Jump to content
MAINOS

Uhkaavien tilanteiden pelko yleistä sosiaali- ja terveysalalla

OldOne

Kuuluuko väkivalta hoitotyöhön?  

29 ääntä

  1. 1. Kuuluuko väkivalta hoitotyöhön?

    • Kyllä
      2
    • Ei missään nimessä
      28

Recommended Posts

niinpä. No, ei sitä nyt voi sanoa toisesta paikasta, mikä on aiheuttanut. Huolimattomuus varmaan päällimmäisenä syynä

Ei tällä ole mitään tekemistä huolimattomuuden kanssa. Potilaita voi ppkl:lla olla niin paljon, ettei kellään ole mahdollisuutta vahtia jotain delikkaukkoa.

Kuten jo aikaisemmin on todettu, niin oikea hoitopaikka delirium-potilaille olisi putka. Mitä sitten jos niiden kuolleisuus vähän nousisikin, ketä se liikuttaisi?

Aika usein, kun näitä delikka-alkkiksia on hoidossa, niin jossain vaiheessa joku henkilökunnasta saa turpaansa. Ainakin itselläni kaikkein vaarallisimmat tilanteet ovat olleet juuri niiden kanssa. Mun mielestä niiden hoitaminen ei ole niin kannattavaa, että pitäisi tosissaan vaarantaa oma henkensä (+muiden potilaiden henki).

Itselleni näitä delikkaukkoja ei ole nyt ihan vähään aikaan sattunut kohdalle, mutta olen päättänyt, että seuraavasta tapauksesta teen rikosilmoituksen, oli potilas sitten 20v tai 80v. Voisiko joku kertoa, miten silloin tulisi menetellä? Pitääkö poliisille ilmoittaa heti, vai vasta työvuoron jälkeen. Pitääkö pyytää todistajilta heti nimet paperiin jne. En ole näiden asioiden kanssa ollut koskaan tekemisisssä.

1/12800

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 52
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Tilanteen tarkka kuvaus sairaskertomukseen, paikallaolijoiden/silminnäkijöiden nimet myös. Täytät työpaikan tapaturma/väkivalta yms. lomakkeet ja sitten varaat ajan omalle lääkärille joka kirjaa sinun omat vammasi potilaspapereihin. Asian byrokraattisella puolella ei kiirettä, eli seuraavana arkivapaana polisiilaitokselle tekemään tutkintapyyntö. Paras tietysti olisi jos työnantaja tekisi hoitajan puolesta tutkintapyynnön ja veisi asiaa eteenpäin, mutta ilmeisesti melko harvassa paikassa vielä näin tilanne.

Ja kaikista nyrkinnostajista ja haistattelijoista voi tietysti tehdä tutkintapyynnön, mutta kokemuksesta sanoisin sen että prosessi on sen verran aikaavievä, työläs ja hermoja rassaava että kannattaa harkita hyvin tarkoin mitä jutut viet eteenpäin. Terapeuttista vaikutusta ei näillä proseseilla valitettavasti juuri ole - ei ainakaan minulle..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ylilääkäri seuraa tilannetta ja on ottanutkin niiden pohjalta kantaa / tehnyt päätöksiä.

Konkreettisesti mitä?

Itselläkin kiinnostaisi tietää, miten konkreettisella tasolla väkivaltailmoituksen perusteella asiat voivat muuttua. Joitain väkivaltailmoituksia täyttelin yhdessä työpaikassa, mutta niistä ei sen täyttämisen jälkeen kuulunut mitään, liekö mennyt jonnekin pöytälaatikon pohjalle tms. Nykyisessä työssäni onneksi fyysistä uhkaa ei juuri ole, mitä nyt välillä puhelinlankoja pitkin tullaan...

