Miten ilmoitat potilaan kuolemasta omaiselle?

[Tuuvi]

Aiheesta syntyi viime yönä keskustelua, kun työkaveri kertoi toisen työkaverin ilmoittaneen potilaan omaisille, että äitinne se ja se on hetki sitten kuollut.  Hän perusteli kantaansa sillä, että kuollut on kova ja ruma sama. Hän itse ei haluaisi saada ilmoitusta sairaalasta, että äitisi on kuollut, vaan mielummin että esim. nukkui rauhallisesti pois. Hän varmistaisi viestin "perille menon" kysymällä että haluatteko tulla katsomaan vainajaa?

En usko että tässä on välttämättä yhtä oikeaa tapaa toimia, mutta minulle opetettiin reilut 10v.sitten ammattiin opiskellessani, että tässä asiassa,ei ole syytä käyttää kiertoilmaisuja, vaan puhutaan oikeilla termeillä. Näin olen toiminut, eikä ole tullut mieleenkään, että viestintätyylini olisi väärä tai julma.

[Söppe]

Kuolema kuuluu elämään joten sen voi sanoa suoraan. Tärkeintä ei ole sanat vaan miten asian ilmaisee, äänenpainot yms.

[Vieras: Student Midwife]

Ihanteellisessa tapauksessa olisi tiedossa potilaan papereissa, miten lähiomainen itse on puhunut tulevasta kuolemasta. ts. jos omainen on jatkuvasti itse käyttänyt kiertoilmaisuja, niin se voisi kertoa siitä, että sana kuolema voi olla liian kova pala.

Koska emme elä ihanteellisessa maailmassa, niin uskoisin, että itsekin voisin käyttää ensin ilmaisua nukkui pois ja seurata omaisen reaktioa ja valita sen mukaan sitten jatkossa käytettävät termit.

[-VF-]

Asiasta on jonkin verran keskusteltu aikaisemmin täällä.

Itse kannatan ehdottomasti tapaa, jossa kerrotaan suomeksi mitä on tapahtunut, eli että omainen on kuollut. Kiertoilmaisuja, kuten "nukkui pois", en koskaan käytä.

[C/T]

Se riippuu miten ja minkä ikäinen potilas on kuollut. Ilmaisu "nukkui pois" -yhtäkkisesti liikenneonnettomuudessa menehtyneestä saattaisi olla aika kummallinen. "Äitinne nukkui pois" -vanhainkodista soitettuna sisältää viestin että hän olisi lähtenyt täältä rauhallisesti. Puhelimessa tulee käytettyä aina pääsääntöisesti kiertoilmauksia.

Kuolema on kuitenkin nykypäivänä niin laitostunut että maallikoista ei monet ole edes koskaan nähneet kuollutta. Joten itse kannattan linjaa että aloittaa jollain pehmeällä termillä puhelimessa ja sitten kun omaiset ovat fyysisesti paikalla voi ja ehkä kannattaakin käyttää sanaa "kuollut". Tällöin asetetaan myös selkeä piste elämän loppumiselle ja omaisten surutyön alkamiselle. Luulen että omaisen surutyö ei ilman tämän sanan lausumista ääneen pääse alkamaan sillä rajuudella joka joskus on vain hyväksi. Jos käyttäisi vain ympäripyöreitä sanontoja niin tuskin suruviesti olisi semantiikaltaan yhtä painava kuin että omaisenne on kuollut. Sana kuollut, vie viestin perille, syvälle. Sanonnat nukkui pois, menehtyi, etc. voisivat jättää omaiset mielentilaltaan jonnekin välimaastoon jossa pistettä ei ole vielä annettu. Sen voisin jopa nähdä epäreiluna omaisten kannalta.

[Vieras: Student Midwife]

Cissi osasi laittaa sanoiksi sen, mitä ajattelin, mutta en saanut sanottua kunnolla.

