Guest Alan vaihto Posted June 11, 2019 Posted June 11, 2019 2 tuntia sitten, Vieras: Munille potkittu kirjoitti: Olen mies ja sukupuoleni takia joutunut edellisessä työpaikassani suljetulla Psyk. osastolla naispuolisten esimiesteni vuosia kestäneen kiusaamisen ja savustuksen kohteeksi. Esimieheni jopa kielsi minua osallistumasta potilaan rajaamiseen tai eristystilanteisiin koska hänen mukaansa potilaat ahdistuivat jos tilanteessa oli isokokoinen mieshoitaja. Viikottaiset yleensä huutamalla käydyt puhuttelut olivat arkipäivää ja erityisesti silloin jos olin jäämässä pidemmälle vapaalle tai lomalle. Esinaiseni kyseenalaisti näissä tilanteissa ammattitaitoni ja jopa sairaanhoitajan tutkintoni. Hän sai käyttäytyä hoitajia kohtaan miten halusi koska hänellä oli suojelija ylihoitajana. Toki hänellä oli myös miespuolinen suosikkinsa jota hän kutsui "pikku hallinnolliseksi apulaisekseen". Kaksi vuotta tätä kesti. Lopulta minut pakotettiin vastentahtoisesti työnkiertoon toiseen sairaalaan joka oli hankalamman työmatkan takana. Vastustin tätä jolloin minut otettiin johtavan ylihoitajan puhutteluun joka ilmoitti että minut voidaan siirtää vieläkin pidemmällä olevaan sairaalaan jos en ota "tarjottua paikkaa" vastaan. Tehyn kanta asiaan oli, että työpaikkahäirinnän kriteerit täyttyvät kirkkaasti, mutta jos aion nostaa jutun työnantajaani vastaan en todennäköisesti tule sen jälkeen enää työllistymään psykiatriaan. Suostuin siis työnkiertoon ja vasta poispäästyäni ja etäisyyttä saatuani ymmärsin missä helvetissä olin ollut. Katson, että kohtaamani häirintä johtui nimenomaan sukupuolestani ja koostani. Naispuolinen esimieheni sai ilmeisesti kiksejä siitä että sai toistuvasti nöyryyttää miespuolista alaistaan. Lähdettyäni hän "löysi" sitten uusia kohteita itselleen. Miehenä oleminen ei tosiaankaan ole aina "etu" hoitoalalla. Kuulostaa niin tutulta, vaikken mies olekaan mutta siis olen törmännyt vastaavanlaisiin tapauksiin ja juuri mm. psykan suljetulla. Itse olen sellainen nainen jota ei kilpaileminen, päteminen eikä draamat työyhteisössä kiinnosta, joten olen senkin vuoksi joutunut ns. paskan jauhamisen ja kiusaamisen kohteeksi. Tuntuu että draamoja ja paskan jauhamista vaikea välttää vaikka yrittäisi kuinka olla neutraali, jos työyhteisö täynnä juuri sellaisia kateellisia pätemisen haluisia ämmiä, jotka rakastavat draamaa... alalla olen ollut yli 10 vuotta ja nyt lomallani todella mietin, mitä sitä alkaisi tekemään, koska en jaksa enää tällaista paskaa. Työpaikkani tällä hetkellä olisi muuten ok, leppoisa mt-paikka, mutta sinne sitten sattui juuri muuta draama ämmä pieneen työyhteisöön niin en kyllä enää jaksa. Työkään kun kuitenkaan ei ole mikään kutsumusala, varsinkaan kun sitä vuosia tehnyt ja todennut hoitoalan epäkohdat joita enimmäkseen ovat idiootit marttyyri ämmät.
Guest Jorma25 Posted June 13, 2019 Posted June 13, 2019 Haluutte miehiä tekemään raskaat työt mitä ette itse halua/ pysty tekemään
Guest Juulia Posted June 14, 2019 Posted June 14, 2019 17 tuntia sitten, Vieras: Jorma25 kirjoitti: Haluutte miehiä tekemään raskaat työt mitä ette itse halua/ pysty tekemään Huvittavaa, koska täysin totta.
Guest saikkuilija n36 Posted June 23, 2019 Posted June 23, 2019 Meillä "laitetaan" miehet tekemään ne raskaimmat asiakkaat näin kotihoidossa. pk-seutu
Guest hoitaja45 Posted July 22, 2019 Posted July 22, 2019 Miehet luo turvaa. Entisaikaan nuoret miehet olivat ne, joissa nähtiiin tuki ja turva.