Nuo tarkoittamani ylilääkärin päätökset ja kannanotot tarkoittivat käytännössä lisätyövoiman hankintaa, eli osastonhoitajalle lupaa hankkia lisäväkeä. Eräässä tapauksessa seurauksena oli vierihoitajan hankkiminen potilaalle ja muulloinkin ylilääkärin kierroilla kannanottoja potilaiden hoitoon.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Kovin on tylyt kommentit delikaukoista (l.potilas)....mutta jokaisella oikeus mielipiteeseensä, vaikka näin luvalla sanoen se VÄÄRÄ onkin (koita kestää,kiäh)!!katoppaköö siinä on nähtävissä näitä "inhimillisiä" puolia JOPA näille kuvailemillesi delikaäijille...Ajatteleppas jos se sairastunut ukko vaikka oma ukko olis..putkaan vaan ja henki pois, mutta ketäs se sitten liikuttais??? Samalla periaatteella vois heittää kaikki häiritsevät sairaat mm. aggresiivinen dementikko tai muuten vaan v****mainen potilas samaan paikkaan, väkivallan suhta lienee sama? Ootko ajatellut asiaa joskus vaikka sairaus näkökulmasta, ts. päihderiippuvuus? onhan se vähän niinkin, että sairauden kanssa pärjääviä ei juurikaan ole, mutta se yksikin riittää. Toisaalta kovin turhauttavaahan se on aina samoja ukkoja/akkoja rauhoitella ja hoitaa/lääkitä/antaa työpanoksensa, koska nehän eivät sitten kuitenkaan noudata/sitoudu MEIDÄN hoitohlökunnan tavoitteisiin, jo on perhana! Näkemykseni (huom.työn tuomaa) mukaan sairaushan se pitää olla, koska kuka terve juo talonsa, perheensä, sos.suhteensa, velkaantuu, menettää terveytensä...sairaalta tuo ainakin minusta kuulostaa!!! Ja kuka meistä se terve nyt sitten on???

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kovin on tylyt kommentit delikaukoista (l.potilas)....mutta jokaisella oikeus mielipiteeseensä, vaikka näin luvalla sanoen se VÄÄRÄ onkin (koita kestää,kiäh)!!

Mikähän luulet olevasi, kun sinulla on pokkaa sanoa noin. Tuo on vain sinun subjektiivinen mielipiteesi asiasta, jolla on juuri niin paljon merkitystä, kuin kenen tahansa muun mielipiteillä. Et ole mikään sanomaan, onko jokin mielipide oikein vai väärin.

katoppaköö siinä on nähtävissä näitä "inhimillisiä" puolia JOPA näille kuvailemillesi delikaäijille...Ajatteleppas jos se sairastunut ukko vaikka oma ukko olis..putkaan vaan ja henki pois, mutta ketäs se sitten liikuttais???

Pitääkö tällaisten potilaiden takia henkilökunnan ja muiden potilaiden laittaa oma henkensä peliin, jos pitää niin miksi? Perustelisitko? Kyllä aika moni tuntemani henkilö on samaa mieltä siitä, että delikkapotilas on aina vakavasti otettava riski ympäristölleen. Ja heidän hoitaminen syö aika paljon resursseja muiden potilaiden hoidosta. (ja Malmin ppkl:lla eräs vanhus pääsi hengestään jokin aika sitten tällaisen "sankarin" vuoksi, tai ai niin, hoitajien syytähän sen täytyi olla)

Samalla periaatteella vois heittää kaikki häiritsevät sairaat mm. aggresiivinen dementikko tai muuten vaan v****mainen potilas samaan paikkaan, väkivallan suhta lienee sama? Ootko ajatellut asiaa joskus vaikka sairaus näkökulmasta, ts. päihderiippuvuus? onhan se vähän niinkin, että sairauden kanssa pärjääviä ei juurikaan ole, mutta se yksikin riittää. Toisaalta kovin turhauttavaahan se on aina samoja ukkoja/akkoja rauhoitella ja hoitaa/lääkitä/antaa työpanoksensa, koska nehän eivät sitten kuitenkaan noudata/sitoudu MEIDÄN hoitohlökunnan tavoitteisiin, jo on perhana! Näkemykseni (huom.työn tuomaa) mukaan sairaushan se pitää olla, koska kuka terve juo talonsa, perheensä, sos.suhteensa, velkaantuu, menettää terveytensä...sairaalta tuo ainakin minusta kuulostaa!!! Ja kuka meistä se terve nyt sitten on???

