Kuinka moni on aikeissa irtisanoutua ja miksi?

[Oinaspässi]

Turha työyhteisön tai hoitajakollegoiden on syyllistää sitä, joka kipeitä lapsiaan hoitaa, on se sitten usein tai harvoin? Koko ajattelutapa on silloin jotenkin vinksallaan. Työnantajan tehtävä on hommata niitä sijaisia. Se, miksi niitä ei aina saa, onkin eri juttu...vaikkapa vittumainen työyhteisö?

[puh]

Meillä on sama juttu ja vaimolle on nyt ruvettu avautumaan, kun pois lasten sairastumisen takia usein pois.

Toi on ihan helvetin väärin syyllistää ihmistä ton takia.

Tää on 3 vuotta vanha kirjoitus mutta kommentoin silti. Väärinhän se on mutta TOISAALTA väärin sekin on, että muu työyhteisö joutuu jatkuvasti kärsimään siitä, että toisen työntekijän lapset on kaiken aikaa kipeinä. On kuitenkin jokaisen oma valinta hankkiiko niitä lapsia vai ei.

Varsinkin sellaisissa työpaikoissa missä sijaisia ei saada se korostuu huonona asiana, että jonkun muksut on aina kipeitä. Ei aina oikein ymmärrys riitä kun painaa senkin hommat jonka 3 muksua on peräjälkeen kipeänä yhä uudelleen ja uudelleen. Syyllistämistä tai ei niin kyllä se ärsyttää. Varsinkin kun monilla aina äiti jää lasten kanssa kotiin ja iskä joka tekee jotain dippainssin hommia omilla aikatauluillaan menee töihin.

Tähän ratkaisuna voisi olla, että lasta ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana (sairastelut osuu tosi paljon tuolle 1-2v välille) jolloin sijainen jatkaisi pidempään tai sitten niin, että työnantaja hommaa sen hoitajan kotiin (joillain firmoilla onkin käytössä). Tai vaikka, että tietyn määrän voi olla sairaan lapsen kanssa kotona mutta kun se ylittyy niin sitten on hommattava itse hoitaja (esim. vuositasolla tietty määrä päiviä).

Oliko tämä sitä työn ja perheen hyvää yhteensovittamista? :shock: Ei voi kuin ihmetellä ihmisten kapeakatseisuutta...

Yksi tekijä valinnoissa on myös, että perheiden on tehtävä näitä kuka jää kotiin-ratkaisuja taloudellisinkin perustein. Meillä töihin meni se, jolla oli parempi palkka ja tulosvastuu. Eli mies.

Itse en myöskään ole käyttänyt työnantajan tarjoamaa lapsenhoitopalvelua. Mielestäni lapsella (erityisesti kun on kyse hyvin pienestä lapsesta) on oikeus sairaana ollessaan olla oman vanhemman kanssa!

Komppaan ihan täysillä Oinaspässin kommenttia.

[Janne]

Meillä on sama juttu ja vaimolle on nyt ruvettu avautumaan, kun pois lasten sairastumisen takia usein pois.

Toi on ihan helvetin väärin syyllistää ihmistä ton takia.

Tää on 3 vuotta vanha kirjoitus mutta kommentoin silti. Väärinhän se on mutta TOISAALTA väärin sekin on, että muu työyhteisö joutuu jatkuvasti kärsimään siitä, että toisen työntekijän lapset on kaiken aikaa kipeinä. On kuitenkin jokaisen oma valinta hankkiiko niitä lapsia vai ei.

Varsinkin sellaisissa työpaikoissa missä sijaisia ei saada se korostuu huonona asiana, että jonkun muksut on aina kipeitä. Ei aina oikein ymmärrys riitä kun painaa senkin hommat jonka 3 muksua on peräjälkeen kipeänä yhä uudelleen ja uudelleen. Syyllistämistä tai ei niin kyllä se ärsyttää. Varsinkin kun monilla aina äiti jää lasten kanssa kotiin ja iskä joka tekee jotain dippainssin hommia omilla aikatauluillaan menee töihin.