Guest 50/50 Posted July 22, 2019 Posted July 22, 2019 23.6.2019 klo 23.26, Vieras: saikkuilija n36 kirjoitti: Meillä "laitetaan" miehet tekemään ne raskaimmat asiakkaat näin kotihoidossa. pk-seutu Se on ihan ok jos ei ole tiimin ainoa miestyöntekijä!
Guest miten on? Posted July 22, 2019 Posted July 22, 2019 8 tuntia sitten, Vieras: hoitaja45 kirjoitti: Miehet luo turvaa. Entisaikaan nuoret miehet olivat ne, joissa nähtiiin tuki ja turva. Miehet ei välttämättä halua kuitenkaan olla mitään portsareita siellä työssä?
Guest naishoitaja Posted July 29, 2019 Posted July 29, 2019 Oman kokemuksen mukaan miehet ottaa työn yleensä rennommin ja ovat myös vähän mukavempia työkavereita. Toisaalta hommat tulee tehtyä vasemmalla kädellä, eikä niin hyvin kuin ehkä pitäisi. Miesten perseilyä katsotaan myös läpi sormien. Itse kaipaisin silti enemmän miehiä hoitoalalle. Miesten fyysisyyttä tarvitaan hankalissa potilassiirroissa. Lisäksi uskoisin mieshoitajien suosimisen muuttuvan neutraalimmaksi, jos heitä olisi enemmän. Eli miehiä ei nostettaisi jalustalle vain koska ovat miehiä. Toisaalta olen huomannut täysin naisista koostuvissa työyhteisöissä ilmapiirin olevan rennompi kuin niissä joissa on myös pari miestä. Naisista tulee heti jotenkin jännityyneempiä, kun on joku mies joukossa.
Guest sh32 Posted August 3, 2019 Posted August 3, 2019 29.7.2019 klo 20.13, Vieras: naishoitaja kirjoitti: Toisaalta olen huomannut täysin naisista koostuvissa työyhteisöissä ilmapiirin olevan rennompi kuin niissä joissa on myös pari miestä. Naisista tulee heti jotenkin jännityyneempiä, kun on joku mies joukossa. Vaihtelevaa. Olen huomannut, että täysin naisista koostuvissa työyhteisöissä on paljon ns. kuppikuntia ja enemmän juoruilua selän takana. Mies ei yleensä lähde mukaan noihin kuppikuntiin ja hänen aikana ei jauheta muista paskaa niin usein. Jännittyneisyys taas johtuu pääosin naisten huonosta itsevarmuudesta, varsinkin jos mies on vähänkään viehättävä.
Guest Vieras Posted August 3, 2019 Posted August 3, 2019 Meitä oli nyt illassa 4 töissä, kaikki miehiä. Oli leppoisaa, mutta silti voi sanoa että työyhteisössä on mieshoitajia jotka osaavat jauhaa paskaa muista selän takana ja juoruilla ja kuppikunnitella.
Torlohka Posted August 7, 2019 Posted August 7, 2019 3.8.2019 klo 23.42, Vieras: Vieras kirjoitti: Meitä oli nyt illassa 4 töissä, kaikki miehiä. Oli leppoisaa, mutta silti voi sanoa että työyhteisössä on mieshoitajia jotka osaavat jauhaa paskaa muista selän takana ja juoruilla ja kuppikunnitella. Toki, me mitää puupölkkyjä olla
Hoitsutar76 Posted December 24, 2019 Posted December 24, 2019 Meidän työyhteisössä on 3 miestä. Kyllä sitä fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta jota heiltä löytyy kaivattais lisää.
