Erilaiset hoitajat

[Janne]

Sairaalan ulkopuolinen ensihoito on minun kiinnostuksen kohde. Potilaita on normaalisti yksi kerrallaan, joten pystyy paneutumaan ongelmaan kunnolla, silloin kun ei ole töitä niin ei tarvitse esittää kiireellistä, vastuullinen työ jossa päivät ovat erilaisia, itsenäistä työskentelyä ison hoitoketjun osana, omalla ammattitaidolla voi vaikuttaa potilaan elämänlaatuun joissain tapauksissa ratkaisevastikin, koko ajan tulee uusia asioita, eli ikinä ei voi sanoa olevansa valmis.

Sitten kun huonosti mennyt keikka ei paina maanrakoon, ja hyvin menneestä keikasta ei tule onnistumisen tunnetta, olen valmis vaihtamaan alaa.

Haaveilen pääseväni leikkuriin töihin jos jostain syystä lanssista joudun pois.

[katumus]

Mut mitään TK,VK,Psyk.juttuja ni eikiitos.Tietty en voi vielä allekirjottaa ku uraa tulee olemaan viel ~40vuotta edessä. :nauraa:

Ja hehkutit Niuvaan pääsyä kesäduuniin ?

[puh]

Kyllä ne on nuo tehohoito, akuuttihoito ja anestesiahoitotyö, jotka on mun kiinnostuksen kohteita. Tällä hetkellä olen töissä valvonta-/tehovalvontaosastolla ja kovasti viihdyn, erityisesti kun saa olla tehovalvonnan puolella  ;) Ehkä siinä kiehtoo se työn vaihtelevuus. Tilanteet vaihtuvat nopeastikin, joka päivä oppii jotain uutta tai vanhat tiedot syventyvät. Hoidettavana kerralla on 1-2 potilasta, ei tarvitse juosta käytäviä suuntaan ja toiseen jatkuvalla syötöllä. Oppii paljon fysiologiasta, lääkkeistä eikä mitenkään vähäisimpänä kriisiytyneiden omaisten kohtaamisesta.

Nyt viihdyn osastolla hyvin, enkä ihan heti ehkä ole vaihtamassa. Suuri kiitos tästä uudelle, upealle osastonhoitajalle ja pääosin mahtavalle ilmapiirille henkilökunnan kesken. Vähän on kuitenkin sellainen kutina, että kyllä tuo anestesiapuoli täytyy käydä vielä joskus kurkkaamassa. Ja kyllä päivystyskin kiinnostaisi, siellä vaan ei kiehdo se jatkuva paikasta toiseen juokseminen... En tiedä... Mutta ihan heti en ole palaamassa vuodeosastolle. Väitän, että vaikka meillä annetaan todella vaativaa hoitoa, niin kuitenkin vuodeosastoilla on tietyssä mielessä rankempaa kun on paljon erikuntoisia potilaita vastuulla.

[JKKK]

Muistan kun aikanaan yläasteelta käytiin tutustumassa terveydenhuolto-oppilaitoksella. Vannoin että tänne en ainakaan ikinä tule. No, jossain vaiheessa lukiota mieli muuttui ja sinnehän sitä päädyttiin. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että psyk.puoli on mun juttu.

[Vieras: -petu-]

Minulla on ehkä aina ollut jonkinnäköinen hoitajageeni (puolet sukulaisista hoitoalalla). Joskus murrosikäisenä sitä toivoi,että pääsisi sairaalaan pelkästään sen takia,että näkee sitä touhua siellä päässä. Yritin väen vängällä keksiä jotain terveydellistä haittaa, jotta sairaalaan pääsisi.Lisäksi ihmisen keho on aina jollain fiksaatio-tasolla kiinnostanut minua suuresti (anatomia ja fysiologia, täältä tullaan!)