Tähän ratkaisuna voisi olla, että lasta ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana (sairastelut osuu tosi paljon tuolle 1-2v välille) jolloin sijainen jatkaisi pidempään tai sitten niin, että työnantaja hommaa sen hoitajan kotiin (joillain firmoilla onkin käytössä). Tai vaikka, että tietyn määrän voi olla sairaan lapsen kanssa kotona mutta kun se ylittyy niin sitten on hommattava itse hoitaja (esim. vuositasolla tietty määrä päiviä).

Hohhoijaa mitä sontaa! Ihan niin kuin lapsen sairastelu ja siitä johtuva kotona hoitaminen olisi vanhemmille jotain lomaa, joka pieksee ansiotyössä olemisen 6-0. Jos olen syystä tai toisesta oikeutetusti pois töistä, niin ei minua kiinnosta pätkääkään pysyykö firma pystyssä ja saadaanko potilaat hoidettua, ei ole minun ongelma.

[Korilla]

^Eihän se sua kiinnostakaan vaan sun työkavereita ;) Ja ei siinä mitään jos on silloin tällöin poissa mutta se, että on todella paljon poissa voi kyllä tökkiä työyhteisössä vaikka kuinka yrittäis olla suopea. Mun mielestä taas on omalla laillaan vinksahtanutta ajattelua, että työnantaja joutuu maksamaan työntekijän jälkikasvun sairastelut ja työyhteisö kärsii siitä myös.

Nykyisessä työpaikassa saadaan aina sijainen (koskaan ei tehdä alimiehityksellä) joten asia ei ole pinnalla mutta kotihoidossa aikanaan kaupungin hommissa kyllä veetutti useasti ko. asia. Johtui myös siitä, että työpaikka oli muutenkin kurja ja työilmapiiri kamala ja hommiin meinas kuolla jo muutenkin. Siinä ei sit paljon jaksanu enää hymyilyttää kun työparin mukuloista joku oli kipeenä koko ajan. Itsellänikin jälkikasvua on ja olen itsekin ollut kotona lapsen sairastaessa mutta se ei silti muuta mielipidettäni ko. asiaan. Ja kyllä mä tiedän millaista kipeän lapsen kanssa kotona oleminen on. Ei lomaa mutta verrattuna joihinkin työpaikkoihin huomattavasti leppoisampi vaihtoehto. Meillä ainakin flunssan kourissa yleensä nukutaan ja katsellaan telkkaria ;)

[Välittävä hoitaja]

Tähän ratkaisuna voisi olla, että lasta ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana (sairastelut osuu tosi paljon tuolle 1-2v välille) jolloin sijainen jatkaisi pidempään tai sitten niin, että työnantaja hommaa sen hoitajan kotiin (joillain firmoilla onkin käytössä). Tai vaikka, että tietyn määrän voi olla sairaan lapsen kanssa kotona mutta kun se ylittyy niin sitten on hommattava itse hoitaja (esim. vuositasolla tietty määrä päiviä).

Itse kolmen lapsen vanhempana uskon, että moni vanhempi ihan oikeasti olisi kotona lapsensa kanssa, jopa siihen saakka että lapsi täytää kolme vuotta. Ikävä kyllä monelle se ei ole mahdollista, koska yhteiskunta ei tue sitä. Kotihoidontuki on 380€ kuukaudessa miinus verot. Joissain kunnissa maksetaan muutaman sadan euron ylimääräistä korvausta siitä että vanhempi jää kotiin.

Mitä tulee sairaan lapsen kotona hoitamiseen niin usein äiti on perheessä se joka on ollut myös sen äitiys- ja vanhempainvapaan kotona ja osallistunut enemmän lapsen hoitoon. Joten on aika luonnollista että se vanhempi myös jää kotiin hoitamaan sairasta lasta. Eikä siitä todellakaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Siihen on kaikki oikeus ja silloin sitä saa myös tehdä.

