Kun hoitajaa väsyttää

[Vieras: hoitaja_X]

Varmasti jokainen hoitaja on joskus väsynyt työhönsä. Mitä tehdä, kun väsymys ei helpota? Töihin on ihan kiva lähteä, vaikka työ muistisairaiden parissa ei sinänsä tuota enää iloa yli 10 vuoden uran jälkeen. Työpaikan ongelmista ei saisi puhua eikä pomot ota tosissaan, kun hoitajat puhuvat väsymyksestä ja työhön liittyvistä epäkohdista. Lyhyet sairaslomapätkät eivät auta jaksamiseen ollenkaan, jos työpaikalla on epäkohtia joihin ei puututa eikä osa-aikainen työ ole vaihtoehto ratkaisuksi.

Miksi epäkohtiin ei puututa? Onko se niin vaikeaa ottaa huomioon koko työyhteisö päätöksiä tehdessä? Toiset saavat työpaikallaan mitä huvittaa ja toiset kärsivät toisten tekemisistä /tekemättä jättämisistä, kun pomot eivät osaa olla oikeudenmukaisia. Yli kymmenen vuoden aikana on tullut nähtyä monenlaista muutosta ja organisaation kehittymistä. Muutosta muutoksen perään ja keksitään uusia hienoa asioita, joita hoitajat voivat tehdä. Silti hoitaja-mitoitus on pienentynyt.

Muistisairaat ovat yhä monisairaampia ja vaativampia hoidettavia. Koko ajan pitäisi olla läsnä ja sen lisäksi pitää hoitaa keittiötyöt, pyykkihuolto sekä tietysti perushoito ja keksiä lisäksi aktiviteetteja. Sitten kun on helpompi hetki päivässä niin pyydetään auttamaan toiselle osastolle.

Viikon aikana kun tekee ilta-aamu vuoroja kahdesta kolmeen niin voin väittää, että olo on kuin kaikkensa antaneella ja vapaa-ajallakin olisi mukava jotakin harrastaa, mutta yksittäiset vapaat menevät työpäivistä toipumiseen. Moni varmasti kokee riittämättömyyden, mutta jos väsymys jatkuu päivästä ja viikosta toiseen niin pitäisikö jäädä pitkälle sairaslomalle vai etsiä uusi työpaikka toiselta alalta?

Voitaisiinko myös joskus puhua miten hoitajat jaksavat ja miten paljon heitä huomioidaan vaikkapa työhyvinvoinnin merkeissä?

[Vieras: Vieras/lähihoitaja]

Mua monesti hävettää, kun väsyttää. Näkyyköhän se? Kun pää sumussa kulkee. Ja sitten vielä kantaa huonoa omaa-tuntoa, kun ei pysty olla skarppina tai jos joku on huomannut. 

[Vieras: Entinen hoitaja]

Ihan samanlaisia kokemuksia, vaikka eri erikoisalalta. Työn vaatimukset lisääntyy, lähetemäärät lisääntyy, potilasaineisto on aina vaan vaikeampihoitoisempaa mutta resursseja sen kun leikataan. Ei ole mahdollista tehdä työtään hyvin. Tukea ei esimieheltä saa vaan vertaa jopa muihin hoitajiin jotka tekevät vielä enemmän tai toiseen yksikköön missä asiat on vielä huonommin. Johtaminen on todella kehnoa eikä tule kuulluksi. Onneksi osaan muutakin ja vaihdoin alaa. Harmi sinänsä, olen aina pitänyt hoitotyöstä, minulla on jo pitkä kokemus ja paljon koulutusta. Sille ei vain annettu arvoa.

[Vieras: Tea]

Hoitoalalla vuodesta 2000. Juuri 2,5 kk sairaslomalla uupumuksen vuoksi. Nyt vasta alkaa helpottaa mutta töihin pitäisi lähteä parin viikon päästä, osasairaslomalla 1kk ja sitten 100%. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen uupumus. Kun palaan töihin niin en aio venyä ja joustaa mikäli mitään muutoksia ei tapahdu. Työn ei pidä ihmisiä sairastuttaa ja siitä ei pidä kukaan muu huolta kuin sinä itse. Alanvaihto/muut työt on ajatuksissa koko ajan ja selaan työpaikkoja, silmät ja korvat koko ajan auki mistä aukeaisi uusi ovi. 

[Vieras: ......]