Jokainen henkilö, joka juo itsensä siihen tilaan, että saattaa pamahtaa delikkaan, ottaa tietoisen riskin. Jos sairaus kerran vapauttaa vastuusta, niin sen täytyy silloin myös kaventaa oikeuksia. Tämähän onkin se suurin ongelma juoppojen kohdalla, he haluaisivat täydet oikeudet kaikkeen mahdolliseen, ilman mitään vastuuta, ja se ei oman käsitykseni mukaan ole mitenkään oikeudenmukaista.

Syytät kirjoituksessasi minua kapeakatseisuudesta, mutta omakaan tyylisi ei juuri kehuja ansaitse, vastasin nyt kuitenkin, vaikka tämä  vaikuttaakin vähän provolta.

Suosittelen, että luet tälle samalle sivustolta kirjoittamani kolumnin "potilasväkivalta", ehkä se antaa sinullekin jotain ajattelemisen aihetta

1/12800

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt on puhe delikkapotilaista. Mielestani delikkapotilaiden hoito tulisi olla aggressiivista, etupainoitteista hoitoa. Ruvetaan alkoholidelikkaa kyllastamaan pamilla aikaisessa vaiheessa, eika odotella sita delikkaa. Jos pt on delikassa jo tullessaan, laitetaan porukalla suoniyhteys ja vintti pimeeksi midazolaamilla ja pidetaan tajuttomana riittavan pitkaan.

Kuitenkin sairaala on meidan tyopaikkamme ja tyoturvallisuus on ykkosasia.

Ei meilla vakivaltaa katsota hyvalla, oli se sitten fyysista tai henkista. Jos potilas on aggressiivinen ja vaatii sairaalahoitoa -> uneen. Tosin joskus se uneen laittaminen on vaikeaa, mutta aina jossain vaiheessa on onnistuttu - viimeistaan propofolilla.

A common mistake that people make when trying to design something completely foolproof was to underestimate the ingenuity of complete fools.

- Douglas Adams

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Noiden delikkapotilaiden ja muidenkin riehujien suhteen pitää pyrkiä nollatoleranssiin. Keinoina kunnon lääkitys ja fyysinenkin rajoittaminen.  Säälillä ja ymmärtämisellä  ei saavuteta mitään. Itse näkisin että ns. kovat otteet ovat myös riehuvan potilaan edun mukaisia. Jos esim. potilas sekavana teloo jotain muuta, niin on hänen kannaltaan hyvää hoitoa estää se vaikka rankoinkin keinoin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Magneettiliivit ei pidä hyväkuntoisia aikuisia , vaikka miten hyvin laitat. Pakasta vadetyt saattaa selvitä testeissä vaan niitä ei tehdä kestämään Ahmed betoniraudoittajaa  ja Reiska fakiiria ilman valvontaa ja varaosia. Miksi muuten Fluanxol tipoista luovuttiin delikan hoidossa vai vieläkö niitä käytetään? Oliko  ongelmia. Ne oli suosittuja siellä täällä vähän ABBAN jälkeen?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kiitos kaunis vastauksestasi asswiper, hmmm...myönnettäköön kirjoitukseni olleen hieman provo sekä kapeakatseinen, eriävä mielipide EI taida kumoa toista, totta 8)! Tarkoitukseni Ei ollut missään nimessä mitätöidä/vähätellä työturvallisuusasiaa, se tärkein ja vakavasti otettavin asia. Missään tilanteessa potilasväkivalta ei ole hyväksyttävää. Eikä ajatuksenani ollut myöskään vähätellä hlökunnan toimintaa väkivalt.tilanteissa, pahoittelut siitä, jos näin olen antanut kirjoituksellani ymmärtää  ;)! Delirium potilas on kuitenkin mielestäni kuin kuka tahansa muukin aggressiivisesti käyttäytyvä potilas (=se aggressiivinen dementikko mummo), eikä delirium voi olla syynä hoidotta jättämiseen (=putka). Toisaalta olen voinut ymmärtää myös itse kirjoituksesi VÄÄRIN (koitan kestää :-X)!

