Kiitos

[Vieras: aulikki]

Kiitos vastauksista!

[Lääkärihoitaja]

En nyt tiedä kuuluuko viestisi tänne, mutta vastaan nyt kuitenkin:

1) Miten olet hoitotyössä kohdellut surevaa omaista?

Rauhallisesti, asiallisesti.

2) Mikä on ollut vaikeaa

Lapsen/nuoren omaisien kohtaaminen. Kuolemasta ilmoittaminen.

3) Onko työpaikallasi ohjeet omaisten kohtaamiseen?

Ei.

[kiikku]

1. Ottanut kaiken empatiani käyttöön, rauhoittanut tilanteen ja paikan, antanut faktatietoja, halannutkin, jos tilanne ollut sellainen.

2. Vaikeaa on tiedon kertominen mahd. ymmärrettävästi ja helposti, jotta omaiselle jäisi edes jokin tärkeä sana mieleen ja tunne, että olen vain häntä/heitä varten juuri nyt  sekä erottaa surevien omaisten tarpeet sillä hetkellä ilman sanoja. Hysteeristen omaisten rauhottaminen on myös työlästä ja vaikeaa. Helppoa harvoin on mikään, mutta helpointa on antaa paperilla tiedot, miten omaisten tulee toimia tästä eteenpäin.

3. Eipä taida olla, mutta voisi olla hyvä tehdä...

4. En tiedä miten kouluttautua, kun aika vaikeaa harjoitella tilannetta etukäteen, koska se on aina erilainen ja joillakin se vaan sujuu luontevammin kuin toisilla.

5. On aivan eri asia kohdata omaisia tilanteessa, jossa kuolemaa on osattu odottaa kun, että se tulee yllättäen. Omaisetkin ovat usein  helpommin  vastaanottavaisia, kun  ovat  ehtineet valmistautua kuolemaan  ja  asiasta on ehkä keskusteltu hoitajien kanssa jo aiemminkin.

[Annastiina]

Teen projektityötä ja olisi hyvä saada hoitohenkilökunnan näkökulmaa surun ja omaisten

kohtaamisesta kuoleman jälkeen. Tässä muutama kysymys:

1) Miten olet hoitotyössä kohdellut surevaa omaista?

2) Mikä on ollut vaikeaa ja mikä helppoa?

3) Onko työpaikallasi ohjeet omaisten kohtaamiseen?

4) Onko sinulla parannusvaihtoehtoja, esim. lisäkoulutus?

5) Mitä muuta tulee mieleen ko. aiheesta?

Suuret kiitokset teille ihanille hoitotyötä tekeville.

1. Myötäelävä ja hienotunteinen asenne ja tilanteen kunnioitus kokonaisvaltaisesti... Annetaan aikaa ja tilaa surulle, samoin kysymyksille... unohdetaan kiire kokonaan!

2. Vaikeaa on arvioida tilannetta ja tulevan kuoleman ajankohtaa kun ei yöllä haluaisi säikytellä ihmisiä turhan takia esim. puhelimitse... Kuolemasta kertominen on myös yksi ahdistavimpia tilanteita. Muuten tilanteet olen kokenut tilanteet "helpoiksi" <- ehkä hieman väärä sanavalinta mutta kuitenkin...En koe saattohoitotilanteita mitenkään muuten ahdistaviksi tms.

3. Saattohoitokansiosta löytyy hyvää matskua meillä tähän.

4. Lisäkoulutus olisi ihan paikallaan säännöllisesti. Myös työpaikan saattohoitovastaava on hyvä, meillä hän päivittää kansioon uusinta tietoa ja häneltä saa myös hyvää ohjausta erilaisiin tilanteisiin. Tietää myös eniten kuoleman jälkeisistä käytännön asioista.

