Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Vieras: msh -79

Kuntoutuksen ohjauksesta

Recommended Posts

Vieras: msh -79

Luultavasti olen käynyt läpi vahvuuteensairastuneen (läheisriippuvaisuus=minun on oltava hiljainen ,vaatimaton ja vähääntyytyväinen(näillä sanoilla isoisä kuvasi minua ja sehän on juuri kuin vahvuuteen sairastuneen lapsen kuvaus)).elämänkaaren hoitajana mielisairaalassa ja oppinut myös näkemään ,miten näillä uusilla tulokkailla tämä sama piirre määrittelee ,heidän kykynsä toimia potilaitten kanssa kuntotustehtävissä.

Esim. jotkut hoitajat eivät yleensä halua tehdä iltapalaa yhdessä potilaitten kanssa ,vaan tekevät tehtävän potilaitten puolesta.Minun kokemukseni oli sellainen ,että minulle oli vaikeaa määritellä , miten potilaan on tehtävä esim iltapalaleivät.

Pointti ei ollut osaamisessa ,etteikö potilas osaisi -vaan siinä ,että vahvuuttasairastavana minun oli vaikea kestää sitä ,jos potilas ahdistuisi/sottaisi/ei ymmärtäisi tehtävää.

Mutta jotenkin ymmärsin aina ,että osa tästä kaikesta sählingistä johtuu minusta itsestänikin ,enkä ole antanut periksi.Vuosien mittaan harjoittelun kautta olen siis kehittynyt.

Pääasiallinen oppi on : Potilas on vastuussa myös itse itsestään.Eli kasvaminen vaatimaan lujasti vastuuta potilaalta.

Esim: Potilas valittaa jatkuvasti vatsavaivojaan.Syynä on kahvinjuominen ja tupakointi.Käytäntönähän on ,että hoitajat antavat konemaisesti vatsalääkettä ja jos sitä ei tule nopeaan ,sanoo potilas :"Hoitakaa te , olette hoitajia",kunnes keksin sanoa,sinä olet itsekin vastuussa voinnistasi.Turha tulla valittamaan ahdistusta ,joka on tupakkahuoneesta peräisin.Se on nyt vaan kärsittävä ,kerran itse on olonsa huonontanutkin.

Ja mitä sitten ? Potilas hymyili ja sanoi "niinhän se on" Ja paljon on kiukuttelu vähentynyt ,kun vastuuta on siirretty sinne minne se kuuluukin

Elämään siis kuuluu myös vaivannäköä ja ongelmia.Ei hoitajan kuulu niitä siloitella pitkäaikaiskuntoutuksessa olevan osalta.Pikemminkin lisättävä vaatimuksia.

Esim. Potilas palaa usein ambulanssilla lomiltaan (tätä muuten olisi pohdittava monipuolisemminkin)

Useimmiten ambulanssin soittavat ne ihmiset ,joitten luokse hän on mennyt  kyläilemään.Hän saa vaan käyttäytyä tarpeeksi hullusti ,että ambulanssi soitetaan)Tähän asti on potilas joutunut maksamaan ambulanssin omista varoistaan muutaman kerran,muttei se ole ollut avuksi.

Bussilla hän ei halua kulkea "alhaisten ihmisten " seurassa.Eli siellähän se syy on."Alhaiset" ihmiset.Miksi sitten ovat alhaisia ? Arvaukseni on ,siksi ,että potilas kokee olevansa aliarvostettu ja tämä muuttuu katkeruudeksi "ovat kovin alhaisia ,eivät edes ihmisarvoa anna"

Siis tässähän olisi aloitettava  altistusharjoittelu eli köröttelemään hoitajan kanssa bussilla lomamatkoja.

Tuo sana altistusharjoitus on peräisin kognitiivisen terapian peruskurssilta.

Osastolla on kovin vähän tehtäviä ,mitä voidaan käyttää kuntouttamisen välineinä ,joten nekin vähät tehtävät tulisi hyödyntää hyvin.

Suuri ilon aiheeni oli se ,kun eräs potilas tuli Kuopiosta ja kertoi:heillä oli siellä liinavaatehuone työvuorot ja laitoshuoltajan apupojan vuorot.Miksei siis meilläkin?