[Korilla]

En kyllä sanonutkaan, että kotiin jäämisestä sairaan lapsen kanssa pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa. Toin esiin sen näkökulman mikä on myös tosiasia, että työkavereilla voi olla aika rankkaa jos joku on useasti pois lapsen vuoksi. Mä myönnän aivan avoimesti, että mua otti todella kovasti päähän sellaiset työkaverit joiden lapsilla oli joku korvakierre ja poissaoloja melkein viikottain.

Muutenkin alle 3v:tä ei pitäisi edes hoitoon laittaa suositusten mukaan. Silti todella monet työntää jo 9- kuisen päiväkotiin ja lähtee "töihin"= hoitaa sairasta lasta seuraavan vuoden työtovereidensa jaksamisen kustannuksella. Kenelle se on oikein? Ei työkavereille, työnantajalle (paitsi jos on huono työnantaja joka ansaitsee sen) eikä ainakaan sille lapselle. Jos malttaa odottaa lähemmäs sitä kahta ikävuotta niin päästään jo vähän vähemmillä saikuilla.

Edelleen mun mielestä olisi hyvä systeemi, että lapsia ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana. Siinä joutuisi sit myös vähän tarkemmin harkitsemaan sitä lapsen hankkimista kun tietäis, että on pärjättävä taloudellisesti ;) Tai esim. hoitajan palkkaaminen kotiin olisi ok mutta päiväkodit kiellettyjä.

[OldOne]

Onko sulla lapsia?

[TLC]

Muutenkin alle 3v:tä ei pitäisi edes hoitoon laittaa suositusten mukaan. Silti todella monet työntää jo 9- kuisen päiväkotiin ja lähtee "töihin"= hoitaa sairasta lasta seuraavan vuoden työtovereidensa jaksamisen kustannuksella. Kenelle se on oikein? Ei työkavereille, työnantajalle (paitsi jos on huono työnantaja joka ansaitsee sen) eikä ainakaan sille lapselle. Jos malttaa odottaa lähemmäs sitä kahta ikävuotta niin päästään jo vähän vähemmillä saikuilla.

Edelleen mun mielestä olisi hyvä systeemi, että lapsia ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana. Siinä joutuisi sit myös vähän tarkemmin harkitsemaan sitä lapsen hankkimista kun tietäis, että on pärjättävä taloudellisesti ;) Tai esim. hoitajan palkkaaminen kotiin olisi ok mutta päiväkodit kiellettyjä.

Onpas veret seisauttavaa tekstiä ja vielä 2000-luvulla! Eiköhän suurin osa meistä harkitse lapsen hankkimista, mutta tosiasia on, että valtaosan on mentävä töihin taloudellisista syistä lapsen ollessa vielä nuori. Kas kun et ehdottanut yhden lapsen politiikkaa tänne Suomeenkin. Syntyvyys tällä hetkellä jotakuinkin 1,8, kun sen pitäisi olla ainakin 2,1, että väestö uusiutuisi riittävällä tahdilla. Ja mites tasa-arvo ynnä muut asiat? Sallittaisiinko lasten hankkiminen vain rikkaille? Olen järkyttynyt.

[Korilla]

Onko sulla lapsia?

On, se lukee tuolla ylempänä.

Onpas veret seisauttavaa tekstiä ja vielä 2000-luvulla! Eiköhän suurin osa meistä harkitse lapsen hankkimista, mutta tosiasia on, että valtaosan on mentävä töihin taloudellisista syistä lapsen ollessa vielä nuori. Kas kun et ehdottanut yhden lapsen politiikkaa tänne Suomeenkin. Syntyvyys tällä hetkellä jotakuinkin 1,8, kun sen pitäisi olla ainakin 2,1, että väestö uusiutuisi riittävällä tahdilla. Ja mites tasa-arvo ynnä muut asiat? Sallittaisiinko lasten hankkiminen vain rikkaille? Olen järkyttynyt.

