Jump to content
MAINOS

Pakkomuutto pk-seudulleko edessä?


Vieras: Tappura

Recommended Posts

Valmistuin joulukuussa -03 terveydenhoitajaksi (sain myös sairaanhoitajan pätevyyden.) Opiskelujen ohella tein harvakseltaan sijaisuuksia kotipaikkakunnan sisätautiosastolla. (Harvakseltaan, koska opiskelin toisella paikkakunnalla kauempana.) Valmistuttuani sain heti joulunalusviikoksi lyhyen sijaisuuden terveysasemalta. Viime kuun olin sitten vanhainkodilla sijaisena. Alku on siis mennyt yllättävänkin hyvin, mutta nyt kotona oleminen ja odottelu/töiden perään soittelu on alkanut ahdistaa.

Kun vastaan tuttujen kyselyyn ammattialastani, he toteavat:"No sillä alalla ei luulisi töiden loppuvan!" Eipä luulisi.. ja tiedän toki että töitä kyllä olisi, mutta joka paikassa koitetaan vain pärjätä ottamatta sijaisia ja paikataan vajauksia ns. tilapäisillä sisäisillä siirroilla (luvatut sijaismäärärahat kuin ovat mitä ovat!) Samaan aikaan media pauhaa tulevasta työvoimapulasta! Ja olenpa nähnyt lehtijuttuja hoitajapulastakin!

Eihän tämä mikään katastrofi vielä ole, niin vähän aikaa vasta työttömänä, mutta kun vastavalmistuneena haluaisi niin kovasti päästä kartuttamaan lisää kokemusta ja oppimaan työn kautta uutta! Haluaisin asettua kotipaikkakunnalleni, koska täällä tunnen olevani Kotona ja täällä on tilaa hengittää. Palstalla vuodattaminen ei töitä tuo, mutta kommentoikaapa ihmiset, miten valaa tulevaisuudenuskoa itseensä ja miten käyttää hyödyksi työttömyyspäivät niin, että samalla parantaisi työllistymismahdollisuuksia. Erikoistumisopinnot kun kai vaativat pohjaksi työkokemusta.

ps. Papereista työnsaanti ei pitäisi olla kiinni, koulumenestys on ollut keskinkertaista ja harjoitteluista olen saanut hyvää palautetta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Jatko-opiskelemaan...

Tosin mulla ei ole hajua mistä päin Tappura olet, että liekö siellä töitä? Itse oon Kainuusta ja sieltä en lähtis mielellään kuin sitten ns. jalat edellä.

Työtilanne vaan niin huono siellä, eikä kehtaa jäädä työttömäksi pyörimään ja odottaa soiko puhelin vai ei.

Pk-seudullahan ois töitä, mut jos ei sinne halua niin onhan niitä töitä toki muuallakin Etelä-Suomessa! Luulis että th:n papereilla sais hyvinkin töitä (?).

Itselläni sama surullinen tilanne edessä. Tänään sain töitä Etelä-Suomesta, mutta PK-seudulle ei tartte lähteä vaan pääsin töihin maalle!  ;D

Kainuu jää nyt hetkeksi, metsät, sudet, karhut ja ilvekset. Yksi poro sinne jää, ja sekin teurastetaan ellei mene ennen sitä parempiin suihin... Ja tietty suku ja liuta ystäviä...

Ei ole mukavaa muuttaa, mut pitää vapaat viettää Kainuussa. Ja helpottaa sekin että samalle kylälle on muuttanut kuukausi sitten toinenkin kajaanilainen, johon olen jo päässyt tutustumaan!  :D

(Yötyötä kun tekee niin saa olla yöt töissä ja nukkua päivät, ei tartte katsella eteläsuomalaisia...  :P)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

(Yötyötä kun tekee niin saa olla yöt töissä ja nukkua päivät, ei tartte katsella eteläsuomalaisia...  ;D)

Mmm Mikäs vika meissä eteläsuomalaisissa oikein on  :P Tosi mieki oon sielt itärajalt, mut hyvin mie oon tän sopeutuna. Jote teretuloa etelään.  :D

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mmm Mikäs vika meissä eteläsuomalaisissa oikein on  Tosi mieki oon sielt itärajalt, mut hyvin mie oon tän sopeutuna. Jote teretuloa etelään.

Ei mitään vikaa varmaan... Sukulaisten kanssa vaan pohdin, että pärjääkö se tämmönen kaenuulaenen niijen etelän immeisten kansa...  ;D

Voi tulla vähän kommunikointiongelmia... Pitänee ottaa pictot käyttöön...  :P

Eniten kait se tulee ikävä sukua ja kavereita vaan pitää aina vapailla ottaa auto alle! Ja tilata Kainari ja syyvä pottukukkoa! Eiköhän se siitä helpota...  :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja tilata Kainari ja syyvä pottukukkoa! Eiköhän se siitä helpota...  :P

Kyllä noilla jo koti-ikävä pitäis jonkin verran helpottaa. Ja siihen viellä kotiseutu viiri seinälle.  ;D

Mieki oon jo pikkuhiljaa vierottunna kolin jyljistä maisemista, vaik kyl se kaipuu on sinne joskus kova.  cry.png

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo, ja kuunnella Nälkämaan laulua...  ;D

Menee jo ihan levottomaksi!  :P

Mutta kyllä ne on ne Kolin maisematkin ihanat! Pienestä asti saapastellu sielläkin... Vaan ei se ole työtilanne hyvä Pohjois-Karjalassakaan... Se ois ollu yksi vaihtoehto Kainuusta lähtiessä. Mut kyllä kait tuolla Hämeessä jaksaa nyt jonkun aikaa olla...