Tarkoitukseni oli siis ottaa kantaa delikkapotilaiden turvalliseen HOITOON (kirjoitan kaiken lisäksi siis "väärän" aiheen alla)! Sairaalaputkan ja poliisiputkan palvelut kuitenkin hieman eri (en tiedä kumpaako kirjoituksessasi tarkoitit) tasoiset hoidollisesti ajatellen. Delirium saattaa kuitenkin olla henkeä uhkaava tila, hoito poliisiputkassa EI ole mitään hoitoa (joka ei ole virkavallan tehtäväkään), minimissään valvontaan. Kaikilla paikkakunnilla ei poliisiputkan yhteydessä ole esim. hoitohenkilökuntaa saatavilla. Delikkapotilaan mahdollisimman varhainen KUNNOLLINEN lääkehoito, voinnin seuranta sekä turvallinen fyysinen rajoittaminen olisivat mielestäni minimi vaatimukset delirium potilaan hoidoksi, se ei onnistu pelkästään putkaan lykkäämisellä. Tarkoitukseni oli myöskin tarkastella asiaa päihderiippuvuus (dg.) näkökulmasta, se on kuitenkin kuin mikä tahansa muukin diagnosoitava krooninen sairaus. Joskus kun mm. deliriumista on toivuttu turvallisesti, on mahdollisuus arvioida uudelleen omaa motivaatioaan (=paras, halvin ja turvallisin lääke) oman sairautensa hallintaan saamiseksi. Toisinaan sen etsiminen kestää pidempään, joskus lyhemmän aikaan ja toisilta sitä ei löydy koskaan. Mutta kuka se on meistä määrittelemään, että liikaa on tullut nyt etsittyä ja jäät hoidotta (=putka), tietysti silloin kun väkivallan uhka on ilmeinen ja hoidot eivät ole tuottaneet toivottua tulosta (riittävä lääkitys, rajoittaminen?). Sairauden kanssa pärjäävät osaltaan myös vähentäisivät syntyviä vaara-ja uhkatilanteita? Mahdollista tämäkin?

Vastakkainasettelusta vielä aggressiivisuus näkökulmasta...Voisi jopa ajatella diabeetikonkin ottavan myöskin tietoisen riskin olemalla huolehtimatta mm. elintavoistaan tai hoidostaan, pamahtaa niin sanotusti hyperglykemiaan (sairaus) joka voi aiheuttaa aggressiivisuutta (seuraus) vrt.delikka (sairaus)-->aggressiivisuus (seuraus). Ts. jos sairaus vapauttaa vastuusta, niin sen täytyy silloin myös kaventaa oikeuksia, näinhän se meni?! Tai jos kalliilla tehohoidolla hoidetaan mm.elintavoista (syöminen, tupakointi) johtuvia sairauksia, niin tämäkin syö käsittääkseni resursseja niiltä muilta potilailta, jotka itsestään ovat huolehtineet ja sitten kuitenkin sairastuneet. Ikuisuuskysymyksiä resurssien kohdentamisesta....

ps. kiitos kolumnisuosituksistasi!!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi muuten Fluanxol tipoista luovuttiin delikan hoidossa vai vieläkö niitä käytetään? Oliko  ongelmia. Ne oli suosittuja siellä täällä vähän ABBAN jälkeen?

Tuota Fluanxolia on kyllä joskus tosissaan ikävä... 20 guttaa >> 10 tuntia unta - toimi kuin junan vessa... :D
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 9 kuukautta myöhemmin...