No vaikea sanoa kuinka suuri osa harkitsee ja kuinka suuri osa ei. Lasten lisääntyneistä ongelmista (=vanhempien ongelmista) voisi päätellä, että toivomisen varaa olis? Taloudelliset syyt eivät saisi olla painavampia kun lapsen hoitaminen kotona 2 ikävuoteen asti. En ehdota yhden lapsen politiikkaa vaikka aika monesti lapsilleen karjuvia mammoja katsellessa sellainen kyllä käy mielessä. Elämä pitää suunnitella niin, että on varaa olla kotona lapsen tärkeät ensimmäiset vuodet.

[Piikkis]

No vaikea sanoa kuinka suuri osa harkitsee ja kuinka suuri osa ei. Lasten lisääntyneistä ongelmista (=vanhempien ongelmista) voisi päätellä, että toivomisen varaa olis? Taloudelliset syyt eivät saisi olla painavampia kun lapsen hoitaminen kotona 2 ikävuoteen asti. En ehdota yhden lapsen politiikkaa vaikka aika monesti lapsilleen karjuvia mammoja katsellessa sellainen kyllä käy mielessä. Elämä pitää suunnitella niin, että on varaa olla kotona lapsen tärkeät ensimmäiset vuodet.

Eli lapsia "saa" hankkia vasta kun on työpaikka, velaton kämppä ja säästöjä? Ja ikää mittarissa 30+ sitten vähintään, jolloin ei sitten ne lapset välttämättä tulekaan ihan tuosta vain.

Ja kaikella lämmöllä, elämää ei voi suunnitella etukäteen, se kyllä heittää eteen mitä sattuu, vaikka sen olis kuinka suunnitellut. Elämä on vaan sellaista.

[lumikeiju]

No vaikea sanoa kuinka suuri osa harkitsee ja kuinka suuri osa ei. Lasten lisääntyneistä ongelmista (=vanhempien ongelmista) voisi päätellä, että toivomisen varaa olis? Taloudelliset syyt eivät saisi olla painavampia kun lapsen hoitaminen kotona 2 ikävuoteen asti. En ehdota yhden lapsen politiikkaa vaikka aika monesti lapsilleen karjuvia mammoja katsellessa sellainen kyllä käy mielessä. Elämä pitää suunnitella niin, että on varaa olla kotona lapsen tärkeät ensimmäiset vuodet.

Ihan pakko ihmetellä, että missä maailmassa sä oikein elät?

Muutenkin alle 3v:tä ei pitäisi edes hoitoon laittaa suositusten mukaan. Silti todella monet työntää jo 9- kuisen päiväkotiin ja lähtee "töihin"= hoitaa sairasta lasta seuraavan vuoden työtovereidensa jaksamisen kustannuksella. Kenelle se on oikein? Ei työkavereille, työnantajalle (paitsi jos on huono työnantaja joka ansaitsee sen) eikä ainakaan sille lapselle. Jos malttaa odottaa lähemmäs sitä kahta ikävuotta niin päästään jo vähän vähemmillä saikuilla.

Harva vanhempi suunnittelee saavansa sairastelevia lapsia. Minun lapsista kaksi olivat reilusti yli sun määrittelemän päiväkotialoitusiän mutta kas vain, niinpä alkoivat sairatsella kun päiväkotiin menivät. Olisivat varmaan alkaneet vaikka olsivat menneet vasta 10- vuotiaina kouluun, sitten olisivat vaan joutuneet hoitamaan itse itsensä.... Samaten meille tuli epilepsia ihan pyytämättä ja tilaattamatta ilman mitään suunnitelmia. Toiveita terveestä lapsesta toki oli.....

