mokoma Posted May 23, 2007 Share Posted May 23, 2007 Onko kukaan muu törmännyt vastaavaan tilanteeseen? Tuttavani meni sijaistamaan päiväkotiapulaista. Hän on lähihoitaja koulutukseltaan. Työpaikalla hänelle sanottiin, että koska hän on lähihoitaja hänellä on sama työnkuva ja vastuu, kuin muillakin työntekijöillä. Eli hän olisi joutunut tekemään siis lastenhoitajan työtä päiväkotiapulaisen palkalla. Perusteluksi sanottiin, että päiväkotiin palkattiin apulainen, ei lähoitajaa/lastenhoitajaa. Tuttavani olisi joutunut olemaan useamman kerran ns. vastuussa lapsista loppupäivästä muiden lähdettyä. Tämän lisäksi tarkkaa suullista työsopimusta ei oltu tehty, vain sovittu työn kestosta puhelimitse. Tiedustellessaan työsopimusta sai hän kuulla, että kiireen takia johtaja kerkeisi noin parin päivän päästä tekemäään sopimusta. Tämä ei ole myöskään ainoa paikka jossa lähihoitajat ovat joutuneet tekemään täyttä työtä ryhmäapulaiset tai jonkun muun apulaisen palkalla. Mitenkä vastaavissa tilanteissa tulisi toimia ja onko laillista teetättää töitä huonommalla palkalla, jos kuitenkin vastuu ei ole samalla pienempi? "Say goodbye to the sorrow, and hello to tomorrow" Link to comment Share on other sites More sharing options...
-VF- Posted May 23, 2007 Share Posted May 23, 2007 Tuollainen menettely on päiväkodin puolelta väärää. Jos palkataan apulainen, niin silloin työntekijä tekee apulaisen työtä riippumatta mikä koulutus taustalta löytyy, eikä esim. lähihoitajan töitä apulaisen palkalla. Yhteys liittoon välittömästi ja asia kuntoon. Ja kirjallinen työsopimus täytyy myös saada. Failure is always an option Link to comment Share on other sites More sharing options...
mokoma Posted May 23, 2007 Author Share Posted May 23, 2007 Ilmeisesti ko. työnantaja sanonut, että sijaisten ollessa kyseessä viikon saisi mennä ennenkö työsopimusta pitäisi tehdä. Aikaisemmalla kertaa kun samaa yritettiin eri päiväkodissa tuttavani oli superiin yhteyksissä ja sieltä sanottiin samaa, että periaatteessa ei saisi vastaavalla tavalla työnantaja menetellä. Kyseessä on vielä kaupungin omat päiväkodit. Ei heti uskoisi siellä noin meneteltävän. "Say goodbye to the sorrow, and hello to tomorrow" Link to comment Share on other sites More sharing options...
OldOne Posted May 23, 2007 Share Posted May 23, 2007 Ilmeisesti ko. työnantaja sanonut, että sijaisten ollessa kyseessä viikon saisi mennä ennenkö työsopimusta pitäisi tehdä. Töitä ei tarvi eikä pidä tehdä ilman voimassaolevaa sopimusta. Link to comment Share on other sites More sharing options...
mokoma Posted May 23, 2007 Author Share Posted May 23, 2007 Töitä ei tarvi eikä pidä tehdä ilman voimassaolevaa sopimusta. Tästä olemmekin yrittäneet etsiä lakitekstiä, mutta jotenkin ei ole osunut silmiin suoraa vastausta. Tuttavani oli lopettanut työsuhteen näiden asioiden vuoksi ja sai tänään kuulla, että mahdollisesti joutuu jollekin mustalle listalle, koska ei ole joustava työntekijä. :nauraa: "Say goodbye to the sorrow, and hello to tomorrow" Link to comment Share on other sites More sharing options...
OldOne Posted May 23, 2007 Share Posted May 23, 2007 että mahdollisesti joutuu jollekin mustalle listalle, koska ei ole joustava työntekijä. :nauraa: Tälläsinä aikoina luulis pitävän työntekijöistään parempaa huolta ettei itse joudu niiden mustalle listoille. Nykyaikana sana huonoista työnantajista kiirii. Link to comment Share on other sites More sharing options...
mokoma Posted May 23, 2007 Author Share Posted May 23, 2007 Niimpä. Tuntuu vain tuo lastenhoito olevan niitä aloja missä ei töitä täällä keskeisessä Suomessa ole niin paljon tarjolla. "Say goodbye to the sorrow, and hello to tomorrow" Link to comment Share on other sites More sharing options...
oletkovarma?? Posted May 24, 2007 Share Posted May 24, 2007 Se, mille vakanssille palkataan riippuu siitä, mikä vakanssi sijaistettavissa. Sos. puolella rajanveto palkka ja tehtävä-asioissa (jhl?)ei ole yhtä jyrkkä kuin tehyn. Myös ammattitaito ja koulutuslinjauksissa huomattavaa kirjavuutta. Päiväkodissa vastuussa lapsista ovat myös laitosapulaiset. Laitosapulaiseksi päiväkotiin on voitu valita täysin kouluttamaton, kampaaja tai mikätahansa merkantti tai puoluetoveri aivan sopimattomalla koulutuksella, ilman valintatestejä, muualta kertynyttä kokemusta lapsiryhmistä tai muutakaan. Laitosapulaisvakanssilla olevat voivat olla pitkiäkin aikoja _yksinään_ vastuussa lapsiryhmästä. Tulosvastuu päiväkodeissa tai lähiesimiesten hallinnoimilla aloilla (mm. perhepäivähoidonohjaajat-> perhepäivähoitajat) tuottavat melkoisia vääristymiä niin palkkausrakenteissa kuin lapsiryhmien suuruudessa. Ja näiden yksityinen palveluntarjoja vasta kirjavuutta alalle tarjoavatkin. Sinänsä lähihoitaja on pätevä sijaistamaan ja myös vakivakanssiinkin pätevä. Minunkin henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos tehtävä vaatii lähihoitajatasoista asiantuntijuutta (jolle tasolle ei ikävä kyllä se lto aina yllä? ::)) tulee siitä maksaa sen suuruinen palkka. Eihän niitä koulunpenkkejä turhaan kuluteta! Vaikka koulutuksen taso olisi välillä niin syvältä, että ihmetellen voidaan todeta henkiinjäämisprosentin olevan siihen nähden huippuluokkaa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.