Sebucom60 Posted December 26, 2019 Posted December 26, 2019 24.12.2019 klo 11.26, Hoitsutar76 kirjoitti: Meidän työyhteisössä on 3 miestä. Kyllä sitä fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta jota heiltä löytyy kaivattais lisää. Itse miehenä kiinnostun ainoastaan työpisteistä missä on sekä että.Tiimin ainoaksi mieheksi en rupea enään ikinä. Hoitsutar76 and Torlohka 2
Hoitsutar76 Posted May 2, 2020 Posted May 2, 2020 (edited) Meillä aloitti nyt viikko sitten erittäin pätevä ja ahkera lähihoitaja mies Edited May 2, 2020 by Hoitsutar76 sanzibaari and Sebucom60 1 1
anniamandab Posted May 3, 2020 Posted May 3, 2020 Mitä väliä sukupuolella itsessään on työn kannalta? Toki tiedostan, että miehillä varmaan keskimäärin on enemmän vaikka lihasvoimaa, mikä voi olla avuksi vaikka fyysistä voimaa tarvittavissa jutuissa. Mutta niitä lienee kuitenkin aika vähän. Olen itse ollut työyhteisössä ainoa nainen ja ei tuntunut kauhean kivalta, kun kahvitaukokeskustelujen aiheena oli, miten "se tyttö" on pärjännyt. Sebucom60 and sanzibaari 2
Sebucom60 Posted May 3, 2020 Posted May 3, 2020 Nainen taikka mies ja kaikki siltä väliltä ja sen ulkopuoleltakin! sanzibaari 1
sanzibaari Posted May 4, 2020 Posted May 4, 2020 Olen itse nyt lähihoitaja opiskelija ja meillä on noin puolet luokasta miehiä. Mielestäni tämä on ihan hyvä asia. Teen myös töitä hoivakodissa ja sinne miehiä kaivattaisiin ihan vain siksi, että ovat miehiä. Naiset ja miehet, jotka asuvat hoivakodissa kaiket päivät, eivät välttämättä ole nähneet miestä vuosiin, ajatelkaa. Ihan vain sen kummemmin spekuloimatta kuka sairastaa, kuka on vahvempi jne. tuohan miehet kuitenkin vaihtelua naisvaltaiseen alaan. Mies asiakkaille se voi olla myös ihan jees, että tarvittaessa talosta löytyy toinen "äijä" Sebucom60 1
Sebucom60 Posted May 5, 2020 Posted May 5, 2020 11 tuntia sitten, sanzibaari kirjoitti: Olen itse nyt lähihoitaja opiskelija ja meillä on noin puolet luokasta miehiä. Mielestäni tämä on ihan hyvä asia. Teen myös töitä hoivakodissa ja sinne miehiä kaivattaisiin ihan vain siksi, että ovat miehiä. Naiset ja miehet, jotka asuvat hoivakodissa kaiket päivät, eivät välttämättä ole nähneet miestä vuosiin, ajatelkaa. Ihan vain sen kummemmin spekuloimatta kuka sairastaa, kuka on vahvempi jne. tuohan miehet kuitenkin vaihtelua naisvaltaiseen alaan. Mies asiakkaille se voi olla myös ihan jees, että tarvittaessa talosta löytyy toinen "äijä" Juuri näin.Itse ajattelen samoin .Toinen asia on sitten se että työpiste on oikeasti haasteellinen.Työ voi sisältää rajoittamista .Kiinnipitoja. Eristystilanteita kuten psyk. puolella ja tällöinkin ei se sukupuoli pidä olla se mitä tuijotetaan mutta kyllä mä tykkäsin aikoinaan siitä että suljetulla osastolla oli esim iltavuorossa aina kaksi miestä ja yksi nainen vuorossa. Kaikilla osaamista .Koulutusta sekä kokemusta. Kyllä potilaatkin testasivat osaston turvallisuutta ajoittain ja heille tärkeänä asiana oli se että henkilökunta pystyy rakentamaan mahdollisimmat turvalliset puitteet. Sitten on vielä uskonnollisetkin teemat ja kulttuuritaustan asettamat normit. Minulle jäi aikoinaan mieleen Röykän sairaalan harjoittelujaksolta että siellä olin ainoa mies osastolla sen 6 viikkoa. Miesasukkaat hakivat toisellaista kontaktia juuri minulta.Järkkäsinkin kerran viikossa rantasaunan koska sellainen oli rannassa olemassa.Puulämmitteinen ja jäänyt käyttämättä. Siellä hyviä juttutuokioita. Tuosta hetkestä on todella paljon aikaa ja asiat muuttuneet.Hyvään sekä huonoon suuntaan. Kaikki sukupuolet töihin kaikkialle.Siitä muodostuu elämän kirjo! sanzibaari and Putkone 2