Ehkäpä tässä kaikki tällä kertaa  :)

[Hansku]

Omat vastaukseni ovat kutakuinkin samat kuin edellä. Haluaisin kysyä, että mitä arvoisat kolleegat sanovat, siinä tilanteessa, kun ihminen on nukkunut pois? Pelkkä otan osaa tuntuu niin typerältä. Itse koen vaikeaksi sen, mitä juuri siinä tilanteessa sanoa... Aivan hyvin olen tilanteista toki selvinnyt ja hyvää palautettakin saanut, kuitenkin kadehdin joitakin työtovereita, jotka tuntuvat siinäkin tilanteessa olevan kuin kotonaan ja löytävät aina oikeat sanat.  Itse pyrin olemaan mahdollisimman myötätuntoinen, empaattinen, tarvittaessa halaan omaisia. tapanani on myös viedä pieni valkoinen liina ja kynttilä pöydälle jäähyväisten jätön ajaksi (sallittua meillä tuo kynttilän poltto kun omaiset ovat vierellä). Mutta silti koen itseni jotenkin.... tyhjäksi tuossa tilanteessa. Antakaahan vinkkejä  :)

[Petra]

Hansku, voisihan sitä sanoa, ettei oikeasti ole sanoja tähän tilanteeseen ts. ei taida olla oikeita sanoja. Itse työskentelen vähäisellä sijaisen kokemuksella vanhainkodilla ja kohdalleni on sattunut näitä omaisten kohtaamisia - ja ne ovat rankkoja. Oman isäni kuolema on vielä läpikäymättä ja se vaikuttaa siellä taustalla. Ei kai mitkään sanat kuitenkaan lohduta, vaikka pelottaakin mitkä sanat sitten omaisille jää mieleen: Hoitajakin sanoi silleen että on tullut tiensä päähän....  :) Hitsi kun harmittaa, kun yllättäen jouduin puhelimessa ilmoittamaan, että äiti on nyt kuollut. Toivon, ettei jäänyt vastaajan mieleen ....

[Janne]

Kaikki työelämässä tapahtuneet vainajien omaisten kohtaamiseni ovat sairaalan ulkopuolelta, ja näistä suurin osa on tullut enemmän tai vähemmän yllätyksenä, vaikka kyseessä pääsääntöisesti onkin vanhempi ihminen. Näissä tilanteissa kerromme omaisille selväsanaisesti mitä on tapahtunut, eli omainen on kuollut, ei mitään pois nukkumisia tai ikuisia unia, vaan kuollut. Omaiselle sanotaan, että mitään ei enää ole tehtävissä, eikä jätetä omaiselle pienintäkään tunnetta siitä, että hän olisi omalla tekemisellään voinut muuttaa lopputulosta. Tarjoan omaisille mahdollisuutta kriisiapuun, ja vaikka he siitä kieltäytyisivät, niin jätän kriisiavun yhteystiedot kohteeseen, jos mieli myöhemmin muuttuu. Lisäksi kehotamme mahdollisesti yksin jäävää omaista soittamaan sukulaisia tai ystäviä paikalle, jotta hänellä olisi joku jolle puhua. Jos kiireellisempiä tehtäviä ei tule, niin olemme kohteessa poliisien saapumiseen asti. Pois lähtiessä kättelen omaiset ja sanon osanottoni, mielestäni se on ainoa asia, jonka täysin ulkopuolinen voi uskottavasti surevalle omaiselle sanoa.

Iäkkäiden vainajien omaisten kanssa tulee joskus keskusteltua siitä, että oliko vainaja puhunut sairaalahoidon pelosta, tai pelosta joutua vanhainkotiin. Usein iäkkäiden vainajien omaiset alkavat näkemään kotona tapahtuneen kuoleman positiivisena asiana, koska moni ihminen haluaa viettää viimeiset hetkensä omassa kodissaan.

[Vieras: Pulu]

1) Miten olet hoitotyössä kohdellut surevaa omaista?

Antamalla rauhaa ja yksityisyyttä hyvästellessä. Ilmoittanut, että olen käytettävissä ja voivat pyytää mitä vain tarvitsevat. Heti sokkivaiheessa on turhaa kysyäkään paljon mitään. Käytännön asioiden hoitamistakin voi lykätä, kannattaa keskittyä siihen hetkeen. Eli miten omainen pääsee kotiin, tarvitseeko lääkäriltä esim. unilääkettä, onko läheisiä saatavissa tueksi jne. Vainaja kyllä jaksaa odottaa hautajaisjärjestelyjä..

2) Mikä on ollut vaikeaa ja mikä helppoa?

Ei ole sanoja. Minusta on kamalan latteaa sanoa "otan osaa", usein tuntuu siltä ettei omaiset sitä edes kuulee. Helpointa on esim. tarjota käytännön apua, kuten tarjoutua soittamaan jollekin. Minulle on myös helppoa olla läsnä tilanteessa vaikka hiljaakin.