Itse olen joutunut olemaan tasan yhden päivän tälle vuotta pois töistä lapsen sairastelun vuoksi, mies hieman useamman ( ja ei, lapsemme eivät ole superterveitä...) mutta ymmärrän täysin niitä työkavereita joitka joutuvat olemaan useamman päivän. Ja onneksi esimehenikin ymmärtää..... Ja luojalle kiitos, sinä et ole minun työkaverini!

[Korilla]

Ei meilläkään ollut ikää +30, velaton kämppä, säästöjä tai edes vakituista työtä kun lapsi syntyi. Kyllä sitä pärjää jos haluaa. Itse katsoin tärkeämmäksi lapsen ensimmäiset vuodet kun rahan tekemisen lapsen kustannuksella. Lainanlyhennystä ja velkoja voi useimmiten sopia tilapäisesti pienemmiksi jne. Mutta ei tässä nyt ollut tarkoitus kritisoida sitä, että lapset viedään pienenä hoitoon.

Halusin vain tuoda esille näkökulman siitä kuinka joskus ottaa töissä päähän toisten poissaolot lasten vuoksi jos ne ovat jatkuvia. Monilla alkaa heti päiväkotiin mennessä vuoden sairastelukierre ja siinä on äitiyslomasijaista kova ikävä kun tää vakkari on "palannut töihin" eli siis ottanut sijaiselta paikkansa takaisin ja jatkaa silti äitiyslomaansa vielä.

Näemmä kukaan muu ei ole samaa mieltä tai sitten kukaan ei uskalla myöntää ;)

Ps. En siis todella tarkoita mitään satunnaisia muutaman päivän poissoloja vaan esim. vuoden kestävää jatkuvaa poissaoloa lasten takia. En tarkoita myöskään vakavasti sairaita lapsia vaan tällaisia korvatulehduksia tai muita pikkuvaivoja jotka olisivat olleet ehkäistävissä jäämällä vielä kotiin lapsen kanssa.

[Välittävä hoitaja]

Ymmärrän näkökantasi että se ottaa päähän ja ärsyttää. Varsinkin jos sijaisia on vaikea saada.

Mutta silti ymmärrän sen ettei kaikilla oikeasti ole mahdollisuutta jäädä kotiin vaikka kuinka haluaisi. Lukeudun heihin itsekin. Palasin töihin heti äitiysloman jälkeen, koska minun tuloni olisivat tippuneet siihen 380€/kk miinus verot. Nyt sain palkan sekä kotihoidontuen, koska olimme onnekkaita ja pystyimme hoitamaan lapsemme siitä huolimatta kotona että olimme kumpikin töissä. (Minulla yötyö 7yötä, 7 vapaata ja taantuma aiheutti miehelle lomautukset joka toinen viikko) Jollei tilanteemme olisi ollut noin hyvä olisi lapsemme mennyt päiväkotiin ja hyvin todennäköisesti sairastelu olisi alkanut. Meillä ei ole ikää 30+ eikä asuntomme todellakaan ole velaton.

[Korilla]

Tuon kotihoidon tuen kanssa saa tehdä keikkaakin jonkun verran, mä tein viikonloput töitä silloin ja mies oli lapsen kanssa.

[Vieras]

Edelleen mun mielestä olisi hyvä systeemi, että lapsia ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana. Siinä joutuisi sit myös vähän tarkemmin harkitsemaan sitä lapsen hankkimista kun tietäis, että on pärjättävä taloudellisesti ;) Tai esim. hoitajan palkkaaminen kotiin olisi ok mutta päiväkodit kiellettyjä.