Opintojen alussa minua kiinnosti suureti perioperatiivinen ja akuuttityö (hain ensihoitaja-koulutukseenkin), mutta nyt pelkästään perushoitoharjoittelun jälkeen en enää tiedäkkään mihin haluaisin suuntautua.  Yhtäkkiä minua kiinnostaakin vanhusten kanssa työskentely,vaikka vielä tammikuussa 07 kovasti vannoin ,ettei minua vanhus-puolelle saa ikinä. Nyt oon ottanu kannaksi sen,että katson aivan rauhassa harjoittelupaikkojen antamat kiksit ja sitten vasta päätän. Tosin kiire sitä tulee päättämiseenkin,kun opinnot rullaa eteenpäin. Nyt tuntuu,etten missään nimessä lähtisi mielenterveyspuolelle, mutta katotaan vaan 10 vuoden kuluttua löydän itseni kuitenkin juuri sieltä! On se hankalaa olla ihminen, jota vie mukanaan oudot kiinostuksen kohteet ja mieliteot  ;)

[Vieras: Hoitaja80]

Minäkin aikoinaan vannoin etten koskaan mene töihin psykiatrian puolelle, mutta kuinkas ollakaan nyt olen ollut 5½ vuotta töissä suljetulla vastaanotto-osastolla mielisairaalassa ;)

[Pikku myy]

Opiskeluaikana huomasin, että mun paikka on joko teholla, päivystyksessä, leikkurissa tai lanssissa. Kaikissa oon työskennelly, pisin kokemus löytyy teholta, jossa oon tälläki hetkellä. Leikkuriin mua ei huolita väärän erikoisalanvuoksi vakkariksi, päivystyksessä on lyhyemmät sijaisuudet ku teholla. Lanssiin voisin mennä heti takas, mutta toi karvakorva ei taija ihan pärjätä niitä päivystysaikoja ilman pissimistä.... Olen siis toistaseksi Teholla.

[Annastiina]

Menen ensi syksynyä tekemään syventävien harjoittelua aikuisten teholle. Koulutuksen aikana olen vakavissani miettinyt kolmea paikkaa (teho, lastenteho, ccu). Päädyin nyt tähän aikuisten tehoon ihan sitä varten että on kiinnostanut pisimpään näistä ja luultavasti ei syventävä tuolla ei sulje pois vaihtoehtoa työskennellä noissa muissa...Lastenteho on tietty omamaailmansa mutta siellä yhden harjoittelun tehneenä ja keikkaa tehneenä ei 10 vk harjoittelu tunnu siellä enää niin mielekkäältä... Tykkäisin todella paljon tehdä töitä vanhuspuolella mutta henkilöstöresurssit on nykyisin sitä luokkaa ettei tällä hetkellä ainakaan ole kutsumusta sinne.

[fragile]

Hmmh. En oikein itekkään tiiä miten tähän on päädytty :o Siinä vaan kävi niin, että vastoin kaikkia muita suunnitelmia, pääsin vahingossa hoitsukouluun ja aluksi olikin vain tarkotus katsoa ja ihmetellä miltä tuntuu ja sitten päättää jatkanko koulua vaiko jotain muuta. Noh, tällä tiellä ollaan. Päihde-ja mielenterveystyö mua heti alun alkujaankin kiehtoi ja harjoittelut vahvisti, että suuntautuminen psykiatriseen hoitotyöhön on mun juttu. Monestakin syystä. Työ on mielnkiintosta ja haastavaa, saa käyttää omia aivonystyröitään, miettiä ja pohtia, soveltaa ja työ on vaihtelevaa ja ala on itsessäänkin laaja, esim jos kyllästyy suljetulla voi kokeilla avopuolta jne. Ja työporukka, psyk.puolella on ilmapiiri ollut rennompi, hyväksyvämpi ja yhtenäisempi. Kyllähän sekin on tärkeää varsinkin kun työ on raskasta. Hitto, että vihasin tk:n selkäänpuukottaja kahvipöytätätejä lastenkasvatuskeskusteluineen  :- En tietenkään yleistä et se kaikkialla ois sellasta, mut oma kokemus niiltä osastoilta, joissa kesät vietin.