3) Onko työpaikallasi ohjeet omaisten kohtaamiseen?

Ei mitään säännönmukaista, mutta annetaan opaslehtinen hautajaisjärjestelyjen suorittamiseen, tarjotaan mahdollisuutta keskustella ja saada vastauksia kysymyksiin. Ja sitten sellainen sääntö, että kuolemasta ilmoitetaan puhelimitse sanomalla suoraan että "on kuollut", ei saa käyttää kiertoilmauksia kuten "nukkunut pois".

4) Onko sinulla parannusvaihtoehtoja, esim. lisäkoulutus?

Voiko tätä asiaa kouluttaa? No, kriisiteoria on hyvä tuntea, niin voi ymmärtää omaisten reaktioita ja soveltaa sitä kohtaamiseen. Tämäkin on niitä asioita joita oppii niitä tekemällä.

5) Mitä muuta tulee mieleen ko. aiheesta?

Minun tämänhetkisellä työpaikallani kuolema on usein odotettu ja sen vierailu on kuin ystävän kosketus, helpottava ja rauhan antaja. Vaikeinta on saada omaiset, jotka kieltäytyvät ymmärtämästä kuoleman väistämättömyyden, sopeutumaan ajatukseen ja valmistautumaan tulevaan. Tuntuu pahalta kun aikaisemmin aktiivisessa yhteistyössä hoitotyöhön osallistuneet omaiset kääntävät katseen pois ja ohittavat käytävällä tervehtimättä vain sen tähden, että heidän "pappansa" tai "mummonsa" hyväksi ei voida tehdä enää mitään, etenkin jos potilas on aikaisemmin ilmoittanut hoitotahtonsa, joka lopun lähestyessä ei olekaan omaisten mielen mukainen.

[-VF-]

Teen projektityötä ja olisi hyvä saada hoitohenkilökunnan näkökulmaa surun ja omaisten

kohtaamisesta kuoleman jälkeen. Tässä muutama kysymys:

1) Miten olet hoitotyössä kohdellut surevaa omaista?

Samalla tavalla kuin muitakin omaisia eli asiallisesti. Yleensä se menee siihen, että kerron lyhyesti käytännön asiat ja annan potilaan omaisuuden jos sellaista on ollut mukana. On sitä joskus soitettu sairaalapastori ja SOS-auto paikalle.

2) Mikä on ollut vaikeaa ja mikä helppoa?

No ei kuolleiden omaisten kohtaaminen mun mielestä ole sen vaikeampaa kuin muidenkaan omaisten kohtaaminen.

3) Onko työpaikallasi ohjeet omaisten kohtaamiseen?

Ei.

4) Onko sinulla parannusvaihtoehtoja, esim. lisäkoulutus?

Mä vakaasti uskon, että ihmisten kohtaamista ei voi opettaa. Se on sellainen asia joka kehittyy tai on kehittyäkseen.

5) Mitä muuta tulee mieleen ko. aiheesta?

Potilaisiin ei kannata kiintyä, silloin kuoleman käsittely on hoitajalle liian vaikeaa. Omaisten kanssa pärjää parhaiten kun on juuri sellainen kuin on. Ei ole olemassa mitään tiettyjä toimintamalleja tai "oikeita" toimintatapoja. Jokaisella on omanlaisensa ja ne kaikki ovat yhtä hyviä ja oikeita.

Ja aina kannattaa sanoa, että potilas on kuollut. Kaikki epämääräiset "nukkui pois", "poistui keskuudestamme" yms. löpinä pitää unohtaa saman tien. Kun ihmisen verenkierto ja hengitys lakkaa, niin silloin kuollaan, ei nukuta tai poistuta. Ihan oikeasti on olemassa ihmisiä jotka eivät ymmärrä omaisen kuolemista ellei ihan suoraan sanota, että nyt se on kuollut. Asioista pitää puhua oikeilla nimillä, se konkretisoi asian omaiselle parhaiten.

[Vieras]

5) Mitä muuta tulee mieleen ko. aiheesta?