Mitä tuo "taloudellisesti pärjääminen" sun mielestä tarkoittaa? Mä ja mun mies (molemmat nautitaan hoitoalan hienoista palkoista) ollaan asuntovelallisia ihmisiä, eli jos me saatais lapsi, niin mitä luultavimmin joutuisin palaamaan töihin jo 9 kk:n jälkeen ja ihan puhtaasti siitä syystä, ettei kotihoidontuella ja lähärin palkalla makseta asunto- ja autolainoja. Jos taas aletaan odottelemaan sitä velatonta aikaa, niin voidaan ikätekijöiden vuoksi unohtaa lastenhankinta kokonaan. Sama tilanne taitaa olla monilla muillakin lastentekoiässä olevilla.

muoks. Välittävä hoitaja olikin jo näemmä kirjoittanut jotakuinkin samasta asiasta. Noh, kertaus on opintojen äiti jne.

[lumikeiju]

Tämä ei kyllä taida olla ihan tavallinen/yleinen tilanne yhtään missään :smile: Ikinä en ole törmännyt äitiin/isään joka olisi ollut pois vuoden lapsen korvakierteen takia... Ja olen sentään elänyt enemmän kuin kolme kokonaista vuosikymmentä :nauraa:

Ps. En siis todella tarkoita mitään satunnaisia muutaman päivän poissoloja vaan esim. vuoden kestävää jatkuvaa poissaoloa lasten takia. En tarkoita myöskään vakavasti sairaita lapsia vaan tällaisia korvatulehduksia tai muita pikkuvaivoja jotka olisivat olleet ehkäistävissä jäämällä vielä kotiin lapsen kanssa.

[-VF-]

Ps. En siis todella tarkoita mitään satunnaisia muutaman päivän poissoloja vaan esim. vuoden kestävää jatkuvaa poissaoloa lasten takia. En tarkoita myöskään vakavasti sairaita lapsia vaan tällaisia korvatulehduksia tai muita pikkuvaivoja jotka olisivat olleet ehkäistävissä jäämällä vielä kotiin lapsen kanssa.

Onko mielestäsi tällaisia lasten pikkuvaivojen vuoksi tapahtuvia jatkuvia poissaoloja olemassa ihan oikeassa elämässä?

[Korilla]

Tuli nyt hieman väärin tuohon kirjoitettua. Tarkoitus ei ollut kirjoittaa, että vuoden yhtäjaksoista poissaoloa vaan vuoden ajan jatkuvia lyhyitä poissaoloja. Kun se edellinen nuhakuume on hoidettu niin ensi viikolla on jo seuraava jne. Ja juu, on kokemusta useammastakin työkaverista jotka ovat olleet paljon pois pienten lasten sairasteluiden vuoksi.

[Välittävä hoitaja]

Luulen että ne vanhemmat jotka ovat joutuneet olemaan pois töistä sairastelun takia olisivat paljon onnellisempia jos lapset olisivat terveitä. Luulenpa myös, että heillä saattaa olla jopa huono omatunto, jos ovat usein pois ja tietävät muiden joutuvan sen takia pulaan. Mutta he ovat syystä tai toisesta tehneet päätöksen palata töihin. Tiedän myös vanhempia jotka voivat tarvittaessa pyytää esimerkiksi isovanhempia hoitamaan sairasta lasta kotiin että pääsevät itse töihin, mutta se ei toki onnistu jos isovanhemmat kaukana tai edelleen työelämässä.

Jokainen meistä menee sinne työpaikalleen kotoaan, omista lähtökohdaitaan ja elämän tilanteistaan. Minussa ei ainakaan ole nappulaa, josta kääntäisin työvuoron alussa koti asetuksen pois päältä ja takaisin päälle kun lähden töistä. Ikävä kyllä minussa ei myöskään ole nappulaa, jolla kääntäisin työn pois ja päälle tarvittaessa.

Minä käyn töissä saadakseni siitä rahaa. Jos voittaisin lotossa ja tulevaisuuteni olisi turvattu en usko että kävisin töissä. En ainakaan niin paljoa kuin nykyään.