Kun ajattelin itse potilaan kuolemasta ilmoittamisesta, niin ajattelin automaattisesti, että potilas on vanhus ja kuolema enemmän tai vähemmän odotettu. Kun kuolema on odottamaton, niin sitten eri lähestymistapa.

[Vieras]

Mä vältän kiertoilmaisujen käyttöä. Jos lapselle pitäisisi kertoa niin sitten pitäisi tunnustella miten asiaa lähestyttäisiin ja varata paljon aikaa, mutta edelleenkään en lastenkaan kohdalla kannata kiertoilmaisujen käyttöä. Lapselle pitää vaan selittää kuoleman lopullisuus rauhassa ja tukien, poisnukkumisesta tms. puhumista varoisin erityisesti. Pienet lapset -riippuen toki ikätasosta- ovat hyvin kirjaimellisia. Heillä ei ole elämänkokemusta jolla käsitellä kuolemaa.

Monesti tuntuu, että hoitaja suojelee itseään varomalla puhumasta kuolemasta suoraan. Hoitajat kokevat, että heidän pitäisi jotenkin lievittää/pehmentää omaisten surua joka on täysin mahdotonta siinä tilanteessa. Omaisten kyky vastaanottaa tietoa, varsinkin äkillisen kuoleman ääressä on hyvin rajallinen. Mahdollisimman selkeä ja ytimekäs joskin toki lämmin ja empaattinen viesti tavoittaa varmaan parhaiten. Pitkät selittelyt eivät jää sokissa mieleen.

Vaikka puhutaan omaisille termillä "kuollut", niin on monta muuta tapaa osoittaa heille myötätuntoa ja osanottoa.

[C/T]

Jos lapselle pitäisisi kertoa niin sitten pitäisi tunnustella miten asiaa lähestyttäisiin ja varata paljon aikaa, mutta edelleenkään en lastenkaan kohdalla kannata kiertoilmaisujen käyttöä. Lapselle pitää vaan selittää kuoleman lopullisuus rauhassa ja tukien, poisnukkumisesta tms. puhumista varoisin erityisesti. Pienet lapset -riippuen toki ikätasosta- ovat hyvin kirjaimellisia. Heillä ei ole elämänkokemusta jolla käsitellä kuolemaa.

Jos lapselle käyttäisi sanontaa; poisnukkunut; seuraava luonnollinen kysymys on tietenkin että "No koska se sitten herää?" etc. Ihan kuten sanoit, lapsen kehitystasosta riippuen. Tosin olen erimieltä siitä että lapset tarvitsivat elämänkokemusta kuoleman käsittelyyn. He ovat jo pienestä iästään huolimatta haudanneet löytämiään kuolleita elämiä, kuolema kiinnostaa heitä ihan siinä samassa suhteessa kuin kysymys siitä mistä vauvat tulevat. He käsittelevät myös kuolemaa konkreettisemmalla tasolla kuin  aikuiset ja työstävät tätä leikeissään; klassikko taitaa olla nalle uunissa, miksi? No kun se on krematoriossa, se on kuollut ja nyt se poltetaan. Tähän omaisen poismenoon palataan usein elämänvarrella, jopa aikuisena saatetaan kerrata vuosien takaisia tapahtumia sukulaisten kanssa.

Miten muuten kentällä: Kerrotteko lapselle että joku on kuollut, vai annatteko vanhempien hoitaa tämän asian rauhassa itse ja ohjaatte tässä asiassa vanhempia. Vai haluavatko vanhemmat että heidän lapselleen kertoisi joku ammattilainen. Vai unohtuuko lapsi, varsinkin odottamattoman kuoleman kohdatessa, jolloin vanhempi/vanhemmat itse saattaa olla tunnemyrskyn aalloissa ja heidän tukemiseen menee suurin osa ajasta?