Eläkkeellä sitten muuttaa takas kotiseudulle, jos ei aiemmin pääse...  :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Heippa vaan kohtalotoverit!

Sama ongelma täällä Pohjanmaallakin! Sitä kuulee koko ajan kuinka on "pulaa" hoitajista. Sitten kun yrität soittaa ja kysellä töitä, niin vastataan: "otan sun numeron ylös ja soitan sit jos jotain tulee, nyt just meillä ei ole  mitään tarjota..."

Yritä siinä sitten suunnitella tulevaisuutta! ;D Ikinä ei tiedä mikä on ens kuun tili...onko mikään? Todella raastavaa tää jatkuva epävarmuus!!! Itse oltiin hilkulla lähteä Norjaan, mutta siirrettiin ajatusta kuitenkin vielä toistaseks. Tää epävarmuus on saanut henkisesti niin väsyksiin, etten ois jaksanut lähteä muuttamaan..... (Ois ollu niin kova järkkääminen... kolme lasta, oma=pankin talo täällä, liuta eläimiä...huh,huh.)

En myöskään haluaisi Etelä-Suomeen, harkittu ollaan kyllä sitäkin. Joo, ottaa todella päähän kun kuulee tästa kauheasta hoitajapulasta! angry.png

Mullakin on jo työkokemusta useampi vuosi (mistä suurin osa ulkomailta), mutta silti tuottaa tuskaa työn löytyminen. Ja sairaalaan on turha edes haaveilla, jos työkokemus on lähinnä vanhuspuolelta. Siellä se vissiin luetaan samaksi kuin ei työkokemusta.

Pitäisi vissiin lähteä takaisin kouluun, jotta työharjoittelun kautta saisi johonkin jalkansa oven väliin...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vaan ei se ole työtilanne hyvä Pohjois-Karjalassakaan...

Joo näihän se on...vaikka mun serkkumies joka myös.... yllätys yllätys on sairaanhoitaja  ;D sai parisen vuotta sitten vaki paikan oman kylän terveysaseman ensiavusta. Kävi hyvä mäihä miehelle, ei tartenna lähtä etelään.  :P

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En voi olla kyselemättä vähän tarkemmin.... kuinka kauaksi Helsingistä "pääsit" Härveli? Maaseudulle itsekin halajisin, jos pakkomuutto eteen tulisi. Kuinkakohan kauaksi pitää Hesasta mennä, että alkaa vähän asuntojen hinnat tulla kohtuullisemmiksi?

Yltääkö hoitsupula peräti Tampereelle asti? Kuinka Turun seudulla?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En voi olla kyselemättä vähän tarkemmin.... kuinka kauaksi Helsingistä "pääsit" Härveli? Maaseudulle itsekin halajisin, jos pakkomuutto eteen tulisi. Kuinkakohan kauaksi pitää Hesasta mennä, että alkaa vähän asuntojen hinnat tulla kohtuullisemmiksi?

Yltääkö hoitsupula peräti Tampereelle asti? Kuinka Turun seudulla?

Sydän-Hämeen alueelle "pääsin" töihin, eli n.40km Hämeenlinnasta pohjoiseen.

Ei mustakaan ois ollut kaupunkiin asumaan, ainakaan suuriin Etelä-Suomen kaupunkeihin (älkää naurako!  :P). Tampereella oon kerran käyny keskustassa tekemässä U-käännöksen ja sen jälkeen en ole sinne kaivannut...  ;D Ja Turkuhan on Suomen... Jätetään sanomatta!

Kyllä Hämeessä on ainakin hommia, maalla ja Hämeenlinnassa. Tosin Hml niin pirun kallis ja ruma paikka asua (sorry...), etten suosittele.

Asetan selvästi ennakkoluuloja toisille, omista kokemuksista...

Se ihan riippuu mitä sä Dina oot tehny/haluat tehdä? Vanhuspuolella sais tehdä töitä niin paljon kuin jaksaa painaa!

Niin, ja siis ainakin noilla kylillä mitä tuossa on (Lammi, Tuulos, Hauho) on vuokrat kohtuulliset.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo näihän se on...vaikka mun serkkumies joka myös.... yllätys yllätys on sairaanhoitaja sai parisen vuotta sitten vaki paikan oman kylän terveysaseman ensiavusta. Kävi hyvä mäihä miehelle, ei tartenna lähtä etelään.  ;D

Onnittelut sun serkulle!

Lupasin just itselleni ettei mun tartte jäädä etelään eläkeikään asti "kyllä mä vielä pääsen sieltä pois..."  :P

Kainuu tai P-Karjala kun pääsis niin oisin onnellinen! Ehkä joku päivä, kun hoitajia jää eläkkeelle... Toivossa on hyvä elää!

Jos lapsiakin joku päivä siunaantuu niin ois ne nyt kivempi kasvattaa kaukana "suuresta maailmasta" ja maalla, kunnon ihmisiksi!  :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...