Töissä ei saa olla väsynyt. Pitää jaksaa muistaa sen tuhat asiaa, pitää jaksaa muistaa että hoitaa ihmistä ihmisenä, pitää jaksaa muistaa tehä paperityöt, pitää jaksaa muistaa hymyillä ja olla ystävällinen, pitää jaksaa muistaa huomioida työkaverit.... Lista on ihan loputon ja aikaa vain 8h kerrallaan, yleensä, jos jätetään pois jatkuvat vuoron jatkot, vapaalta töihin soitot ja muuten vaan pitkät vuorot. Pitää muistuttaa itseä että rakastaa työtään eikä siirrä omaa väsymystä ja mielipahaa riittämättömyydestä niille joille se ei kuulu. Pitää muistaa skarpata vaikka kuinka väsyttäisi ja ajatus lähtisi harhailemaan. 

Kaiken tämän jälkeen pitää jaksaa mennä kotiin, hoitaa ne omat ihmiset ja oma koti. Rakastaa ja olla läsnä myös siellä. Välillä en tiedä onko väsymys ja uupumus se eteenpäin vievä voima, jota ei uskalla edes ajatella. Mutta eteenpäin sitä vain menee. 

[Vieras: Ollako vai eikö olla]

Tuo on niin todellisuutta hoito-alla nykyään. Meillä monta hoitajaa jo pudonnut pitkille bönareille. 

[Vieras: Ymmärrän sinua]

Itse hakeuduin päivätöihin kun ei kroppa kestä 3-vuoroa. Itse täytyy tietää rajansa ja osata pitää oikeuksistaan kiinni. Sehän on myös oikeasti rankkaa mutta helpottuu ajan kanssa. Esimies tai kollega ei huolehdi sinusta. Jos näin niin upeaa mutta kaikilla oma lehmä ojassa joten... Voimia sinulle ja ota homma omaan käteen.

[Vieras: Sh HUS:sta]

Takana työuraa erikoissairaanhoidossa reilu 5v. Nyt olen ollut työuupumuksen ja vaikean masennuksen takia sairauslomalla syksyn alusta asti. En tiedä pystynkö töihin vielä kevään aikana, joka tapauksessa työhön paluu tapahtuu sitten joskus osapäiväsairausrahalla ja alkuun siis 40% työajalla. Pelkkä ajatus omaan työyksikköön palaamisesta ahdistaa.

Johto ei näe miten huonosti henkilöstö voi, koko organisaatio on rakennettu aivan sairaaksi himmeliksi, jossa henkilöstö ja potilaat on vain välttämättömiä pahoja ja kulueriä. Tärkeintä on, että tilastot näyttää hyvältä. Lähiesimies stressaa tulostavoitteita ja mikromanageroi, koko yksikössä on järjettömän huono henki ja hirveä kyttäämiskulttuuri. Potilaslähtöisyydestä ei ole jäljellä enää rippeitäkään ja mahdollisuus toteuttaa hyvää hoitoa on kiristetty pois jo aikoja sitten.

Palaan vanhaan työpaikkaani jos en muuta keksi, mutta hoitoalalta on päästävä pois, koska en aio antaa työn tappaa mua. Ihana ammatti, mutta ei tämän arvoista.

[Vieras: Miksi?]

Muista syistä ollut melkein 2kk sairauslomalla..kaksi vuoroa takana ja jo tuntuu se puristava vanne päässä,pala kurkussa ja ahdistus palaamassa.. Olen taatusti levännyt sairauslomalla enkä ajatellut työasioita. Tykkäisin työstäni jos annettais tehdä sitä KUNNOLLA. Sitten ihmetellään kun siitäjatätäjavaikkamitä unohtuu ja sattuu virheitä, kun henkilökunta joutuu työskentelemään ainaisessa kiireessä ja paineessa. En ole enää mikään nuori ja kuvittelin että mun kroppa ei kestä tuota eläkeikään asti. Nyt tässä taitaakin käydä niin että mun pää ei kestä!!!

 

 

[Vieras: Uupumus-saikulla]

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän. Helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaista. 

[Vieras: Win win]

Totisesti aamen odotan eläkepäiviäni kuin kuuta taivaalta, ja onneksi jo vuodet yhden käden sormin laskettavissa

[Vieras: Jepjep]

Parasta aikaa sairaslomalla keskivikn masennuksen ja työuupumuksen takia. Työhistoroa alalla ei ole pitkä muutaamia vuosi, mutt tuskimpa eläkeikään asti tähän tällä menolla pystyn. Koko työ yhyeisö on väsynyt.. Loputtomasti sijaisia, vastuu vakituisilla.. Koko ajan uudistuksia, jotka vie aikaa asukkailta. On laatumittarit yms jotka tärkeimpiä. Omasta mielestä silkkaa turhuutta. Joustetaan ja venytään, kiitosta ei näy. 

