Ensihoitaja Posted July 5, 2007 Share Posted July 5, 2007 Nappasin tuollaisen lausahduksen tuolta a-studio ketjusta ja piti ihan uusi aihe aloittaa, kun tämä asia on mielessä pitkään pyörinyt. Eli miten tasotestien käytäntöä arvioidaan? Millä kriteereillä joko lasketaan läpi tai hylätään? Opettaja opinnoissa itse oppi, että ilman selkeitä etukäteen laadittuja kriteereitä arviointi on erittäin epätasalaatuista. Samoin tehtävien eritasoisuus kummastuttaa. Että ainakin saku henkilöstön valtakunnalliset tasotestit ja osaamisen todentaminen helpottaisi sairaaloiden päivystäjien tehtävää arvioida potilaan tilannetta puhelinkonsultation pohjalta. Ei tämä auta mitään ennen kuin tasotestaus on kaikilta osin samanlainen ja myös käytännön testauksessa yhteinäiset arviointikriteerit, joita tulkitaan yhdenmukaisesti. Itse en ainakaan hototestin käytännössä saanut tietää millä perusteilla minua arvioitiin vaikka niitä kysyinkin ihan mielenkiinnosta, koska ensimmäinen käytäntö kosahti, vaikka potilaani selvisi hoitoon hyvä kuntoisena. Olisi pitänyt ensin kokeilla sitä ja sitä sanottiin (tehtävä oli äärimmäisen hankala, koska moni hoitolinja sulkeutui, kun ei ollut konsultaatio mahdollisuutta. Parini tehtävässä taas osa asioista näkyi ja osa piti arvata/kuvitella). Toisella yrittämällä valvojana eri lääkäri (alueen vastuusellainen) ja sain paljon helpommalla ja vähemmällä touhuamisella/teoreettisella selvittämisellä 2v luvat (tehtävä oli hyvin helppo ja konsultantti koko ajan yhteydessä L4:ään, eli minuun). Tehtävä käytiin lävitse, muttei vieläkään tullut selville ne arviontikriteerit. Eli millä voidaan verrata eri käytännön testejä toisiinsa? Vaikuttaako naamakerroin tai aiemmat suoritukset (koulutus, kokemus, "tunnettavuus"...)? Opettaja jumalan armosta... Link to comment Share on other sites More sharing options...
bifaasinen Posted July 5, 2007 Share Posted July 5, 2007 Väittäisin, että meilläpäin vaikuttaa koulutus ja pärstäkerroin huomattavasti. Lähihoitajat joutuvat huomattavasti tiukemmalle, ja samoilla pistemäärillä saattaa tulla lyhemmät luvat SH kaveriin verrattuna. esim: SH kaveri ei päässyt näyttöä läpi. Syy: Olisi voinut ehkä? antaa rapifeenia "Siinä yhdessä kohtaa" enemmän. Kaveri oli kysynyt vähän aikaisemmin kyseiseltä lääkäriltä perusteluja johonkin väittämään luennolla. Tarkoitus olisi jossain kohta tulisi alueelliset vakanssitunnukset tms. hoitajille, jolloin konsultoidessa lääkäri saisi ohjelmaan syöttämällä tiedot konsultoivasta yksiköstä/ hoitajasta. koulutus, luvat, yksikön lääkevalikoima... samalla konsultointi kirjautuu ja lääkärin pitäisi sinne myös ohjeensa kirjata. Villeimmät visiot suunnittelevat, että yksikön mittaamat parametri olisi samalla jo lääkärin luettavissa. Ehkä tämän suuntaista tullaan näkemään, mutta missä mittakaavassa ja kuinka toimivana, sen aika näyttää. Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Janne Posted July 5, 2007 Share Posted July 5, 2007 Väittäisin, että meilläpäin vaikuttaa koulutus ja pärstäkerroin huomattavasti. Saman suuntaista kritiikkiä kuulunut (huhu) myös Arcadan hus-koulutuksesta, omalle kohdalle tuollaista ei ole osunut. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest toppahousu Posted July 6, 2007 Share Posted July 6, 2007 Väittäisin, että meilläpäin vaikuttaa koulutus ja pärstäkerroin huomattavasti. Saman suuntaista kritiikkiä kuulunut (huhu) myös Arcadan hus-koulutuksesta, omalle kohdalle tuollaista ei ole osunut. Työkaverille kylläkin, ikävä kyllä! Link to comment Share on other sites More sharing options...
hippo Posted July 11, 2007 Share Posted July 11, 2007 Teoria testaus on täälläkin se valtakunnallinen nettitentti ja köytänössä meillä kriteerinä läpipääsyyn on se ettei tapa potilasta ja lupa tulee 6kk 3 vuoteen vaan sen ajan jonka itse olen ollu sakussa niin kukaan ei ole kolmen vuoden lupia saanu 1-2 vuotta yleisin itsekin tein aikoinaan tentin täydellisesti (lääkärin) mukaan vaan eipä antanu ku vuoden luvat ku ei ensikertalaisille sen pitempiä anneta näin kainuussa tosin meillähän meidän vastuulääkäri valvoo tentit ja on tiukka kun on itse alan ammattilainen.. ;D Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.