Tehtäviin otettaisiin ne ,joilta ne sujuvat tyydyttävästi.Ennen tehtävän aloittamista suunnitellaan yhdessä ,miten homma hoidetaan ,eli kehitetään potilaan omatoimista ajattelua/suunnittelutaitoa/keskittymistä/vuorovaikutustaitoa/malttavaisuutta jne jne

Altistus voidaan aloittaa  myös kokeilumielessä huonosti pärjäävän potilan kanssa ja kartoittaa hänen osaamistaan.Tehdään aluksi jokin pieni osatehtävä ja lisätään osia sitä mukaa kun edelliset osat sujuvat tyydyttävästi.Palkitaan sanallisesti.

Hyvähenkinen yhteistyötilanne on jo sinänsä palkitseva ,johon potilaalla on halu palata.Säätelemällä vaikeusastetta saadaan tilanteen ilmapiiri säilymään hyvänä.

Harjoitellaan

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: msh -79

Tuohon loppuun kuuluu huomautus: On myös potilaita ,joitten keskittymiskyky on erittäin heikko,eivätkä he tahdo edistyä harjoittelunkaan kautta.Joillekin ei ole löytynyt sitä ohjaajaa koskaan ,jonka kanssa he nöyrtyisivät tekemään ohjauksen mukaan,mutta ne potilaat ovat harvassa.Totaalisesti ranttaliksipistäjiä on meillä yksi.Joka toinen kerta kiukkuttelevia on yksi.Joka kolmas kerta kiukuttelevia on yksi.Harvemmin pahallapäällä ja yhteistyöhön haluttomia on kolmannes.Loput tulevat mukaan tehtäviin tyydyttävästi tai hyvin,vaihdellen.Joten ei voida sanoa ,etteikö kuntotustyölle olisi sarkaa myös pitkäaikaiskuntoutusosastolla--------------------------joka muuttaa koko ajan luonnettaan yhä suurempaa potilasvaihtoa kohti.Ehkä vaihdon rajat on jo saavutettukin.Niinpaljon nyt tulee ja menee väkeä.Ei vaan ennen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyhoi

Nykyään psykiatriassa ei ole pitkäaikaisosastoja on vain kuntoutusosastoja, näin meille on johdon taholta opetettu. Eli, potilaita pyritään siirtämään yksityisiin peinkoteihin tai omaan kotiin heti kun se on vain mahdollista. Sellaista sairaalassa elämistä kuin menneinä aikoina oli, ei tänä päivänä onnistu. Vaikka joidenkin potilaiden hoito saattaa kestää vuosia.

Vaikka jotkut potilaista ovat hoidossa vuosia, niin ei sairaalan pidä mikään lepokoti olla. Asioita pitää vain harjoitella ja junnata, vaikka se viesikin pidemmän aikaa. Mielestäni hyvään hoitoon kuuluu vaatia  potilailta asioita, eikä tehdä heidän puolestaan. Potilaan kyvyt tietysti huomioiden. Painotan vielä, että potilaita pitää vaatia asioita ja silti tehdä niitä yhdessä.

Valitettavasti joillakin hoitajilla on vähän hyysäys asennetta. Myönnä kyllä itsekkin, että kiireisinä ja hektisinä aikoina sortuu tekemään asioita potilaiden puolesta.

Hoidon suunnittelu potilaalle, joka on hoidossa epämääräiseen tulevaisuuteen asti, (vuosia) vaatii pitkäjännitteisyyttä. Tälläisen hoitosuhteen läpivieminen hoitajan kannalta vaatii "turnauskestävyyttä"

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: msh -79

Nykyään psykiatriassa ei ole pitkäaikaisosastoja on vain kuntoutusosastoja, näin meille on johdon taholta opetettu. Eli, potilaita pyritään siirtämään yksityisiin peinkoteihin tai omaan kotiin heti kun se on vain mahdollista. Sellaista sairaalassa elämistä kuin menneinä aikoina oli, ei tänä päivänä onnistu. Vaikka joidenkin potilaiden hoito saattaa kestää vuosia.

Vaikka jotkut potilaista ovat hoidossa vuosia, niin ei sairaalan pidä mikään lepokoti olla. Asioita pitää vain harjoitella ja junnata, vaikka se viesikin pidemmän aikaa. Mielestäni hyvään hoitoon kuuluu vaatia  potilailta asioita, eikä tehdä heidän puolestaan. Potilaan kyvyt tietysti huomioiden. Painotan vielä, että potilaita pitää vaatia asioita ja silti tehdä niitä yhdessä.