Tilastokeskusksen työolotutkimuksen mukaan sosiaali- ja terveysalalla työskentelevistä puolet kokee työssään pelkoa uhkaavista tilanteista. Pelkoa kokevien osuus on ollut viime vuosina nousussa. Väkivalta, johon kuuluu myös sanallinen uhkailu, jää edelleenkin usein ilmoittamatta, vaikka laki edellyttää ilmoituksen tekemistä. Fyysisen väkivallan kohteeksi joutuu vuosittain joitakin satoja sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.

Asiasta kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen.

Väkivallan kohteeksi joutuu aivan varmasti tuhansia hoitoalan työntekijöitä jos lasketaan mukaan mummojen raapimiset ja pappojen huitomiset ja pikkulasten tönimiset ja solvaamiset. Kukaan ei vaan jaksa olla päivittäin tekemässä byrokraattisia kaavakeinfoja pelkkää tilastointia varten. Siihen menisi koko työaika, ikä ja terveys. Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Väkivalta ei todellakaan kuulu hoitotyöhön. Jos se kuuluisi, niin kouluissa opetettaisiin kuinka potilaita lyötäisiin turpaan takaisin.

Kenenkään ei missään nimessä pidä ajatella, että se on ok kun potilas käy käsiksi.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa. Mielestäni tämä voidaan helposti tulkita jopa väkivaltaan yllyttämiseksi ammattikuntaamme kohtaan. Väkivaltaa ei kuulu hyväksyä missään muodossaan. Onneksi itselläni on se tuntuma, että asenteet potilasväkivaltaa kohtaan olisivat parin viime vuoden aikana muuttuneet asiallisempaan suuntaan.

Itse en suostu hoitamaan väkivaltaisia potilaita ilman vartijan läsnäoloa, meidänkin sairaalassa sellainen on käytettävissä 24/7.

Tän kaltaisella suhtautumisella hoitoalan ongelmiin ainoastaan pahennetaan tulevaisuuden työntekijäpulaa. Hoitoalalla on totuttu kestämään pitkään kaikenlaista mielettömyyttä ja monessa työyhteisössä johtoporras ajattelee edelleenkin että painiminen ja hoitajien ajoittain luokkaantuminen kuuluvat osaksi työn kuvaa. Tähän päivään mennessä ei ole tullut tosin yhtään työyhteisöä vastaan jossa työnkuvaan kuuluisi missään muodossa väkivalta. Vaara-ja läheltäpititilanne lappujen täyttäminen tuntuu ajoittain turhauttavalta, mutta se on ainoa tapa osoittaa että työvuoroihin tarvitaan oikeasti lisää resursseja että hoitotilanteet saadaan turvallisiksi. Jos työsuojelu ei puutu tällaisiin tapauksiin niin se ei hoida tehtäviään niin kuin sen tulisi hoitaa. Mikään muutos ei valitettavasti tapahdu hetkessä, joten kaavakkeiden täyttäminen tulee näkymään vasta pitkän ajan kulttua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Väkivalta ei todellakaan kuulu hoitotyöhön. Jos se kuuluisi, niin kouluissa opetettaisiin kuinka potilaita lyötäisiin turpaan takaisin.

Kenenkään ei missään nimessä pidä ajatella, että se on ok kun potilas käy käsiksi.

Samma på här. Mulla itselläni on ehdoton nollatoleranssi väkivaltaa/aggressiivisuutta kohtaan. Valitettavasti kaikki hoitsut eivät ajattele samalla tavalla. Prkele! Se että oon hoitsu ei todellakaan oikeuta potilasta/omaista fyysiseen/psyykkiseen väkivaltaan..Mutta jos leikitellään ajatuksella. Ollaan somatiikan puolella ja yksilö alkaa riehumaan yms härdelliä pitämään...Ja jos itse tulee syystä tai toisesta humautettua ts, itsesuojelua, niin istunko oikeudessa alta yksikön...

