Jump to content
MAINOS

Suomen Hoitajien Unionin sääntöehdotus


dino

Recommended Posts

Jotta tämä Suomen Hoitajien Unionin perustamiskokoukselle saataisiin muutakin ajateltavaa kuin bilettämistä ;),  niin tässä olisi jotakin runkoa tulevan yhdistyksen säännöistä ja perusideasta:

Antakaahan tulla kommentteja, ehdotuksia ja vastaväitteitä!

Suomen Hoitajien Unioni SuHU ry:n säännöt

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen Hoitajien Unioni SuHU ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toiminta-alueena koko maa.

2 § Tarkoitus, toiminta ja poliittinen riippumattomuus

Yhdistyksen tarkoituksena koota yhteen hoitoalalla työskentelevät hoitoalan ammattilaiset sekä näihin tehtäviin valmistavissa oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat. Yhdistyksen  perimmäisenä tarkoituksena on kaikella toiminnallaan edistää alan sekä jäseniensä ammattiinsa liittyviä oikeudellisia, palkkauksellisia ja sosiaalisia etuja sekä edesauttaa heidän ammatillista kehitystään ja lujittaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta sekä yhteistoimintaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys jakaa informaatiota hoitoalasta esimerkiksi internetsivujen-  sekä erilaisten julkaisujen ja tiedotteiden avulla. Yhdistys tekee esityksiä ja aloitteita jäsentensä palkkauksen ym. ammatillisten ja sosiaalisten etujen parantamiseksi. Yhdistys käy tarvittaessa neuvotteluja, antaa lausuntoja, järjestää kokouksia, valvoo toimivaltansa rajoissa että jäseniä koskevia palkka-, virka- ja työehtosopimuksia, työsuojelu- ym. sosiaalisia ja työoikeudellisia lakeja ja sopimuksia sekä sääntöjä noudatetaan. Yhdistys voi lisäksi harjoittaa valistus-, opinto-, julkaisu- ja kustannustoimintaa sekä järjestää jäsenilleen koulutus- ja virkistystapahtumia.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankittuaan asianmukaisen luvan järjestää arpajaisia, rahankeräyksiä ja juhlia sekä harjoittaa majoitus- ja ravitsemusliikettä taikka kioskikauppaa. Yhdistyksellä on oikeus vastaanottaa avustuksia, lahjoja ja jälkisäädöksiä. Yhdistys voi hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, kuten virkistys- ja lomanviettopaikkoja.

Yhdistys on poliittisesti riippumaton eikä se voi kuulua poliittiseen puolueeseen.

3 § Jäsenten hyväksyminen, kunniajäsenyys, eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen jäseniksi voivat hakea Suomessa tai ulkomailla työskentelevät hoitoalan koulu-, opisto-, II-asteen, AMK-tutkinnon sekä näihin verrattavan tutkinnon suorittaneet ja näissä ammateissa työskentelevät sekä näihin ammatteihin opiskelevat henkilöt.

Yhdistyksen varsinaiset ja kannatusjäsenet maksavat yhdistyksen syyskokouksen vahvistaman jäsenmaksun, kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.

Yhdistyksen jäsenet sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä sekä hallituksen päätöksiä.

Jäsenen, joka toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusta tai näitä sääntöjä, voi yhdistyksen hallitus erottaa.

Varsinaiseksi jäseneksi hyväksymisestä ja jäsenen erottamisesta päättää hallitus.

4 § Vapaa-, kunnia- ja kannatusjäsenet

Varsinaisen jäsenen siirtyessä eläkkeelle jäsenyys muuttuu vapaajäsenyydeksi ilman jäsenmaksua ja äänioikeutta.

Kunniajäseneksi kutsumisesta päättää hallituksen esityksestä yhdistyksen vuosikokous. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksuista. Kannatusjäseneksi voi liittyä jokainen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka vuosi- tai kertamaksulla haluaa taloudellisesti tukea yhdistyksen toimintaa.

5 § Jäsenmaksu, äänioikeus ja rahasto

Yhdistyksellä on oikeus kantaa varsinaisilta jäseniltään vuosikokouksen määräämä jäsenmaksu. Jäsenellä, joka ei ole suorittanut maksettavaksi erääntynyttä jäsenmaksua, ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa.

