Jump to content
Sign in to follow this  
Helmeri81

Rajat on rakkautta, myös vanhustyössä

Recommended Posts

Guest Roskapussi

Hygieniahaalari voi olla vaatteiden alla. Minusta sen kauneus tai rumuus ei ole se ongelma, vaan että se ahdistaa asukasta kun hän ei "pääse vessaan". Olen silti haalarin käytön kannalla siinä kohtaa kun vaihtoehto on siivota jätöksiä päivittäin, ehkä montakin kertaa. Ketä palvelee asukkaan oikeus riisua itseään toisten nähden tai esim ruokapöydässä ulostaa lattialle kun muut ovat syömässä? Haalarista aiheutuvaa ahdistusta voi helpottaa läsnäololla ja lääkkeillä. En itse haluaisi olla ahdistunut, vaan toivon siinä kohtaa oikeanlaista lääkitystä. 

Omaisten annetaan puuttua asukkaiden hoitoon ihan liikaa. Järkevissä rajoissa tietenkin pyritään toteuttamaan asukkaan hyvinvointia lisääviä toiveita, mutta jos omainen päättää (väärin) vaipan koon ja kieltää laittamasta asukasta vuoteeseen päivälevolle, vaikka hän nukkuu tuolissa, silloin pitää hoitajan ammattitaidon mennä omaisen tahdon edelle. Hoitajat kuitenkin hoitavat asukasta, eivät omaisia. 

Myös saattohoidosta on kummallisia käsityksiä julkisuudessa. Olen kuunnellut omaisen syytöksiä siitä, miten tapamme hänen läheisensä nälkään ja janoon kun lääkäri ei sitä tippaa suostunut laittamaan kuolevalle asukkaalle. Kuoleman lähestyessä tärkeää on hyvä kipulääkitys ja läsnäolo. Hoitajat ovat usein myös omaisten tukena, kaiken muun työn ja kiireen lisäksi. 

Olisi hienoa saada useammin kiitosta hoitotyön tekemisestä. Itse tykkään muistisairaista ja heidän omaisistaan (pääsääntöisesti ainakin), kuuntelen, annan aikaa ja pyrin luomaan hyvät suhteet omaisiin tiedottamalla ja kysymällä mielipidettä asioista joihin he voivat vaikuttaa. Lähes päivittäin kuitenkin on tilanteita, missä asukas on aggressiivinen, haukkuu tai joltain väsyneeltä omaiselta saa kuunnella huutoa tai ilkeilyä. Me hoitajat olemme myös IHMISIÄ ja meillä on TUNTEET. Olemme syyttömiä henkilökunnan määrään, työvuoroihin, työkavereiden sairaslomiin, lääkärin tekemiin päätöksiin.....  Jos me hoitajat saisimme päättää, moni asia olisi paremmin ja ainakin henkilökuntaa olisi reilusti enemmän!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Hoitaja

Mahtava ja asiallinen  kirjoitus ! 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Kannanotto.

Olisi syytä infota omaisia,mitä oikeasti tarkoittaa muistisairaus. Ihminen on oikeutettu itsemääräämisoikeuteen ja jos tämä hygienian ylläpito ei siihen kuulu omaisten mielestä,siinä kohtaa ,kun itse näet ja koet sen peen itsensä esim vierailulla vanhuksen kotiin ,ollaan innokkaasti siirtämässä omaista hoitoon,missä oletetaan,että simpsalapim,tilanne hoidetaan toisella kädellä. Vaan ei hoideta. Siinä vaiheessa ollaan jo usein moniongelmaisen ikä- ihmisen kanssa tekemisissä ja joudutaan myös käsittelemään suvun ja omaisten suhtautumista asiaan. Ajattelen,että voisi pikkuhiljaa miettimään siinä,että mitenkähän se minun oma Vanhuus.Onko se siistiä Hienoa ja Fiksua ilman vanhuudenvaivoja. Uskallan Epäillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Vierastaas

Tämä keskustelu on joku ihana ihminen (en todellakaan minä) käynyt linkittämässä facebookin vanhustenhoidon tila ryhmään , joten yritetään olla ärsyttämättä siellä olevia lukijoita.

