Jump to content
MAINOS

Exitus


Ellimeeri

Recommended Posts

Tuossa alkuvikolla osastolla kuoli potilas, iäkkään puoleinen. Ei ollut enää syönyt moneen päivään, nesteitä ei saatu pariin päivään menemään ja lopulta peruslääkkeet lopetettiin. Illalla potilas kuoli. Vuorossani ollut iltahoitaja puki täydet värmeet päälle kun aloimme vainajaa laittamaan, suojatakkia ja suusuojainta myöten. Kun kysyin häneltä mikä on niin olennaisesti muuttunut parin tunnin sisällä, että pitää tuolla tavoin suojautua, hän vastasi, että näin on koulussa opetettu. Kuolleesta ihmisestä alkaa kuulemma bakteerit ryömiä ulos. Ymmärrän suojaimet niiden potilaiden kohdalla, joilla on esim. dreenejä ym. mutta mikä on yleinen käytäntö hiljaisemmalla puolella esim. vanhustenhoivassa? Ja onko jotain takuuvarmaa vinkkiä kuoleman toteamiseksi, kun hengitysäänet ovat olleet jo pitkään olemattomat, samoin pulssi, eli potilas on näyttänyt kuolleelta jo monta päivää? Oma ajatukseni oli odottaa kunnes tulee lautumia ym. mutta paikalle porhaltanut omainen sotki suunnitelmani, ja oli vaikea päättää sanooko, että potilas on kuollut (mitä jos ei kuitenkaan vielä ollut) tai olla hiljaa (vaikka hän olisikin jo kuollut). Edelliset vainajani ovat kaikki kuolleet näkyvällä tavalla, tämänkertainen aiheutti ongelmia, ja vasta seuraavana aamuna uskalsin hengähtää, kun totesin, ettei hän sieltä  ristiliinan alta ollut mihinkään kadonnut.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

No mielestäni hätävarjelun liioittelua tai kirjan mukaan sokeasti toimimista on käyttää suusuojaa mainitsemassasi tilanteessa. Essun nyt vielä ymmärtää sen pesun takia, mutta muuten. Kyllä meitä on näköjään taas todetaan moneksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja onko jotain takuuvarmaa vinkkiä kuoleman toteamiseksi, kun hengitysäänet ovat olleet jo pitkään olemattomat, samoin pulssi, eli potilas on näyttänyt kuolleelta jo monta päivää? Oma ajatukseni oli odottaa kunnes tulee lautumia ym. mutta paikalle porhaltanut omainen sotki suunnitelmani, ja oli vaikea päättää sanooko, että potilas on kuollut (mitä jos ei kuitenkaan vielä ollut) tai olla hiljaa (vaikka hän olisikin jo kuollut). Edelliset vainajani ovat kaikki kuolleet näkyvällä tavalla, tämänkertainen aiheutti ongelmia, ja vasta seuraavana aamuna uskalsin hengähtää, kun totesin, ettei hän sieltä  ristiliinan alta ollut mihinkään kadonnut.

Periaatteessa siitä että joku ihminen on kuollut täytyy olla sataprosenttisen varma, ennenkuin aletaan muita kuolemaan liittyviä rituaaleja tekemään. Jos ei ole niin esim. toisen kolleegan tekemä tarkastus kuoleman toteamiseksi paikoissa joissa ei ole päivystävää lääkäriä. Jos itselläni olisi pienikin epäilys siitä että ihminen ei olisi kuollut, saisi kyllä päivystävä lääkäri sen tulla toteamaan, vaikka seuraavana päivänä, mikään kiirehän asialla ei tässä vaiheessa ole. Omaisille voi ihan hyvin sanoa että odotamme lääkäriä paikalle kuoleman varmistamiseksi.

Kyllä sen kuoleman saa todettua melko saletisti monitorilla.

;D... Aika harvassa vanhainkodissa on monitoreja tai muitakaan laitteita. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä sen kuoleman saa todettua melko saletisti monitorilla.

;D Ainoa mittari on verenpainemittari, joka haukannut eetä ennenkin hengityskatkosten aikana. Meidän osastomme hienoimmat laitteet ovat ampu ja imu.

Muokkaus:lainaukset

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä sen kuoleman saa todettua melko saletisti monitorilla.

;D Ainoa mittari on verenpainemittari, joka haukannut eetä ennenkin hengityskatkosten aikana. Meidän osastomme hienoimmat laitteet ovat ampu ja imu.