Yhdistyksellä voi olla jäsenkunnan etujen ajamista varten rahasto, jota koskevat määräykset annetaan yhdistyksen kokouksen hyväksymässä ohjesäännössä. Ohjesäännön muuttamiseen ja rahaston purkamiseen vaaditaan yhdistyksen kokouksen päätös, jossa vähintään 3/4 äänestykseen osallistuneista sitä kannattaa.

6 § Yhdistyksen hallintoelimet

Yhdistyksen päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokous.

Yhdistyksen hallintoa hoitaa hallitus.

Yhdistyksen toimintakausi on vuosikokousten välinen aika.

7 § Yhdistyksen kokous

Yhdistyksen varsinainen kokous eli vuosikokous pidetään kerran vuodessa helmi - toukokuussa.

Ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä erityisesti ilmoitettua asiaa varten sitä hallitukselta kirjallisesti vaatii.

Vuosikokouksen ja ylimääräisen kokouksen tarkan ajan ja paikan määrää hallitus

8 § Kutsu yhdistyksen kokoukseen

Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä jäsenille viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kutsu voidaan toimittaa kirjallisesti, sähköpostitse tai internetsivujen ilmoitustaulun kautta.

Kutsussa on mainittava ne asiat, jotka kokouksessa otetaan käsiteltäväksi. Muu asia voidaan ottaa käsiteltäväksi ja päätettäväksi hallituksen jättäessä sellaisesta esityksen kokoukselle tai kun jäsen tekee sellaisesta aloitteen kokouksen alussa ja erimielisyyden sattuessa tulee kaksi kolmasosaa (2/3) äänestäneistä esille ottamista kannattaa. Sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta sekä kiinteistöjen ostamisesta, myymisestä tai kiinnittämisestä ja muusta tärkeydeltään näihin verrattavasta asiasta ei kuitenkaan voida päättää, ellei siitä ole kokouskutsussa erityisesti mainittu.

9 § Yhdistyksen kokouksen avaus ja puheenjohtaja

Vuosikokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai heidän estyneenä ollessaan vanhin läsnä oleva hallituksen jäsen, jonka johtaessa puhetta kokous valitsee itselleen puheenjohtajan.

Ylimääräisessä kokouksessa puheenjohtajana toimii kuitenkin kokouksen avaaja, muuten sen kulku on soveltuvin osin sama kuin vuosikokouksen.

10 § Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat

1) Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja cool.png sihteeri c) kaksi pöytäkirjan tarkistajaa d) muut tarvittavat toimihenkilöt.

2) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnäolijat ja valtuutukset.

3) Käsitellään ja hyväksytään kokoukselle työjärjestys sekä muiden kuin kokouskutsussa mainittujen asioiden esille ottaminen.

4) Käsitellään toimintakertomus edelliseltä toimintakaudelta.

5) Esitellään yhdistyksen uudet varsinaiset jäsenet ja päätetään mahdollisesti kunniajäseneksi kutsumisesta.

6) Käsitellään tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta sekä tilintarkastajien lausunto.

7) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille.

8 ) Käsitellään toimintasuunnitelma seuraavalle toimintakaudelle.

9) Käsitellään ja hyväksytään talousarvio kuluvalle tilikaudelle sekä määrätään varsinaisten jäsenten jäsenmaksun suuruus ja määrätään yhdistyksen toimihenkilöiden palkkiot alkavalle toimintakaudelle.

10) Valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota myös yhdistyksen puheenjohtajaksi kutsutaan ja hallituksen muut varsinaiset- ja varajäsenet erovuorossa olevien tilalle.

11) Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä.

12) Käsitellään esityslistalla olevat sekä vuosikokouksen päätöksellä käsiteltäväksi otetut muut asiat

11 § Äänioikeus ja äänestys yhdistyksen kokouksessa

Äänioikeus yhdistyksen kokouksessa on jokaisella läsnäolevalla varsinaisella jäsenellä, joka on suorittanut maksettavaksi erääntyneen jäsenmaksun. Kullakin jäsenellä on äänestyksessä yksi ääni. Lisäksi valtakirjalla voi samanaikaisesti käyttää enintään viiden (5) poissaolevan jäsenen äänioikeutta. Kukaan ei kuitenkaan ole oikeutettu äänestämään suuremmalla äänimäärällä kuin korkeintaan yhdellä viidesosalla (1/5) kokouksessa läsnäolevien jäsenten äänimäärästä.

