Jump to content
MAINOS

Työvuoroluettelon muuttaminen

Gilly

Recommended Posts

Tässä on nyt kyse yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta

Liitosta saa tietoa, että työnantajalla ei ole oikeutta määrätä työntekijää töihin, tai muuttamaan jo ennalta laadittua työvuoroluetteloa ilman työntekijän lupaa. Tämä asiakin on sanottu työaikalaissa 35 "työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä"

Työehtosopimuksessa lukee näin:

"Työvuoroluetteloa voidaan muuttaa vain sovittaessa tai työn teettämisedellytyksissä tapahtuvan ennalta-arvaamattoman muutoksen takia. Myös viimeeksi mainitussa tilanteessa muutoksesta on pyrittävä sopimaan ja siitä tulee ilmoittaa työntekijälle mahd. varhain"

Eli liitto sitä mieltä, että työnantaja ei saa määrätä, mutta työnantaja sitä mieltä että saa, koska esim. sairasloma on hyvin painava syy töiden järjestämisessä ja siksi saisi määrätä. Sairasloma on myös ennalta-arvaamaton muutos. Työehtosopimuksen mukaan tässä tapauksessa on pyrittävä sopimaan. Työnantaja sitä mieltä, että "pyrittävä" sana mahdollistaa määräämisen, koska aina ei voida sopia.

Mitäs mieltä tästä? Kumpi puoli on oikeassa? Miksi on tehty laki, jos sen pystyy sitten jollakin tavalla kuitenkin kiertämään?

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Liitto on oikeassa. Kannattaisi ottaa uudelleen yhteyttä sinne tai luottamusmieheen asian selvittämiseksi. Täällä se ei selviä.

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

Otin työvuoroasioissa yhteyttä liittoon jokin aika sitten kun totesin sen tarpeelliseks. En tiedä poikkeavatko sosalan sopimukset ja terv huoltopuolen sopimukset  toisistaan mutta Tehystä mulle annettiin sellaista tietoa että työvuoroja ei saa ilman työntekijän suostumusta muutella, noista äkillisistä muutoksista työtilanteissa, siis nuo sairauslomat ei mulle mainittu mitään, joten jäin käsitykseen että jos työnantaja pyytää esim vaihtamaan vuoroa tai tekemään ylitöitä niin siihen ei ole pakko suostua eikä työnantaja voi määrätä. Mutta kannattaa tosiaan liitosta varmistaa

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Todella työsuhteessa olevalla ei ole velvollisuutta jäädä töihin vaan virkasuhteessa olevalla on.Olen tarkistanut myös liitosta asian. Kylä pomot viilaa asiaa ettei itse tarvis töihin jäädä.

Lähdette pokkana kotiin vaan ja sitten todistatte että työnantaja on yrittänyt pakottaa. Johan työnantajan mahdolliset toimenpiteet on todiste jos niihin ryhtyisi kyseisessä tilanteesa. Ja tuskin lähtee koska tietää tehneensä väärin tuolloin.

Loptttakaa kiltteys hoitoalan ihmiset eihän työnantajakaan kovin kiltti ole teitä kohtaan.Sen kirkkaampaa kruunua ei ole tullut vaikka joustoa on ollut voin sanoa 17 vuotta hoitoalalla olleena. Virkasuhteessa olevat esimiehet vaan töihin että tulee kenttätyö tutuksi.

Link to comment
Share on other sites

Eipä niitä voi muutella...kokeilpa, että muutat itse omia vuorojasi ei varmasti onnistu.  huh.gif

Vahvistettu työvuorlista on vahvistettu. Jos suostuu moiseen munklaukseen voit olla varma, että jatkossa saat olla hälytystilassa jatkuvasti ja et koskaan tiedä milloin olet töissä ja milloin vapaalla.

Eiköhän ne erikoistilanteet tarkoita todella erikoistilanteita esim. voisi ajatella tulipalo tms.

Toki tietty joustavuus puolin sun toisin on suotavaa....nyt vain tuntuu, että hoitaja joustaa, joustaa...ja joustaa........

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Samaa mieltä. Sairauksien varalle täytyy kyllä joku sijais- tai varajärjestelmä olla. Todella painava syy voisi olla hengenvaara tai suuren aineellisen vahingon syntymisen vaara tai asiakkaiden/asukkaiden/hoidettavien/ heittellejättö...Eli ei nyt niin kauhen yleisiä tapauksia...