Stetarit ainakin löytyy, kannattaa opetella niiden käyttö.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nykyään kun defejä on lentokentillä ja tavarataloissakin niin miksei vanhainkodissa.. Voihan siellä slaagin saada niin hoituri kuin satunnainen vierailija. Ja kaiken lisäksi jokaisen sh: ja miks ei lh:kin pitäis osasta elvyttää=PPE-D joten oli shyvä että ko aparaatti löytyy. Tais mennä OT.. huh.gif

Yeah, right! Like I'm going to put that icky thing in my mouth.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nykyään kun defejä on lentokentillä ja tavarataloissakin niin miksei vanhainkodissa.. Voihan siellä slaagin saada niin hoituri kuin satunnainen vierailija. Ja kaiken lisäksi jokaisen sh: ja miks ei lh:kin pitäis osasta elvyttää=PPE-D joten oli shyvä että ko aparaatti löytyy.

;D *reps* Jos vanhainkodissa olisi defejä niin siitähän se vasta show omaisten kanssa syntyisi. Ja kaikista työläintä olisi saada joku innokas vasta-alkaja pidättäytymään 97v. mummon elvytyksestä, olisi se vaan niin hianoo saada defi vanhainkotiin.

Ja jos omainen tai joku hoituri saa slaagin niin se on 112,  peruselvytyksellä voi siinä sitten lämmitellä sen ajan kun ambu saapuu paikalle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

os vanhainkodissa olisi defejä niin siitähän se vasta show omaisten kanssa syntyisi. Ja kaikista työläintä olisi saada joku innokas vasta-alkaja pidättäytymään 97v. mummon elvytyksestä, olisi se vaan niin hianoo saada defi vanhainkotiin.

Meillä on luojan kiitos vanhainkodin osastoilla DNR osaston lääkärin puolesta automaationa kaikille potilaille. Poikkeuksia on, mutta se on sitten papereihin erikseen merkattu.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

os vanhainkodissa olisi defejä niin siitähän se vasta show omaisten kanssa syntyisi. Ja kaikista työläintä olisi saada joku innokas vasta-alkaja pidättäytymään 97v. mummon elvytyksestä, olisi se vaan niin hianoo saada defi vanhainkotiin.

Meillä on luojan kiitos vanhainkodin osastoilla DNR osaston lääkärin puolesta automaationa kaikille potilaille. Poikkeuksia on, mutta se on sitten papereihin erikseen merkattu.

Sen defin hinnalla voisi ostaa jotain kaikkea muuta enemmän tarpeellista vanhuspuolelle, kuten esim. bladderscanni, ettei tarvitse päälle 90v. mummoja turhaan kertakatetrisoida. CRP:n mittauslaite; johtuuko sekavuus infektiosta vaiko jostain muusta, vältyttäisiin siten turhista ab -kuureista, etc. etc... Paljon realistisempia ja käyttökelpoisempia sekä hyödyllisempiä hankintoja kuin defi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niinpä niin. Tunnustan, että minuakin hieman hymyilytti tässä jokin aika sitten, kun joltakin osastolta soitti hoitaja ja kysyi osastollamme majailleelta yösairaanhoitajalta mistä tietää, että potilas on kuollut. Ei hymyillytä enää. Nyt tiedän, että joku ihminen voi tehdä niin hidasta kuolemaa monta päivää, ettei sitä kymmenessä minuutissa hevillä totea. Suurin ongelmani oli paikalle pyrähtänyt omainen ja suurin pelkoni, että ilmoitan kuolleeksi elävän. Vaikka kuinka kokemukseni ja järkeni sanoivat, että olin oikeasti kuullut viimeisen henkäyksen, mielikuvitukseni teki tepposet ja olin kuulevinani henkäyksen, sydämenlyönnin tai kevyen nielaisun. Minulle hän oli iäkäs potilas, jonka kuolemasta olin hyvilläni, vaikka hän kuntoutuksessa olikin, mutta omaisille hän oli aviomies, isä ja ukki. Toistenkin suru tekee nöyräksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Stetarit ainakin löytyy, kannattaa opetella niiden käyttö.

Tuossaon avain arvoitukseenne, kuunnelkaa sdämen läppä-äänet.

Nykyään kun defejä on lentokentillä ja tavarataloissakin niin miksei vanhainkodissa.. Voihan siellä slaagin saada niin hoituri kuin satunnainen vierailija. Ja kaiken lisäksi jokaisen sh: ja miks ei lh:kin pitäis osasta elvyttää=PPE-D joten oli shyvä että ko aparaatti löytyy.

