Jump to content
MAINOS

neuvoja ummetuksen hoitoon?


Vieras: pixeli

Recommended Posts

Olen töissä vanhusten pitkäaikaisosastolla ja ihmetellyt Toilaxien suurta suosiota vanhusten ummetuksen hoidossa. Luulin niiden jo jääneen historiaan kun markkinoille on tullut jos jonkin näköistä suun kautta otettavaa laksatiivia. Tarkoitan siis sitä, että Toilaxeja käytettäisiin vain vaikeissa tapauksissa. Osastollamme kuitenkin n. 80%:lla potilaista on vatsantoimituspäivät, jolloin toimitus tapahtuu kahdella Toilaxilla. Kyllähän se vatsa toimii niillä, mutta monelle se tuntuu olevan kivulias ja epämiellyttävä toimenpide.Onko teillä kokemusta siitä, miten noin runsaasta pienoisperäruiskeiden käytöstä voisi vähitellen päästä pois? Colonsoftit on Toilaxeista huolimatta kaikilla listoilla, osalla pari-kolme kertaa viikossa, osalla joka päivä ja muutamalla 2 pussia päivässä. Lueskelin tuolta Gernetin sivuilta, että suunnitelmallisella suolen kuntouttamisella voitaisiin päästä tuloksiin, mutta siinähän täytyy olla koko henkilökunnan mukana. Siis lähtökohta tulisi olla henkilökunnan motivointi asiaan. Mietin vain, onko se vaivan väärtti, jos tuloksia ei kuitenkaan tule.Kokemuksia asiasta?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Entäs Colonsoft + Laxoberon yhdistelmä? Ei se Colonsoft (edes pari kertaa päivässä annettuna) välttämättä auta juuri yhtään.

Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi. Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi. Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten, että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miedoimmilla vatsan pehmikkeillä kannattaa aina aloittaa. Kannattaa ihan ensin tutustua miten eri pehmikkeet vaikuttaa ja miten niitä kannattaa oikeasti käyttää. Edelleen näkee näitä tapauksia että laxoja menee päivittäin 25 gtt, mutta laxojahan ei saisi käyttää päivittäin koska elimistö tottuu eikä noilla annoksilla ikinä. Markkinoilla on aika laaja skaala nykyisin erilaisia vatsanpehmikkeitä, monelle riittää ihan tavallinen Duphalac kerran pari päivää ja taas osa tarvitsee Movicolia kolmesti päivässä. Joka toinen päivähän voi antaa vaikka muutaman gutan laxoja päälle... Kannattaa myös muistaa että vain säännöllisesti otettu vatsanpehmike auttaa. Usein ajatellaan että noh, se on vaan duphalac pussi, antaa olla mutta tästä johtuu usein se että ollaan ummella... Movicol on meillä osoittautunut hyväksi ja tosi tehokkaaksi ummetuslääkkeeksi (on tosin melko kallis). Metalax tabletitkin edellisenä päivänä otettuna saa mahan usein toimimaan spontaanisti ilman ruiskeita. Tosi vaikeissa ummetustilanteissa ollaan sitten juotettu colonsteriliäkin jotta suoli saadaan toimimaan. Näillä on meillä aika hyvin porukka pärjäillyt.... Toilax ja klyx toimitukset on suht harvinaisia vaikka työskentelenkin neurologisella puolella... Kannattaa myös tietty muistaa nämä perusasiat kuten runsaskuituiset ravinnot, liikunta, yms.

Mä en halua olla töissä enää, mä en ikinä riitä.

Mä raadan ja raadan mutta kukaan ei nää,

kukaan ei kiitä

- Maija Vilkkumaa-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...
Kannattaa myös tietty muistaa nämä perusasiat kuten runsaskuituiset ravinnot, liikunta, yms.
+ riittävä nesteiden saanti.Yksilöllistähän tämä vatsantoimintakin tuppaa olemaan. Kaikki ei toimi/sovi kaikille.Colonsoftista mulla on hyvä kokemus erään ongelmavatsan kanssa.

