorry.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täytyy kysyä yks tyhmä kysymys: Miten parhaiten "tunnistaa" eloton? Riittääkö että ei herää eikä hengitä? Vai etiinkö samalla pulssia?

Jos ei hengitä niin on kuollut. Riippuu tietysti missä olet töissä. Sydänosastolla monitorit vilkkuu mutta vanhainkodissa hiljainen kuolema ei ole yllätys.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täytyy kysyä yks tyhmä kysymys: Miten parhaiten "tunnistaa" eloton? Riittääkö että ei herää eikä hengitä?

Se riittää. Jos potilas ei hengitä eikä ole heräteltävissä, niin todennäköisesti potilas on silloin eloton (tai kuollut).

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 7 kuukautta myöhemmin...

Kohtalaisen suuri tutkimus elvytyksestä selviytymisen eroista verraten päivä-, yö- ja viikonloppuaikoihin.

http://pubs.ama-assn.org/media/2008j/0219.dtl#vnrscript

http://jama.ama-assn.org/cgi/content/abstract/299/7/785

ps. en tiedä toimiiko molemmat linkit

Too much emergency medicine interferes with natural selection.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Elvytykseen on aivan selkeet ohjeet, jos potilaalla ei ole ER/DNR päätöstä on aina aloitettava peruselvytys. Ambulanssi henkilökunta pystyy nopeasti konsultoimaan lääkäriä ja näin saadaan lopettamispäätös nopeasti. Tämä koskee myös vanhainkodissa työskenteleviä hoitajia. Näissä asioissa kannnattaa aloittaa se elvytys, sillä omaiset ovat tarkoja siitä miten omaista on hoidettu. Siitä voi tulla iso haloo, vaikka potilaalla olisi kaikki mahdolliset sairaudet ja elvytystä ei ole aloitettu.....kokemusta on....onhan se harjoittelua, vaikka ei olisikaan perus sairauksien takia syytä. Onpahan sitten tehnyt oman osuutensa ja ei tarvitse miettiä tekikö oikein.... :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Elvytykseen on aivan selkeet ohjeet, jos potilaalla ei ole ER/DNR päätöstä on aina aloitettava peruselvytys.

Tästä asiasta on käyty pitkähköä keskustelua täällä.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Elvytykseen on aivan selkeet ohjeet, jos potilaalla ei ole ER/DNR päätöstä on aina aloitettava peruselvytys.

Tästä asiasta on käyty pitkähköä keskustelua täällä.

tiivistettyna"älkää nyt jumalauta roppia elvyttäkö"  ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä olen työskennellyt vanhainkodissa jo vuosia. Meillä on ollut ainoastaan 1 elvytystilanne ja siitäkin nosti omaiset haloon ettei olisi saanut elvyttää. Eikä siitä kyllä apua ollutkaan.

Monella on tosiaan elvytyskielto olemassa.

Useimmiten vanhuksen vointi alkaa hiipumaan. Tällöin otetaan yhteyttä omaisiin ja kuulostellaan heidän mielipidettä. Toiset haluaa, että lähetetään eteenpäin ja näin tehdään. Välillä vanhus ei enää palaa ja välillä tullaan kuurin kanssa takaisin. Tätä sitten tehdään jonkin aikaa eli pitkitetään lähtöä, kunnes lääkäri keskustelee omaisten kanssa ja sovitaan ettei enää kuureja... Toiset taas toivovat että seuraamme vain tilannetta. Välillä vanhuksen kunto kohenee, välillä ei..

Selkeissä lähtö lähellä tilanteissa järjetetään aina rauhallinen oma tila, jossa omaiset voivat olla kokoajan paikalla. Ne ovat kauniita ja herkkiä tilanteita.

Äkilliset kuolemat tulevat useimmiten hiljaisina yön tunteita, vanhus vain nukkuu kauniiti pois. Ei meillä ole lähdetty elvyttämään enää hengittämätöntä ihmistä, eikä siitä ole tullut ongelmia koskaan. Vanhainkodissa olevat ihmiset ovat kuitenkin jo elämänkaarensa loppumetreillä ja kuolema on luonnollinen asia.

Silloinhan se on helppoa kun tuntee asiakkaat. Aika pitkälle muistaa kenellä elvytyskielto on (aika monella se on) ja muistaa myös perussairaudet, sekä on selkeä kuva kunkin ihmisen terveydellisestä tilanteesta. Aina kun se ei näy päällepäin.

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt,että miks ihmeessä vanhainkodissa,hoivaosastolla ym.vastaavissa paikoissa tarvitsisi aloittaa elvytystä?? Eikös nämä paikat ole ikäänkuin niintä mistä sitten lähdetään jalat edellähuh.gif

Toki näissäkin paikoissa täytyy potilaita/asukkaita hoitaa,huolehtia kivunhoito ym.asiat kunnolla,mutta miksi ihmeessä sitä lähtöä täytyisi pitkittää siinä vaiheessa kun ollaan jo menossa...Ne on kuitenkin todella harvassa jotka siitä elvytyksestä takaisin normaali elämään selviävät edes perusterveiden ja nuorempien joukosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt,että miks ihmeessä vanhainkodissa,hoivaosastolla ym.vastaavissa paikoissa tarvitsisi aloittaa elvytystä?? Eikös nämä paikat ole ikäänkuin niintä mistä sitten lähdetään jalat edellähuh.gif

Toki näissäkin paikoissa täytyy potilaita/asukkaita hoitaa,huolehtia kivunhoito ym.asiat kunnolla,mutta miksi ihmeessä sitä lähtöä täytyisi pitkittää siinä vaiheessa kun ollaan jo menossa...Ne on kuitenkin todella harvassa jotka siitä elvytyksestä takaisin normaali elämään selviävät edes perusterveiden ja nuorempien joukosta.

Näinhän se on, mutta kun on ne omaiset. Noin 90 prosenttia meidän talon asukkaista vain odottaa, että pääsisivät pois, mutta omaiset haluavat pitää kiinni. Elvytettävä siis on, jos elvytyskieltoa ei ole, eikä lääkärikään sitä aseta... Mutta todellisuudessa näitä tilanteita tulee tosi harvoin.

Toisaalta elämisen arvoista elämää on niin mahdottoman vaikea arvioida. Kyllähän sitä noiden vuodepotilaiden kohdalla varsinkin miettii, mutta jos ihminen ei pysty itse kertomaan, niin eihän sitä tiedä miten kukakin lopulta asiat kokee..

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...