Johtuen siitä, että noissa muissa paikoissa liikkuu paljon ihmisiä, joita kannattaa elvyttää, vanhainkodissa mahdollisia sekundaariselviytyjiä on todella vähän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu, kyllähän mä sen tidän, ettei sekundaariselviytyjiä siellä ole, mutta tulipahan mieleen, kun tosiaan ne defit ei enää niin kovin hinnakkaita ole. Sillä rahalla tuskin saa mitän muutakaan mullistavaa hankittua vanhainkotiin. . Sydämen läppä-äänien kuuntelun opettelu on halpa ja hyvä keino oppia tunnistamaan kuollut.

Yeah, right! Like I'm going to put that icky thing in my mouth.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Näin ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen livenä ensimmäisessä sairaalaharjoittelussani. Minusta hän näytti tosi elävältä, en ollut yhtään samaa mieltä opettajan kanssa, joka etukäteen sanoi, että "kyllä sen vaan huomaa kun elämä jättää ihmisen, että siihen jää vain tyhjä kuori" (haiskahtaa mystiikalta muutenkin).

Olin näkevinäni pieniä liikkeitä kasvojen iholla, ehkä niitä olikin? Ehkä lihasjännitys laukeilee kuoleman jälkeen pienenpieninä nytkähdyksinä?

Olisi ollut hyvin vaikea sanoa, että tämä ihminen ei varmasti enää hengitä yhtään. No, juuri tämän potilaan kohdalla hengitys oli ollut äänekästä loppuun asti, joten ero oli selvä. Mutta ymmärrän todella hyvin tuota alkuperäistä kirjoittajaa tässä ketjussa. Mistä sen tietää??

Sisko M.

http://t-sisar.vuodatus.net

Vanha koira. Uusia temppuja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kun kysyin häneltä mikä on niin olennaisesti muuttunut parin tunnin sisällä, että pitää tuolla tavoin suojautua, hän vastasi, että näin on koulussa opetettu.

kaikkea mitä koulussa on kullut, ei tule uskoa.. ei se vainaja siitä sen enempää bakteereja levittäväksi parissa tunnissa muutu että jotain erityisiä suojaimia tarvitsis.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä osastolla käytetään vainajan laitossa vain essua ja hanskoja yleensä. Suusuojain tulee käyttöön vasta sitten kun on kyse potilaasta jolla on reilut eritteet tai muuta ongelmatiikkaa tuoksuissa. Se kun auttaa pitämään hajut jonkun verran ulkopuolella. On koulussa sitten opetettu mitä tahansa.

Se mitä Sistah puhui siitä että sen vain näkee kun jostakusta elämä jättää, niin oli itseasiassa tuossa viime harjoittelussa potilas joka todella kuoli niin  että kun se tapahtui niin olemus muuttui totaalisesti, siis ihon väri, olemus ja muut, ei se ollut mitään mystiikkaa. Hänen onnekseen hän ei ehtinyt olla sairaalassa sisällä kuin 12 h.

Mutta saattohoitoakin tehneenä, on tullut vastaan näitä joilla on pitkiäkin hengityskatkoja ennen kuolemaa ja olemus on jo sellainen että ei tiedä koska raja ylittyy. Ainoa millä olemme todenneet kuoleman on stetarit ja pulsaatiotunnustelu. Emmekä ole pitäneet näissä mitään kiirettä, vaikka omaisiakin olisi paikalla, koska eihän sitä tiedä alkuun onko kyseessä uusi hengityskatko vai se viimeinen henkäys, ja näillä potilailla kun se pulssikin on yleensä kovin hidas ennen pysähtymistään. Ja omaistenkaan vuoksi emme pidä kiirettä, koska tilanne täytyy pitää rauhallisena ja kuunnella omaistenkin reaktiota.

"Ei kuullosta kovin järkevältä", sanoi Kani. "Ei", sanoi Puh nöyrästi. "Ei kuulostakkaan nyt kun sen sanoo. Sitä ennen se kuullosti aivan järkevältä."

"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."