Murse.fi Posted July 27, 2020 Posted July 27, 2020 Meidän viime syksynä aloittaneessa luokassa vain kymmenen prosenttia oli miehiä. Siitäkin määrä putosi syksyllä lopettamisten takia. Aika pienellä prosentilla aikanaan tulee siis valmistumaan miehiä sairaanhoitajiksi. Nämä vähät miehet pääsevät sitten luultavasti valitsemaan paikkoja, jos jossakin halutaan nimenomaan miehiä palkata työyhteisöön. Sebucom60 1
annorlunda Posted August 7, 2020 Posted August 7, 2020 Teen töitä kahden mieshoitajan kanssa ja pakko sanoa, että en ole naistyöryhmässä kuullut koskaan niin pahantahtoista juoruilua ja ilkeilyä, kuin näiltä kahdelta mieheltä. Joten osaa miehetkin juoruilla ja puhua pahaa työkavereista. Lisäksi minua ärsyttää, että hoidan myös väkivaltatilanteet erittäin hyvin, mutta aina saa johdolta kuulla, että miehet, ne hoitaa asiat ja pitää saada miehiä ja kyllä se mies pitää olla. Olen vuosikymmeniä tehnyt erittäin vaikeissa paikoissa töissä ja ihan siinä samalla tavalla pistän nippuun väkivaltaisen riehujan, kuin miehetkin. Mutta kummasti johto aina kehuu vain miehiä ja miesten voimaa. Vaikka joskus on ollut tilanteita, että mies on painunut karkuun ja minä olen jäänyt painimaan väkivaltaisen asukkaan kanssa. Lisäksi ne miehet, jotka kuvittelevat olevansa luojakunnan kruunuja. Juuri, kun olen puhumalla saanut väkivaltaisen asukkaan rauhoitettua, ovesta tulee karmit kaulassa mies "apuun" eli huutamaan ja huitomaan ja asukas riehaantuu uudestaan. Ja sitten taas paistatellaan pomojen suosiossa, kuinka minä mies selvitin tilanteen, kun siellä oli vain nainen töissä. Joten ei se, mitä jalkojen välissä on, takaa ammattitaitoa. Kyllä se on ihan muista jutuista kiinni Torlohka 1
Sebucom60 Posted August 8, 2020 Posted August 8, 2020 14 tuntia sitten, annorlunda kirjoitti: Teen töitä kahden mieshoitajan kanssa ja pakko sanoa, että en ole naistyöryhmässä kuullut koskaan niin pahantahtoista juoruilua ja ilkeilyä, kuin näiltä kahdelta mieheltä. Joten osaa miehetkin juoruilla ja puhua pahaa työkavereista. Lisäksi minua ärsyttää, että hoidan myös väkivaltatilanteet erittäin hyvin, mutta aina saa johdolta kuulla, että miehet, ne hoitaa asiat ja pitää saada miehiä ja kyllä se mies pitää olla. Olen vuosikymmeniä tehnyt erittäin vaikeissa paikoissa töissä ja ihan siinä samalla tavalla pistän nippuun väkivaltaisen riehujan, kuin miehetkin. Mutta kummasti johto aina kehuu vain miehiä ja miesten voimaa. Vaikka joskus on ollut tilanteita, että mies on painunut karkuun ja minä olen jäänyt painimaan väkivaltaisen asukkaan kanssa. Lisäksi ne miehet, jotka kuvittelevat olevansa luojakunnan kruunuja. Juuri, kun olen puhumalla saanut väkivaltaisen asukkaan rauhoitettua, ovesta tulee karmit kaulassa mies "apuun" eli huutamaan ja huitomaan ja asukas riehaantuu uudestaan. Ja sitten taas paistatellaan pomojen suosiossa, kuinka minä mies selvitin tilanteen, kun siellä oli vain nainen töissä. Joten ei se, mitä jalkojen välissä on, takaa ammattitaitoa. Kyllä se on ihan muista jutuista kiinni Niin tai näin! Tärkeintä on ammattitaito ja se että resurssit ovat kunnossa.Nytkin viimepäivinä ollaan saatu lukea surullisia tarinoita mm Lastensuojelun puolelta!
mina panthi Posted August 17, 2020 Posted August 17, 2020 On parempi, että hoitotyön ammattilainen tuli kunnioitettavimmaksi, kun lisää miehiä tuli hoitotyön alalle. Minun mielestäni mies on fyysisesti vahvempi kuin nainen, luultavasti loukkaantuu työtehtävissä vähemmän. Toisaalta tutkimuksen mukaan naisten pitävät enemmän sairauslomia ja lapsisairauslomia
Recommended Posts
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now