Jump to content
MAINOS

Työnjakoa


sh vm 83

Recommended Posts

Miltä tämä tilanne kuulostaa mielestänne? En koe itseäni kiusaajaksi vaan vuorovastaavana tulee huolehtia että vanhukset saavat ruoat ja lääkkeet ajoissa:

Päivällisjako aloitetaan klo 16. Huomaan että olen yksin jakamassa ruokia ja lääkkeitä jo pöydän ääressä oleville vanhuksille. Vuorossa 2 muuta hoitajaa (iltavuoro mennään siis taas kerran vajaalla) ovat toisessa päässä osastoa hoitamassa muita asukkaita. Minulla on apuna työkokeilija , jota kuitenkin pitää ohjata ja kannustaa.

Melkein kaikki ruoat ja lääkkeet on jaettu ja huomaan sitten että yksi asukas on saanut toisen asukkaan lääkkeet. Joudun kuitenkin odottamaan työtovereita että pääsen soittamaan päivystykseen kysymään ohjeita väärien lääkkeen antamisesta.

Kun vihdoin iltavuorokolleegat saapuvat päiväsaliin, vihjaisen kohteliaasti että minun tehtävä ei ole yksin hoitaa kaikki ruoan jaot ja lääkkeet ja sillä aikaa toisessa päässä laitetaan asukkaita jo yökuntoon ja kerroin myös että jouduin odottelemaan että pääsisin soittamaan päivystykseen vääristä lääkkeistä.

Tästähän kollega suivaantui ja lähti ovet paukkuen pois keittiöstä.

 

Että tällaista. Yhteistyö, kollegiaalisuus, mitä ne on? Ja niin , tämä kollega oli sattumalta seuraavan päivän pois töistä. 

 

( Väärät lääkkeet saanut asukas oli lopulta ihan ok ja ei tullut mitään jälkiseuraamuksia. )

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...
Vieras: hoitaja87

Itse olisin käynyt kesken ruoan- ja lääkkeiden jaon tai ennen sen aloittamista pyytämässä, että myös muut osallistuvat siihen. 

Kollegan ovet paukkuen toiminta oli epäasiallista. Epäasiallista on myös olettamus, että hän oli seuraavan päivän pois tapahtuneen johdosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • The title was changed to Työnjakoa
MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...