-Nalle Puh

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä katson potilaan olemuksen ja pulssin perusteella, että onko hän kuollut. Kokeilen pulssia ranteesta ja kaulavaltimolta. Jos vaikuttaa kuolleelta, niin soitan lääkärille. Hänen tehtävänään on sitten varmistaa, että potilas on tosiaan kuollut. Ne tapaukset, joissa olen ollut kuoleman hetkellä läsnä, niin ovat olleet selviä: potilaan olemuksessa tapahtui merkittävä muutos ja sen jälkeen viimeinen hengähdys ja kurkkuääni, reagoimattomuus ja velttous. Eräs potilas minusta kerran sanoi: Hänen edessään on moni kuollut. En tiedä, että mistä hän niin päätteli.

Omaiset ovat sattuneet olemaan silloin läsnä, kun olen nähnyt jonku kuolevan. Omaisille oli siis jo ilmoitettu, että on tapahtunut muutosta potilaan voinnissa. Kun oon laittanut vainajaa, niin olen suojautunut samoin kuin miten häntä elävänäkin hoidin. Työpäiväni jälkeen laitan työvaatteni menemään pesulaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vastailen tässä puhelimen välityksellä, jännittää että onnistuuko... Asiaan: stetarit varmaan löytyy vanhainkodistakin. Eikös lääkärin kuulu kuunnella sydänäänet kuoleman toteamiseksi? Ehkä hoitajakin sen verran kuulee, että osaa sanoa, kuuluuko sieltä mitään vai ei? Itse tunnustelisin myös karotispulssia, tsekkaisin pupillit ja mitä vielä... Lautumathan alkaa kyllä tuleen kans aika nopeesti, ja pitkään huonona olleilla niitä kait voi olla esim. jaloissa ennen kliinistä kuolemaakin. Näin muistelen omilta vuodeosasto-/vanhainkotiajoilta.

Muoks: pääsin oikealle tietokoneelle ja totesin että toimihan se  ;D Sen verran vielä lisään, että tuli mieleen, että mainitunkaltainen suojautumisentarve olis jotain ihmisen omaa kammoa kuollutta kohtaan. Jos sieltä bakteerit nyt ulosmarssin aloittaakin, niin suurimmaksi osaksihan ne on normaaliflooraa.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lautumathan alkaa kyllä tuleen kans aika nopeesti, ja pitkään huonona olleilla niitä kait voi olla esim. jaloissa ennen kliinistä kuolemaakin.

Erästä lääkäriä lainaten "varsinaiset lautumat tulevat aina vasta kuoleman jälkeen. Kuolemaa edeltäen ei lautumia ole". Notta ei niitä "painumia/verenpurkaumia" tai mitä lie, saa ainakaan lautumiksi kutsua.

Ja varsinaiseen aiheeseen; Kyllä sen kuolema vaan tulee öiseen aikaan todettua stetareilla. Kokemus opettaa ja epävarmuus väistyy ton suhteen kyllä iän ja kokemuksen myötä. Voin väittää tietäväni.

Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta.

Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No mitä ne sitten on, kun itte oon nähnyt, jalat reisiin asti sinertävät ja kalmankalpeat ja setä vielä hengittää? Lautumathan seuraa verenkierron lakkaamisesta, jos loppuvaiheessa on matalat paineet niin veri arvatenkaan ei jaloissa kierrä, joten miksei ne periaatteessa voisi jonkinlaisia lautumiakin olla. Ja vanhat hoitajat ainakin käyttää juuri sitä termiä kun kuolema on lähellä. "Sen on jalatkin jo ihan lautumilla."

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No ainaskin Terveysportti sanoo lautumista näin:

Lautumat

    * Veri värjää tummiksi alimpina olevat ruumiinosat, mutta painuneet jäävät vaaleiksi. Selällään makaavalla lautumat näkyvät

          o rintakehän sivuilla 15–20 minuutin

          o kaulalla ja korvissa 20–40 minuutin

          o yhtyneinä 2–3 tunnin

          o täydellisesti kehittyneinä 10–12 tunnin kuluttua kuolemasta.

    * Lautumat häviävät painettaessa tai siirtyvät ruumiin asentoa muutettaessa < 4–6 tuntia kuolemasta.

    * Hukkuneina jäähtyneiden iho on usein tasaisen punertava.

    * Verenhukkaan kuolleilla ei lautumia juuri ole.

    * Mätänemismuutokset hävittävät lautumat.

Huonosta verenkierrostaha se lie ko sedän jalkojen sinerrys johtui, mutta eri asia kun lautumat...