Kaikki me ollaan eläimiä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja todelliseen ummetukseen, joka auttaa aivan varmasti. 2 g erytromysiiniä(laimennettu keittikseen) po ja päälle 200 ml Mannitolia. Aukeaa paikat. Ja niin, ei ole mikään provo vaan teholla ko satsia käytetään joskus.

No comments

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja todelliseen ummetukseen, joka auttaa aivan varmasti. 2 g erytromysiiniä(laimennettu keittikseen) po ja päälle 200 ml Mannitolia. Aukeaa paikat. Ja niin, ei ole mikään provo vaan teholla ko satsia käytetään joskus.

Mä olin keikalla meikun kirran päivystyksessä ja siellä girurki käytti tät just! Voi juma sitä p*skan määrää, sitä valui sängystä lattialle ja haju oli jotain aivan ihanteellista!!!

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kiitoksia neuvoista.Löytyykö kokemuksia siitä, kuinka helppoa/vaikeaa on päästä useamman vuoden Toilaxien käytöstä eroon? Olen lukenut, että jossain olisi käytäntöjä saatu muutettua. Tottahan se on, että vatsan toimintaan vaikuttaa niin moni asia ja niihin kaikkiin tulisi vaikuttaa. Laitoshoidossa luulen suurena ongelmana olevan esimerkiksi riittävä nesteiden saanti, vuodepotilas kun on siinä(kin) asiassa täysin hoitajan "armoilla". Monesti tuntuu, että kaiken muun edelle nousee potilaan puhtaus muiden perustarpeiden hinnalla. Jos esim. samalla tarmolla tarjottaisiin potilaalle nesteitä kun pestään takapuolia, voisi vatsan toiminta tässä helpottua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nestelista potilaan pöydällä on yllättävänkin tehokas apuväline/motivoija. Kokeillut olen. Ja kyllä niistä toilaxeistakin eroon pääsee, tarttee vaan tuoda asiaa esille ja jankuttaa riittävästi. Vaihtoehtoja kun noille toilaxeille on olemassa. Sitä paitsi noitten peräruiskeitten käyttö rasittaa (vanhuksia vallankin) tosissaan, kun eihän se ulostemassa sillä pehmene suuremmin, ja sitten sitä tiiliskiveä koittavat liukastettuna synnyttää. Ottas jo terveemmälläkin pumpun päälle moinen...

Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta.

Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joopa joo. Sijaisena olen vanhainkodin sairasosastolla, jossa kaikki sänkyyn hoidettavia. Ei siis liikuntaa juuri ollenkaan, jos ei kääntely hoidon aikana sitten sitä olisi. Toilax-päivät tulevat kuin kuukautiset kaikille järjestään ja kaksi tabua ei riitä vaan tuplat. Ja muutakin tietysti mätetään niin, ettei vaan elämä olisi ruusuista viime metreillä tai kilometreillä. Vuorossa oleva hoitaja tekee päätökset, joten kirjavaahan sekin on. :(Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan mitä ratkaisuja löydetään. Muutama varteenotettava juttu onkin jo tullut, mutta niiden esittäminen töissä koetaan siten, että muna kanaa neuvoo.... :-

