Jump to content
MAINOS

Terminä sekavuus

Vieras: Humeri

Recommended Posts

Olen havainnut, että on aika suosittua kirjoittaa: potilas on sekava. Tänään jouduin sitten tosissani miettimään, että mitä se termi oikeasti pitää sisällään. Mielestäni joskus se voi pitää sisällään myös sen, että hoitaja ei ymmärrä potilasta. Mun mielestä se ei ole sekavuutta, että muistihäiriöinen potilas haluaisi nähdä vanhempansa, jotka ovat jo kuolleet. Kun potilaalta sitten kysyy, että minkä ikäinen hän on ja mikä vuosi nyt on, niin ei hän osaa vastata. Samoin mun mielestä se ei ole sekavuutta, jos vuodepotilas ilmaisee halunsa lähteä jonnekin eri paikkakunnalle.  Se enemmänkin kertoo siitä, että potilas haluaisi vaihtelua ympäristöönsä. Hoitajana sitä helposti näkee vain sen, että mikä ei ole mahdollista. Potilaalle taas sellainen mahdottomuus voi antaa voimia elää vuoteessa päivästä toiseen. Tämän päiväisen episodin päätteeksi olen päätynyt siihen, että ei voi pelkästään kirjata, että potilas on sekava. Sekavuus sanalla näyttää olevan monenlaista kirjoa. Sekavuus voi myös johtua kivuista/sairauksista, jolloin psyykelääkitys ei ole välttämättä tarpeen. Millaisia kokemuksia/ajatuksia teillä herää tästä?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Hmm... Mä olen kyllä myös sitä mieltä, että pitäisi vähän tarkemmin määritellä millaista potilaan sekavuus on: Välillä näkee potilaan papereihin kirjatun vain: "Sekava" -Tarkoitetaanko: desorientoitunut paikkaan/aikaan/itseensä? Harhainen? Levoton? Miten se näkyy?

Tää on nyt vähän samaa kaliiberia kuin se, että potilaalla on GCS pisteitä 3 muttei ole tajuton:

siis 4-raajahalvaantunut (Ei liikevastetta), ei avaa silmiä (silmät muurautuneet umpeen) ja ei vastaa puhutteluun (intuboitu) No JOO MÄ TIEDÄN! Ei ihan usein tuu vastaan, mut tarkoitan vaan, että pelkkä yksi sana tai numero ei aina kerro koko totuutta..  ::)

Vai mitä Puh?  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hmm... Mä olen kyllä myös sitä mieltä, että pitäisi vähän tarkemmin määritellä millaista potilaan sekavuus on: Välillä näkee potilaan papereihin kirjatun vain: "Sekava" -Tarkoitetaanko: desorientoitunut paikkaan/aikaan/itseensä? Harhainen? Levoton? Miten se näkyy?

Tää on nyt vähän samaa kaliiberia kuin se, että potilaalla on GCS pisteitä 3 muttei ole tajuton:

siis 4-raajahalvaantunut (Ei liikevastetta), ei avaa silmiä (silmät muurautuneet umpeen) ja ei vastaa puhutteluun (intuboitu) No JOO MÄ TIEDÄN! Ei ihan usein tuu vastaan, mut tarkoitan vaan, että pelkkä yksi sana tai numero ei aina kerro koko totuutta..  ;)

Vai mitä Puh?  :nauraa:

Juuri näin  ::)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos kirjoitan potilas papereihin että sekava, niin yleensä kyllä kirjaan perään että miten. Ja yleensä niin, että aiemmin "täysillä" ollut potilas on yhtäkkiä ihan hukassa, ei tiedä missä on ym ym. Tietysti pitää miettiä onko juuri saanut uusia lääkkeitä tmv (imovane jne), johtuuko sekavuus sellaisesta. Mutta dementikot on dementikkoja ja psyyke potilaat on mitä on..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mun mielestä se ei ole sekavuutta, että muistihäiriöinen potilas haluaisi nähdä vanhempansa, jotka ovat jo kuolleet. Kun potilaalta sitten kysyy, että minkä ikäinen hän on ja mikä vuosi nyt on, niin ei hän osaa vastata. Samoin mun mielestä se ei ole sekavuutta, jos vuodepotilas ilmaisee halunsa lähteä jonnekin eri paikkakunnalle. 

Kyllä mä ajattelisin että sekavuutta on se, että ei ole realiteetit ihan hanskassa. Jos potilas puhuu kuolleista vanhemmistaan kuin he olisivat elossa, tai vuodepotilas puhuu kotiin lähtemisestä (ehkä vielä luulee olevansa Kontiomäen asemalla, tai on tilaamassa taksia) niin kyllä mä väittäisin sen olevan sekavuutta. Sekavuuteen on toki monet syyt, ja ehkä yleisimpänä juuri tuo jostain syystä johtuva muistamattomuus.

Kun kirjaan jonkun potilaan olevan sekava, niin pyrin kyllä aina määrittelemään jollain tavalla miten sekavuus ilmenee. Lyhyesti mielellään, kukaan kun ei jaksa lukea päivästä toiseen niitä samoja juttuja osaston dementoituneimmasta mummosta joka on joka päivä pihalla kuin lumiukko...

Täytyy tarkentaa, että potilas ei ollut ajan tasolla, mutta paikan tasolla hän kyllä oli. Lisäksi hän ymmärsi, että ei kykene niihin juttuihin mihin aiemmin kykeni: "Ei minusta ole enään mihinkään." Kun hänen vointiansa tiedustelin, niin hän vastasi viisaasti, että sairauksiinsa nähden hänen vointinsa on hyvä. Potilaalla kyllä oli sillä hetkellä kipua ja itse ajattelisin, että ne ajatukset "haluan muualle/vanhempien luokse" liittyisivät siihen.

Kipu voi tehdä sekavaksi

- elämä on asenne kysymys -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mun mielestä taas vanhus oli tosi selkeä siihen nähden, että aiemmin ajoittain hänen jutuistaan ei saanut tolkkua. Lähiaikoina häneltä on lopetettu neurolepti. Neurolepti oli aloitettu ajoittaiseen sekavuuteen. Lääkäri ei ollut määritellyt, että mitä se sekavuus piti sitten sisällään. Potilaalle ei kuitenkaan oltu diagnosoitu mielialahäiriötä.  Mutta tässä linkissä on asiaa vanhuksen sekavuudesta: http://www.gernet.fi/artikkelit/delirium.html j

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos 90v poka huhuilee vanhempiaan saatan saku kaavakkeeseen kirjata "sekava", en tilan puutteen vuoksi rupea ihan hirvittävästi selvittään sekavuuden lajia, mutta mainitsen suullisessa raportissa sen polin henkilökunnalle, jos jaksavat kuunnella. Mutta keikalla esim. psykiatrian puolella luonnollisesti kuvailen tarkemmin oireita, esim. kuulo tai näköharhoja. Mielestäni termi "sekava" tarkoittaa että poka ei ole täysissä sielun ja mahdollisesti ruumiin voimissa, tuntosarvet ylös!

"Minulla on omia mielipiteitä - vahvoja mielipiteitä, mutta en ole aina samaa mieltä niistä."

-George Bush-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...