[Vieras]

Kerrotteko lapselle että joku on kuollut, vai annatteko vanhempien hoitaa tämän asian rauhassa itse ja ohjaatte tässä asiassa vanhempia. Vai haluavatko vanhemmat että heidän lapselleen kertoisi joku ammattilainen. Vai unohtuuko lapsi, varsinkin odottamattoman kuoleman kohdatessa, jolloin vanhempi/vanhemmat itse saattaa olla tunnemyrskyn aalloissa ja heidän tukemiseen menee suurin osa ajasta?

Kun kyseessä on äkillinen kuolema, niin hoitajan pitää huomioida lasta aivan erityisesti, koska vanhemmat eivät aina omalta järkytykseltään pysty siihen. Optimaalinen tilanne mun mielestä olisi, jos paikalla olisi kaksi hoitajaa joista toinen olisi lasta varten. Tämä etenkin tilanteessa, jossa omaiset ovat siinä vainajan luona läsnä. Riippuu ihan vanhemmista miten he pystyvät lapselle puhumaan kuolemasta. Kaikki eivät pysty ilman ammattiapua, mutta suurin osa varmasti pystyy -jos ei nyt siinä heti kuoleman jälkeen niin sitten kun aikaa on hiukan kulunut.

Akuutissa tilanteessa on hirveän vaikea ellei mahdoton tietää mikä on perheen tapa käsitellä ja puhua lapsen kanssa kuolemasta. Siksi onkin ihan hyvä kertoa ja antaa kirjallista materiaalia normaaleista surureaktioista joita voi olla odotettavissa sekä myös siitä, milloin on syytä huolestua reaktioista.  Äkillisessä ja traumaattisessa tilanteessa on hyvä myös varmistaa etteivät vainajan läheiset jää yksin. Jos heillä ei ole muuta tukiverkostoa voi olla hyvä järjestää koko perheelle kriisiapua esimerkiksi tuolta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-keskus/sos_auto.asp

[otto]

Tässä on jotain opastusta, ettei nyt ihan "leskeä" puhelimeen pyydetä.

http://youtube.com/watch?v=nYk3tt5KNDI

[dino]

Monesti tuntuu, että hoitaja suojelee itseään varomalla puhumasta kuolemasta suoraan. Hoitajat kokevat, että heidän pitäisi jotenkin lievittää/pehmentää omaisten surua joka on täysin mahdotonta siinä tilanteessa.

Elämänkokemus ja itse läpikäydyt surutyöt opettavat hoitajaa enemmän kuin mitä koskaan voidaan koulussa opettaa. Itselleni on ainakin äitini kuolema opetti paljon; sitä ennen kuolema tai kuolleen potilaan omaisten seurassa oleminen saattoi ahdistaa ja sitä yritti ehkä sanoa jotakin tekoempaattista höpinää. Nykyään sitä tietää että sanoja ei juurikaan noissa tilanteissa tarvita, vaan läsnäolo ja kuunteleminen riittää. Kuolema on yleensä kaunis asia.

[Guldan]

itselläni ei ole kokemusta omaisille ilmoituksesta. kerran vaan harjoittelujaksolla tuli tilanne jossa nuori mieshenkilö tuli kysymään naisystävän kanssa missä hänen isänsä oli, kysyin isän nimen ja tämä oliki se potilas joka oli edellisenä aamuna kuollut. ilmoitin että isä on viety ruumishuoneelle ja opastin heidät sinne.

itse kuvittelisin puhuvani suoraan sanalla kuollut, "nukkunut pois" kuullostaa oudolta ja viestin vastaanottaja ei välttämättä ymmärrä sitä.

[PYRYHARAKKA]

Meillä pitkäaikaishoidossa jo tunnetaan omaiset niin hyvin, että voi sitten soveltaa sanojaan sen mukaan.

Yleensä aloitan sanomalla, että nyt minun pitää kertoa teille todella surullisia uutisia...

Loppu sitten improvisoidaan omaisten ehdoilla.

[trikki]

Tänä aamuna soitin omaiselle ja ilmoitin potilaan kuolemasta. Kuolema oli odotettu.