Ja tosta lääkkeellisestä rajaamisesta. Tuntuu, että sitä pidetään huonon hoitaja merkkinä tms, jos joutuu potskulle antaa hieman troppia jotta hän rauhottuis. Välillä tuntuu, että ollaan takaisin 1800 luvulla ja todetaan että käsdestä pitäminen ja puhuminen rauhoittaa tilanteen kuin tilanteen...

Ja btw...Onks meho kenties jonkin asteinen trolli tms?

"Have you ever tried? Have you ever failed? It doesn't matter. Try again.Fail again. Fail better" S.Becket

"Quad me Nutrit, Me destruit"

Ei ei ja ei! Väkivallan sietäminen ei kuulu hoitajan "työn kuvaan". Ei sitä siedä mikään muukaan ammattiryhmä, esim. poliisi. Itse täytän kaikista väkivaltaisista tapahtumista tapahtumaraportin. Se on ainoa keino edes teoriassa saada näiden tilastojen kautta esim. lisää resursseja. Jos siihen menee aikaa, sitten menee. Eräässäkin vuorossa täytin 3 ilmoitusta, samasta potilaasta.

Niin kauan kuin on jäsen mehon tapaisia hoitajia, jotka tyynesti sietävät väkivallan, niin kauan ei ongelmaa alallamme tunnusteta. Nyt asennetta ja ryhtiä, kollegat! Me olemme hoitajia, emme hiekkasäkkejä! Tapahtumaraportteja kehiin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja btw...Onks meho kenties jonkin asteinen trolli tms?

Viestihistoriastahan se selviää.

Itse olen muiden kanssa samalla linjalla: väkivalta ei kuulu hyväksyttävänä tosiasiana mihinkään ammattiin, ei edes poliisin työhön. Jotenkin käsittämättömältä tuntuu, että joku voi edes kirjoittaa leikillään mitään sellaista, jonka perusteella on luonnollista että töissä saa turpiinsa. Kovasti ovat muuttuneet maailman ajat siitä kun minut kasvatettiin, tai sitten yhä useammalta puuttuu muutama lepakko kellotapulista...

Edit: Onko Puh ajatustenlukija ::)

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja btw...Onks meho kenties jonkin asteinen trolli tms?

Viestihistoriastahan se selviää.

Itse olen muiden kanssa samalla linjalla: väkivalta ei kuulu hyväksyttävänä tosiasiana mihinkään ammattiin, ei edes poliisin työhön. Jotenkin käsittämättömältä tuntuu, että joku voi edes kirjoittaa leikillään mitään sellaista, jonka perusteella on luonnollista että töissä saa turpiinsa. Kovasti ovat muuttuneet maailman ajat siitä kun minut kasvatettiin, tai sitten yhä useammalta puuttuu muutama lepakko kellotapulista...

Edit: Onko Puh ajatustenlukija ::)

OT: Joku on joskus väittänyt että mussa on noita-akan vikaa...  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei tähän alaan ja ammattiin kuulu väkivalta, vaikka sitä tapahtuukin.

Se että tapahtuu johtuu osittain siksi että uhri (hoitaja) ei kovinkaan usein laita asiaa eteenpäin, eli tee rikosilmoitusta.

Osa häiriköistä tietää sen ja käyttää hyväkseen. Myös osa hoitajista on häiriintyneitä ja pitäisi laittaa hoitoon (minun mielestä) koska ovat sitä mieltä ettei potilaasta saa tehdä rikosilmoitusta kun hän on pahoinpidellyt tai solvannut / uhkaillut hoitajaa.

Myös ne rangaistukset on aivan liian pieniä ja järjestelmän toiminta (tutkinta, syyte, tuomio) kestää usein aivan liian kauan.

Nimimerkillä kokemusta omaava.

Ja erityismainintana sellainen seikka että kannattaa aina hankkia itselle asianajaja, ellei halua asian menevän oikeudessa sitten miten sattuu ja syyllisen pääsevän liian helpolla.

Syyttäjä vain syyttää teosta, hän ei toimi kantajan (rikosilmoituksen tekijän) asianajajana.