Hallituksen jäsenillä sen toimintaa ja tilintarkastajien vaalia koskevissa asioissa ei ole äänioikeutta. Äänioikeutta ei myöskään ole vapaa- eikä kunniajäsenillä.

Äänestys on avoin, paitsi milloin kaksi (4) läsnäolevaa jäsentä vaatii suljettua äänestystä. Äänestyksessä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö, paitsi tapauksissa, joissa sääntöjen mukaan tarvitaan määräenemmistö. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetussa äänestyksessä arpa.

12 § Hallitus

Yhdistyksen asioita ja omaisuutta hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja sekä neljä muuta varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi, muut varsinaiset- ja varajäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä on kaksi muuta varsinaista ja kaksi varajäsentä vuosittain erovuorossa. Ensimmäisenä vuotena erovuorot ratkaistaan arvalla.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarvittaessa tai kun kolme hallituksen jäsentä sitä häneltä pyytää.

Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kaksi jäsentä on paikalla.

Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.

13 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tulee huolellisesti hoitaa yhdistyksen asioita ja johtaa sen toimintaa yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen sekä päätösten mukaisesti.

Hallituksen tehtävä on

- pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä ja hyväksyä muut paitsi kunniajäsenet

- kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niille esitettävät asiat ja toimeenpanna niiden päätökset

- hoitaa huolella yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia, että tilinpäätös tehdään määräaikana, ja esittää se tilintarkastajille

- valita tarvittavat yhdistyksen edustajat eri tehtäviin ja tilaisuuksiin

- päättää erilaisista tehtävien hoitamisesta johtuvien kulujen maksamisesta

- tarvittaessa vahvistaa ohje- tai johtosäännöt, taikka hallituksen päätöksellä muutoin määritellä eri toimihenkilöiden ja -ryhmien tehtävät

- suorittaa tarpeelliset neuvoa-antavat jäsenäänestykset

- huolehtia muista sille kuuluvista asioista

14 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, sihteeri ja varapuheenjohtaja, aina kaksi yhdessä, tai hallituksen määräämät toimihenkilöt siinä järjestyksessä kuin hallitus erikseen määrää.

15 § Jäsenmaksu ja vapautus jäsenmaksusta

Varsinaisen jäsenten jäsenmaksun suuruus määrätään vuosikokouksessa. Jäsenmaksun kantamistavasta päättää hallitus.

Yhdistyksen hallituksella on oikeus vapauttaa harkintansa mukaan kokonaan tai määräajaksi jäsenmaksun suorituksesta jäsen, joka vapautusta anoo ja joko sairauden, työttömyyden tms. erityisen syyn vuoksi.

Ylimääräisestä jäsenmaksusta ja sen kantamistavasta päättää yhdistyksen kokous. Ylimääräinen jäsenmaksu ei saa olla varsinaista jäsenmaksua suurempi.

16 § Tilit ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös ja sitä koskevat asiakirjat tulee jättää tilintarkastajille vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

Yhdistyksellä on kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa. Tilintarkastajien tulee tarkastaa yhdistyksen hallinto, taloudenhoito, sen tilit, kassa, arvopaperit ja muu omaisuus. Heidän tulee jättää ennen vuosikokousta hallitukselle vuosikokoukselle osoitettu tilintarkastuskertomus ja lausunto taloudenhoidosta, tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille.

Jos tilintarkastajat seuratessaan taloudenhoitoa vuoden aikana tarkastuksiensa perusteella tai muuten havaitsevat olevan aihetta muistutuksiin tai esityksiin, siitä on viipymättä ilmoitettava hallitukselle.

17 § Sääntöjen muutos

Näitä sääntöjä voidaan muuttaa ainoastaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä. Tällöin vaaditaan, että ehdotusta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestykseen osallistuneista.

