mässy Posted November 10, 2006 Share Posted November 10, 2006 ja mitäs olette tehneet omaisten kanssa jotka eivät kerta kaikkiaan kuuntele, ymmärrä, halua ymmärtää, vaativat kohtuuttomia, haukkuvat, vähättelevät tms.? Kokemuksia kehiin... Luulin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin... Link to comment Share on other sites More sharing options...
Jio Posted November 10, 2006 Share Posted November 10, 2006 ja mitäs olette tehneet omaisten kanssa jotka eivät kerta kaikkiaan kuuntele, ymmärrä, halua ymmärtää, vaativat kohtuuttomia, haukkuvat, vähättelevät tms.? Kokemuksia kehiin... -Kuuntelen ja odotan koska se kiroilun ja syyttelyn tulva lakkaa ja (yritän) alkaa keskustelemaan järkevästi. Tai pyydän soittamaan ja valittamaan lääkärille. My brain is stuck from shooting glue I'm not sorry for the things I do Carbona not glue Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Posted November 10, 2006 Share Posted November 10, 2006 Mäkin mieluummin välttelen noita. :) Mutta kun on pakko joutua tekemisiin, niin mä yritän näyttää empaattista naamaa, antaa asiallista infoa, ohjata lääkärille kysymyksineen, olla provosoitumatta ja pysyn itse rauhallisena. Ja mä yritän nähdä sen käytöksen taa: usein siellä on pelkoa, tuskaa, käsittelemättömiä ongelmia läheisten ja potilaan välillä. Meen välillä sauhuille ja puhisen siellä kollegalle "noita mahdottomia omaisia". Mä olen kuullut TEO:n näitä valituksia ja kanteluita käsittelevän ihmisen (hitto, en muista nimeä/titteliäkään, oli yks HUS:n koulutus...) suusta uskoakseni hyvin tärkeän ohjenuoran:" käsitelkää ns. "hankalia" omaisia silkkihansikkain: ne on juuri niitä jotka vie nimenomaan KOHTELUSTA asiat tutkittaviksi vaikka minne asti." Ne omaiset ovat juuri niitä jotka tarvitsevat sen tunteen että ovat tulleet kuulluiksi ja kohdatuiksi. Tietenkään mitään haistattelua ja fyysistä/sanallista väkivaltaa ei pidä kenenkään sietää. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Rokkihippipunkkari Posted November 11, 2006 Share Posted November 11, 2006 Mutta kun on pakko joutua tekemisiin, niin mä yritän näyttää empaattista naamaa, antaa asiallista infoa, ohjata lääkärille kysymyksineen, olla provosoitumatta ja pysyn itse rauhallisena. Sama homma. Rauhallisuus on valttia. Tärkeää on, että antaa heidän sanoa rauhassa, mitä mielessä on, ja sitten tuoda maltilla oma kanta esille, mikäli antavat suunvuoron. Mikä tosin ei ole aina ihan helppoa, kun saat syyt niskoillesi jostain päätöksestä, jota et ole tehnyt. Sillä hoitajallehan niistä päätöksistä on paljon helpompi kiukuta, kuin esimerkiksi lääkärille tai oh:lle. Mutta jos kovasti vastaan alat änkäämään, todennäköisesti myös toinen puoli nousee entistä enemmän puolustuskannalle. Ja mä yritän nähdä sen käytöksen taa: usein siellä on pelkoa, tuskaa, käsittelemättömiä ongelmia läheisten ja potilaan välillä. Niinpä. Kun oma omainen sairastuu niin, ettei paranemisen tai kuntoutumisen mahdollisuutta ole, tai mahdollisuudet ovat erittäin pienet, johonkinhan se ahdistus täytyy purkaa. Erityisesti, jos on ennen ollut melko terve, ja itsenäisesti toimeentuleva, kieltämisreakstio voi olla omaisilla tosi vahva. Ja kun soppaan lisätään vielä telkan ja lehtien "tositarinat" laitoksissa ja terveyskeskuksissa huonosti hoidetuista vanhuksista, niin mihinkä sitä sitten enää uskoo... Meillä ei ole iltaisin ja viikonloppuisin lääkäriä talossa lainkaan, joten päivystysasiat hoidetaan vuorokauden ajasta riippuen joko naapurikaupungin tk:n tai sairaalaensiavun kautta. Useimmiten nämä hankalat tapaukset hyökkäävät vaatimuksineen hoitajien kimppuun juuri viikonloppuisin, kun ei sitä omaa lääkäriä ole paikalla. Joskus, kun mikään muu ei ole auttanut, olen sitten pelkästään omaisten mieliksi konsultoinut päivystäjää, kuullakseni, että samoilla hoitolinjoilla jatketaan. On meinaan sen pienimmän riesan tie. Mitään sellaista en pelkästään omaisen määräyksestä tee, mistä ei potilaalle olisi mitään hyötyä. Joskus esim. oikein harmittaa, kun kuolevaa potilasta kuskataan laitosten väliä ees taas vain, koska omaisten mielestä hoito olisi tehokkaampaa toisessa paikassa, vaikka todellisuudessa mitään sen enempää ei ole tehtävissä. Itse olen joskus kiukunnut lapseni sairastaessa hoitajille asioista jotka eivät olleet todellakaan heidän vikansa. (Pyysin kyllä myöhemmin anteeksi >:D) Syynä kiukkuuni varmaankin pelko ja huoli lapsen puolesta, väsymys, ja tunne siitä, että mulla ei olisi ollut mitään sanomista lapseni hoitoon. Mutta se on ihan toinen juttu Link to comment Share on other sites More sharing options...