[Vieras: Instrumenttihoitsu]

Kyllä sairaalamaailma on menossa johtajien kohdalla huonompaan suuntaan. Masennus ja burn on tuttua minullekin ja sairaslomaa tullut siitä syystä useampiakin. Yritän ottaa työt omien voimien mukaan, mutta tulee venyttyäkin ja ajateltua potilaita jotka ovat voineet tulla pitkästäkin matkasta vaivoineen. Osastonhoitajat ajattelevat vain teorioita ja latelevat nettitenttejä ja muita tehtäviä hoitajille, jotka yrittävät hoitaa potilaita salissa. Kehitysideat työntekijöiltä hautautuu heti jos niitä edes kuunnellaan. Miten jaksaa puurtaa?  No työkavereiden ja ihanien lääkäreiden takia ja tietysti potilaiden, jotka yleensä saa avun. Johtajakoulutuksista on unohtunut maalaisjärki, valitettavasti. 

Voimia kaikille ja inhimillisyyttä varsinkin vanhusten ja muistisairaiden parissa työskenteleville. 

[Vieras: Vierailija]

Kaikille todella Voimia,että jaksatte olla ystävällisiä ja kohtelette näitä esim. muistisairaita ihmisiä ihmisarvoa kunnioittaen.Täysi työ on hoitoalalla työskennellä iäkkäitä hoitavilla,ottaa huomioon ennenkaikkea nämä hoidettavat. Kuunnella täytyy työkavereitaan ja myös arvostaa.Esimiestaso puskee päälle omilla näkemyksillään ja haluaa saada kunnian uudistuksista ja oman tavan tekemisestä. Vaikka me perustyöntekijät loppujen lopuksi ollaan tän työn Sankarit. Nähdään parhaiten ja omaataan kuitenkin sydäntä ,järkeä ja Sisua näiden jatkuvien muutosten mainingeissa.

[Vieras: Samaa mieltä]

Vapaapäivät kuluu toipumiseen, mitään muuta ei jaksa. Koen myös raskaana työskennellä nuorten kanssa joilla ei ole mitään mielenkiintoa tehdä tätä työtä. Kun soveltuvuustestit poistettiin, n. 75 % opiskelijoista on täysin alalle sopimattomia. Kun heihin tutustuu, kertovat yleensä aika suoraan ettei aio kauan tätä tehdä, tai tämä on vain väylä johonkin mielenkiintoisempaan, parempipalkkaiseen jne. Kuitenkin nämä nuoret otetaan samantien keikkaa tekemään ja siinä taas kuormitetaan muita hoitajia kun ei toista oikeastaan kiinnosta muu kuin palkkapäivä. Vastuu on aina myös sillä toisella valmiilla hoitajalla. Tänä päivänä vanhuspuolelle kuuluu hoitajan työhön paljon pyykkäystä ja siivousta, eipä nuorilla ole siitäkään paljon kokemusta eikä joka asiaa voi joka työvuoro kerrata uudelleen ja uudelleen. Mutta motivoituneitakin opiskelijoita löytyy, vähäinen määrä kuitenkin. Hoitotyö kuormittaa fyysisesti ja psyykkisesti, vaivat seuraavat kotiin asti ja kotonakin olisi kiva muuta tehdä kuin laskea koska taas töihin.

[Vieras: Nuorihoitaja]

Nuorena jaksaa! On se perus kommentti, minkä kuulee jokaisen itseään vanhemman hoitajan suusta. Kyllä varmaan jaksaisi, jos työyhteisö voisi paremmin ja aina ei oletettaisi, että kun olet nuori hoitaja niin silloin jaksat. Jaksat, vaikka et olisi nukkunut yön aika ollenkaan tai jaksat, vaikka olisi menossa jo seitsemäs työpäivä. Pomon suusta olen myös monesti kuullut kommentin, että sinähän olet nuori ja nuorena kyllä jaksaa tehdä töitä. Tämä on mielestäni kohtuutonta. Mutta näillä mennään, niin kauan kuin oikeasti jaksaa kitkutella eteenpäin.

[Pikkulohari]

Tähän työtaakkaan vielä päälle määräaikaisuudet. Työn jatkuminen ei ole varmaa, mutta samaan aikaan työntekijöistä revitään kaikki mitä selkänahasta lähtee ihan luita ja ytimiä myöten. Sitten kun olet rikki henkisesti ja fyysisesti niin sinut voi lakaista maton alle ja ketään ei kiinnosta. Joku vanhempi työkaveri sanoi minulle kerran, ettei tämän takia kannata itseään rikkoa.