Kun omainen(tytär) vastasi puhelimeen, sanoin: Olen pahoillani, mutta minulla on nyt se suruviesti kerrottavana. Teidän äitinne kuoli aamuyöllä rauhallisesti nukkuessaan.

Usein kuolemat meillä ovat odotettavissa olevia ja silloin käytän tuota suru-viesti ilmaisua, koska sehän se juuri on. Sen lauseen aikana omainen jo kuulee asian ja seuraavan lauseen kuollut- sana vielä lopullisesti varmistaa omaiselle mistä on kyse.

Vaikka kuolema olisi odotettu ja joskus potilaan tuskan vuoksi jopa toivottu, niin aina se on kuitenkin surullista ja siksi aloitan yleensä tuolla suru-viesti ilmaisulla.

[äshoo]

Minä olen oppinut sivusta seuranneena kertomaan AINA oikeilla sanoilla,ei kiertoilmauksilla.. Kuulin vaan kun työtoveri kertoi kuolemasta puhelimitse ja käytti juuri jotain "mennyt pois/poistunut keskuudestamme" tms. termiä, ja leski oli siellä puhelimessa ollut ihmeissään että "mihin se on nyt lähtenyt,onko siirretty toiselle osastolle,siis mihin lähtenyt??". Tilanne menee vähintäänkin kiusalliseksi.. :-

[Vieras: Student Midwife]

Tämä on ollut mielenkiintoinen viestiketju ja sellainen, josta olen oppinut jotain. Taidankin unohtaa kiertoilmaisut ja opetella alusta asti käyttämään asioista niiden oikeita nimiä.

Kiitokset kaikille ajatuksia jakaneille omasta puolestani.

[C/T]

Minä olen oppinut sivusta seuranneena kertomaan AINA oikeilla sanoilla,ei kiertoilmauksilla.. Kuulin vaan kun työtoveri kertoi kuolemasta puhelimitse ja käytti juuri jotain "mennyt pois/poistunut keskuudestamme" tms. termiä, ja leski oli siellä puhelimessa ollut ihmeissään että "mihin se on nyt lähtenyt,onko siirretty toiselle osastolle,siis mihin lähtenyt??". Tilanne menee vähintäänkin kiusalliseksi.. :-

Tietenkin täytyy ottaa huomioon se kenelle asiasta joutuu ilmoittamaan, se on joskus aika vaikeaa etukäteen arvioida, huonokuuloinen vähän sekava omainen ei ole se helpoin omainen asian kertomiseksi. Se puhelimessa tehty ilmoitus kuitenkin ainakin minun mielestäni sitoo sen asiasta ilmoittavan hoitajan hetkellisesti vastuuseen myös sen omaisen hyvinvoinnista kuka puhelun saa, vaikka hän ei olisikaan sisäänkirjoitettuna kyseisessä hoitopaikassa. Mitä yllättävämpi ja raaempi tapaus, mitä nuorempi ja mitä dramaattisempi niin sen suurempi on soittajan vastuu. Sitä ei oikeastaan koskaan voi tietää miten omainen asiaan reagoi.

P.s. Miten on Suomessa, jos esim. ihminen kuolee sairaalan päivystyksessä liikenneonnettomuuden uhrina, niin onko se sairaalan hoitajat jotka soittavat omaisille vai tekevätkö poliisit kotikäynnin kertoen asiasta? Tiedän että esim. rikosten yhteydessä kuolleiden ihmisten omaisille taitaa pääsääntöisesti asiasta kertoa poliisi. Vai miten rajanveto ammattikuntien välillä menee?

[Anu]

Kyllä sitä on tullut käytettyä kumpaakin tapaa ilmoittaa, niin sanalla kuollut kuin pois nukkunutkin tilanteen mukaan.. Sanaa kuollut olen käyttänyt tilanteessa jossa kuolema on ollut äkillinen, ja pois nukkunutta enemmän odotetussa kuolemassa.