[Korilla]

Välittävä hoitaja, olen kanssasi ihan samaa mieltä. Kyse ei kuitenkaan nyt ollut tarkastella sen kotiin jäävän näkökulmaa tai surkutella lasten sairauksia vaan ihan puhtaasti tuoda esille myös se kääntöpuoli siellä työpaikalla. Näemmä se on tabu josta ei saa puhua ja joka tulee vaieta kuoliaaksi. Muuten saa vihaisen hoitajajoukon niskaansa ;) Veikkaanpa silti, että on joku muukin jota riipoo sama asia silloin tällöin. Mutta eiköhän tää nyt käynyt jo selväksi. Mitään pahaa en tarkoittanut.

Edelleen mun mielestä olisi hyvä systeemi, että lapsia ei saa laittaa hoitoon alle 2- vuotiaana. Siinä joutuisi sit myös vähän tarkemmin harkitsemaan sitä lapsen hankkimista kun tietäis, että on pärjättävä taloudellisesti ;) Tai esim. hoitajan palkkaaminen kotiin olisi ok mutta päiväkodit kiellettyjä.

Mitä tuo "taloudellisesti pärjääminen" sun mielestä tarkoittaa? Mä ja mun mies (molemmat nautitaan hoitoalan hienoista palkoista) ollaan asuntovelallisia ihmisiä, eli jos me saatais lapsi, niin mitä luultavimmin joutuisin palaamaan töihin jo 9 kk:n jälkeen ja ihan puhtaasti siitä syystä, ettei kotihoidontuella ja lähärin palkalla makseta asunto- ja autolainoja. Jos taas aletaan odottelemaan sitä velatonta aikaa, niin voidaan ikätekijöiden vuoksi unohtaa lastenhankinta kokonaan. Sama tilanne taitaa olla monilla muillakin lastentekoiässä olevilla.

muoks. Välittävä hoitaja olikin jo näemmä kirjoittanut jotakuinkin samasta asiasta. Noh, kertaus on opintojen äiti jne.

Me käytiin sopimassa 1 vuoden ajaksi asuntolainaa pienemmäksi (onnistunee lähes 100% varmuudella), autolainoille sama juttu ja tein viikonloppuisin keikkaa (piti olla itse erittäin aktiivinen jotta sai sunnuntaille keikkaa ;). Sen vuoden aikana ei matkusteltu eikä pröystäilty, sen aika tuli myöhemmin. Hehe, nyt onkin taas varaa (tai joo.. ei).

[Adal_miina]

En siis todella tarkoita mitään satunnaisia muutaman päivän poissoloja vaan esim. vuoden kestävää jatkuvaa poissaoloa lasten takia. En tarkoita myöskään vakavasti sairaita lapsia vaan tällaisia korvatulehduksia tai muita pikkuvaivoja jotka olisivat olleet ehkäistävissä jäämällä vielä kotiin lapsen kanssa.

Esikoinen oli 5kk:n ikäinen, kun alkoi korvatulehduskierre. Eikä siis tietenkään sen ikäisenä ollut vielä päivähoidossa. Ei se kotona olo ole tässäkään suhteessa aina autiaaksi tekevä vaihtoehto.

[Korilla]

Bombay, mielestäni kysymyksiisi on jo vastattu tuolla aiemmissa viesteissä. Sitä paitsi sairasteluiden kannalta LUULISIN ja olisin siinä käsityksessä, että alle 2v sairastelee pahemmin kun 2-3v. Kysy vaikka vakuutusyhtiöiltä niin alle 2v:t sairastelee tosi paljon just korvatulehduksia ja nuhakuumeita ym. ;) Siispä ehdottelin tuolla jos siihen 2v asti oltais kotona.

Tiedän äitejä/isejä jotka ovat laittaneet korvakierrelapsen päiväkotiin ja palanneet töihin ja kyllähän siinä mieleen hiipii, että tarkoitus on vaan sitä kautta saada se kotihoidontuki paremmaksi...?