Ensihoitajanhoitaja Posted November 11, 2006 Share Posted November 11, 2006 Kuuntelen, tarkennan, kiinnostun, yhdyn näkemykseen asiakkaan näkökulmasta, kiinnostun lisää (oli se sitten kuinka päivänselvä asia tahansa, asiakkaan on saatava kertoa prosessinsa). Se mihin pyrin on antaa itseni ymmärtää mistä kenkä puristaa ja miten sen voisi asianomaisen mielestä ratkaista. Toki tiedustelen, haluaako asianomainen ylipäätään ratkaista asiaa vai vain rähistä. Ratkaisut sen mukaan. Luukuttamisesta ei ole kuin haittaa, mutta viljelen väliin niitä virallisia menettelytapoja ja reittejä. Luonnollisesti paikan mukaisessa järjestyksessä asiat pitää hoitaa, eli poistetaan jos on haitaksi muiden hoitamiselle. Tietysti kun muilla pinnat paukkuu, niin oma ei ole edes kiristynyt. >:D Vikoja korjataan - ominaisuuksien kanssa opetellaan tulemaan toimeen. Jokainen kyynel on muistutus onnen hetkestä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
mässy Posted November 14, 2006 Author Share Posted November 14, 2006 Kokeiltu kaikki edellä mainitut konstit ja keinot. Kyseessä omainen joka ei halua kuulla mitä mm. lääkärillä on sanottavana. Hän vääntää valkoisen mustaksi, tulee toisten potilaiden huoneisiin vaatimaan hoitoa eikä siis kunnioita toisia potilaita. Jos on päättänyt mikä hänen läheisellään on vaivana, niin siinä ei lääkärinkään konsultaatiot auta. Vähättelee kaikki meitä hoitoalanammattikuntien edustajia, ottaen huomioon että hän tuskin on koskaan tehnyt päivääkään töitä... Viis veisaa mm. eristysohjeista. Ole siinä sitten naama peruslukemilla ja kohtele silkkihansikkain kun on muutkin potilaat jo vaarassa hänen käyttäytymisestään. :) Luulin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin... Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Posted November 14, 2006 Share Posted November 14, 2006 Viis veisaa mm. eristysohjeista. Ole siinä sitten naama peruslukemilla ja kohtele silkkihansikkain kun on muutkin potilaat jo vaarassa hänen käyttäytymisestään. :) Tuossa tilanteessa omaisen voi poistaa osastolta. Ja jos ei suosiolla poistu niin sitten vartijoiden saattamana. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Ensihoitajanhoitaja Posted November 14, 2006 Share Posted November 14, 2006 hoitoon ohjaus lienee se tarpeellisin. Vikoja korjataan - ominaisuuksien kanssa opetellaan tulemaan toimeen. Jokainen kyynel on muistutus onnen hetkestä. Link to comment Share on other sites More sharing options...
janina Posted November 14, 2006 Share Posted November 14, 2006 ja mitäs olette tehneet omaisten kanssa jotka eivät kerta kaikkiaan kuuntele, ymmärrä, halua ymmärtää, vaativat kohtuuttomia, haukkuvat, vähättelevät tms.? Kokemuksia kehiin... -Kuuntelen ja odotan koska se kiroilun ja syyttelyn tulva lakkaa ja (yritän) alkaa keskustelemaan järkevästi. Tai pyydän soittamaan ja valittamaan lääkärille. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun en voi todeta muuta kuin tekisin juuri samoin :) - elämä on asenne kysymys - Link to comment Share on other sites More sharing options...
gannet Posted November 8, 2007 Share Posted November 8, 2007 Muutamia vinkkejä voisin omasta kokemuksestani antaa. 1. Listatut arvokkaat omaisuudet kannattaa antaa omaisille, koska sairaala ei ole mikään arvoesineiden säilytyspaikka. Näin siis siinä tapauksessa, kun potilas ei itse kykene huolehtimaan asioistaan ja omaiset huolehtivat hänen asioistaan. 2. Hoitajien tehtävänä ei ole selvittää omaisten välisiä ristiriitoja, vaan ne jäävät omaisten selvitettäväksi. Hoitajien tehtävänä ei ole myöskään toimia omaisten hoitajana. 3. Jos potilaan hoidot askarruttavat omaisten mieltä, niin voidaan järjestää hoitoneuvottelu, jossa paikalla on omahoitaja(t), vastaava sairaanhoitaja ja lääkäri. Tärkeää on tällöin usein löytää yhteinen tavoite, joka usein on potilaan "laadukas elämä" Tärkeää on se, että omaisten toivomukset tulevat kuulluksi ja he saavat asianmukaista tietoa mieltänsä askarruttavista kysymyksistä. 4. Omaisille on tärkeää tiedottaa potilaan muuttuvista tilanteista. Omaiset tarvitsevat realistista tietoa potilaan nykyhetkestä. Omaisilla voi olla mm. odotuksia siitä, että vuodepotilaana hoidettava potilas kykenisi vielä kävelemään. 5. Omaiset ovat nykyaikana valveutuneita ja etsivät tietoa eri hoitokäytännöistä netistä. Hoitajilla on oltava sen vuoksi yhteisiä näkemyksiä, että minkä vuoksi tiettyä hoitokäytäntöä toteutetaan heidän yksikössään. 6. Omaisilla on oikeus siihen, että he voivat pyytää talon ulkopuolista ylilääkäriä katsomaan potilaan voinnin. Tällöin potilastietoja ei kuitenkaan anneta vierailevan lääkärin käsiin. Nimim. Kohta kait oikeudessa, vaikka potilasta hoidetaankin hyvin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.