Yksi syy miksi on jotkut jättäneet prosessin käymättä, että ajattelevat jäävänsä kuitenkin ilman mitään korvauksia. Kun se syyllinen on varaton tms.

Nykyään se ei kuitenkaan ole syy miksi jäisi korvauksetta.

Mikäli oikeuden määräämät korvaukset, kuluista + ansionmenetyksestä + kivusta ja särystä yms, jää vastapuolelta saamatta. Niin silloin niitä voi hakea valtionkonttorilta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Väkivalta ei todellakaan kuulu hoitotyöhön. Jos se kuuluisi, niin kouluissa opetettaisiin kuinka potilaita lyötäisiin turpaan takaisin.

Kenenkään ei missään nimessä pidä ajatella, että se on ok kun potilas käy käsiksi.

Kuten varmaan itsekin ymmärsit kirjoituksestani, niin en tietenkään hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Työskentelen osastolla, jossa väkivalta on jokapäiväistä ja jos lähtisin sairaslomalle jokaisesta raapimisesta, niin olisin koko vuoden poissa. Sitä tarkoitin, että tietoisuus väkivallan mahdollisuudesta pitää vaan kestää tai sitten hakeutua jollekin muulle alalle, missä sitä ei ole. Minusta kyllä on eroa sillä käyttääkö potilas väkivaltaa tietoisesti (asiallinen potilas) vaiko tiedostamattaan (muistamaton potilas).

Olisi kiva tietää mihin rikosilmoitusten tekeminen on johtanut. Laittakaa tietoa meille muille. Tuliko tuomiot potilaille? Saitteko korvauksia? Jne? Kuinka työnantaja suhtautui rikosilmoituksen tekoon? [br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 30.11.07 - klo:09:30

Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa. Mielestäni tämä voidaan helposti tulkita jopa väkivaltaan yllyttämiseksi ammattikuntaamme kohtaan. Väkivaltaa ei kuulu hyväksyä missään muodossaan. Onneksi itselläni on se tuntuma, että asenteet potilasväkivaltaa kohtaan olisivat parin viime vuoden aikana muuttuneet asiallisempaan suuntaan.

Itse en suostu hoitamaan väkivaltaisia potilaita ilman vartijan läsnäoloa, meidänkin sairaalassa sellainen on käytettävissä 24/7.

Tuohon et varmaan itsekään usko, että joku tulisi tänne kirjoituksillaan yllyttämään väkivaltaan? Vai uskotko?[br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 30.11.07 - klo:09:32

Väkivalta ei todellakaan kuulu hoitotyöhön. Jos se kuuluisi, niin kouluissa opetettaisiin kuinka potilaita lyötäisiin turpaan takaisin.

Kenenkään ei missään nimessä pidä ajatella, että se on ok kun potilas käy käsiksi.

Samma på här. Mulla itselläni on ehdoton nollatoleranssi väkivaltaa/aggressiivisuutta kohtaan. Valitettavasti kaikki hoitsut eivät ajattele samalla tavalla. Prkele! Se että oon hoitsu ei todellakaan oikeuta potilasta/omaista fyysiseen/psyykkiseen väkivaltaan..Mutta jos leikitellään ajatuksella. Ollaan somatiikan puolella ja yksilö alkaa riehumaan yms härdelliä pitämään...Ja jos itse tulee syystä tai toisesta humautettua ts, itsesuojelua, niin istunko oikeudessa alta yksikön...

Ja tosta lääkkeellisestä rajaamisesta. Tuntuu, että sitä pidetään huonon hoitaja merkkinä tms, jos joutuu potskulle antaa hieman troppia jotta hän rauhottuis. Välillä tuntuu, että ollaan takaisin 1800 luvulla ja todetaan että käsdestä pitäminen ja puhuminen rauhoittaa tilanteen kuin tilanteen...

Ja btw...Onks meho kenties jonkin asteinen trolli tms?

