tyÖ¸ssa jaksaminen

[pile]

Kokeillaan tallaista keskustelu aihetta kuin työssa jaksamista.Itsessani ainakin olen alkanut havaita merkkeja,etta hoitotyö kiinnostaa koko ajan entista vahemman.Omasta mielestani työni ovat aina olleet mielenkiintoisia ja kohtuullisesti maksettujakin.

Meilla(Norja) työnantaja jarjestaa paljon koulutusta ja yhteisia matkoja merelle,laskettelumatkoja ja ihan puhtaita ryyppyreissujakin,jotta henkilokunta voisi hyvin.

En valita sita,etta voisin huonosti työpaikalla.Mutta tuntuu silta etta ala ei pysty tarjoamaan enaa mitaan uutta.Harmittaa kun työ alkaa tuntuu työlta.Aikaisemmin olen ottanut työn pelkastaan seikkailuna johonkin uuteen.

Meilla on henkilokuntaa kiitettavasti,korvaus hyva,ammatillista koulustusta jarjestetaan.Eli pidetaan hyvaa huolta hoitajista.

Minkalaisia kokemuksia teilla,arvoisat kolleegat, on työssa jaksamisesta ja työnantajien keinoista vaikuttaa asiaan.

[Vieras: Psyko]

Työn jaksamiseen vaikuttavat tekijät löytyvät useinmiten kahvipöydän ääreltä eli ne rakkaat kollegat. Tosin esimiesten vastuu on toteuttaa (antaa mahdollisuus) jaksamista työkentällä. Esimiehillä on asiasta yhtä värikkäät tulkinnat kuin on yksikköjäkin. Joissakin homma on hyvissä kantimissa ja hoitohenkilökunnan jaksamiseen kiinnitetään huomiota, kun taas toisessa (saattaa olla jopa naapuriosasto) kiinnitetään enemmin huolta kahvikupin hinnasta hlökunnalle.

Jaksamisen olen itse tulkinnut enemminkin työstä selviytymiseksi. Vaikka olet kuinka vahva fyysisesti ja käyt sauvakävelyllä 10km päivittäin (tyky-toimintaa?) niin ei se silti vie pois niitä ahdistavia tilanteita osastolla kun tuntuu että kädet/aika/hlökunta/kahvi/taidot loppuvat kesken. Olen yrittänyt "jättää" työt työpaikalle kun suljen oven takanani. Hoidan työni niin hyvin ettei minun tarvitse soitella vapailta/lomilta osastolle, varmistaakseni että asiat on hoidettu oikein. Luotan siihen, että kollegani hoitavat potilaani minun poissaollessani ja päinvastoin. Hyvä merkki on tämänhetkisessä työssäni se että minun on mukava tulla töihin!

...En sitten tiedä mitä muut asiasta ajattelevat.. 8)

[Vieras: kimpula]

Tuo on kyllä hyvä jaksamisen indikaattori tuo mieliala töihin tullessa. Itse olen viime aikoina miettinyt kovastikin jaksamiseen liittyviä asioita. Kamalaa, kun huomaa kiinnostuksen potilasta kohtaan yllättäen kadonneen... työpäivä on 8-11 tuntinen raide, jonka varrella pysähdytään vain minimisuoritusten asemilla.

Lähijohdon merkitys lienee kiistaton ongelmien havaitsemisessa ja niiden ratkaisussa. Työn mielekkyys on saatava pysymään älyllisestikin haastavana ja kehittävänä. Itse olen tähän astisella urallani ehtinyt nähdä kaikki tärkeimmät johtajatyypit esimiehinäni. Johtajia on - kuten jokainen varmasti tietää - joka lähtöön: johtajuus ei ole meihin sisäänrakennettu ominaisuus. Ikävää vain, että osa pomoista edelleenkin luulee, että johtajuus tulee tittelin mukana ikään kuin kaupan päälle. Todellakin; käytävän toisella puolella, viereisellä osastolla, maailma voi olla aivan toisenlainen.

Pilen kommentti, ettei ala enää pysty tarjoamaan mitään uutta, kertoo aika paljon. Siinä pisteessä ei enää liene muuta vaihtoehtoa kuin alan vaihto. Oletkohan mahtanut miettiä jo sitäkin vaihtoehtoa? Paikoilleen jämähtäneillä, vuosia samassa toimipaikassa työskennelleillä lienee vielä "toivoa"; työkierron mahdollisuus voisi olla katseen avartajana hyvä sellaisille hoitajille, jotka kokevat vielä pystyvänsä antamaan jotain itsestään tälle työlle. Itse en ole niinkään vakuuttunut työkierron mahdollisuuksista, sillä nykytilanteessa tuntuu, ettei paskan haju paremmaksi muutu vaihtamalla tunkiolta toiselle. Kannustimien tulisi olla järeämpiä; puhtaasti rahaa järjettömän uurastuksen palkkioksi, tai parempia henkilöstöresursseja toteuttaa aidosti sellaista hoitotyötä, jota todella tahtoisin tehdä potilaideni hyväksi - molemmat, ikävä kyllä, nykyisessä kunnallistaloudellisessa tilanteessa vain kauniita, unenomaisia ajatuksia.

Eräs kollega kehotti taannoin minua ottamaan rennommin. Onnistuinkin löysäämään hihnaa pääni ympärillä, se oli kuroutunut tiukemmalle aivan kuin varkain. Tiedostin jamani ja nykyisin pärjäänkin työssä paljon paremmin. Kiire ympärillämme vie mukanaan kuin huomaamatta. Varmasti työyhteisön hyvinvointiin on syytä kiinnittää huomiota sekä kehittää ja korjata havaittuja epäkohtia paremmiksi yhteisvoimin. Kuitenkaan ei tule unohtaa meidän jokaisen omaa roolia työssä jaksamisessa. Katso peiliin ja näe itsesi. Muista, mistä olet tulossa. Kysy, mihin olit matkalla. Totea, mihin oletkaan joutunut... olipa TOSI viisasta... no, pointti on kuitenkin se, että jokainen on itsensä herra. Minä päätin lähteä opiskelemaan. Se on antanut paljon mielekkyyttä nykyiseen työhön.

[pile]

Juu viimeisen vuoden olen todella lujasti miettinyt alan vaihtoa.Nyt voisi olla hyva aika,kun työta pystyy tekemaan ihan hyvalla mielella.Itse homma ei ahdista mitenkaan.Mutta kun kiinnostus alkaa hiipua.Kun mainitsin etta ala ei enaa pysty tarjoamaan mitaan uutta.Niin tarkoitin silla sita,etta harvemmin enaa tulee esiin uusia,jannittavia,haastavia asioita eteen.Ja kun työ alkaa maistua TYØLTA eika hauskalta,niin tosiaan silloin pitaa miettia alan vaihtoa.Tahan mennessa minulla on ollut pirun hauskaa työssa.Ja on kylla ajoittain vielakin.Ajattelin vain reagoida ennen kuin on myöhaista.

Tuo työkierto voi joillakin toimia.Itse olen työskennellyt 5 eri maassa,tosin vain teholla ja lanssissa,niin olen huomannut etta työ on samaa,vain eri paketissa.

Henkilöt,jotka ovat työskennelleet todella kauan samassa paikassa,osaston vaihto voi olla myös stressitekija.Kun tuttu ymparistö katoaa ja joutuu opettelemaan uutta ja suhtautumaan asioihin uudella tavalla,voi johtaa tuhoon.Mutta jotka sen selviavat ovat pelastettuja sieluja.Toivottavasti.

Etta tallaista fundeerausta tanaan. 8)