Ja liika kiltteys  kyllä kostautuu!!!

"Kuha on ylimainostettu. Hauki on pajon maukkaampi." Pentti Linkola

Link to comment
Share on other sites

Juu...ei oikein ole ollut intoa ottaa tästä kunnolla selvää, kun jouduin asian tiimoilta keskustelemaan ihan suurimman pomon kanssa. Siellä perusteluna oli se, että kyllä sairasloma on erittäin painava syy, koska jos henk.kuntaa ei ole tarpeeksi, kärsivät vanhukset tjsp... Kiltteys kostautuu, mutta kyllä myös tämä vastaan paneminen.

Tuo perustelu ei ole pätevä. Jos joku on sairaana, niin sen takia ei kenenkään työvuoroja voi muuttaa ja käskeä tulemaan töihin. Henkilökuntamitoituksen riittämättömyys on vain ja ainoastaan työnantajan vastuulla oleva asia. Jos työnantajalla on työpaikalla niin huono miehitys, että sairauslomat kaataa koko työpaikan ja potilaat/asiakkaat eivät saa hoitoa, niin työnantaja palkatkoon lisää väkeä töihin.

Missään nimessä sun ei olisi tarvinnut suostua työvuoron vaihdokseen. Jos oikeasti tulee hätä työnantajalle, niin silloin tehdään hätätyötä ja siitä määrää työaikalaki.

Failure is always an option

Link to comment
Share on other sites

Työaikalain muistaakseni 35:s pökäle sen sanoo, että työvuoroja saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella, paitsi poikkeustapauksissa. Eli tuotannollisista syistä, kaikissa työvuoroissa siis pitää olla työntekijä. Paska nakki, mutta minkäs teet. Tästä kävi hiljan jo firman juristikin meille saarnaamassa.

Mutta! Onneksi tessi ei määrittele millaisia meidän tulee olla ihmisinä ja missä meidän pitää kantaa puheliamme, saati sitten siihen vastata.

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Link to comment
Share on other sites

Työaikalain muistaakseni 35:s pökäle sen sanoo, että työvuoroja saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella, paitsi poikkeustapauksissa. Eli tuotannollisista syistä, kaikissa työvuoroissa siis pitää olla työntekijä. Paska nakki, mutta minkäs teet. Tästä kävi hiljan jo firman juristikin meille saarnaamassa.

Mutta! Onneksi tessi ei määrittele millaisia meidän tulee olla ihmisinä ja missä meidän pitää kantaa puheliamme, saati sitten siihen vastata.

Jep! Täällä myös yksi, joka ei useinkaan vastaa työpaikan numerosta tuleviin puheluihin vapaa-aikana.

Tuttavalleni on jopa käynyt niin, että kun ei ole vastannut lankapuhelimeen eikä kännykkään, on työpaikalta ilmestytty kotiin vonkaamaan vapaalta tekemään vuoroa!!!!!! huh.gif :P Pienen paikkakunna iloja...

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

Mulle kävi tässä viime keväänä tällä tavalla: Kollega joutui leikkaukseen ja muutaman viikon s-lomalle. No, aoh lähestyi minua työvuorolistan kanssa ja kysyi voisinko tehdä vuoron vaihtoja koska kollega s-lomalla ja sit selitti jotakin sijaisten helpommalla saamisella. Eli: mulla olis lauantaina ollut oikeesti aamu ja sunnuntaina vapaa. no pyydettiin että tekisinkö viikonloppuna la illan ja su aamun. no hiukka pitkin hampain suostuin. Hyvissä ajoin tosin kyllä kysyttiin oisko tähän viikonloppuun ollu viikko aikaa. no, tiistaina tulin yöks töihin ja silmäilin vuorotaulukkoo ja huomasin että lauantain iltavuoro olikin vedetty oli ja laitettu siihen aamuvuoro. minulta ei tällaisesta muutoksesta sitten viimeisen sopimuksen, oltu mitään informoitu. no aamulla soitin sit kiukkuisena aoh:lle et mitäs helv.. tää nyt meinaa. Hän vaan totes että oisin sulle ilmoittanu tästä. mutta eikös vaan että eihän se noin mene. Kun muutostarve ilmeni niin mulle ois pitäny soittaa samantien ja  kysyä et voinko muuttaa vuoron. Silloin päätin et nyt loppuu joustot jos tällä menolla jatketaan.