Olen ymmärtänyt, että tälle palstalle voi kirjoittaa mielipiteitään ihan vapaasti, eikä niiden tarvitse olla samoja kuin muiden. Jos olen ymmärtänyt väärin, niin kertokaa ihmeessä. Pitääkö aina eriävän mielipiteen kodalle sattuessa haukkua sen esittäjä? Mikäs hoitaja se sellainen on joka ei erilaisuutta siedä?

Muokkaus: Lainaukset

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hmph...Jokaisella on siis oikeus esittää oma mielipiteensä ja tarpeen vaatiessa osaa perustella se myös. Hyvä, että keskustelua syntyy jne. Mutta jos täydellä pokalla möläyttää jotakin joka poikkeaa täysin valtavirran mielipiteistä niin pitää myös huomioida se että porukka tulee kommentoimaa mielipidettä aika raskaallakin kädellä...

"Have you ever tried? Have you ever failed? It doesn't matter. Try again.Fail again. Fail better" S.Becket

"Quad me Nutrit, Me destruit"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuten varmaan itsekin ymmärsit kirjoituksestani, niin en tietenkään hyväksy väkivaltaa missään muodossa.

Kannattaa panostaa ulosantiin jos alla oleva teksti tulisi ymmärtää jotenkin muuten kuin niin, että hyväksyt hoitotyössä kohdattavan väkivallan.

Väkivallan kohteeksi joutuu aivan varmasti tuhansia hoitoalan työntekijöitä jos lasketaan mukaan mummojen raapimiset ja pappojen huitomiset ja pikkulasten tönimiset ja solvaamiset. Kukaan ei vaan jaksa olla päivittäin tekemässä byrokraattisia kaavakeinfoja pelkkää tilastointia varten. Siihen menisi koko työaika, ikä ja terveys. Väkivalta kuuluu tähän työhön. Sille ei voi mitään.

Olen ymmärtänyt, että tälle palstalle voi kirjoittaa mielipiteitään ihan vapaasti, eikä niiden tarvitse olla samoja kuin muiden. Jos olen ymmärtänyt väärin, niin kertokaa ihmeessä. Pitääkö aina eriävän mielipiteen kodalle sattuessa haukkua sen esittäjä? Mikäs hoitaja se sellainen on joka ei erilaisuutta siedä?

Kaikkilla on oikeus mielipiteeseensä, kuten myös niillä jotka ovat asioista erimieltä. Jos kirjoitat että hoitotyöhön kuuluu väkivalta, niin pitäisin vähintään omituisena jos et jäisi mielipiteesi kanssa oppositioon. Jos esittää kärkkäitä kommenttejä, tulee myös ymmärtää että niitä tulee takaisinkin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuten varmaan itsekin ymmärsit kirjoituksestani, niin en tietenkään hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Työskentelen osastolla, jossa väkivalta on jokapäiväistä ja jos lähtisin sairaslomalle jokaisesta raapimisesta, niin olisin koko vuoden poissa.

-Tarkennatko hieman; minkälaisella osastolla siis työskentelet?

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Eristyshoitaja

Millaisissa tilanteissa potilaasta voisi tehdä rikosilmoituksen? Meidän puolella (psyk.) ainakin on aika yleistä tällaiset "siviilissä tavataan " kommentit tai tappouhkaukset. tappouhkaushan on laiton uhkaus mutta ottaako poliisi tällaista edes tutkittavaksi kun kuitenkin se on valitettavan yleistä varsinkin psyk puolella ja ensiavuissa ja  jos kaikista tehtäis rikosilmoitus, poliisi hukkuisi niihin.

Toinen juttu sitten se että joskus aikoinaan joku sanoi mulle ettei esim pakkohoidossa oleva pot. joka vaikkapa lyö hoitajaa ei saisi tuomiota pääsääntöisesti jos hoitaja rikosilmoituksen tekee. Tämä ainakin aikanaan perustui kuulemma siihen että jos on pakkohoidossa ei ole ns. vastuussa tekemisistään" Onko asia nykyäänkin näin??

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...