Olen työskennellyt vanhusten kanssa vuodesta 2005 ja ymmärrän jos on tarve rajoituksiin vanhusten hoidossa. Jokaiseen liikkeeseen (hygieniahaalari, laidat, tuoliin sitominen) on aina ollut vanhuksen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta joku peruste ja rajoitukset on tehty lääkärin luvalla. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Petite Infirmieré

Jaa. No mä ainakin toivon, että mulle laitetaan sitten aikanaan laidat ja vyö, ennemmin kuin niin että mut löydetään harvasen kerta lattialta verissäpäin (ja joku kaunis päivä en siitä enää herää). Ja haalari ennemmin kuin se että mut löydetään käytävältä heittelemästä kakkapalloja ympäriinsä.  (Juuri tässä taannoin erään tällaisen lattialta autoin jälleen ylös - eikä ollut ensimmäinen kerta. Luojan kiitos hänelle ei ole koskaan kaatumisen takia operaatioita jouduttu tekemään, mutta jos jouduttaisiin niin en tiedä kuntoutuisiko siitä enää... kuvattavana on kyllä käynyt sitäkin enemmän ja kättä ollut kipsissä ym. Mutta no, hänen oma tahto on ettei rajoiteta, niin niin se vaan sitten on). 

Monella meidän asukkaalla on ihan yhdessä asukkaan itsensä kanssa sovittu että nostetaan yöksi laita. Joskus joku jopa on ihan itse pyytänyt. Ei toki ihan kaikilla, joskus on jouduttu laittamaan vasten tahtoakin tai ainakin neuvottelemaan useamman kerran (kun useana yönä on löydetty lattialta ja monesti tullut nirhaumia -tyyppi kun ei osaa enää edes hälyttää). Turvavöitä puolestaan on monesti ihan sen vuoksi, että muuten me saataisi olla alvariinsa kohentamassa asentoa, kun asukas muuten valahtaisi tuolista (juu olen todistanut kun +100kg vanhus on valahtanut tuolista lähes lattialle asti kun vyö unohtui kiinnittää - no oli kyllä mahdollisesti saattanut avustaa tapahtumaa itsekin, tahallisesti tai yrittäessään korjata asentoa). 

Gerituoli puolestaan voi jollekkin tulla todellakin tarpeeseen. Meillä ei sellaista harmi vaan ole kuin yksi kivikautinen, mutta on käytetty sitä tai korkeaselkänojaista tuolia sellaisella jonka asento ei pyörätuolissa pysy kunnolla vaan valahtaa kokoajan jonnekin suuntaan (esim. viimeksi saattohoidon aika loppuvaiheessa oli kiva kun asukas itse tahtoi istumaan mutta ei olisi jaksanut pyörätuolissa olla). Huom. korkeaselkänojainen ei muuten sovellu, jos tyyppi esim. on ahdistunut, osaa itse avata jarrut ja rullailla tuolilla, ja rullailee sillä sitten ahdistuneena ympäri ämpäri niin että oikein mihinkään muualle ei voi jättää valvomatta kuin sänkyyn. Muuten saattaa hajota paikat ja toiset asukkaat saa jatkuvasti pelätä omia varpaitaan, ja kun hää saattaa vaikka peruuttaa päin... ja iskeä sitten lopuksi kädet pinnojen väliin niin lujaa että siitä ei sitten liikahdeta yhtään mihinkään tyyliin seuraavaan puoleen tuntiin. Ei vaikka yrität selittää että nyt me ollaan käytävän keskellä tukkeena ja vaikka ja mitä... (Ja ei, sitä rauhoittavaa kun ei omaisen mukaan voi antaa, eikä hoitajan seura tai mikään mielekäs tekeminen toisina päivinä auttanut rauhoittumaan.)

Parasta mun mielestä on silloin kun henkilöltä itseltään voidaan ajoissa kysyä (tai omaiselta luotettavasti selvittää) henkilön mielipide rajoittavien välineiden käyttöön. Meillä esim. hoitotahtoon tehdään siitä merkintä ja on ollut asukkaita ketkä ei mitään ole halunnut (tai esim. laita on ok, muut ei) ja silloin se on niin. Toki nykyään aika moni asukkaista tuntuu meillekin tullessaan olevan jo sen verta dementoituneita, että ei auta kuin tiedustella omaiselta mitä asukas olisi ”järjissä ollessaan” ajatellut...

Share this post


Link to post
Share on other sites
November
2 tuntia sitten, Helmeri81 kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005986803.html?fbclid=IwAR1mIkp0E2Bcxt9pzOJe6fIEG2SqMd9b5H-LNH2IzQqhJn09-SN447JqrwA

 

Aikaa ei riittänyt lain säätämiseen sen vuoksi, että vähimmäis mitoitukseksi säädettäisiin esim 0,7 mutta haalarit ilmeisesti kyllä voidaan lain nojalla kieltää 🤔😡

"Lakiluonnoksen perusteluissa sanotaan, että asiakkaan vaippojen vaihtaminen riittävän usein on parempi ratkaisu kuin kahlitsevan haalarin käyttö."