No mitäs olisi tapahtunut, jos et olisi vuorotaulukkoa katsellut...? Olisiko jäänyt vuoro vajaalle henkilöstölle ja muut manailleet tekemääsi ohikasta...? Vai olisiko aoh ystävällisesti avannut suunsa ennen kyseisen yksipuolisesti muutetun vuoron alkua...?

En minä ainakaan tutkaile työpaikan seinällä olevaa työvuorolistaa kovinkaan usein sen jälkeen kun olen vuorot itselleni muistiin merkannut ;)

Ja pisti vielä silmään, että aoh olisi sinulle ilmoittanut vuoron muutoksesta, ei ollenkaan kysynyt suostumista vaihtoon!

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

Vuorosta olisi puuttunut toinen mieshoitaja (meidän osastolla pitää olla vähintään 2 miestä aina vuorossa)en tiiä milloin aoh ois mulle ilmoittanut muutoksesta mutta olin aika närkästynyt. Aoh kysy kuin välttämättömänä pahana että tuliko sulle nyt ongelmia tästä vuoron vaihdosta. No hyvähän se on sitten kysyä kun ensin vuoro vaihdetaan kysymättä. Ensi kerralla jos näin meinaa tapahtua, valaisen aoh:ta hieman lakipykälistä ja työntekijän oikeuksista. olen toimessa joten ei voi vielä sillä perusteella irtisanoa.

Link to comment
Share on other sites

Aoh kysy kuin välttämättömänä pahana että tuliko sulle nyt ongelmia tästä vuoron vaihdosta. No hyvähän se on sitten kysyä kun ensin vuoro vaihdetaan kysymättä. Ensi kerralla jos näin meinaa tapahtua, valaisen aoh:ta hieman lakipykälistä ja työntekijän oikeuksista. olen toimessa joten ei voi vielä sillä perusteella irtisanoa.

Mitenkäs aoh olis reagoinu, jos olisit kieltäytyny vuoronvaihdosta? Ihan vaan oon utelijas... Mulla ittellä ei tuu koskaan kattottua listaa, jonka oon jo merkannu ittelle ylös, oletan että muutoksista mulle kysyvästi ilmotetaan. Jos ilmotus tulis tyyliin "sulla alko työvuoro 5min sitten", en kyllä nieleskelis asiaa..

Kerran on oh soittanu, että sun pitäs olla aamussa, mulla omassa listassa ilta. Todellisuudessa mun oma lista piti paikkaansa, "jakolistalla" oli väärin mun vuoro...

I'm selfish, impatient and little insecure. I make mistakes, i'm out of control and at times hard to handle, but if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best.

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

En tiedä miten ois reagoinu aoh tilanteeseen. Periaatteessa hänen mun mielestä ois pitäny ottaa homma omalle kontolleen koska ei ollut ilmoittanut mulle vuoron vaihdosta silloin kun sen listaan teki. jos mulle ei ois muutos sopinu niin kai hänen ois pitäny sijainen ettiä aamuvuoroon. Tämän tilanteen jälkeen kilautin liittoon ja kyselin että miten työvuoromuutoksien kanssa menetellään, että voiko työnantaja määrätä töihin ja voiko tehdä kysymättä muutoksia. Olen tähän luottanut pomojen toimnintaan näissä työvuoroasioissa mutta täytyykin alkaa olla tarkkana.

Link to comment
Share on other sites

Olen tähän luottanut pomojen toimnintaan näissä työvuoroasioissa mutta täytyykin alkaa olla tarkkana.

Ei muuten kannata. Niin kauan ko sä hyväksyt kaiken mitä pomot ehottaa, ne sumeilematta tekee myös osin laittomia tekoja. Sitten ko vetoa lakiin, esim KVTES:n nojaten, alkavat mutista joustamattomuudesta. Kukaan muu ei sun etuja suojele, ko sä itte ja pomo tuskin opettaa sulle KVTES:n sääntöjä ainakaan oikeen. Mä itte kyselen oikeuksistani joko täällä palstalla viisaamilta tai sitten töissä. Ja onhan se luottamusmieskin sitä varten valkattu.

I'm selfish, impatient and little insecure. I make mistakes, i'm out of control and at times hard to handle, but if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best.