18 § Yhdistyksen purkaminen

Yhdistyksen purkamisesta päätetään kahdessa yhdistyksen kokouksessa, joiden väliä on vähintään yksi kuukausi ja joista toinen on vuosikokous. Tällöin vaaditaan, että ehdotusta kummassakin kokouksessa kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestykseen osallistuneista.

Yhdistyksen purkautuessa sen omaisuus on käytettävä tarkoitukseen, joka edistää 2§:ssä mainittuja yhdistyksen tarkoitusperiä, tai erikseen yhdistyksen kokouksessa päätetyllä tavalla.

19 § Täydentävä säännös

Niissä tapauksissa, joista näissä säännöissä ei ole mainittu noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa yhdistyslakia.

edit: pykälää 2 ja 3 viilattu toiveiden mukaan

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

[2 § Tarkoitus, toiminta ja poliittinen riippumattomuus

Yhdistyksen tarkoituksena koota yhteen hoitoalalla työskentelevät hoitoalan ammattilaiset sekä näihin tehtäviin valmistavissa ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat. 

3 § Jäsenten hyväksyminen, kunniajäsenyys, eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen jäseniksi voivat päästä kaikki Suomessa tai ulkomailla työskentelevät hoitoalan koulu- tai opistoasteen tutkinnon suorittaneet ja näissä ammateissa työskentelevät sekä näihin ammatteihin opiskelevat henkilöt.

Muuten mielestäni ok, mutta pariin kohtaan kommentoisin;

2§: Tuon sanan ammatillisissa (ennen oppilaitoksissa) voisi ottaa pois, ammattikorkeakoulut kun eivät ole varsinaisesti ammatillisia oppilaitoksia.

3§: Noihin koulutusasteisiin voisi lisätä II asteen ja ammattikorkeakoulut, jotta ei rajata lähihoitajia ja amk-tutkintoisia jäsennyden ulkopuolelle...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Muuten mielestäni ok, mutta pariin kohtaan kommentoisin;

2§: Tuon sanan ammatillisissa (ennen oppilaitoksissa) voisi ottaa pois, ammattikorkeakoulut kun eivät ole varsinaisesti ammatillisia oppilaitoksia.

3§: Noihin koulutusasteisiin voisi lisätä II asteen ja ammattikorkeakoulut, jotta ei rajata lähihoitajia ja amk-tutkintoisia jäsennyden ulkopuolelle...

Korjattu tuohon alkuperäiseen ehdotelmaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: hoitopoika

Arvoisat Kollegat

Nyt dino on tehnyt kovan työn jo ennen varsinaista perustamiskokousta. Toivoisin nyt kaikkien kommenteja ja parannus ehdotuksia perustamis-asiakirjan suhteen, sääntöihin ja mahdolliseen jäsenmaksun suuruuteen. ym asioihin mihin jonkun mielestä ei ole otettu kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tässäpä muutama ajatus /lisäys unionin sääntöehdotukseen

jäsenen, joka käyttäytymisellään tai toiminnallaan halventaa, vahingoittaa tai vaikeuttaa unionin toimintaa, voi yhdistyksen kokous erottaa, jos kaksi-kolmasosaa (2/3) kokouksessa paikalla olevista äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii. Ennen asian esille tuloa on erotettavalle varattava tilaisuus selvittää toimintansa perusteet (kirjallisesti)

Unionin nimen kirjoittavat puheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.Tämä tärkeä seikka, kun hoidetaan raha tai sopimus asioita

Valtakirjalla ei saa äänestää henkilövaalissa

Henkilövaalit toimitetaan suljetuin lipuin. Jokaiseen vaalilippuun tulee merkitä yhtä monta nimeä kuin on valittavia.

Kun valittavia on vain yksi, noudatetaan vaalissa enemmistövaalitapaa. Valituksi tuleminen edellyttää ehdotonta enemmistöä annetuista äänistä. Mikäli yksikään ehdokas ei vaalin ensimmäisellä kierroksella saa ehdotonta enemmistöä, toimitetaan toinen äänestyskierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä, jolloin eniten ääniä saanut tulee valituksi. Mikäli äänet menevät tasan toisella äänestyskierroksella, ratkaistaan vaali arvalla. Kun valittavana on samanaikaisesti useampia henkilöitä, toimitetaan vaali suhteellisena vaalina.