[ETI]

Mun uravalinta taisi olla päätettynä jo nuoruusvuosina. Olin porukasta aina se jolla oli oma "medical service" mukana kaikilla reissuilla (eihän sitä ikinä tiedä mitä voi tapahtua  :o )

Opiskeluaikana päätin erikoistua sisätauti-kirurgiseksi, koska koin että siitä olisi eniten hyötyä minulle. Järkeilin silloin, että kyseisellä suuntautumisvaihtoehdolla saisin töitä mistä tahansa paikkakunnalta (ikinähän ei voi tietää minne elämä heittää).

Päivääkään en ole vielä katunut.

[SininenHattara]

Selailin vanhempia keskusteluja ja löysin tämän. Edellisestä kommentista on jo aikaa, mutta...

Ilmoitin lähiskoulun pääsykokeissa (ysiluokkalaisena) opettajalle, joka haastatteli minua, että suuntaudun sitten ensihoitoon. Alusta asti oli siis selvää, mikä on se oma juttu, joka on osittain myös kummallista, koska enhän tiennyt silloin mitään koko työstä. Sillä tiellä kuitenkin ollaan :)

[Asswiper]

Valmistumisen jälkeen onnistuin hajottamaan itseni  Marian polilla, ja jouduin miettimään, mitä ihan oikeasti haluan.

Itselleni ei ole niinkään tärkeää se, miten vaikeita, ja akuutteja juttuja joudun työssäni kohtaamaan, paljon enemmän minulle merkitsee se, että saan tehdä työtä, josta pidän, ja jossa koen, että minua arvostetaan.

Aina silloin tällöin joudun vastaamaan ihmettelyihin siitä, mitä vittua teen tk- sairaalassa. Itse kuitenkin haluan olla paikassa, jossa on tarvittavat valmiudet hoitaa yksikössä olevia potilaita, ja jossa työntekijöitä ei pidetä ihan täysinä narreina.

Meillä hoitajillakin on oikeus ammattiylpeyteen, ja on hienoa, että me ei olla kaikki samasta puusta veistettyjä.

[SirLucas]

Lukion jälkeen kun tuli tehtyä muita hommia kuin opiskeltua pari vuotta niin alkoi tuntua että hoitotyö voisi kiinnostaa, toisaalta minua ahdistaa pitkät asiakassuhteet joten päädyin akuuttipuolelle.

[Annastiina]

Selailin vanhempia keskusteluja ja löysin tämän. Edellisestä kommentista on jo aikaa, mutta...

Ilmoitin lähiskoulun pääsykokeissa (ysiluokkalaisena) opettajalle, joka haastatteli minua, että suuntaudun sitten ensihoitoon. Alusta asti oli siis selvää, mikä on se oma juttu, joka on osittain myös kummallista, koska enhän tiennyt silloin mitään koko työstä. Sillä tiellä kuitenkin ollaan :)

Sillon kun minä alotin lh-opinnot niin olin aivan varma että suuntaudun lapsiin ja nuoriin, en IKINÄ tk:n vo:lle vaihtamaan vaippoja. Kyllä, myönnän sanoneeni näin. Sittenpä ensimmäisessä päiväkoti harkassa oli ihan jees, mutta olin hukassa, ei vaan jotenkaan enää napannut... Löysinpä itteni sitten tk:n vo:lta ja onnellisena ja tyytyväisenä työhöni  :( Nytten sitten erilaisten vaiheiden kautta olen käväissyt lasten maailmassa erikoissairaanhoidon puolella ja ajautunut akuutin hoitotyön pariin melkeinpä kaiken ikäisiä hoitamaan  :) Elämä heittää ja aika aikaansa kutakin...

Tuo asswiperin kommentti tuosta arvostuksesta ja siitä hyvästä työfiiliksestä on myös mulle tosi tärkeetä...

