Jump to content
MAINOS

Lääkeluvat ym.


Vieras: Ohjaaja vielä toistaiseks

Recommended Posts

Vieras: Ohjaaja vielä toistaiseks

Hei, kyselen sellaisesta asiasta mikä aivan lähiaikoina otetaan työpaiallani käytäntöön. Nimittäin onko muualla tullut ilmoitusta, että kaikilta muilta paitsi lähihoitajilta, sairaanhoitajia ja terveydenhoitajilta poistetaan työpaikkakohtaiset lääkeluvat. Sosionomeille järjestetään lisäkoulutusta mikäli koulutukseen ei sisältynyt lääkehuollon koulutusta. Työskentelen suuressa kehitysvammaisten palveluja tarjoavassä paikassa. Ja lääkeluvat poistetaan siis esim. perushoitajilta, kehitysvammahoitajilta ym. joilla on vanha tutkinto😲. Menee siis myös oikeus myös pelkästään antaa lääkkeitä, esim. valmiissa annospusseissa olevia. Asiaa ei auta vaikka olisi jossain vaiheessa suorittanut lääkehoidon koulutuksen erikseen. Tämän johdosta myös yövalvominen (jos yksin) ei ko. tutkinnoilla ole sallittua. Tämän pitäisi tapahtua ihan parin kuukauden sisällä.

Olen hieman kysellyt tuttavien kautta, enkä ainakaan vielä ole kuullut että jossain muualla olisi vastaavaa. Tämä on nimittäin iso asia, vaikuttaa työyksikössä työn sujuvuuteen sekä myös ohjaajiin/hoitajiin. Lisäksi myös mikäli tutkintoa ei ole hyväksytty valviraan menee oikeus työskennellä ohjaajana/hoitajana. Vaikka siis olisi toistaiseksi voimassaoleva työsopimus juuri näihin tehtäviin. Tämä koskee lähinnä sellaisia joilla on jokin vanha sosiaalialan koulutus. Kaikkia koulutuksia ei otettu Valviraan suosikkiin 🤔 Niin... olisi kiva tietää onko tämä ihan yleinen käytäntö nyt.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Työnantaja päättää siitä miten lääkehoitoa toteutetaan ja työnantajalla on täysi oikeus kuvainnollisesti ampua itseään jalkaan halutessaan.

STM:n ohjeet lähtevät siitä että lääkehoitoa pääosin toteuttavat hoitoalan tutkinnon suorittaneet ammattilaiset joten ei varmaan kaukana ole suosituksesta tuo systeemi. http://www.julkari.fi/handle/10024/129969

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...