Vaalissa voidaan äänestää vain ehdolle asetettuja henkilöitä. Jokaiseen vaalilippuun tulee merkitä yhtä monta nimeä kuin on valittavia.

Vaali toimitetaan ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Tasatulos vaalissa ratkaistaan arvalla.

Tarpeen vaatiessa voi unionn vuosikokous valita muita toimihenkilöitä ja toimikuntia. Myös hallitus voi antaa tehtäviä jäsenille

Vaikka unioni on poliittisesti sitoutumaton tulisi sen sääntöihin tulla pykälä, joka sallii mahdollisuuden vaikuttaa valtakunnan tasolla poliittiseen päätöksen tekoon (esim. työmarkkina asiat)

No tääsä muutama ajatus. Laitan sitten lisää kun tulee uutta mieleen

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: hoitopoika

Hyvät Foorumilaiset... ;)

Nyt ovat olleet äänessä aktiiviset foorumilaiset, nyt tarvitaan myös niiden mielipidettä ehdotuksia jotka ovat olleet vähemmän äänessä, mutta säännöt alkavat olla hyvällä tolalla. Suuret kiitokset dinolle ja larygiitille.. Myös muut ääneen

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mun mielestä jo tehtyjen korjausten lisäksi Laryngiitin ajatukset oivallisia lisättäväksi. Eiköhän noillla päästä jo aika pitkälle perustamisen suhteen, että saadaan homma pyörimään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Muutamaa yhdistystä perustamassa olleena seuraavat jutskat:

Vuosikokous = Yhdistyksen varsinainen kokous.

Tilikausi ja toimitakausi ehdottomasti samoiksi, näin vältytään

välitilintarkastukselta.

Sääntoehdotus vaikuttaa senverran monimutkaiselta, että ne

kannattaa ehdottomasti esitarkastuttaa yhdistysrekisterissä.

( www.prh.fi ) ennakkotarkastuksen hinta 200 €.

Tsemppiä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sääntoehdotus vaikuttaa senverran monimutkaiselta, että ne

kannattaa ehdottomasti esitarkastuttaa yhdistysrekisterissä.

( www.prh.fi ) ennakkotarkastuksen hinta 200 €.

Tsemppiä

Joo ei kannata yehdä liian monimutkaisia näistä säännöistä - yksinkertaisille ihmisille yksinkertaiset säännöt... Ja § 19 auttaa yksinkertaistamaan sääntöjä, eli kaikkea ei tarvitse omiin sääntöihin saada mahtumaan. Yhdistyslaki löytyy täältä: http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistyslaki.html

Huomioitavaa on että kaikki minun ja Laryngiitin sääntöehdotuksista on poimittu jo olemassa olevien yhdistysten säännöistä ja sovellettu SuHU:n tarpeita vastaavaksi, joten uskoisin että nämä ovat yhdistyslain hengen mukaisia. Toki tarkistaa kannattaa jos perustava kokous on sitä mieltä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: hoitopoika

::) Olen selaillut samaa lakia ja kyllä saman kaltainen se siellä on. 200 € sellainen hinta, että sille löytyy parempaakin käyttöä.

Mutta kiitos edelleen kaikille.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

PRH on tiukentanut huomattavasti hyväksymislinjaansa.

Sääntöehdotus on oltava perustamiskokouksessa.

Ennakkotarkastus 200 € ja hyväksyntä 15 €.

Ennakkotarkastamattomat hyväksyntä 60 € ja jokainen

korjauskerta lisää 60 €.

Yhdistyslainsädäntöön tutustuneena kerron, että tuo

ehdotus ei tule menemään sellaisenaan läpi.

Punnitkaa tarkkaan eri vaihtoehdot.

Tsemppiä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yhdistyslainsädäntöön tutustuneena kerron, että tuo

ehdotus ei tule menemään sellaisenaan läpi.

Viitsitkö kertoa virheelliset kohdat.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...