Yleensä kyllä aloitan kertomaan asiaa jo sillä että on ikäviä uutisia tai surullisia uutisia tms. Enkä epäile sitäkään, etteikö omaiset jo äänenpainosta ja äänestä huomaa että kaikki ei ole nyt hyvin.. Kiertoilmauksia on kuitenkin opetettu välttämään, mutta sanaa kuollut ei mielestäni välttämättä tarvitse jos kuolema on ollut odotettu ja omaiset tietoisia että potilaan tila on sellainen ettei tiedä elääkö potilas ns. seuraavaan aamuun.

Sitä en tiedä soittaako ea:lta hoitajat omaisille, luulisi kyllä että liikenneonnettomuudessa menehtyneet ilmoittaisi poliisi, koska ovat muutenkin mukana asiassa. Ne potilaat jotka ovat menehtyneet n. puolessa tunnissa-tunnissa sairaalaan joutumisesta jotka minä tiedän ovat ehtineet valvontaosastolle asti ja omaisista joku on ollut mukana.

[Samfinn]

Sitä en tiedä soittaako ea:lta hoitajat omaisille, luulisi kyllä että liikenneonnettomuudessa menehtyneet ilmoittaisi poliisi, koska ovat muutenkin mukana asiassa.

Tapaturmaisesti kuolleesta potilaasta ilmoitetaan aina poliisille ja poliisi ottaa yhteyttä omaisiin mikäli he eivät ole vielä ehtineet sairaalaan asti.

Joskus esimerkiksi pahasti päähän (aivoihin) vammautuneiden potilaiden kohdalla hoidot lopetetaan huonon (olemattoman) ennusteen takia. Tällaisessa tilanteessa neurokirurgi on yhteydessä omaisiin ainakin puhelimitse ennen konkreettista hoidon lopettamista.

Mikäli omaiset ovat paikalla, niin on hoitavan lääkärin tehtävä informoida potilaan menehtymisestä.

[Flower]

Itse olen joskus saanut suruviestin, en tosin sairaalasta tms, seuraavin sanoin "**** muutti eilen pois". Ei todellakaan mennyt jakeluun vaan kysyin, että minne se muutti. Itse työssä olen käyttänyt sanaa kuollut, tietysti tilanteen huomioonottaen. Yleensä kun nuo kiertoilmaisut ovat vain harhaanjohtavia.

[Manta]

Tämä nyt taitaa mennä vähän ohi, mutta en malta olla kirjoittamatta.

Eli esimerkki huonosta viestin perille menosta.

Hoitajana en ymmärtänyt mitä vaari tarkoitti kun hän kertoi aamulla mennessäni: " Emäntäkin p*******s sitten muutti tonne virran toiselle puolelle." Kysyin:"Mihin muutti? Vanhainkotiinko?" "Ei, kun tuonne hautuumaalle". (Hänestä katsoen hautuumaa tosiaan sijaitsi virran toisella puolella).

Mitä sitten sanot toiselle tässä tilanteessa? Ehkä sanoin "olen pahoillani", en sitä muista. Muisteltiin kyllä muoria yhdessä hetken.

[dino]

n. 80v. mummo kuoli kotiin ja olin työn merkeissä paikalla, eli hoito ei ollut tuottanut tulosta. Odotellessamme poliisia paikalle, pappa keitti meille kahvit ja muisteli eloaan vaimonsa kanssa. Kahvit juotuamme pappa tuumasi että kait sitä pitää asiasta lapsillekin ilmoittaa, otti kännykän kouraan ja soitti tyttärelleen ja sanoi rauhallisesti että "äiti pääsi tänä aamuna taivaaseen."

Minun mielestä kauniisti sanottu tuoreelta leskeltä.

[ade]

Suruviestin kertominen on hyvä tapa, kuolema on kuolema  ei pidä käyttää kiertoilmaisuja

[kiikku]

Ei se aina ole suruviesti. Kerrankin yhden vanhan rouvan omaiset sanoivat, kun mummo kuoli, että onpa mukava joululahja hänelle. Kuolemaa oli jo odotettu jonkin aikaa.