Valitettavasti joillakin hoitajilla on vähän hyysäys asennetta. Myönnä kyllä itsekkin, että kiireisinä ja hektisinä aikoina sortuu tekemään asioita potilaiden puolesta.

Hoidon suunnittelu potilaalle, joka on hoidossa epämääräiseen tulevaisuuteen asti, (vuosia) vaatii pitkäjännitteisyyttä. Tälläisen hoitosuhteen läpivieminen hoitajan kannalta vaatii "turnauskestävyyttä"

Huoh. Kirjoitin tähän vastausta puolituntia ja sitten kävi niin ,että eräs ´"välilläkäyttäjä" sulki selaimen.

Asiani olisi koskenut ankaraa ja vaativaa vanhempaa sisällään kantavaa hoitajaa.Koetin kuvailla eri tilanteita työpäivän aikana ,miten se vaatija siellä sisällä vaatii hoitajaa pikkutarkkoihin tehtävänsuorituksiin ,josta on seurauksena krooninen kiireen ja ajanloppumisen tunne.Sekä konfliktiherkkyyden lisääntyminen.

Kiire on sana ,jota ei varmaankaan suvaita tulevaisuuden kuntoutusosastolla.Huomaa muuten senkin ,että ankarimman sisäisen vanhemman omistava hoitaja on innokkain ajamaan lisähenkilökunnan saamista.Sehän tietty korjaisi kyllä asiainlaitaa hänen ja tietysti myös muittenkin kohdalla-myös niittenkin hoitajien elämään kuuluu jonkinasteinen kiire pienellä miehityksellä ,joilla on lempeä ja tukeva sisäinen vanhempi.

Ankaraa sisäistä vanhempaa on ahdistettava nurkkaan työnohjauksessa.Persoonanhuolto pitäisi kuulua työpaikkaetuisuuksiin ja kehityskeskusteluissa pitäisi tarkastella persoonallisuuden tilaa.Luulis olevan helppoa ,kun on ammattilainen.

Kolmas persoonallisuus mitä voi työyhteisössä havaita on  ärtyisä ja lyhytpinnainen läheisriippuvainen,joka ei salaa eikä yritä olla pidempipinnainen potilaitten kanssa ,joka ei mielellään ala ohjaustehtäviin ,vaan tekee aina kaiken itse.Taustalla on heikko vanhempi,joka on herättänyt ärtymystä ja halua panna hänet aisoihin ja järjestykseen.Sisäisestä heikosta vanhemmasta ei ole mihinkään ,hänen kanssaan ei edes ilkeä mennä julkiselle paikalle(potilaissa olennoituu tämä hävettävä sisäinen vanhempi)Kuntotustoiminta rampautuu aika lailla ,jos potilaat ovat sisäisen avuttoman/heikon ja häpeällisen vanhemman projektioita.(Useinhan juuri heikoimmat saavat nähdä luurankokaappiimme sisään kuten lapset ja nähtävästi myös potilaat ja ovat vaarassa joutua välikäteen tämän ihmisen ja hänen sisäisen vanhempansa kanssa ja joutuvat näyttelemään sisäisen vanhemman roolia)

Lopuksi tulee mieleen muuten vain mukava ja  laiskansutjakka hoitaja ,joka ei viitti tänään ohjata ,vaan tekee homman äkkiä itse.Mikä on silloin tällöin ihan sopivaakin.Nimittäin hoitajan on hyvä silloin tällöin hemmotella itseäänkin

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyhoi

Kiire on sana , jota ei varmaankaan suvaita tulevaivuuden kuntoutusosastolla. :- Hmm, olisihan se tietysti idealistinen tilanne jos kiirettä ei olisi. Meitä hoitajia vaan velvoitetaan niin moniin muihin töihin jotka ovat suoraan potilaalta pois, vaikka liittyvätkin heidän hoitoonsa. Meillä on puhuttu perustehtävän hoidosta, eli juuri siitä peruskuntoutuksesta. Pohdinnan aihe on myös ollut miksi tuo perustehtävä meinaa jäädä muiden hommien jalkoihin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×