Link to comment
Share on other sites

Vuorosta olisi puuttunut toinen mieshoitaja (meidän osastolla pitää olla vähintään 2 miestä aina vuorossa)en tiiä milloin aoh ois mulle ilmoittanut muutoksesta mutta olin aika närkästynyt. Aoh kysy kuin välttämättömänä pahana että tuliko sulle nyt ongelmia tästä vuoron vaihdosta. No hyvähän se on sitten kysyä kun ensin vuoro vaihdetaan kysymättä. Ensi kerralla jos näin meinaa tapahtua, valaisen aoh:ta hieman lakipykälistä ja työntekijän oikeuksista. olen toimessa joten ei voi vielä sillä perusteella irtisanoa.

Eikä kyllä virastakaan voi tollaisen takia irtisanoa... Mielestäni pitää olla melkoinen kriisi päällä että työvuorojen muutoksista kieltäytyminen on virkavirhe. Ei taitaisi yksi sairasloma olla niin iso kriisi.

Itselläni on "vanhanaikainen" kunnan virka ja mitään seuraamuksia ei ole tullut vaikka vuoroja en ole suostunut vaihtamaan. Yleensä minun "joustamattomuuteni" syy on ollut lapsenhoito-ongelmat, ei niinkään työhaluttomuus :)  Toisaalta työyhteisössä herättää närää, kun toiset aina joustaa ja toiset ei syystä tai toisesta koskaan, mutta enhän minäkään voi jättää kolmevuotiasta kotiin ilman asianmukaista hoitoa... huh.gif[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 17.06.07 - klo:22:47

Ymmärrän hyvin jos perheellinen työntekijä ei mielellään vaihtele vuoroja tai tee tuplavuoroja. Ite oon perheetön mutta en halua että minusta tulee osaston "vuoronvaihtoautomaatti" että kyllä se vaihtaa kun se on ennenkin vaihtanut. Tuosta jutusta josta kerroin siis tuo vuoronvaihtohässäkkä niin jäi vielä sellainen yksityiskohta pois että kun aoh ekaa kertaa vuoronvaihtoa kysy kun kollegan sairausloma alkoi niin otin aoh:n seuraavan kommentin lievänä vit.... kun hän sanoi että ajattele, saisit viikonloppuvuoroja ja paremmat lisät angry.png Kerroin kollegalle tästä niin hän sanoi että oisit sanonu aoh:lle että: Mikä saa sinut luulemaan että kaipaisin viikonloppuvuoroja ;D

Aivan. Ja kyllä minua ainakin harmittaa, että työyhteisössä toiset joustaa aina ja heiltä sitä odotetaankin. Usein onkin sellainen outo käsitys, että perheettömillä työntekijöillä ei olisi mitään työpaikan ulkoista elämää... eihän niillä VOI olla...? ;) Kyllä minäkin mielelläni joustaisin, mutta lapsen hoitopaikan koneisto on niin jäykkä, että siellä ei joustoa löydy. Kun itse olen sitä mieltä, että jos työntekijäpuolelta löytyy joustoa, työnantajakin joustaa tarvittaessa... Utopistinen ajatusko?

Link to comment
Share on other sites

Mielenkiintoinen aihe..

Miksi pitäisi kenenkään, yksinäisen tai perheellisen, vaihtaa vuoroja, jotka ovat työvuorolistassa?( Ja

lähinnä tarkoitan nyt työnantajan "käskyttämänä" vaihtamista. Toki on hyvä asia ja mukavakin auttaa tai

tulla autetuksi,jos työkaveri apua tarvitsee järjestääkseen menojaan.)

Vuorotyössä se yksin asuvakin sopii menonsa työlistan mukaan, ei niitäkään menoja noin vain peruta,

olipa sitten ystävän näkeminen tai jokin virallinen meno.

Perheelliseltä ei myöskään sovi odottaa aina joustoa, kyllä ne lapset on haettava tarhasta silloin kun on sovittu

tai tarhatäti tykkää huonoa. Eikä lasta voi oikein viedä hoitoon, jos on ilmoittanut, ettei lapsi tule. Ei ne tädit

siitäkään tykkää. Ja myös perheellisellä on menoja muutenkin, vaikka puolison kanssa sovittu yhteinen vapaapäivä.

Eli itse vaihdan, jos sopii, ja myönnän, jos ei sovi, tunnen pienen piston omassatunnossani, mutta tiedän, että turhaan.

