Jump to content
MAINOS

[TEHY] Potilaita sidotaan vuoteisiin liian niukan työntekijämäärän vuoksi


OldOne

Recommended Posts

Tehyn mukaan nykyinen toimintamalli on eettisesti kestämätön. Sillä loukataan potilaan itsemääräämisoikeutta. Psykiatriassa ja somaattisella puolella hoidettavat potilaat eivät saa samanarvoista kohtelua. Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehy ry vaatii selkeitä säädöksiä nk. lepositeiden käytöstä normaalissa potilashoidossa. Hoitokäytännön selkeyttäminen on tärkeää hoidon laadun ja turvallisuuden sekä hoitohenkilöstön vastuukysymysten vuoksi. Tehyn mukaan nykyinen toimintamalli on myös eettisesti kestämätön. Sillä loukataan potilaan itsemääräämisoikeutta. Psykiatriassa ja somaattisella puolella hoidettavat potilaat eivät saa samanarvoista kohtelua.

Tehy esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee ohjeet tai säädökset potilaiden sidottuna pitämisestä somaattisessa hoidossa vastaavasti kuin on mielenterveyshoidossa. Tehyn kantana on, että hoitajan vastuulle ei voida sälyttää sellaista valvontatehtävää, jota hän ei käytännössä pysty suorittamaan.

Lepositeitä käytetään Tehyn jäseniltä tulleiden tietojen mukaan nykyisin yhä yleisemmin myös somaattisissa hoitoyksiköissä. Tehyn henkilöstöpoliittisen asiamiehen Irmeli Vuoriluodon mukaan asia on erityisesti tullut esiin, kun työnantajat ovat vähentämässä esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla yöajan henkilöstömitoitusta minimiin eli yhteen yöhoitajaan. Riittämätön työntekijämäärä yritetään korvata työnantajan vaatimuksesta sitomalla potilas vuoteeseen.

Lepositeitä käytetään turvallisuussyistä tai potilaan rauhoittamiseksi. Osa potilaista saattaa olla vaaraksi itselleen tai käyttäytyä väkivaltaisesti joko toisia potilaita tai henkilökuntaa kohtaan. Myös psykiatrisia potilaita hoidetaan muiden sairauksien vuoksi somaattisissa hoitoyksiköissä.

Psykiatrisella puolella lepositeiden käytöstä on tarkat säädökset. Potilaan sidottuna pitämiseen tarvitaan hoitavan lääkärin määräys. Potilasta pitää valvoa jatkuvasti säilyttämällä näkö- ja kuuloetäisyys potilaaseen. Sidottuna pitäminen on lopetettava heti kun se ei enää ole välttämätöntä. Somaattisissa hoitoyksiköissä vastaavia, selkeitä säädöksiä ei ole.

Lepositeiden käytöstä on ollut myös ikäviä seurauksia. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tiedossa on mm. potilaan tukehtuminen siteitä käytettäessä riittämättömän valvonnan vuoksi.

STTK:lainen Tehy ry edustaa koulutettua hoitohenkilöstöä ja siinä on 124 000 jäsentä.

Lisätietoja:

Tehyn henkilöstöpoliittinen asiamies Irmeli Vuoriluoto, puh. (09) 5422 7164

http://www.tehy.fi/?x20984=1332007

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tuo on 100% varmasti täyttä totta! Nytkö Tehy vasta heräs tuonkin asian huomaamaan...!?

Läheltäpiti-tilanteita on todellakin tullut vastaan  :- Pahimpia en ees viitti täällä kertoa salassapitovelvollisuudenkin takia, kun osa kuitenkin mut tunnistaa ja tietää missä olen töissä.

Tekis mieli kirjoittaa Hesarin yleisönosastolle otsikolla "Tiedätkö miten läheistäsi hoidetaan resurssipulan vuoksi"

Kun ei kerkee antaa kipulääkettä, hyvä kun listalääkkeitäkään.. ja sitoa on pakko vaikka potilas ois C-papissa ja sekava etkä kerkee vahtiin kun naapuripotilasta just intuboidaan ja käsiä tarvitaan siellä niin mistäs revit.. nuo on ihan lievimmästä päästä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kun ei kerkee antaa kipulääkettä, hyvä kun listalääkkeitäkään.. ja sitoa on pakko vaikka potilas ois C-papissa ja sekava etkä kerkee vahtiin kun naapuripotilasta just intuboidaan ja käsiä tarvitaan siellä niin mistäs revit.. nuo on ihan lievimmästä päästä.