- Jännittää, sanoi mummo, kun kahvimerkkiä vaihtoi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä ei käytetä toilaxia koskaan, Microlax laitetaan äärimmäisessä tilanteessa.Jokaisella tarvitsevalla menee movicolia kullekin räätälöitynä annoksena. Joillakin lisäksi duphalacia. Laxoberonit laiskistaa suolta , movicol ja duphalac taas saa suolen massan suuremmaksi jolloin suoli toimii paremmin, eli yhdistelmä laxot + movicol tai duphalac on mitä tyhmin.Kun haluaa eroon toilaxeista ja listoilla ei mene lainkaan mitään muuta , silloin kannattaa aloittaa isommalla annoksella movicolia ja pienentää sitä sitten sopivalle määrälle. Isolla siksi, että ensin saadaan se suoli tyhjemmäksi entisistä mömmöistä joita on kertynyt suolen yläosaan. Meillä pidetään huoli siitä että 1 pss movicolia 2 dl:aan nestettä + 2dl nestettä vielä lisäksi. Movicolihan sitoo nestettä aina tietyn määrän, siksi neste on tärkeää. Movicolin voi sekoittaa pieneen tilkkaan vettä ja sen jälkeen lisätä nesteeksi esim maitoa tai piimää. Silloin sen saa juomaan ronkelimmatkin ja ne jotka vetävät henkeen vähänkin litkummat nesteet. Moni vanhus vierastaa siinä olevaa suolan makua , mutta maito ja piimä peittää se. Mutta muista, aina ensin pieneen tilkkaan vettä sekoitus , muuten ei saa kunnolla sekaisin jauhetta.Esimerkki: Oli meillä mummo ( 90v) , ja on edelleen muutaman vuoden vanhempana vaan , joka oli vuosikymmenen toimittanut vatsansa laxoilla, joka päivä meni isoja annoksia. Silti oli ummella . Tietenkin niin .Aloimme antamaan movicolia, ensin joka päivä kaksi pussia , olimme kahden viikon päässä tilanteessa että menee ½pussia päivässä ja vatsa toimii joka toinen päivä suht säännöllisesti. Eli kyllä se onnistuu kun ensin näkee vähän vaivaa ja kaikki sitoutuu noudattamaan hoitosuunnitelmaa. Yksi tärkeä seikka vielä. Movicolin antamista säännöllisesti , meni se päivittäin tai joka toinen päivä , ei saa laiminlyödä vaikka menisi ripaskalle. Annosta vaan pienemmäksi . Jos jättää väliin on taas ummetuskierre jonkin aikaa. Moni ei tajua sitä että se ei ole ns vatsantoimituslääke , vaan lisä joka auttaa vatsaa toimimaan omalla mekanismillaan . Ei siis suolentyhjennystä tapahdu sille minuutille kun sen on ottanut.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Movicol on kyllä hyvä. Sen jälkeen vatsa todella toimii.
Totta. Todella tukossa olevalle on auttanut se valmistajan ohje; 8pss päivässä, 1 pussi kerrallaan ½tunnin välein. Toimii. Sitten vaan annoksen titraus alaspäin. Aika usealla meidän potilaalla taitaa mennä 2pss päivässä, mutta on niitäkin, joilla menee esim. 3pss/vk.

Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta.

Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ainut huono juttu on suun kautta nautittavissa vain se, että kuinka saada vaikkapa nämä dementoituneet niitä nauttimaan..Mutta kyllä se neste, liikunta ymv on parasta..

..elämä ON taistelulaji..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ainut huono juttu on suun kautta nautittavissa vain se, että kuinka saada vaikkapa nämä dementoituneet niitä nauttimaan..Mutta kyllä se neste, liikunta ymv on parasta..
Liota pussillinen tilkkaan vettä ja sekoita piimään tai maitoon. Näin meillä ja juovat sen hyvin.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Unicornu

Olin aikoinaan vanhainkodissa työharjoittelussa, jossa annettiin vanhuksille välillä aamupalaksi Pajalan puuroa ummetuksen hoitoon. http://www.mainio.net/print_recepi.asp?path=1;1132;1133;50166;842;1035;10253;36991Luumuja kannattaa myös vanhuksille antaa, koska ne ovat aika tehokkaita vatsan hoitajia.Itse saan mehukeiton kanssa parhaiten annettua lääkkeet sellaisille dementoituneille vanhuksille, joilla on taipumusta sylkeä ne suustansa pois. Mehukeitto vaikuttaa olevan useimmille vanhuksille mieluista juotavaa. Sitä kannattaa antaa niille vanhuksille, joilla menee litkummat juomat helposti väärään kurkkuun.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Unicornu