[S.M]

mä olen jo pienestä pitäen äitini mukaan leikkinyt sairaanhoitajaa  ja nukeillekkin on  piiretty haavoja joita olen vessapaperin kanssa "paikkailut"  ;D  Luulen että tämä hoitoala on jo pienestä pitäen vaan ollut se mun juttu. Mitään muuta alaa en edes lukiossa  miettinyt.

KOulutuksen alkaessa olin päättänyt valita ensihoidon . No mun haaveet ensihoitajasta jäi siihen kun opettaja sanoi että pituuteni ja voimani ei työhön riitä    Kouluaikoina olin sitä mieltä että vanhainkotiin en koskaan halua , mutta kuinkas ollakkaan siellä ollaan oltu ja syksyllä takaisin mennään. mutta edelleen tuo ensihoito kutittaa tuolla takaraivossa , ehkä joskus vielä sitäkin

Omat lapset hoidan miellelläni kotona , mutta lastenhoitajaa minusta ei koskaan tule.

[Orava]

Minä haen edelleen sitä itselleni sopivinta erkoisalaa. Valmistumisesta jo 9v. aikaa. Välillä mietin jo ihan jotain muutakin työtä kuin hoitoalaa. No, sen ainakin tiedän, etten halua tehdä mitään akuuttia hoitotyötä. Enkä kyllä pitkäaikaishoidettavienkaan puolella jaksaisi olla. Terveydenhoitajan töitä en ole onnistunut saamaan omalta paikkakunnalta. Kesäksi olen menossa kokeilemaan labratyötä näytteenottoon. Toiveena olisi löytää sellainen työ, jota todella tykkäisi tehdä, työ joka ei olisi liian raskasta, muttei pelkkää istuskeluakaan. Kauheaa vastuuta työssä en haluaisi tai sellaista, jossa pitäisi tietää kaikki mahdolliset sairaudet ja niiden hoidot. Joku sopivan suppea erikoisala pitäisi löytää.

Toisaalta, voisin vielä yhden lapsen pyöräyttää ja olla kotona vielä 3v. ;D

[tittelituure]

Pakkohan tähän on vastata. Aloitin jo pidemmän kaavan mukaan kirjoittaa, mutta olisi tullut tuhottoman pitkä teksti. Sanotaan näin, että tällä hetkellä kiinnostuksen kohteeni on kaikkea sitä, mitä nimenomaan en ikinä kuvitellut tekeväni tai mistä en kuvitellut kiinnostuvani. Koko alalle lähtö on ollut sattumien summa ja vahinko. Vihoviimeisenä minusta olisi pitänyt sh tulla. Kuitenkin sitä on tullut hommattua ensin lh tutkinto ja siitä th+sh. Ja vihoviimeiseksi vanhusten pariin piti tulla, mutta tässä sitä vaan ollaan ja vielä dementiapuolella, josta ihan oikeasti olen innostunut nykyään. Pitkään oli ajatuksena, että ei missään nimessä (yhdessä työhaastattelussakin totesin yh:lle että ehdottomasti ei, kun ehdotti että sopisin oh:ksi tai yh:ksi) esimiestyöhön. Tällä hetkellä lähiesimiehenä (toimessa, ei virka) ja haaveissa olisi esim. oh pesti. Jatko-opiskeluun paperit onkin vetämässä juuri. Kokeiltua on tullut kehitysvammapuolta, neuvolaa, esh ja Tk-akuuttipuolta sekä tätä dementiatyötä tietysti. Kaikissa olen aikani viihtynyt (levoton sieluko  :nauraa: ).

[holbs]

Niin kuin monen muunki ketjuun kirjoittaneen kohdalla, ei minustakaan pitänyt koskaan tulla hoitajaa. Sosiaalipuolelle olin kovasti menossa. Lähihoitajaksi lähdin siksi, että  pääsisin lh-papereilla ammattikorkeakouluun sosionomiksi. Mieli kuitenkin muuttui ja nyt luen sitten sairaanhoitajaksi.