Niin, edelleen vastaan mieluummin kysymyksiin että "miksi potilas oli sidottuna" kuin että "miksi potilas loukaantui/menehtyi työvuorossasi"

Pallo ja vastuu on päättäjillä, toivottavasti hoitajat ovat kirjallisesti epäkohdat ja resurssipulat ilmoittaneet työpaikoillaan - näille ilmoituksille saattaa pahimmassa tapauksessa olla käyttöä..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tekis mieli kirjoittaa Hesarin yleisönosastolle otsikolla "Tiedätkö miten läheistäsi hoidetaan resurssipulan vuoksi"

Kun ei kerkee antaa kipulääkettä, hyvä kun listalääkkeitäkään.. ja sitoa on pakko vaikka potilas ois C-papissa ja sekava etkä kerkee vahtiin kun naapuripotilasta just intuboidaan ja käsiä tarvitaan siellä niin mistäs revit.. nuo on ihan lievimmästä päästä.

Niin tuttua! Hyvä kun tästä asiasta aletaan pitää ääntä, jospa saisi apua resurssipulaan. Ei paljon ehdi puheella ja lääkkeellä rauhotella. Remmeihin on laitettava, niin pysyy ainakin sängyssä. Sekavaa potilasta käy sääliksi. Kateellisena muistelen harjottelua psyk.puolella, missä sidotulla potilaalla oli vierihoitaja...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kateellisena muistelen harjottelua psyk.puolella, missä sidotulla potilaalla oli vierihoitaja...

Oi jos asiat olisivat näin hyvin jokaisella psyk.osastolla.....

Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi. Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi. Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten, että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse olen törmännyt sellaiseen, että magneettivyöt ovat täysin pannassa. Ylilääkäri on sitä mieltä, että ne ovat yksinkertaisesti vaarallisia potilaille...Vaikka toteutettaisiin tunnin välein tsekkausta. Sitten käy niin, että demetoitunut, huonotasapainoinen lähtee yksin liikkeelle ja satuttaa itsensä.

Lisäksi psykiatriset paikat on täynnä/säästetään rahoissa eikä lähetetä potilaita sinne kun tulee niin kalliiksi, aggressiiviset, psykoottiset pidetään vuodeosastolla niin kauan, kun mahdollista.Sehän on sitten mun mielestä hoidon laiminlyömistä. Potilaan olo vaan pahenee, kun lääkitys ym. asiat ovat ihan hukassa kun yleislääkäri niitä koittaa rustailla.

Kaikki me ollaan eläimiä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Somaattisella puolella levottomien potilaiden sitominen on tuttua. Yleensä alkotaustaa ja Diapam-mikstuuraa saa antaa desimitalla ilman tehoa. Yhden jätin sitomatta ja poliisi palautti sairaalaan, kun olivat löytäneet pyjamassa ja tipan kanssa kirkon portailta istumasta.

Kuuntelin tässä, kun eräs talon perushoitajista kyseli sitomisesta päivystävältä lääkäriltä. Tämä totesi ykskantaan, ettei kannata niitä sitomisia kirjata hoitokertomukseen, koska se vaatisi jonkun viereen vahtimaan ja siihen ei ole resursseja. Mitä siihen sitten sanoo? Epäeettistä? Kyllä. Sitomatta jättäminen ja potilaan loukkaantuminen? Mielestäni myös epäeettistä.

Hyvä että tehykin on asian nostanut esille. Kyllähän me hoidamme, kun meille siihen annetaan mahdollisuus. Resurssien puute ei ole hoitajien vika, me työskentelemme olosuhteiden mukaan.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Että sieppaa koko aihe.. Ilman muuta osastoilla sidotaan levottomia vanhuksia jos ei henkilökuntaa ole tarpeeksi vahtimaan näitä potilaita!!.. Eihän se muuta tuo kun lisää ahdistusta näille vanhus paroille, jotka eivät muistamattomuuttaan tai muuten ymmärrä ympärillä tapahtuvia asioita.. Mitenköhän noille päättäjille saatais taottua kalloon ettei asiat parane muuten kun hoitajia lisäämällä.. Ei ihme jos jossakin mummo unohdetaan istumaan g-tuoliin, kun varmaan hoitajilla muutekin likaa muistettavaa ja kiirettä..(mikä tietenkään ei kylläkään oikeuta äsken mainitsemaani asiaan..) Kiireen varmasti tietää jokainen näillä sivustoilla käyvä.. Mitäköhän ISOHERRAT meinaisivat jos me hoitajat ryhtyisimme lakkoon..Ei paljon varmaan naurattais.. Ne varmaan luulee että me tykätään työstämme tämmöisenä, ettei ole juuri koskaan aikaa oikeasti kuunnella potilasta ja viettää aikaa heidän kanssaan.. Itsellä 34 osastoa mitä kierrän..joka osastolla pulaa hoitajista eikä tapreeksi aikaa hoitaa..sitten kotona mietitään mitä jäi tekemättä.. Ei kyllä yhtään kivaa.. Ja vielä yksi keskustelun aihe olisi se että miksi ihmeessä Suomessa ei enää tunnisteta vanhuspsykiatriaa enään..Itse olen huomaanut tässä neljän vuoden sisällä että potilas aineisto sen kun pahenee tuolta osin.. huh huh..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