Taas näkee, että päätöksiä tekee ihmiset, jotka eivät ymmärrä käytännön hoitotyöstä yhtään mitään. Entä jos se haalari on siksi, että vaipat on vuoron aikana kymmenen kertaa lattialla riisuttuna ja muori/vaari alasti yleisissä tiloissa? Miten siinä tilanteessa auttaa "vaippojen vaihtaminen riittävän usein"?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Helmeri81

No niinpä. Meillä ainakin muutamalla asukkaalla on haalari juuri siitä syystä, etteivät sotkisi itseään ulosteellaan, toimittaisi niitä vessatarpeitaan keskelle huoneen tai päiväsalin lattiaa( esim yöllä jos olet kierrolla tai ihan vaan jonkun toisen asukkaan luona, niin näinkin on ehtinyt joskus tapahtua) tai etteivät ala ymmärtämättömyyttän riisumaan itseään ilkosilleen, kesken päiväkahvihetken kun selkäsi käännät. Vanhat ihmiset osaavat olla kyllä olla erittäin vikkeliä, silloin kuin ei tarvitsisi 😁

Share this post


Link to post
Share on other sites
Assi

Upea,asiallinen kirjoitus. Huolestuttavaa on tämä nykyinen trendi,jossa pyritään purkamaan rajoittamislupia. Syntyy rumaa jälkeä.

 

Nythän kuulema ministeriössä valmistellaan lakia,joka kieltäisi kokonaan hygienahaalarin käytön.

Kivaa viriketoimintaa tiedossa kaikille runsaasti tulevaisuudessa. Kakalla maalailua ja pissalammikoissa tallustelua. Oikein tasokasta ja hygienista oleilua vaan dementiakoteihin kaikille tasapuolisesti. Lisäravinteetkin kohdillaan ulostetta syövien kohdalle ja niitten kohdilla, joille toinen syöttää ulostetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Helmeri81

Jep, kyllä saadaan taas sitten pian keskustella, lukea ja kauhistella miten on hoidon laatu mennyt taas alaspäin, kun annetaan joka paikassa itsensä sotkea ja riisua miten lystää, eikä muuta ehditä tehdä kun vessassa kuljettaa edes takaisin 🙄

Share this post


Link to post
Share on other sites
Petite Infirmieré
2.2.2019 klo 14.23, November kirjoitti:

"Lakiluonnoksen perusteluissa sanotaan, että asiakkaan vaippojen vaihtaminen riittävän usein on parempi ratkaisu kuin kahlitsevan haalarin käyttö."

Taas näkee, että päätöksiä tekee ihmiset, jotka eivät ymmärrä käytännön hoitotyöstä yhtään mitään. Entä jos se haalari on siksi, että vaipat on vuoron aikana kymmenen kertaa lattialla riisuttuna ja muori/vaari alasti yleisissä tiloissa? Miten siinä tilanteessa auttaa "vaippojen vaihtaminen riittävän usein"?

Tämä. Ja sit joillain ku tuntuu olevan pakkomielle myös raapia sitä alapäätään (vaikka kuinka rasvaisi ja huolehtis hygieniasta, eikä ois hiivaa tms). Ei tarvii kun 2 sekunniksi käännät selkäs ni jo se käsi on siellä alapäässä. 

 

Esim. kerran hoidin henkilöä, joka joutui sairaalahoitoon. Hänellä oli voimakas tarve raapia itseään, vähemmän kylläkin alapäästä ja enempi ylhäältä (ei me hällä koskaan haalaria käytetty vaan hanskoja). Voitte kuvitella ku hällä ei siellä ollu hanskoja ja kun hän sai hiivan, päätettiin antaa ilmakylpyjä. Tämän seurauksena alapää vasta punoittikin ja siellä oli ihan kunnon raapamat kun hän kotiin saapui. No, hyvä ajatushan heillä oli ollut taustalla, mut kyllä sitä rikkinäistä ja hiivaista alapäätä oli erittäin ikävä hoitaa (vielä kun toinen vastustelee minkä ehtii). Ja jos hän ois vielä enempi sitä ronkkinu eikä olis ollu mahdollisuuttakaan haalariin...

Edited by Petite Infirmieré

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Restore formatting

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Hoitajat.net

    Osallistu keskusteluun

×
×
  • Create New...