Jos omaa erikoisalaa mietin, niin en ole mieltänyt itseäni akuuttipuolen hoitajaksi. Leikkaussali kiinnostaa kovasti, mutta ehkä kuitenki lopulta päädyn osastohommiin. Tällä hetkellä voisin kuvitella itseni ortopedia / traumatologia / neurologia akselille töihin. Toi neurologia on muuten uusin päähänpisto  ;) Mutta jos tässä opiskelee rauhassa ja kattelee...

[drbl]

nyt eka vuosi sh opintoja takana ja sama fiilis ku jo monta vuotta ennen koulun alottamista et psykan puolelle täs lähetään.. tosin ensihoito kiinnostas kans mut luulenpa silti et vetää toi psyka pidemmän korren,jotenki tuntuu eniten omalta jutulta.. jännityksel ootan onko sama fiilis viel sit kun on päässy psyk.harjotteluun..  :D

[Vieras: Sara]

n todella haastetta ja opittavaa!

[Cardina]

todella haastetta ja opittavaa!

En halua kenenkään intoa laannuttaa - eikä se oikea into kenenkään kommenteista laannukaan... Aikaa myöten tulet kyllä huomaamaan, että nimenomaan leikkausosastolla mennään rutiinilla eteenpäin. Ainakin missä itse olen ollut (iso keskussairaala), niin ei siellä edes joka vuosi vaihdeta salia, vaan olet silmäsalissa tai ortopediassa jne. jne. Ja vaikka tätänykyä tehdään tosi paljon leikkauksia puudutuksessa, niin itse olin sellaisessa salissa, jossa suurin osa leikkauksista tehtiin yleisanestesiassa - ja aloin kaipaamaan hereillä olevia potilaita ... Aikansa kutakin...

[Vieras: Gents]

todella haastetta ja opittavaa!

Aikaa myöten tulet kyllä huomaamaan, että nimenomaan leikkausosastolla mennään rutiinilla eteenpäin.

Juurikin näin

[Keep the faith]

Ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, oma jaksaminen ja konkreettinen työ, opiskelija katsoo hommaa kuitenkin eri perspektiivistä. Ei tavallaan ymmärrä sitä "painetta", mikä kuplii pinnan alla ihan joka paikassa, kiitos kaiken maailman kirjaamisten, yhteenvetojen ja muun sälän, joista on saanut täältäkin lukea.

Toukokuusta syyskuuhun ja "kiitos kysymästä", kaikki paine on auennut oikein kivasti tässä kesän ja alkusyksyn aikana :-X.

Tänään naurattaa, huomenna ei ehkä yhtään.

Tuo opiskelijamaailman suppeus on oikeastaan ihanan naiivia, ei huolta kokonaisuudesta vaan ainoastaan ehkä yksittäisestä jutusta.

Kokonaisuus on kelle tahansa läjä pieniä ja suuria moniammatillisia juttuja, jossa yrität sitten pitää piuhoja käsissäsi.

Milloin lie alkaa nälkä kasvaa syödessä ja mieli halajaa takaisin esim. koulun penkille?

Ei voi tietää.

[Vieras: arathiel]

Minulla oli aluksi ajatuksena suuntautua mielenterveys- ja päihdehoitopuolelle, ja näin miespuolisena se olis kai ollut se klassinen veto. Koin, että haluan tehdä nimenomaan terapiatyötä ja auttaa ihmisiä henkisesti. Mutta toisaalta taustalla oli kova mielenkiinto tautioppiin ja lääketieteeseen, ja sitä kliinistä puolta ei niin paljon psykan suuntaavissa ole. Niinpä toisen vuoden aikana mieli muuttui, jota vahvisti sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelujakso. Suuntaus selkeni sisätauti-kirurgiseksi sh:ksi.

Terapiatyötä kuitenkin sh tekee, oli paikka mikä vaan, ainakin jollain tasolla. Ja olen kokenut, että sis- kirran suuntaavista saan omaa mielenkiintoani tyydytettyä. Löyty siis se ns. oma juttu. Katsotaan sitten 10v jälkeen olenko samaa mieltä.