no.. tästä aiheesta eikös tänään ollut iltalehdessä vai sanomalehti.. enivei: että vanhus lähtenyt yölä terveyskeskuksen vuodeosastolta ja paleltui kuoliaaksi?

tästä tuli mieleen eräs oma kokemus kun valvoin puolarmetsän sairaalassa. Mummo oli agressiivinen ja halusi pois sairaalasta.. haistatteli peetä ja kaikkee "et tollainen iso äijä kiusaa pientä mummoa"... no siitä rauhoittelusta ei tullut mitään normaali puheilla ja selittämisillä..  sanoin sille että et voida ottaa sellaista riskiä että lähdet yölä tonne ulos ja sulle käy jotain.. mummo ei uskonut ei sit mitään.. sit sanoin vaa kylmästi joko meet suosiolla nukkuun sänkyyn tai sidon sut tuoliin... mummo heitti taas et "haista paskaa ja senkun sidot!"

ei auttanut muu ku laittaa g-tuoliin mummu vyötärönympärille vaa remmillä kiinni.. nojan taakse vaa tukeva solmu.. siinä se sit vihaisena istui.. sit joku 1h myöhemmin se nukkui ja sit laitoin g-tuolin makavaan asentoon.. siinä se nukkui aamuun asti.

I´am Wizard

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onpa erittäin hyvä, että TEHY ottaa kantaa lepositeiden käyttöön somaattisella puolella!!! Lepositeiden käyttö on hyvin tuttua siellä. On varmasti tosiasia, että lepositeitä käytetään myös resurssipulan takia -> potilaiden turvallisuutta ei pystytä takaamaan pienellä henkilökuntamäärällä!! Nykyisin sairaalan "arki" on paljon sekavien, dementoituneiden, alkoholisoituneiden, agressiivisten ym. potilaiden kohtaamista. Ei se lepositeisiin laittaminen niin kivaa hommaa ole, mutta toisinaan ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa. Niitä tilanteita on ollut, että on joutunut soittamaan poliisit potilaan perään tai itse juossut potilaan perässä pakkasessa (oli päässyt livahtamaan lannevöistä). Sellaisissa tilanteissa tottavieköön miettii, että mieluummin selittelee potilaan rajoittamista.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Toisaalta hienoa että TEHY mesoaa moisesta, kohta varmaan eduskunnassa ajetaan sellainen laki, että potilasta ei saa sitoa ellei vähintään 6 lääkäriä vahdi sitä samalla. Tottahan se on että vahtia pitäis eikä resurssipula saisi sitomiseen syy olla. Mutta bei sitä henkilökuntaa mistään saada, kun ei ole varaa palkata. Vois sekin sekunda liitto koettaa jotain hyvää saada jäsenilleen eikä aina vain p:tä niskaan. Mitäs sitte esim S-HOO tekee kun ei saa sitä C-pap potilasta sitoa kun naapuri pitäis intuboida. Kysynpä vaan. Vaikka mitä mää auon en ees kuulu liittoon,  enkä takuulla noudata yhdenkään liiton ohjeita.    angry.png

Jos et tiedä, mumise. Jos olet kusessa, Delegoi!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

... Mitäs sitte esim S-HOO tekee kun ei saa sitä C-pap potilasta sitoa kun naapuri pitäis intuboida. Kysynpä vaan. Vaikka mitä mää auon en ees kuulu liittoon,  enkä takuulla noudata yhdenkään liiton ohjeita.    angry.png

noh, onneksi hoitaja noudattaa työssään lakeja ja sairaalan ohjeistuksia... ei liiton ohjeita.

- sh -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vois sekin sekunda liitto koettaa jotain hyvää saada jäsenilleen eikä aina vain p:tä niskaan.

Siis hetkinen. Mikäs tän aiheen otsikko onkaan? Eiköhän TEHY aja takaa että resursseja=hoitajia on saatava lisää ettei ihmisiä tarvitse sitoa sänkyihin niiden vähyyden vuoksi jne. Mitä ihmeen väärää siinä on? TEHY ei todellakaan ole täydellinen, mutta joku kohtuus tossa arvostelussakin tulis säilyttää  ;D
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...