[Korilla]

Spärlä, lue uudelleen kirjoittamani. Vakavasti tai pitkäaikaisesti sairaat lapset on eri asia, puhuin tässä vain flunssista ja korvatulehduksista joiden tiedetään leviävän päiväkodissa eri malliin kun kotona hoidettaessa. En minäkään ole antanut edes tervettä lastani (siis kun hän on kipeänä) hoitoon muille kun tutulle mummilleen ja olen käyttänyt hyödykseni etua olla kotona sairaan lapsen kanssa. SILTI joissain tapauksissa voi vähän syyttää työkaveria mielessään siitä, että se palaa töihin heti 9kk jälkeen ja on sitten jatkuvalla saikulla lapsen vuoksi. Se ärsyttää ja sillä siisti.

[Nemesis]

Itse kuulun siihen kategoriaan, joka on ainakin osittain samaa mieltä Korillan kanssa. Silloin kun lisääntymistä alkaa sunnittelemaan tai perhe kasvaa suunnittelematta, on lapsen etu laitettava etusijalle. Minun mielestäni lapsen paikka ei ole päiväkodissa ennen kuin lapsi on vähintään sen 2 vuotta. Mutta mutta, tämä on vain minun mielipiteeni, jokainen elää elämänsä niin kuin sen parhaaksi näkee. Jos joku laittaa lapsensa hoitoon 9 kk iässä, se on hänen päätöksensä ja hänen mielestään lapsen tai perheen etu. Mä sain esikoiseni ruhtinaallisessa 19 vuoden iässä ja lapsi meni päiväkotiin ollessaan 3 vuotias, taloudellisesti oli h***vetin tiukkaa, mutta hengissä selvittiin. Meillä ei tosin siinä vaiheessa oli asunto- ym lainoja, vaan asuttiin vaatimattomassa kaupungin vuokra-asunnossa. Perheessämme on 4 lasta ja heistä jokainen on viettänyt ensimmäiset 3 ikävuottaan kotihoidossa, nuorimmaisten ollessa pieniä aloitin työt ennen heidän 1-vuotissynttäreitään, mutta me saatiin isännän kanssa työkuviot järjestettyä siten, että lapset eivät päivähoitoa tarvinneet. Parisuhde tosin väkisinkin kärsi, kun vahdinvaihto tapahtui lennossa ja yhteistä aikaa ei pariin vuoteen ollut nimeksikään. nuorimmaisen ollessa 3 vuotias aloitin vakiyökön työt ja tämä oli paras ratkaisu ikinä meidän perheen kannalta, alettiin jopa isännän kanssa saada sitä kauan kaivattua yhteistä laatuaikaa. Hetkeäkään en kadu sitä, että me vanhempina joustettiin ja järjestettiin asiat lasten etua ajatellen, he saivat viettää varhaiset vuotensa vanhempiensa seurassa eivätkä jääneet paitsi ikätovereidensa seurasta, sitä heille tarjottiin kolmena päivänä viikossa kerhojen merkeissä.

Mutta kuten sanottu, jokainen määrittelee itse oman perheensä ja lapsensa edun.

[lumikeiju]

Pysähdytäänpä jokainen omalla tahollamme miettimään ja kas; ehkä huomaamme, ettei se maailma olekaan mustavalkoinen.

Ei ole olemassa yhtä totuutta, eikä se mikä on minulle vaihtoehdoista käyvin, paras ja onnistunuu järjestelyiltään loistavasti, käy toiselle. Elämä näyttäytyy toiselle eri tavalla kuin itselle, eikä me koskaan täysin tiedetä mitä toisen perheen taustalla on tapahtunut/tapahtuu.... Taloudellinen tilanne ei ole vakioitu ikään; jos se meillä on kolmekymppisinä hyvä ja pärjätään toisen palkalla, se ei naapurin kolmekymppisellä pariskunnalla ehkä niin ole.

Edellinen kirjoittaja on selkeästi jäljillä vaikka kirjoituksessa hieman oman kruunun kiillottamista onkin aistittavissa ;)