Tässä ois vielä sokeriton ohje Pajalan puurosta...http://www.nicehouse.fi/cgi-bin/keittio_reseptit/ohje.pl?ID=489Miksi muuten esim. Microlax:sia jotku laittavat heti 5 ml:n sijasta 10 ml samana päivänä? Miksi sitä ei voitas laittaa kahtena peräkkäisenä aamuna - kumpanakin 5 ml ennen aamupalaa? Ei sitä ulostetta kuitenkaan juuri sen enempää yhden päivän aikana tule, vaikka laittaiskin tupla-annoksen. Olen myös törmänyt siihen, että käytetään Microlax:sia sen vuoksi, koska se uloste tulee niin hitaasti tiputellen peräsuolesta ulos. Vatsa siis kuitenkin toimii! Työpaikallani jokaisen vanhuksen uloste pehmennetään Levolac:sin voimin ja jos ei vatsa ala toimimaan, niin käytetään "järeämpiä aseita." Levolac:sin annostukset ym. ovat kait työpaikallani kohdallaan, koska harvassa ovat ne kerrat, jolloin jonku vatsa on toimitettava. Kun jonku vanhuksen kohdalla aloittaa Levolac:sin, niin sitä ei saa heti määrätä jokaiselle päivälle. Esim. Kun laittaa 10 ml 3 kertaa viikossa, niin näkee sen, että miten ihmisen vatsa reagoi siihen. Movicolia ei työpaikallani ollenkaan käytetä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: peperoni

Meillä ei käytetä peräruiskeita ollenkaan, ei taida koko talosta edes löytyä. Movicol ja Duphalac säännöllisesti jakoon, niin kyllä vatsat toimii. Annostus on sitten aivan henkilökohtainen juttu, joillekin riittää 1/2 pussia Movicolia 3krt viikossa ja toiset saa 30ml duphalacia joka päivä. Hätätapauksia varten on Laxoberon-tippoja ja niitäkään ei käytetä säännöllisesti kenellekään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Eräässä paikallisessa vanhainkodissa tuota Pajalan puuroa tarjoillaan ihan säännöllisesti keittiön toimesta. Siitä iso plussa keittiölle! ;D

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Kuntayhtymässä, jossa olen työskennellyt ja taidan taas työskennellä, on kerran viikossa pajalan puuroa tai jotain toista vastaavaa, jossa on joku ero - en muista mikä.. No, joka tapauksessa, ensimmäisen kerran kun tarjoilin pajalaa, voin itse pahoin. Sehän näyttää ihan ripulilta! Eli tarkoitus on että kun se menee suusta sisään niin tulee saman näköisenä uloskin! heh. (vitsi)Kyllä minuakin joskus ihmetyttää tämä laksatiivien ahkera käyttö. Mutta minkäs teet jos esim. movicolia ei talossa käytetä?! Tai kun on aina käytetty sitä duphalac-laxoberon-toilax-koktailia niin arvatkaapa tuleeko kuulluksi jos alkaa ehdotella käytön järkeistämistä..? Oletteko kokeilleet jonkinlaisia keskustelun avauksia aiheesta, joista olisi ollut myös seurausta ja mieluummin positiivista? Vinkkejä vastaanotetaan!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aloittelija kysyis semmosta, että jos sen Movicol-pussillisen puolittaa, niin onko aine avatussa pussissa vielä esim. seuraavana päivänä käyttökelpoista?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä mä oon ainakin puolittanut ja kipannut seuraavana aamuna loput. Yleinen käytäntö tuntui olevan ainakin vammaispuolella.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sinde taisi tarkoittaa, että Movicol-jauheesta käytetään vain puolet. Siis yleinen käytäntö esim. kopassa, jossa asiakkaat määrää, kuinkas häärää. Eli jos pienemmällä annoksella toimii, laitetaankin vain ½ pussia lasiin ja toinen puolikas sitten seuraavana päivänä. Tuskin se pulveri siellä pussissa on vaihtanut olomuotoaan, jos ei pääse kostumaan.

- Jännittää, sanoi mummo, kun kahvimerkkiä vaihtoi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...