Eteenpäin menoa sekin on kun nenälleen kaatuu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja onko jotain takuuvarmaa vinkkiä kuoleman toteamiseksi, kun hengitysäänet ovat olleet jo pitkään olemattomat, samoin pulssi, eli potilas on näyttänyt kuolleelta jo monta päivää? Oma ajatukseni oli odottaa kunnes tulee lautumia ym. mutta paikalle porhaltanut omainen sotki suunnitelmani, ja oli vaikea päättää sanooko, että potilas on kuollut (mitä jos ei kuitenkaan vielä ollut) tai olla hiljaa (vaikka hän olisikin jo kuollut). Edelliset vainajani ovat kaikki kuolleet näkyvällä tavalla, tämänkertainen aiheutti ongelmia, ja vasta seuraavana aamuna uskalsin hengähtää, kun totesin, ettei hän sieltä  ristiliinan alta ollut mihinkään kadonnut.

Niinpä niin. Tunnustan, että minuakin hieman hymyilytti tässä jokin aika sitten, kun joltakin osastolta soitti hoitaja ja kysyi osastollamme majailleelta yösairaanhoitajalta mistä tietää, että potilas on kuollut. Ei hymyillytä enää. Nyt tiedän, että joku ihminen voi tehdä niin hidasta kuolemaa monta päivää, ettei sitä kymmenessä minuutissa hevillä totea. Suurin ongelmani oli paikalle pyrähtänyt omainen ja suurin pelkoni, että ilmoitan kuolleeksi elävän. Vaikka kuinka kokemukseni ja järkeni sanoivat, että olin oikeasti kuullut viimeisen henkäyksen, mielikuvitukseni teki tepposet ja olin kuulevinani henkäyksen, sydämenlyönnin tai kevyen nielaisun.

Mun mielestä Ellimeeri kuvasi jo ihan alussa aika hyvin tilanteen. Vanhuksen joka on ollut lähdössä jo monta päivää, pulssia ei  ole saatu, näyttänyt kuolleelta jo monta päivää etc. Samoin hän otti esille ihan inhimilliset realiteetit, mielikuvituksen etc. Luulen Ellimeerin jopa käyttäneen stetareita kuoleman varmentamiseksi. Profiilista ei tosin tule ilmi kuinka kauan on ollut alalla, ja tässä tapauksessa sillä ei  ole mitään väliä. Mua soitettiin kerran toisen sh:n vastuualueelle varmentamaan kuoleman. Vuorossa ollut sh oli ollut tuhansia vuosia töissä, akuuteilla, anestesiassa, vanhainkodeissa etc. Ja ihan oikeesti se nauroi itselleen koska ei potilaasta pystynyt sanomaan oliko se vainaja vaiko ei. En minäkään pystynyt, näissä tapauksissa 90% varmuus että on kuollut ja 10% ehkä ei sittenkään, ei ole se oikea vastaus. Lääkärillä oli tosin seuraavana päivänä helpompaa kuoleman toteamisessa. Omaisia ei kyseisellä henkilöllä ei ollut, joten sellaista kiirettä ei ollut. 

Itse tunnustelisin myös karotispulssia, tsekkaisin pupillit ja mitä vielä...

Monella vanhuksella pupillit ovat valoon reagoimattomat jo kauan ennen kuolemaa.

Ja varsinaiseen aiheeseen; Kyllä sen kuolema vaan tulee öiseen aikaan todettua stetareilla. Kokemus opettaa ja epävarmuus väistyy ton suhteen kyllä iän ja kokemuksen myötä. Voin väittää tietäväni.

Vrt, äskeinen tarina sairaanhoitajasta tuhannen vuoden työkokemuksella ja joutuii silti soittamaan nuorempaa kolleegaa apuun. Kyllä varmaan meille kaikille tulee vastaan tapaus josta ei tosiaankaan voi olla varma... :) 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos on epävarma,on yksi keino.Katsotaan anus.Kuolleella ovat kaikki lihakset lauenneet.Siis anus on auki.

Aha...  :) No hyvä et taas oppi uuden konstin...
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos on epävarma,on yksi keino.Katsotaan anus.Kuolleella ovat kaikki lihakset lauenneet.Siis anus on auki.

Aha...  :) No hyvä et taas oppi uuden konstin...

Nih, Ellimeeri;

Nyt tiedän, että joku ihminen voi tehdä niin hidasta kuolemaa monta päivää, ettei sitä kymmenessä minuutissa hevillä totea. Suurin ongelmani oli paikalle pyrähtänyt omainen ja suurin pelkoni, että ilmoitan kuolleeksi elävän.

Tossa tilanteessa olisi ollut aiheellista tarkistaa potilaan anus ;D...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...