Vuorot saatuamme meillä pitäisi olla oikeus elää elämämme sen mukaan, suunnitella ja pysyä suunnitelmassa.

Ongelma on vain siinä, että me hoitajat olemme niin kilttejä, että emme osaa sanoa EI tarpeeksi napakasti, tai

olla vastaamatta siihen puhelimeen vapaa-aikana.  Itse olen tehnyt päätöksen, että en enää vastaa työpaikalta

tuleviin puheluihin vapaa-aikanani, saa nähdä sitten, miten päätös pitää.. Heh... ;D

Link to comment
Share on other sites

^Kurjaa on vain se, että työpaikalta tähän puhelimeen vastaamiseen vapaa-aikana toisaalta painostetaan - ainakin meillä. Sanoin kerran, että ei meidän oo mikään pakko vastata siihen puhelimeen vapaa-aikana, koska se on meidän VAPAA-AIKAA. No, esimies sitten totesi, että hyö ottavat sen sitten niin, että meiltä ei löydy joustoa jos aina ollaan vastaamatta ja voi itse ruveta samalla tavalla tiukkaamaan... Eli kun me ei olla tarpeeksi joustavia työpaikalle, niin ei nekään meille. Toisaalta, me ei saada pyytää enää vp-vuoroja, vain aamu- tai iltavuoroja. Ja jos lista on seinällä, niin vaihdellaan ihan keskenämme niitä vuoroja. Onneksi sentään työkavereilta löytyy joustoa ja olen ainakin itse saanut vuoroja vaihdettua jos olen tahtonut.

Tottahan toki mie olen aina valmis vaihtamaan vuoroja jos pomokin pyytää, jos miulla ei oo mitään suunniteltu tms. Mutta en ymmärrä, miksi sitä saa sitten sontaa niskaan, kun sanoo joskus ei..

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

Mä oon nyt mielessäni tehnyt sen linjauksen että vapaapäivänä jos yritetään houkutella töihin niin en lähde (paitsi yövuoroon ;D) Joskus voin tehdä tuplavuoroja jos vaikkapa porukkaa on sairaana mutta ei sekään mikään automaatio mulla ole. Kerran soittivat klo 11.30 mun ollessa vapaalla että tuutko iltavuoroon. kovasti yritti vedota minuun mutta sanoin että vietän nyt vapaapäivää kun kerran vapaapäivä on ja oli vaan vieläpä ykkösvapaa.

Link to comment
Share on other sites

Guest Hoitaja80

^Kurjaa on vain se, että työpaikalta tähän puhelimeen vastaamiseen vapaa-aikana toisaalta painostetaan - ainakin meillä. Sanoin kerran, että ei meidän oo mikään pakko vastata siihen puhelimeen vapaa-aikana, koska se on meidän VAPAA-AIKAA. No, esimies sitten totesi, että hyö ottavat sen sitten niin, että meiltä ei löydy joustoa jos aina ollaan vastaamatta ja voi itse ruveta samalla tavalla tiukkaamaan... Eli kun me ei olla tarpeeksi joustavia työpaikalle, niin ei nekään meille. Toisaalta, me ei saada pyytää enää vp-vuoroja, vain aamu- tai iltavuoroja. Ja jos lista on seinällä, niin vaihdellaan ihan keskenämme niitä vuoroja. Onneksi sentään työkavereilta löytyy joustoa ja olen ainakin itse saanut vuoroja vaihdettua jos olen tahtonut.

Tottahan toki mie olen aina valmis vaihtamaan vuoroja jos pomokin pyytää, jos miulla ei oo mitään suunniteltu tms. Mutta en ymmärrä, miksi sitä saa sitten sontaa niskaan, kun sanoo joskus ei..

Aika hurjalta tuollainen kuulostaa että työnantaja "kiristää" sillä et jos ei vastaa puhelimeen, on joustamaton. Ja sitten itketään kun ei hoitajia saada. Ei kai sitä kukaan halua olla 24/7 työpaikalla hiki hatussa huhkimassa angry.png

Nämä asiat taitaa olla vielä jäänteitä niistä entisistä ajoista, kun hoitotyö oli vanhojen piikojen kutsumusammatti ja nämä "sisar hento valkoiset" marttyyrimaisesti itsensä hyvälle uhraten hoivasivat heikompiaan... Tätäkö todella meiltä odotetaan vielä 2000-luvulla??

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...