Itse rohkaisen (en missään nimessä painosta) omaisia katsomaan ja koskettamaan vainajaa. Kuolemasta on vieraannuttu meidän kulttuurissa niin kauas. Läheisen ihmisen kuoleman ymmärtäminen ja hyväksyminen voi olla pitkänpäälle helpompaa kun on omin silmin nähnyt omaisensa kuoleman jälkeen. Samalla vältytään siltä että esim. lapset kehittelevät päässänsä jotain omia kummallisiakin kuvia ja kuvitelmia paikkaamaan aukkoa siitä millainen kuollut ihminen on ja miltä näyttää.

[Annastiina]

Omat vastaukseni ovat kutakuinkin samat kuin edellä. Haluaisin kysyä, että mitä arvoisat kolleegat sanovat, siinä tilanteessa, kun ihminen on nukkunut pois? Pelkkä otan osaa tuntuu niin typerältä. Itse koen vaikeaksi sen, mitä juuri siinä tilanteessa sanoa... Aivan hyvin olen tilanteista toki selvinnyt ja hyvää palautettakin saanut, kuitenkin kadehdin joitakin työtovereita, jotka tuntuvat siinäkin tilanteessa olevan kuin kotonaan ja löytävät aina oikeat sanat.   Itse pyrin olemaan mahdollisimman myötätuntoinen, empaattinen, tarvittaessa halaan omaisia. tapanani on myös viedä pieni valkoinen liina ja kynttilä pöydälle jäähyväisten jätön ajaksi (sallittua meillä tuo kynttilän poltto kun omaiset ovat vierellä). Mutta silti koen itseni jotenkin.... tyhjäksi tuossa tilanteessa. Antakaahan vinkkejä  :o

Itse koen tuon "Otan osaa" niin kliiniseksi ja tyhjäksi lauseeksi että jos potilas ja omaiset ovat yhtään tutumpia niin koitan hoitaa asian jotenkin muuten pahoittelemalla... Jos potilas/omaiset ovat minulle vieraita niin silloin turvaudun tuohon perusfraasiin...  Usein meilläkin kuolemat ovat olleet aavistettavia ja odotettujakin mutta silti tilanne on aina kamala omaisten kannalta...

Suomalainen järjestelmä jättää kuolleen omaiset täysin yksin heti kuoleman jälkeen useimminten ja läheisten varaan. Kaunosen tutkimuksessa (Support for family in grief 2000) oli huomattu että tukipuhelut muutaman päivän päästä tois omaisille turvallisuuden tunnetta lisää mutta kertokaas arvon kollegat, onko näitä missään käytössä?

[Janne]

Suomalainen järjestelmä jättää kuolleen omaiset täysin yksin heti kuoleman jälkeen useimminten ja läheisten varaan. Kaunosen tutkimuksessa (Support for family in grief 2000) oli huomattu että tukipuhelut muutaman päivän päästä tois omaisille turvallisuuden tunnetta lisää mutta kertokaas arvon kollegat, onko näitä missään käytössä?

Tarkoitatko, että hoitaja soittaisi kuolleen potilaan omaiselle muutama päivä kuoleman jälkeen?

Itse en voisi kuvitellakkaan tuollaiseen suostuvani, mielestäni tuo on omaisten, tai muiden tukiverkostojen homma, ei missään nimessä hoitajan, jonka side omaisiin katkeaa potilaan kuoltua.

[Annastiina]

Suomalainen järjestelmä jättää kuolleen omaiset täysin yksin heti kuoleman jälkeen useimminten ja läheisten varaan. Kaunosen tutkimuksessa (Support for family in grief 2000) oli huomattu että tukipuhelut muutaman päivän päästä tois omaisille turvallisuuden tunnetta lisää mutta kertokaas arvon kollegat, onko näitä missään käytössä?

Tarkoitatko, että hoitaja soittaisi kuolleen potilaan omaiselle muutama päivä kuoleman jälkeen?

Itse en voisi kuvitellakkaan tuollaiseen suostuvani, mielestäni tuo on omaisten, tai muiden tukiverkostojen homma, ei missään nimessä hoitajan, jonka side omaisiin katkeaa potilaan kuoltua.

Niin, hoitaja soittaa ja kyselee kuulumisia... Itestäkin kuulostaa aikalailla kaukaa haetulta, sen takia kiinnostaa onko tollanen oikeesti käytössä... Kai toi on sitä jatkuvuuden periaatetta olevinaan...